Olen kotiutunut armeijasta ja taas täysipäiväisen koiramamman virassa 24/7! Tällä hetkellä elän kurjassa välitilassa: töitä ei ole vielä löytynyt ja siten harrastamiseenkaan ei vielä ole varaa (niin, nyt kun sitä aikaa viimein olisi).  Olen kuitenkin viihdyttänyt koiriani erilaisilla seikkailuilla uusissa lenkkimaastoissa, pihatreeneillä sekä uusilla ja vanhoilla koirakavereilla. Pääsiäisviikolla käytiin jopa Inton kasvattajan luona tervehtimässä Inton emää Rillaa ja Kepe -enoa lenkin merkeissä.
Armeijan aikana hukkunutta kuntoa ollaan haettu sekä koirille että palvelusväen johdolle aamuttaisilla juoksulenkeillä ja tottakai koirat ovat kohottaneet omaa kuntoaan kirmaamalla niin pihalla kuin metsissä ja pelloillakin.

Vielä on paljon tehtävää paitsi hyvän fyysisen kunnon saavuttamisessa, myös käytöstapojen työstämisessä entiselleen. Hihnalenkeillä toisten koirien ohitus sujuu… ei niin maltillisesti kaikilta osapuolilta. Joskin täytyy antaa pisteet skottipojille, jotka ohittavat kaikenlaiset karvaturrit klassisella arvokkuudellaan: leuat pystyssä eteenpäin sipsuttaen. Hyvä pojat! Tänään käytän monikkomuotoa, sillä yhden parrallisen sijasta meillä on niitä nyt kaksi: Toto tuli hoitoon vajaaksi viikoksi.

Suuren koiralauman kanssa lenkillä kulkeminen on herättänyt jopa läheisellä autotallilla puuhastelevien poikien huomion, kun tänään ohikulkiessamme kuulin kommentin, aiotaanko hankkia vielä paljonkin lisää koiria. Onneksi minulla on maailman paras kepo, joka tokaisi, että kyllähän tässä yksi vielä menisi…

Eikö totta? 😉

Eräs pitkän linjan koiramies kertoi minulle taannoin, että ulkomailla tollereista on saatu irti uskomattomia tehoja. Suomalaisten tollereiden heikkous on kuulemma siinä, että ne ovat liian hienostuneita ylittääkseen ojia ja pärjätäkseen vaativissa olosuhteissa, minkä takia ne pärjäävät ainoastaan missikisoissa. Sääli, että en ehtinyt esittämään vasta-argumenttiani aiheen lennähtäessä kolmannen osapuolen taholta toisaalle, mutta haluanpa vain kysyä, että…

…niin mikä oli rotumme heikkous? Itse olen kokenut ongelmallisena ainoastaan sen, etten millään tohdi kieltää koiraa, jonka silmiin syttyy liekki heti kun se on havainnut ojan, jorpakon tai lammikon ja joka on heti tohkeissaan tunnustelemassa uudenlaista mutapohjatuttavuutta ja kaisloja… Koska tollerini sävy on useimmiten ulkoillessamme enemmänkin harmaa kuin punainen, voisin melkein väittää loukkaantuneeni kommentista!

PS. Luonnollisesti kuulin väittämän armeijan harmaissa, joten siksi en voinut palauttaa keskustelua takaisin kiskoilleen. Katsokaas, sotilasarvoni ei riittänyt osallistumaan kahden kultarinnan keskusteluun…