Muistoja kesältä

09082014_0927_800px

Talvi on parhaimmillaan. Ainoa oikea talvi pitää sisällään niin lunta kuin purevan pakkasenkin, ja vaikka olenkin ikuinen vilukissa, olen enemmän kuin tyytyväinen siihen, että edellä mainittuja viimein on. Ripaus joulun aikaan ja toinen mokoma loppiaisen tienoilla.

Parasta on se, että lumi tuo lenkkireiteille valoa ja koiria ei tarvitse kuivailla jatkuvalla syötöllä. Kotikin pysyy siistinä, kun kuravettä ei tarvitse ravistella eteisessä ja varpaanväleissä ei kantaudu hiekanjyviä. Puhun siis koirista.

Nyt kun olen viiden päivän ajan etsinyt villasukkiani (löysin ne viimein) ja taistellut viheliäistä flunssaa vastaan ajattelin, että olisi varmaan sopiva hetki muistella hiukan kesää. Blogini vaipui tuolloin hiljaiseloon, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö kesä olisi ollut hyvä. Muistan viime kesän erityisen lämpimänä, aurinkoisena ja kauniina.

06072014_6550

Pyöräilin Elnan kanssa paljon. Se jolkotteli pyörän vierellä vapaana ja pitkillä metsäteillä saatoimme ottaa kiitokisoja. Minä pyörällä, Elna juosten. Kumpi voittaa?

Hirveä spurtti, ihan mieletön vauhti! Elna voitti. Puolimatkassa pysähdyttiin rantaan ja Elna pulahti uimaan.

Kotimatkalla kokeilin uutta reittiä ja hetken luulin olevamme eksyksissä. Onneksi sellainen ei haittaa kesällä. Vajaan 10 kilometrin pyörälenkki viilenevässä kesäillassa vasta tuntuikin elämältä. Luonto oli kaunis ja matka rauhallinen. Elnan ravi sen edetessä pyörän vierellä on niin tasaista ja kaunista, että auringon laskiessa ja lintujen vielä visertäessä mieli todella lepäsi.

06072014_6517

Vaelsimme viikottain erilaisten koiralaumakokoonpanojen kanssa.

Minä tein paljon pihatöitä, joita rakastan, olihan ensimmäinen kesä Omassa Kodissa. Koirat seurasivat sivusta ja tuntuivat hymyilevän.

Loikoilin rannalla – välillä vain kepon kanssa, välillä kaveriporukalla ja välillä koirien kanssa.

Aamut valkenivat varhain ja illat, niissäkin oli tunnelmansa.

06072014_6495

Seuraavat kuvat on otettu 18. toukokuuta. Muistan sen lämpimänä kesäpäivänä, jonka vietimme Elnan ja ystävieni kanssa match showssa.

Kävelimme tapahtuman päätyttyä lähimpään kauppaan hakemaan jäätelöä ja söimme niitä koirien kanssa kaupan edustalla. Ihmiset tulivat juttelemaan koirista.

Kun jälkiruoka oli syöty etukäteen, haimme picnic -eväät ja lähdimme rantaan evästämään. Hain kotoa vielä lisää koiria ja kameran, joka ikuisti päivän tapahtumat.

18052014_6314

Match Showsta kotiin tuomisina oli kaksi pokaalia, sillä Elna voitti sinisten luokan ja sijoittui sitten vielä BIS 4:ksi.

 

18052014_6205

Koirakaverimme Furi oli vielä pieni. 

 

18052014_6207

Märkiä koiria oli kaikkialla. 

 

18052014_6209

Furi koki ensikosketuksena järviveteen.

 

18052014_6219

Vanhat konkarit näyttivät, ettei vettä tarvitse jännittää.

 

18052014_6235

Pentu seurasi esimerkkiä tarkkaavaisena.

 

18052014_6243

Märkiä koiria oli IHAN kaikkialla.

 

18052014_6250

Ja koko lauma nautti olostaan rannalla.

 

18052014_6251

Myös Remu, joka teki loppuviimein itsensä näköisen ilkikurisen tempun, ja tuli kakalle minun ja ystäväni viereen, kun olimme syömässä eväitämme. Ja minä kun en koskaan ole arvostanut vessahuumoria.

 

18052014_6263

Remun mielestä jekku oli nerokas.

 

18052014_6271

Sisu ui ja ui.

 

18052014_6272

Ja polskutteli minkä ehti.

 

18052014_6289

Furi harkitsi pitkään kepin noukkimista ja päätyi sitten kahlailemaan rantavedessä.

 

18052014_6290

Remu katseli nuorempien touhuja etäämpää.

 

18052014_6293

Ja Elna nautti auringon lämmöstä.

 

18052014_6308

Rannalta lähdimme vielä pienelle kävelylle. Furi bongasi heinikosta jotain outoa…

 

18052014_6297

Jotain, mikä lähestyi tuhisten…

 

18052014_6301

Kas, Remu se vain!

 

18052014_6306

Sisu nautti rapsutuksista.

 

18052014_6305

Eikä millään meinannut saada niistä tarpeekseen.

 

18052014_6313

Ja Into tutkaili ympäristöään.

 

Myttään vielä toistaiseksi pipon syvälle päähäni ja nautin niin paljon lumesta ja talvesta, kuin vilukissan vain on mahdollista nauttia. Mutta vaikka talvi nyt viimein onkin täällä, en voi olla hymyilemättä tyytyväisenä, kun aurinko on viime päivinä muistutellut olemassaolostaan ja faktahan tietysti on se, että kesä on joka hetki taas hieman lähempänä.

4

Talvi tuli käymään

13122014_7395_960px

Otin kertaheitolla opikseni ja tein uudenvuodenlupaukseni tänä vuonna pari kolme viikkoa normaalia aiemmin. Ei enää pitkiä työpäiviä. Ei valvottuja öitä, jumittavia aamuja ja muita ylibuukkauksen mukanaan tuomia ilmiöitä.

Minä ansaitsen parempaa, ja niin ansaitsevat koiranikin. Toden totta ansaitsevat! Tein tiistaina viimeisen pitkän työpäivän ja kuten kerroinkin, ystäväni kävi hakemassa koiria kävelylle, jottei niiden päivästä tule sietämättömän pitkää.

Ja kun viimein pääsin töistä, lähdimme vielä porukalla kiertämään valaistun pururadan metsään – saimme seuraksemme ystäväni whippettinsä kera ja toisen sheltin kanssa.

Seuraavana päivänä, keskiviikkona, Elna otti irtioton arjestaan. Se lähti päivälomalle Sisu -sheltin ja Furi -belgin kaveriksi ilahduttamaan Riikkaa, joka vietti vapaapäivänsä varsin koiramaisissa merkeissä.

Koirat olivat päässeet pitkälle metsälenkille ja neitikoiramme oli kuulemani mukaan käyttäytynyt oikein sievästi koko vierailunsa ajan.

Loppuviikon tein täysin inhimillisiä työpäiviä. Koirat saivat iltahetkensä koossa olevan laumansa kera sekä pitkiä iltakävelyitä jokaisena iltana.

Kuin sinettinä sopimukselleni ostin eilen kukkamultaa ja kasviravinnetta, ja istutin vesilaseissa odottaneet, ruukuistaan irroitetut anopinkielet takaisin ruukkuihinsa. Ne oli alunperinkin tarkoitus repiä mullistaan, sillä anopinkielet ovat viihtyneet uudessa asunnossamme niin hyvin, että jokaisessa ruukussa on ollut tunkua uusien versojen takia.

Olin kyllä itse suunnitellut istutushommia kevään varalle, mutta viherpeukaloksi ryhtynyt Elna ei malttanut odottaa niin pitkään. Ehkä tämä meni jopa paremmin näin päin – koitin kesällä varovasti erottaa yhdessä rehottavia anopinkieliä toisistaan, mutta ne olivat juuristaan niin tiukasti solmussa, että en uskaltautunut viemään operaatiota loppuun. Elna olikin loppuviimein meistä se, jolla oli riittävästi päättäväisyyttä ja otteiden määrätietoisuutta anopinkielien toisistaan erottamiseksi.

13122014_7476_960px
Kun lauantai koitti, sain vastoin kaikkia odotuksiani ja kalenterimerkintöjäni tietooni, että minulle sattuikin vapaa viikonloppu! Eikä se ollut suinkaan ainoa yllätys – lauantai-aamu valkeni valoisana ja lumisena!

Pitkän, mutta virkeän vapaapäivän aamuhetken jälkeen otin koirani ja kamerani, ja lähdin Riikan sekä Sisun ja Furin kanssa lenkille. Tarkoituksena oli lähteä tutustumaan valoisaan ja lumiseen metsään, mutta päädyimmekin vain kiertämään peltoja koirien riekkuessa keskenään hangessa. Voi että, miten lumi kyllä kuuluu talveen.

Hieman aggressiivis-sävytteisestä kuvamateriaalista huolimatta koirilla tuntui olevan oikein hauskaa. Elna ja Into olivat ihan superinnoissaan lumesta, eivätkä ne meinanneet pysyä nahoissaan joutuessaan kulkemaan kotipihasta pellon reunaan saakka ilman lumienkelikoirien tekemistä, lumeen puhaltamista tai muitakaan hepulin esiasteisiin laskettavia käyttäytymismallejaan. Kun hihnat irroitettiin pellon reunalla, oli ilo irti. Iloisia, villiintyneitä koiria kaikkialla!

Jostain syystä lauman urospuoliset olivat todella kiinnostuneita neitikoirasta, mikä sai Elnan esittelemään kaunista hymyään melkein joka kuvassa.

13122014_7359_960px
Into ja Elna ovat aina ottaneet kaiken ilon irti pakkastalvista, mutta ainakaan tänä vuonna Remu ei liity niiden iloitteluun. Remu on lumen tulon myötä ryhtynyt palelemaan niin paljon, että sen hampaat kalisevat vielä pitkään ulkoa tulon jälkeenkin ja koko koira tärisee kauttaaltaan. Olen pukenut sille Rompulta perityn jussipaidan ja tarjonnut sille yhä parempia makuualustoja ja patterilla lämmitettyjä pyyhkeitä lämmikkeiksi. Koska olen itsekin tosi kova palelemaan, tiedän, miten inhottavaa on, kun varpaat ja nenänpää ovat niin syväjäässä, että hampaatkin lyövät yhteen!

Onneksi tällä viikolla saadaan todennäköisesti Remun näyte labraan, niin päästään lähemmäksi sitä totuutta, mikä on vaivannut Remua jo pitkään. Näytteen analysoinnin myötä siis selviää, suljetaanko cushing kokonaan pois vaihtoehdoista, vai onko sen olemassa oloa syytä epäillä yhä vahvemmin. Kaiken lukemani ja näkemäni perusteella olen itse tullut siihen tulokseen, että koiramme on sairastunut cushingiin, joten odotan tuloksia suurella mielenkiinnolla – ja sikäli innolla, että saisimme pian oikeaa hoitoa koiramme olon helpottamiseksi.

Nyt ulkona on jo aste plussaa, joten lumelle voi pikku hiljaa heittää hyvästit. Remun oloa tämä ehkä parantaa, mutta me muut jäämme odottamaan lumilenkkejä ja -leikkejä kaihoisasti. Talvi, tulethan taas pian takaisin, viimeistään jouluksi?

6

Harmaan marraskuun raitaisa piristys

Joskus koiraperheen ihmisjäsenet pyörittelevät silmiään koiriensa tempauksille, mutta viime aikoina meillä koirat ovat pyöritelleet silmiään minun tempauksilleni.

Meidän keskiviikkoilta näytti nimittäin tältä:

26112014_7275_800px

Kyseessä on sama tyyppi, joka taannoin innosti meidät takaisin treenikentälle. Sama tyyppi, joka oli syyskuussa meillä hoidossa vajaan viikon ja sama tyyppi, joka sillä samaisella syyskuun viikolla kulki mukanani joka päivä töissä.

Ja erään kerran, kun töissä ollessani jätin tämän saman tyypin työhuoneeseeni suuren ja mehevän puruluun kanssa palaverin ajaksi, se ei tyytynytkään kohtaloonsa, vaan aloitti surkean valituksen kesken asiakaspalaverin. Aluksi, kun surkea vikinä ja vonkuminen alkoi, kukaan ei huomannut mitään ja palaveri jatkui normaalisti. Sitten, kurja valitus ei suinkaan loppunut, vaan yltyi ja koveni entisestään, jolloin minä ja työkaverini vilkaisimme ensin toisiamme ja sitten asiakasta. Asiakas kuunteli seinän toiselta puolen kantautuvaa surkeaa möykkää hämillään, ja ennen kuin hän ehti kommentoimaan mitään kysäisin mietteliäänä työkaveriltani: ”mitähän tuolla seinän takana eläinlääkärissä taas tapahtuu?”

Kun asiakaspalaveri oltiin saatu päätökseen selvisi, että asiakkaana ollut mieshenkilö oli itsekin hyvin koirarakas, ja että hänen kotoaan löytyi myöskin nelijalkainen perheenjäsen. Tästä tiedosta huolimatta pysyin kannassani, eikä asiakas saanut koskaan tietää, että vaikka toimitilojeni päätypuolessa todella sijaitsi eläinlääkäriasema, kurja huuto ei suinkaan kantautunut sieltä, vaan seinän takaa työhuoneestani.

26112014_7272_800px

Keskiviikkoiltana koiramaiselta itkulta ja porulta kuitenkin säästyttiin. Nappasimme Inton ja Elnan kanssa lähes naapurissamme asuvan pikku whippetin mukaamme lenkille tienvarresta samalla, kun tämän omistaja hipsi kotipuoleensa valmistautumaan työpäivän jälkeiseen iltaan konsertissa.

Päästyämme kotiin pikkuwhippet tutki jo syyskuussa tutuksi tulleen kotimme reippain ottein ja tepsutteli sitten tyytyväisenä sohvalla tarkkaillen nurkkiinsa vetäytyneitä vanhempia koiria.

Elnan ilmeestä saattoi päätellä, ettei pikkuinen ollut kaikkein odotetuin yllätys, sillä vasta puolitoista viikkoa aiemmin meillä oli yöpynyt toinenkin hoitokoira. Remu sen sijaan ryhdisti olemuksensa koko illan ajaksi ja seurasi uteliaana nuorukaisen liikkeitä. Samanlaisen ryhtiliikkeen Remu teki myös viimekertaisen hoitokoiramme suhteen, joten on kiva huomata, että uudet naamat piristävät paitsi meitä ihmisjäseniä, myös edes osaa perheemme karvaisemmista jäsenistä.

1