Koirakommuunin eloa

13092015_3634_960px

Olen toisinaan verrannut kotiamme hippikommuuniin, jonne väkeä tulee ja menee. Perusajatus on samankaltainen: tärkeintä on hyvä meininki ja yhteiset pelisäännöt.

Näillä eväillä meidän oman pienen hippikommunin elo onkin ollut varsin aktiivista – ja hauskaa tänäkin vuonna. Meillä on piipahtanut paitsi irlanninsusikoira, myös vesikoira, puoli vuotias sekarotuinen narttu (sama, joka poseeraa kuvassa), seitsemän vuotias bokseriuros sekä kolmevuotias saksanseisojanarttu pientä leijonaharjaskania unohtamatta.

Meillä vierailleet koirat ovat kaikki ystävieni ja tuttavieni rakkaita lemmikkejä, tai sitten kotia etsiviä koiria. Minun ei ole vuosiin tarvinut lukea uusia kirjoja, sillä jokainen meillä yöpynyt koira on kantanut mukanaan uutta tarinaa.

Minulla on pitkä historia erilaisten eläinten parissa ja silloin, kun asuin vielä vanhempieni luona lapsuudenkodissani isäni työskenteli paikallisen eläinsuojelujärjestön puheenjohtajana ja kotimme muuttui usein kodittomien eläinten vastaanottokeskukseksi. Tarjosimme väliaikaisen kodin muutamalle tusinalle kaninpoikasia, kesytimme halkopinoon syntyneitä, emonsa menettäneitä kissanpentuja ja autoimme itsensä loukanneita lintuja ja oravia.

Muistan, kuinka kouluikäisenä luokallani oli aina niitä tyttöjä, jotka kadehtivat elämääni suloisten ja pörröisten eläinlapsien kanssa – mutta he eivät koskaan ymmärtäneet elämäntapani varjopuolia: sitä, minkälaista on viettää iltansa kaikkialla muualla kuin koulujen discoissa – useimmiten eläinten häkkejä siivoillen ja eläimiä ruokkien, sitä, miltä tuntuu, kun elämästään päiväkausia taistellut sairas kaninpoikanen nytkähtää viimeisen kerran ja kuolee kirjaimellisesti käsiin tai sitä, kuinka pahalta tuntuu nähdä ja kuulla kaltoinkohdeltujen eläinten historiasta. Itsensä omaan ripuliinsa sotkenut yksikorvainen kaninpoikanen on kaukana kiiltäväturkkisten pehmopörröpupujen söpöydestä.

12092015

Olen viettänyt niin paljon aikaa erilaisten eläinten parissa, että tunnen oloni usein luontevammaksi eläinten kuin ihmisten kanssa – kuulostipa se sitten kuinka surulliselta tahansa. Koen, että eläimet elämässäni ovat olleet suuri rikkaus ja muovanneet minusta kärsivällisen, sanojeni ja tekojeni takana seisovan ahkeran ja työtä pelkäämättömän luonteen.

Loppujen lopuksi eläinrakkauteni vei minut Viroon auttamaan kodittomia koiria. Aika pian sen jälkeen otin Inton ja keskityin tarjoamaan omille lemmikeilleni hyvää arkea, mutta edelleen aina silloin tällöin minulle soitetaan ja minulta kysytään mahdollisuutta toimia sijaiskotina, etsiä tietylle eläimelle kotia tai toimia muuten tukena hankalassa tilanteessa.

22112015

Viimeisen parin vuoden ajan olen työskennellyt ahkerasti erilaisten ongelmallisesti käyttäytyvien koirien kanssa ja vaikka meno on rauhoittunut paljon teinivuosista, kaipaan edelleen tietyllä tavalla haasteita ja virikkeitä elämääni – ja niitä siihen sitten pölpähteleekin ihan itsekseen.

Erilaisia koiria vain päätyy kattomme alle, vaikka en ole ikinä mainostanut tarjoavani majoitusta, enkä useinkaan hypi riemusta silloin, kun puolitutut kyselevät, voisinko ottaa heidän koiransa hoitoon ja luettelevat pitkän litanian sellaisia syitä, joiden takia koiraa ei voi antaa mummolle tai naapuriin.

29082015c

Oikeastaan ihmiset ympärilläni taitavat olla aika rohkeita, kun tietävät minun asuvan jo valmiiksi kolmen koiran laumassa tavallisessa rivitaloyhtiössä, ja ehdottavat silti hoidokkeja viikonlopuille tai arkiviikoille.

Eikä siinä mitään. Olen kertonut, että elän joka tapauksessa lauman kanssa joka päivä lenkkeillen, joten useimmiten hoitokoirat menevät siinä missä omatkin. Joka tapauksessa eteiseen kerääntyy aina lenkkien jälkeen kuivausjono, ja joka tapauksessa imuri laulaa harva se päivä: oli koiria sitten kolme tai neljä.

21112015

Päättyvä marraskuu ja alkava joulukuu onkin tältä erää mennyt mukavasti paitsi Inton, Elnan ja Olmin, myös kolmevuotiaan seisojanartun kanssa. Inton ja Olmin molempien terveydentila sallii jo lenkkeilyn tietyissä rajoissa ja vieraanamme piipahtanut ensilumi piristi mukavasti arkea, jonka viimeisimpiä lenkkejä pystyi lumen valaistessa tekemään vielä myöhään illalla metsässä ja pelloilla.

Niinpä se arki onkin taas rullannut vakaassa blogihiljaisuudessa – todellisuudessa jälleen uuden, mielenkiintoisen tarinan parissa.

Mukaansatempaavaa joulukuuta!

 

3

Tosi pitkä perjantai

Olmi lepäilee

Perjantai oli Olmin koko viikon huipennus. Päivä alkoi 30 minuutin luontoretkellä, jonka aikana kiersimme pellon, etsimme varpuja kaneille, seikkailimme metsässä ja keräsimme kaneille lopulta muovipussillisen rehuja (sekä varpuja).

Into ja Elna olivat tottakai mukana, ja on jo ilmiselvää kuinka Olmista tulee joka päivä rohkeampi ja kokeilunhaluisempi, jopa hieman uhmakkaampi – ja kuinka sen otteet Intoa ja Elnaa kohtaan käyvät yhä kovemmiksi. Saan jo hyvin topakasti huomauttaa pentua siitä, ettei se voi purra hihnassa kulkevaa sekarotuista kurkusta kesken aamukävelyn.

Elna ei välitä purevasta pennusta, mutta usein vilkuilee minua silmäkulmastaan samalla, kun pikku piraija murisee ja riuhtoo sen kaulanahkaa. Luulen sen olevan hienovarainen avunhuuto (tai sitten yksinomaan murhaava vilkaisu siitä hyvästä, että minä todella hain meille tuollaisen silloin tällöin piruksi äityvän pikkukoiran – ja vielä maksoin siitä).

Toistaiseksi hyvä asia on se, että Olmi uskoo sekä minua, että Intoa ja Elnaa kertasanomalla. Eri asia on, kuinka usein tohdimme kieltää niin herttaisen näköistä pentua…

Elna ja pupula

Luontoretken jälkeen lähdin töihin, aivan kuten edellisenä päivänä ja sitä edellisenä päivänä ja niin edespäin. Vietin kyllä ”mammalomaa” Olmin kanssa sen saapumiskeskiviikosta sunnuntai-iltaan, mutta maanantaista alkaen olen käynyt töissä niin kuin kaikki normaalit ihmiset.

Ensimmäisenä mammalomani jälkeisenä työmaanantainani kepolla oli vapaapäivä ja tiistaina hän teki iltavuoron, jolloin Olmi ei joutunut olemaan kuin hieman päälle tunnin ilman ihmisiään.

Sen jälkeen kepo on pitänyt lisää vapaapäiviä, mutta lopulta hänkin meni töihin, ja niinpä minä jätin Olmin kotiin Inton ja Elnan kanssa ensimmäistä kertaa yksin vajaan kahdeksan tunnin työpäivän ajaksi perjantaina.

Ja koska kyseessä oli ensimmäinen yksin isojen koirien kanssa vietetty kahdeksantuntinen, en rehellisesti sanottuna oikein tiennyt, mitä odottaa palatessani töistä kotiin.

Parin-kolmen tunnin yksinolot ovat sujuneet alusta alkaen moitteettomasti, mutta toisaalta Olmi on ollut ensimmäisestä päivästään saakka täynnä yllätyksiä, ja tehnyt paljon sellaisia asioita, joita en olisi olettanut sen tekevän.

Koiranpentu

Pahin skenaario olisi ollut saapua työpäivän jälkeen parkkipaikalle ja huomata, että meidän kohdallamme rivitalossa olisi vain kasa sortuneita tiiliskiviä, mutta todellisuudessa ainakin seinät näyttivät olevan pystyssä ja ulospäin ehjiä.

Ehjiä ne olivat myös sisältä. Kun avasin oven ja sitten vielä eteisen oven, vastassani oli joukko erinäköisiä ja erivärisiä koiria, jotka kaikki heiluttivat peppuaan iloisesti vastaanottokomiteassaan eteisessä.

Näky oli varsin suloinen, sillä Olmin sijainti oli suoraan Elnan vatsan alla. Kiiruhdin oitis päästämään veikeän näköisen joukkion suoraan takaovesta takapihalle pissalle, ja kun sitten pikapissatuksen jälkeen tulimme koko porukka takaisin sisälle, ryhdyin tarkastelemaan asuntomme vajaan kahdeksan tunnin aikana saamia vaurioita.

Jotka olivat: ei mitään. Ei yhtikäs mitään! Yksi pienen pieni pissalätäkkö hieman väärässä kohdassa, ja siinä kaikki. Huippuolmi!

Olmi

Hyvin alkanut ja hyvin jatkunut perjantai sen kuin jatkoi nousukiitoaan. Yhdeksän viikon ikäisellä pikku-Olmilla oli edessään vielä elämänsä ensimmäinen työkeikka koirakoulu Hundaamossa, jossa kaikki koirani toimivat avustajina.

Olmi pääsi osaksi ohitusharjoitusta, jossa tarkoituksenamme oli toimia häiriökoirakkona sellaiselle koirakolle, jolla oli ollut ongelmia ohitustilanteissa arjessa.

Olmi suoriutui tehtävästä loistokkaasti, eikä se tuottanut minulle pettymystä sittenkään, kun vein sen kotiin ja otin häiriökoiraksi ensin Inton, sitten Elnan ja sitten Inton ja Elnan yhtä aikaa niin, että Olmi joutui jäämään yksin kotiin odottamaan.

Into

Takaisin kotiin palatessamme vastassa oli tyynen rauhallinen ja luottavaisesti odottanut koiranpentu, joten vaikuttaisi siltä, että meille on suotu oikein hyvähermoinen tapaus. Ja vaikka me olimme juuri tulleet takaisin, ei mennyt aikaakaan, kun sieppasin koko kolmen koplan mukaani ja lähdin takaisin Hundaamohommiin – illan kruunasi laumalenkki Anun lauman sekä toisen avustajakoirakon kanssa.

Illan lenkkikokoonpano koostui omien koirieni lisäksi kolmesta Olmia hiukan vanhemmasta sekarotuisesta pennusta, yhdestä sekarotuisesta nartusta, vesikoirasta ja suursnautserista. Yhteensä meillä oli siis yhdeksän koiraa, jotka kaikki tuntuivat nauttivan ilta-auringon valosta ja lämmöstä siinä missä me ihmisetkin.

Ihana Lempi

Ja mikäs siinä on nauttiessa. Huikean hyvä päivä takana ja kesä, joka toivottavasti on vielä edessä päin! Olmi sujahti – tapansa mukaisesti – jengiin kuin kala maljaan, eikä useiden kymmenien kilojen kokoero tuntunut haittaavaan kesäillasta nauttivaa suursnautseria sen enempää, kuin pientä whippetin pentuakaan. 05062015_0222_960px

 

6

Pähkinänkuoressa

Odotus

Viime aikoina olen kertonut aika paljon siitä, kuinka meidän laumaamme muuttaa pian uusi jäsen. Arkemme on ollut aika pentuhuuruista (ensin räjäytin mikropuuron ja sitten kaadoin mehukeittoa lattialle – jostain syystä kärsin keskittymisvaikeuksista), mutta paljon muutakin on tapahtunut viimeisimpien viikkojen aikana.

Kerron koiranpentuun liittymättömistä tapahtumista nyt nopeasti pähkinänkuoressa, koska nyt eletään jo sellaista aikaa koiranpennun odottamisvaiheessa, että aivoni eivät oikein pysty tuottamaan sisältöä, joka ei liittyisi koiranpentuun.

Ihan ensiksi haluaisin tietysti kertoa jotain koiranpennusta, mutta koska lupasin kertoa nimenomaan niistä asioista, jotka eivät liity koiranpentuun, kerron, että eksyimme taannoin Inton ja Elnan, sekä ystäviemme Riikan ja Furin kanssa metsään. Kului noin kolme tuntia ja 11 kilometria, kunnes palasimme pilkkopimeästä metsästä takaisin autoille puolenyön tietämillä. Onneksi löysimme perille – olisi ollut hirveää, jos olisin joutunut peruuttamaan koiranpennun hankinnan vain siksi, että en löydä metsästä takaisin kotiin!

Seuraavaksi haluaisin kertoa pian kotiutuvasta koirapennusta, mutta koska lupasin kertoa niistä asioista, jotka eivät liity pentuun, kerron, että Into juhli hiljattain 7-vuotissyntymäpäiviään. Juhlistimme Intoa paistamalla makkaraa metsän siimeksessä, järven rannalla, mutta tällä kertaa pysyttelimme tuttujen polkujen äärellä, emmekä hukanneet itseämme metsään.

17052015_9101_960px

Haluaisin vieläkin kirjoittaa vain koiranpennusta, mutta koska lupasin kertoa muista asioista, mainittakoon, että toissa viikonloppuna saimme yökyläläisiä, kun naapurustossa asuva Ilo (ylhäällä, kuvassa!) piipahti meille lauantai-aamuna ja viipyi sunnuntaiaamuun saakka. Saimme iloksemme myös samassa perheessä majailevan kanin, joka vietti meillä yhden yön sijasta seitsemän yötä.

Oli hauska katsoa, kuinka Ilo ja Elna hakivat vuoron perään toinen toistaan parempia pehmoleluja olohuoneen lattialle, ja aina kun toinen esitteli toiselle aarettaan, toinen lähti hakemaan vieläkin hienompaa ja parempaa lelua lelukopasta makuuhuoneesta. Ilo on korkeassa asemassa omassa laumassaan ja vanhempi kuin Into tai Elna – mutta kotonamme hän on vieraana, joten narttujen väliselle lelumittelölle ei meinannut tulla loppua. Kun Ilo sunnuntaina lähti, me aloimme siivoamaan pehmoleluja olohuoneen lattialta, keittiön lattialta, eteisen lattialta, makuuhuoneesta ja jopa kylpyhuoneesta ja vessasta. Löysimme samalla sellaisia koiranleluja, joiden olemassaoloa emme olleet edes muistaneet!

Muistutus itselleni: käy läpi koirien lelulaatikko ja lahjoita eteenpäin lelut, jotka eivät ole käytössä (tai joiden olemassaoloa edes Elna ei muista).

Minun tekisi vielä nopeasti mieli kertoa hieman tiedätte-kyllä-mistä, mutta taidan säästää ne jutut seuraavaan kertaan. Tällä kertaa ideana oli ainoastaan todistaa, että koirani ovat kärsineet paljon muustakin, kuin hajamielisestä omistajastaan. Myös punkeista (unohdinko mainita punkit?), pilkkopimeässä taitetuista metsälenkeistä sekä sellaisista grillimakkaroista, jotka eivät päätyneet koirien suihin.

0