Kahden koiran omistaminen ei loppujen lopuksi ole hassumpaa, vaikkakin mielestäni edelleen tunne- ja tapahtumatasolla orvon tuntuista.
Vaikka elämäni ei olekaan enää, no, niin koiraisaa kuin ennen, olen onnistunut löytämään käytännön tasolta asiasta myös joitakin hyviä puolia.
Yksi konkreettisimmasta ja nopeiten eteeni tulleista asioista (!) uudessa kodissa kahden koiran kanssa oli koirapyyhkeiden määrä. Jos taloudessa on vain kaksi koiraa – ja nekin erilaisiin sääilmiöihin varsin puettavaa laatua – ei koirapyyhkeitä tarvitse omistaa kymmenittäin.
Vaikka tuntuu, että yli puolet vuodesta on märkää tai kuraista, ei pyyhkeitä enää tarvita kuten ennen. Whippeteillä ei ole tuuheaa turkkia tai pitkiä helmakarvoja, joihin kura, sadevesi ja loska tarttuisivat. Yleensä whippetin huolloksi lenkin jälkeen riittääkin, että sen takin heittää pyykkikoneeseen tai vie vain kuivumaan.
Jätin kotiin pari isompaa koirien kylpypyyhettä ja muutaman tassupyyhkeen. Loput kiikutin lähimpään eläintaloon — sillä täällä niille ei enää ole tarvetta.
Pieni koirapyyhemäärä vie vähemmän tilaa, mutta se ei suinkaan tarkoita, että ylimääräistä säilytystilaa olisi juuri nyt enemmän kuin koskaan aiemmin.
Kun koiravarusteiden määrään ei tarvitse panostaa, on luontevaa panostaa varusteiden laatuun (entistäkin enemmän). Eräästä myymälästä mukaani tarttui unelmieni pyörönahkahihnat, jotka raaskin ostaa ainoastaan siksi, että tarvitsin (köh, ”tarvitsin”) niitä vain kaksi.
Olmin pyörönahkahihna on tumma ja Alpin punertava. Myös tarvikkeiden valinta on nyt hyvin yksinkertaista. Esimerkiksi hihnoja ei tarvitse olla neljää tai kolmea eri väriä, eikä niille tarvitse keksiä mitään logiikkaa. Hämmentävän yksinkertaista!
Vaikka olenkin hiljattain panostanut varusteiden laatuun, on yllättävää, kuinka arkiseen elämiseen kuluu vähemmän rahaa kuin aiemmin. Se on varsin loogista, mutta konkretisoitui minulle vasta hiljattain. Valitsin kaupan hyllyltä omiin tarkoituksiini hieman laadukkaamman oliiviöljyn ja sellaisen ketsuppipullon, joka ei ollut säästöpakkaus.
Kun kaikki rahat eivät hupene palkkapäivän vanavedessä koirien tykötarpeisiin siinä mittakaavassa kuin aiemmin, sitä voi toisinaan hemmotella itseään. En aiemminkaan koe jääneeni mistään paitsi, mutta minulle on ollut luontevampaa ostaa pussillinen siankorvia ja säästää jostain muusta.
Koska rahaa on nyt eri tavalla käytettävissä, olen alkanut haaveilemaan matkustamisesta koirilla ja ilman. Kaksi koiraa on helpompi saada hoitoon, kuin kokonainen hunnilauma – jollaiseksi tapasin niin rakasta koiralaumaani kutsua.
Koska kaksi sivistyneen oloista vinttikoiraa on näppärä kombo, olen alkanut kuljettamaan niitä mukanani miltei kaikkialla. Työpaikalla whippettini ovat hurmanneet kaikki – ja uskomatonta, mutta totta – nimenomaan tekemällä ei mitään. Työkaverini kurkkailevat, mitä mukaani päätynyt kaksikko puuhaa ja huomatessaan, että ei (taaskaan) mitään, he ihailevat, miten rauhallisia koirat osaavatkaan olla. Kyseessä ei suinkaan ole koulutuskysymys, vaan kyse on mukavuudenhaluisista koirista, jotka ovat päiväsaikaan tottuneet nukkumaan.
En ole pitänyt suuremman koirajoukon kanssa kulkemista vaivalloisena, mutta olen sen myötä tottunut ihmisten kummeksuviin katseisiin. Muka-hauskoilta kommenteilta, jotka viittasivat usein kenneliin, eläintarhaan tai naapuruston koiriin ei voinut välttyä oikein missään. Kaksi mukanani kulkevaa whippettiä ei juurikaan herätä huomiota tai kirvoita kommentteja. Niiden kanssa kulkiessaan ei tarvitse myöskään puolustella sitä, miksi tai miten tällaiseen koiramäärään ollaan päädytty.
Nyt, kun kokoonpanoni ilmiselvästi noudattaa joitakin normeja, huomaan myös, miten vähällä pääsen siivouspäivinä. Olen luopunut pitkäaikaisesta päiväunieni kohteesta: robotti-imurista, jota en koskaan raaskinut hankkia siitäkään huolimatta, että punnitsin ajatusta tosissani vuosien ajan. Enää robotti-imuria ei varsinaisesti tarvita.
Whippeteillä ei ole pohjavillaa, joten en kamppaile holtittomasti irtoilevien koirankarvatukkojen kanssa. Toki whippeteistäkin silti irtoaa karvaa: ongelman mittakaava vain on huomattavasti maltillisemmissa lukemissa. Eteisessä vastaan tulevia ihmisen pään kokoisia pölypalloja ei enää tarvitse hätistellä imurin ahtaaksi käyvään pölypussiin henkensä edestä. Ei ainakaan joka päivä, tai edes joka viikko, ja se on jo asia, mistä aion ottaa kaiken ilon irti!
