C’mon, get over it! (Väärä nokka väärissä paikoissa)

/ Jenna / Yleinen / 2 kommenttia

Pieni musta terrieri oli tänään hammaskivenpoistossa ja kotiutui kaksi tuntia myöhemmin, neljä hammasta köyhempänä. Tuliaisina sillä oli vielä kipu- ja antibioottikuurit, joista ensimäisenä mainittu kelpasi Elnalle. Elnasta on tullut näemmä paitsi näpistelijä, myös jonkinlainen lääkeaineiden väärinkäyttäjäkin. Hip hei!
Sillä välin, kun minä asettelin vielä nukkuvaa terrieriä mukavasti lämpimään koppaan olohuoneeseen, eteisessä jokin raidallinen työnsi jälleen nenänsä asioihin, jotka eivät kuuluneet sille. Se anasti käsilaukustani (aika vaihtaa laukkua?) paketillisen kipulääkkeitä, joita eläinlääkärikin oli kehunut erittäin maistuviksi, eikä siitä ollut epäilystäkään siinä vaiheessa, kun löysin Elnan eteisestä kipulääkepaketin kimpusta!
Onneksi löysin sen ajoissa, sillä lääkelaatikko ei olisi kestänyt enää kauaa – kyse oli sekunneista. Se oli jo täynnä reikiä, mutta paljaana laatikossa kolisevat lääkkeet olivat vielä koskemattomina. Huh! Kerrankin näin. Onkohan se vieläkin katkera niistä synttäreistään? C’mon, get over it!
Remu on vielä tätä kirjoittaessani, 20:15 ihan tokkuroissaan, vaikka operaatiosta on kulunut jo ainakin neljä tuntia. Olen pitänyt sitä silmällä ja yrittänyt pitää sen lämpimässä, mutta sekava terrieri vaihtelee jatkuvasti sijaintiaan ja sammuu sitten johonkin keskelle reittiään. Kun huomasin sen värisevän lattialla puin sille kevyen manttelin. Toivottavasti sen olo helpottuu pian!
Meillä joulunodotus alkaa siis Remun osalta melkoisilla lääkehuuruilla. Eläinlääkäri mainitsi, että sitä voisi käyttää hammaskontrollissa eläinlääkärillä vaikkapa puolen vuoden välein, sillä se on hyväkuntoinen koira ja kestää nukutuksia, eikä tiheämmällä käyntivälillä hampaiden poistoja jouduttaisi tekemään. Tänäänkin ikenistä löytyi paitsi heiluvia hampaita, myös tulehdusta joka oli saanut ikenet vetäytymään ikävästi. Eläinlääkärinä työskenteli keponi serkku, joten sain jäädä seuraamaan operaatiota, mikä olikin yllättävän avartavaa. Kenties olemme nyt löytäneet luottolääkärimme, ja vieläpä kunnalliselta puolelta! 🙂
0

Omatoiminen synttärisankari

/ Jenna / Yleinen / 5 kommenttia
Oikeastaan Little Gigglesille olisi voinut käydä paljon huonomminkin. Elna, jonka edellisenä päivänä olleet syntymäpäivät olivat työ- ja joulukiireiden nimissä unohtuneet täysin, päätti paikkailla omatoimisesti sattunutta vahinkoa ja meni etsimään emäntänsä käsilaukusta jotain, jonka omia synttärisankaruuden nimissä itselleen. Tämä kuuluu minulle, se varmaan ajatteli pujottaessaan pitkän nokkansa käsilaukkuuni ja tarttuessaan sinne unohtuneeseen My Little Ponyyn.

Kerron vielä sen verran, että keräilen noita 80-luvun suurisilmäisiä ponihahmoja ja niitä löytyykin kätköistäni jo peräti yli sadan kappaleen verran. Jokin niissä viehättää edelleen sitä pikkutyttöä minussa, joka sai kaupasta poneja alkuperäispakkauksissaan 90-luvulla lapsuudessaan. Muistan vieläkin pakkauksien graafisen ilmeen ja uuden ponin tuoksun. Poneja tulee ostettua vielä edelleenkin, mutta suurien markettien hyllyt ovat vaihtuneet kirpparipöytiin, joista silloin tällöin onnistun tekemään varsinaisia löytöjä.

Kuvassa poseeraava Little Giggles on yksi näistä löydöistä. Se oli unohtunut käsilaukkuuni onnekkaan kirpparikierroksen jälkeen ja sieltä se päätyi katkeran koiran hampaisiin, jonka syntymäpäiviä kukaan ei ollut muistanut. Ja se täytti sentään kolme vuotta.

Olen hirveän pahoillani Elna! Täytyy kyllä myöntää, etttä päivämäärät eivät muutenkaan kuulu vahvuuksiini. Ja puolustuksen vuoksi ajattelin, ettei koira sitä ymmärrä, juhlitaanko sen synttäreitä päivä, pari päivää tai pari viikkoa myöhemmin. Niinpä sivuutin koko homman ajattelemalla, että tulevana viikonlopuna voin heitellä sille lumikökköjä ulkona tavallista pidempään, ostaa ehkä maksalaatikkoa kruunaamaan koko päivän ja rapsutella sitä pitkän tovin ennen nukkumaanmenoa.

Siitäs sain. En kyllä oikein tiedä, kuka on tarinan paha jätkä. Ja kuka oli uhri. Minusta minä olin molempia. Joka tapauksessa poni saatiin pelastettua, se ei ollut edes naarmuuntunut, sillä Elna oli tyttömäiseen tapaan päätynyt vain kampaamaan sen hiuksia hampaillaan. Tällaisina hetkinä olen kiitollinen siitä, että omistan melko hentoisen narttukoiran, enkä mitään massiivista mörssäriurosta. Vaikka eilen katsoessani Koirakoulu ihmisille :ä tulinkin ajatelleeksi, olisikohan minusta mastiffi -tyyppisen koiran omistajaksi ja olisikohan sellaisen omistaminen kivaa.

Elnakin saatiin pelastettua. Heittelin sille eilen aika pitkään lumikökköjä ja lisäsin sen ruokaan jauhelihaa. Ehkä tulevana viikonloppuna syvennymme aiheeseen vieläkin paremmin.

Ja onnittelut tietenkin myös Eemasen sisaruksille. Olisi kyllä kiva tietää, missä nuo muut 16.12.2009 syntyneet hollanninpaimenkoirasekoitukset viilettävät tälläkin hetkellä.

0

Koirakas viikonloppu

/ Jenna / Yleinen / 6 kommenttia
Lauantai oli koirille tylsä päivä aina iltaan saakka, kunnes palasin kotiin kauan odotetulta messarireissulta. Herätyskello oli soinut aamulla jo neljältä ja lähtö Helsinkiin koitti viideltä aamuyöstä. Huh mitä toimintaa vapaaehtoisuuden nimissä! 
Olin tapahtumassa tollerikerhon riveissä talkootyöntekijänä, jolloin vastuualueisiimme kuului koirakoiden sisäänotto ja numerolappujen tarkastus, pääsylippujen tarkastus, yleinen hallivalvonta ja opastus. Selvisin seitsemän ja puolen tunnin valvonnasta vielä niinkin hyvissä sielun- ja ruumiinvoimissa, että vapaa-ajan alettua messuständeillä palloillessa humpsahti hetkessä vajaa kolme tuntia!
Kotiin vietäväksi tarttui kaikenlaista hyödyllistä ja kivaa. Remu sai fleecensä, joskin hiukan vanhemman mallin, jota myytiin outletissa viidentoista euron hintaan. Elna sai storm -hupparin (viidellä kympillä) kaupanpäälisineen, mutta sen enempää vaatetusta meidän poppoolle ei löytynyt. Näiden lisäksi ostin kuitenkin vielä paljon kuivaherkkuja, Intolle maastokuvioisen damin ja uusia palkkaleluja treeneihin sekä nahkahihnat Hollolan nahkapajalta – sellaiset hienot messinkilukolla, joista olen haaveillut valehtelematta jo kolmen vuoden ajan! Sain jopa nahanhoitoainetta kaupan päälisiksi. 
Väsynyt talkootyölainen sammuikin sitten olohuoneen sohvalle ja passitti keponsa nopealle korttelinympärilenkille koirien kanssa. Sunnuntai-aamupäivästä lenkkeiltiinkin sitten jo ”isojen”, sekä Riikan ja hänen Sisu -shelttinsä ja Rope -tipsunsa kanssa ympäri ämpäri. Tällä kokoonpanolla ollaankin lenkkeilty melko paljon sen jälkeen, kun kotiuduin armeijasta, jossa Riikkaan tutustuinkin.
2