Milloin on aika

/ Jenna / Yleinen

Lomogram_2014-09-06_01-00-56-AM[1]

En osaa sanoa elääkö Remu jouluun. Sen verkkaiset ja jäykät liikkeet ovat hidastuneet entisestään ja sen entuudestaan lyhyet aamu- ja iltakävelyt ovat lyhentyneet puolella.

Se juo pakonomaisesti ja yskii päälle, sen päästä on tullut luiseva ja sen selän ohuesta karvapeitteestä kuultaa paljas iho läpi. Parrakas kuono on kaljuuntunut nenän päältä ja koira kantaa mukanaan pahaa hajua – se ei haise koiralta, vaan siltä, että jokin on pahasti pielessä.

En enää kävelyillä nyi sitä hihnasta, tai tohdi hoputtaakaan. Eihän tässä nyt oikeasti ole kiire mihinkään, valmiissa maailmassa.

Kävelemme kaksin pimeässä, katulamppujen keltaisessa valossa kellon liipatessa jo puolta yötä. Sulava ensilumi on tehnyt kadusta inhottavan loskaisen. Me molemmat olemme omissa ajatuksissamme – minä luonnostellessani tätä kirjoitusta, näitä ajatuksia ja harvakseltaan askeleita ottava Remu.

Kulman takaa taaksemme kääntyy rouva ja mäyräkoira. Heidän täytyy ohittaa meidät, ja samalla kun hienostuneen oloinen pitkäkarvainen mäyräkoira liihottelee ohitsemme Remun ryhti paranee, se höristää korviaan ja kävelee hetken aikaa mäyräkoiran vanavedessä lennokkaasti kuin nuori skotlanninterrieri.

Se huomaa nopeasti, ettei sen vauhti riitä seuraamaan kaksikkoa edes kokonaista metriä, mutta sen innostunut ja tarkkaavainen olemus valaa minuun toivoa paremmasta terveydentilasta.

Kun tutkimusmatkamme jälkeen pääsemme lopulta kotiin, Remu livistää eteisestä, jossa sen piti hetken aikaa kuivatella minun riisuessa ulkoilupukuani. Pieni musta keppostelija ei koskaan ole liiemmin totellut sääntöjä tai kumarrellut ketään. Ohjaan sen takaisin aloilleen ja kun olen kuivannut sen, se pomppii iloisesti ympäri eteiskäytävää ja näyttää ainakin kymmenen vuotta nuoremmalta kuin onkaan.

Katsoessani iloisesti pomppivaa koiraa minua alkaa kaduttaa, että edes pohdin eläisikö se jouluun. Tottakai se elää, meidän Remu. Se täytyy nyt vain viedä eläinlääkäriin ja selvittää mikä sitä vaivaa. Lisäksi veikkaan, että sille pitää hankkia oma kauniisti liihotteleva, pitkäkarvainen ja nätti mäyräkoiraystävä.

3

23 kommenttia artikkeliin ”Milloin on aika”

  1. Voi Remu, mie voin lainata meidän Auraa sulle kaveriksi mikäli kauniisti liihotteleva, pitkäkarvainen kääpiömäyräkoira tyttönen kelpaa.. 😉 Tämä neiti osaa tosin olla hyvin kipakka välillä, mut eikai sitä kukaan halua tyttöä joka ois ihan lapanen…?

    Vastaa

    • Ei mitkään lapaset Remulle kelpaisikaan – koko terrieri on täynnä tulta ja tappuraa vielä vanhuuden päivilläänkin! Täällä odotellaan innolla Auran tuoksuista postilähetystä! 😉

      Vastaa

  2. Paluuviite: Mitä saa seitsemässä vuodessa? | Purematta paras

  3. Paluuviite: Cushingintauti? | Purematta Paras

Vastaa