Kuva on helmikuulta ja täytyy kyllä ilokseen todeta,
että noin suurta määrää lunta ei ole nähty täällä sen koommin!

Kevät ja pian alkava reserviläiselämä saa meikäläisen innostumaan koko koiratouhusta taas ihan uudella sykkeellä. Ihanaa, kun päivät sen kuin lämpenee! Illat alkavat olla valoisia, hiekka rahisee jalkojen alla enenevissä määrin ja koirien treenaamiselle on aikaa ja ennen kaikkea tavoitteita! Melkoista koiraihmisen kiusaamista armeijassa: paljon hyviä kouluttajia, paljon uutta opittua, mutta mitään et pääse kokeilemaan omien koirien kanssa käytännössä!

Tilasin innoissani Intolle uudet PK-tunnusvaljaat, kun vanhat ehtivät mystisesti hukkua pitkäksi venyneen treenitauon aikana. Olenko ehkä nähnyt ne viimeksi tollerileirillä Himoksella vuonna keppi ja kivi? Mene ja tiedä…

Tulevien päivien ohjelmaan kuuluu koirien kuntokuuria: molempien elukoiden kunto on laskenut ja jumejakin voisi kuvitella olevan siitä päätellen, että lenkkeilevät suurimmaksi osaksi hihnalenkkejä tahdilla eläkeikäinen skotlanninterrieri. Vauhti ei siis ole päätä huimaava eikä rakas parivaljakkoni pääse luontaisen ravin makuun, mikä etenkin Intolle olisi erityisen tärkeää. Kadonneen kunnon metsästys alkaa (sekä koirilla että omistajalla) tarkemmin sitten kasarmiaamujen loputtua (niitä on enää 20), nyt keskitytään viikonloppuina edelleen lumenkaatopaikalla kirmaamiseen ja kiipeilyyn sekä pallopeleihin ja lumessa kahlaamiseen.

Viikonloput ovat viime aikoina menneet siis koiria lumenkaatopaikalla juoksuttaen JA Inton osalta BH-kokeeseen treenaten. Kai se on nyt viimein sanottava ääneen, ettei vaan sosiaaliset paineet anna periksi lusmuta tänäkin vuonna. Mehän ollaan vuodesta 2009 tähdätty joka kevät, kesä ja syksy BH:n suorittamiseen ”tänä vuonna”, mutta se tuntuu olevan harvinaisen ylivoimaista kaltaiselleni kotona viihtyvälle mörölle. Olen kuitenkin suurella mielenkiinnolla (ja kateudella) lukenut muiden koirablogien kisakuulumisia ja kai se täytyy itsekin ryhdistäytyä ja kokeilla, siirtyä pois sarjastamme ”sunnuntaiharrastelijat” ja ”kotikouluttajat”. Ties vaikka kisakärpänen purasis!

Koko joulukuu täyttä hiljaiseloa, joten nyt sopivan tilaisuuden koitettua nopea tilannepäivitys! Elomme on soljunut tasaisesti eteenpäin ja koirat ovat pysyneet terveinä. Joulun aikaan vietin kymmenen päivää kasarmin ulkopuolella (=kotona!) mutten siltikään ehtinyt lähettää ainuttakaan joulukorttia tai kirjoittamaan edes nopeaa joulun ja uuden vuoden tervehdystä blogiini, vaikka se ajatuksena olikin! Sen sijaan koirat saivat nauttia oikein hyvästä hoidosta, pitkistä hihnatta tehdyistä lenkeistä aamuauringon kajasteessa, rennoista harjaustuokioista sekä treeneistä, koirakavereista ja yhdessäolosta (kuvasaldoa myöhemmin). Lisäksi Elna vietti 16.12 syntymäpäiviään saaden mittariinsa huimat kaksi vuotta ja sen kunniaksi me tytöt käytiin keskustassa kävelyllä ja shoppailemassa. Synttärilahjaksi likka sai oikein hienon Ebba + Albuksen Symphony -pannan sekä Hurtan pinkin heijastinliivin. Muutenkin koirat saivat erityishuomiota ja missatun messarin ja veronpalautuksien myötä ostin niille tarpeellisia vitamiineja ja öljyjä, joista parhaimpana ehdottomasti Remun kuivaan turkkiin ja ihoon positiivisesti vaikuttanut öljy, jota aion hehkuttaa lisää sitten kun pääsen postaamaan kotikoneelta ja vielä lunttaamaan tuotteen nimen. 😉
Myös laumaamme kuuluva kanipariskunta sai osansa joulusta, kun toimme koirien kanssa niille kuusen oksia herkutteluhetkiin. Ihme kyllä sain ne kotiin juuri siinä kunnossa missä halusinkin, vaikkakin perheemme eräs nimeltä mainitsematon skotlanninterrieri oli vakaasti sitä mieltä, että kuusenhavut ovat meidän vasta, kun ne on merkitty herrakoiran toimesta omistetuiksi… Virtsaamalla.

Vuodenvaihteeni kuluikin kasarmilla palvelustehtävissä ja aikaa tappaen, mutta vastapainoksi sain viettää ihanan joulun kaikkein tärkeimpien ihmisten ja eläinten seurassa!

Tänään jäljellä enää 90 aamua kotiutumiseen (5.4.2012!) ja takana 180 aamua eli puolivuotta. Koti-ikävä on tälläkin hetkellä valtaisa, etenkin kun lueskelen muiden bloggaajien koiratouhuista ja kaipaan omia karvakuonojani. Samalla muiden bloggaajien merkinnät piristävät iltoja ja tuovat siviiliharrastamisen ihanan lähelle. Onhan minulla täälläkin ns. oma palvelusaikainen saksanpaimenkoira, jonka ansiosta en täysin ole vieroitettuna eläimistä, mutta valitettavasti olen ollut niin sitkeän flunssan uhri viimeiset puolitoista viikkoa, että viimeiset viisi päivää ovat kuluneet tuvassa antibioottikuurin avulla toipuessa ja voimistuessa.
Sitten kun pääsen kotikoneen äären lisään tänne blogiini muutaman kuvan Rontista, ja niille ketkä eivät ole huomanneet, tästä intissä tapaamastani ”hurmurista” on lisäinfoa Muutama muu -linkin takana.

Niin, kotiin… Tämä päivitys on tuotettu laadukkaalta miniläppäriltä kotoisassa tuvassa siniruudullisen punkan päältä. Pitkän joululoman vastapainoksi olen viettänyt kasarmielämää Tapaninpäivästä alkaen joten toisin sanoen en ole nähnyt koiriani tänä vuonna ollenkaan! Tähän korvaan särähtävään uutiseen on tulossa muutos vajaan viikon kuluttua torstaina 12. päivä. Suomalaisella sisulla mennään!

Oikein hyvää,

iloista & onnellista

vuotta 2012!