Koin menneellä viikolla kurjan kohtaamisen ns. irtokissan, eli vapaana tiheästi asutussa taajamassa kulkevan lemmikkikissan kanssa.

Olin tilanteessa, jossa kuljin illan viimeistä lenkkiä kolmen koirani kanssa. Lenkeissä on oma rutiininsa ja tämäkin eteni verkkaisissa tunnelmissa samalla, kun itse haaveilin päivän päätteeksi lähinnä sänkyyn kaatumisesta. Kun kotitie on tuttu, ja siinä on hyvä näkyvyys pitkälle eteenpäin, en aina huomaa puristaa koirieni remmejä rystyset valkoisina. Vaan olisi kannattanut – omistanhan saalistavia ja osaltaan hyvinkin alkukantaisia koiria.

Rento kulku hämärtyvässä elokuun illassa sai käänteen silmänräpäyksessä. Tutun kävelytien reunamilta ponkaisi kissa, johon koirani reagoivat ennen kuin ehdin edes ymmärtämään, mitä tapahtuu.

Tempauduin sekunnin murto-osassa 60 kiloisen koiralauman perässä puskiin. Vasta, kun pääsin itsekin kartalle siitä, mitä tapahtuu, tartuin niin sanottuun “hätä-seis” -kytkimeen. Se on käytännössä käskysana, joka salpaa niin koirien kuin lähimaiden naapureidenkin veren ja hengityksen — ja ennen kaikkea pysäyttää kaiken toiminnan.

Sain koirat pysäytettyä kissan painellessa tiehensä. Kylän ylle painui hiljaisuus, vaikka tiesin, ettei vinttikoiran ajo- tai tappoulinalla säestetty välikohtaus mennyt ohi ainoaltakaan pihoissaan puuhastelevalta kylän asukkaalta. Sydämeni hakkasi säikähdyksestä ja ranteeni ja harteeni valittivat nopean äkkirykäyksen aiheuttamasta repäisevästä liikkeestä. Vitutti.

Haluan heti alkuun mainita, että pidän kaikista eläimistä. Tämänkään osalta tuskastuneet tunteeni eivät liity varsinaisesti itse kissoihin, vaan tunteita kuumentavat nimenomaan näiden kissojen omistajat. Vastuuttomia kissanomistajia ei tunnu kiinnostavan niin ikään oman lemmikin terveys ja turvallisuus sen enempää, kuin kanssaihmisten hyvinvointi.

Kerroin kokemuksesta sosiaalisessa mediassa ja sain tuskani tuntevia viestejä saman kokeneilta koiranomistajilta. Syntyi keskustelu, joka täytti harmitukseni ääriviivat yhä synkemmillä, surullisilla sävyillä. Samassa ymmärsin, miten valtavasta ja harmillisesta ongelmasta onkaan kyse.

“Täytyy myöntää, että itse päästän koiran hihnasta irti, jos mahdollista, kun iso koira syöksyy kissan perään. Siinä menee äkkiä olkapää sijoiltaan, viimeksi murtui sormi… Sääliksi käy kissoja, mieluiten ne varmaan jonkun sohvan nurkassa kehräisivät, kuin juoksisivat ulkona koirien ja autojen armoilla.”

Vertaistukena sinulle

En tässä artikkelissa ota kantaa siihen, mitä vapaasti ulkoileva kissa merkitsee haitallisena vieraslajina Suomen luonnon monimuotoisuudelle. En myöskään pui sitä, minkälaiseen vaaraan kissan omistaja lemmikkinsä asettaa antamalla kissansa kulkea vapaasti.

Puran tässä artikkelissa aiheen nostattamaa harmitusta puhtaasti minun ja minuun yhteyttä ottaneiden koiranomistajien näkövinkkelistä. Tämä artikkeli toimikoon vertaistukena sinulle, joka palaat rentouttavaksi tarkoitetulta lenkiltä kotiisi kädet täristen, sydän hakaten tai kehosi täynnä harmitusta. Et ole yksin!

Voit halutessasi jakaa myös oman kokemuksesi artikkelin kommenttikentässä.

Yhteinen murheenkryyni

Minullakin on lemmikkieläimiä taajamassa. Olen sitoutunut koirieni terveyden ja hyvinvoinnin ylläpitoon, mutta en tee sitä koskaan kanssaihmisten kustannuksella. Oleellista siinä, että minulla on neljä koiraa on, että ne ovat minulla. Se tarkoittaa, ettei naapureiden tai muiden kanssaihmisten tarvitse kantaa niistä, niiden aiheuttamasta melusta, liasta tai muista haitoista huolta. Minä huolehdin oman tonttini koirien osalta, enkä edellytä kanssaihmisiltä erityisvaatimuksia omista, itsekkäistä syistäni tai mielihalujeni vuoksi.

Sen pitäisi olla perusedellytys. Itsekkäistä syistä hankittujen lemmikkieläinten ei pitäisi aiheuttaa harmia kanssaihmisille. Ja juuri siksi teen joka päivä kaikkeni, jotta kaikilla meillä olisi mukavaa: minulla, lemmikkieläimilläni ja kokonaisella kyläyhteisöllä.

Hion ja viimeistelen koirieni käytöstä erilaisin harjoituksin, kerään koirieni jätökset ja pidän ympäristön siistinä toisinaan myös vieraiden koirien jätöksistä. Pidän huolen siitä, etteivät koirani juokse hallitsemattomasti ihmisten jaloissa tai pelottele niitä, jotka eivät koirista pidä tai pelkäävät niitä. Teen tämän kaiken paitsi itseni, mutta myös ympäristöni hyvinvoinnin vuoksi.

Koska yksikään kyläyhteisömme jäsenistä ei ole sitoutunut minun koiriini tai valitsemaani elämäntyyliin, tuntuu hullunkuriselta, että vastuuttomat kissanomistajat kääntävät asetelman ylösalaisin. Henkilökohtaisesta elämänvalinnasta tunkeutuu jokaisen kyläläisen murheenkryyni – tahdoit tai et.

Koska suloinen karvapallo ei ole syyllinen omistajansa lyhytnäköisyyteen, meille muille jää vain yksi vaihtoehto. Meidän on mukauduttava irtokissan tai -kissojen läsnäoloon ja jaksettava loputtomasti yllättäviä tilanteita niin omassa pihassa, kuin lenkkopoluilla ja auton ratissakin.

Koska mä voin

Koska kissojen irti pitäminen valvomatta taajama-alueella on laitonta, toisinaan mieleni tekisi pelata samaa peliä. Voisin asettua samalle lähtöviivalle, mutta järkeni osaa erotella tunteeni sen osalta, mikä kohdistuu viattomaan eläimeen ja mikä puolestaan sen omistajaan.

Silti pystyn pahimman kiukun iskiessä leikittelemään ajatuksella siitä, että pitäisin tasavertaisuuden nimissä vinttikoiriani irti taajamassa – sillä samalla ”koska mä voin” -kortilla.

Voisin eläinten hyvinvoinnista kissanomistajien lailla, piittaamatta havaita, kuinka irtokissaongelma katoaisi taitavasti saalistavan, nopean koiran toimesta. Koska – jos toimisin samassa asetelmassa välinpitämättömien kissanomistajien tavoin – se ei olisi minun ongelmani, mitä ympäristön eläimille tapahtuu, kun ne kohtaavat lemmikkini.

Irtokissoja siellä, irtokissoja täällä

Kun olin kertonut vereni kihisemään saaneesta tapahtumasta sosiaalisessa mediassa, sain valtavan viestiryöpyn. En ollut kokemukseni kanssa yksin.

Ja kuinka olisinkaan voinut olla, sillä omassakin elämässäni tätä edeltävä irtokissakohtaaminen oli tapahtunut vain viikkoa aiemmin. Vietin tuolloin viikonloppua kauttaaltaan toisessa sijainnissa perheeseemme kuuluvien neljän koiran, mutta myös tuolloin vastuullani olleen, noin 30 kiloisen hoitokoiran kanssa. Pystyn ulkoilemaan tuon, elopainoltaan miltei 100-kiloisen ryhmän kanssa yksin, sillä olen tehnyt – ja teen edelleen – valtavasti hommia sen mahdollistamiseksi.

Minulla ja koko mukanani lenkillä kulkevalla koiraporukalla oli hyvä fiilis. Olimme palaamassa hoitokoiran kotitalolle hieman vajaaksi jääneen 10 kilometrin iltalenkin jälkeen. Tuollaisen lenkin jälkeen on mukava palata lämpimälle talolle illan hämärtyessä. Hymy oli herkässä ja rennon raukeat koirat kulkivat vierelläni lenkin viimeisiä metrejä fiilistellen.

Tuttuun sijaintiin oli vain parikymmentä metriä, kun huomasin talon pihaportilla istuvan irtokissan. Tunsin tuskanhien nousevan saman tien. Kissa tuijotti minua kuin haastaakseen. Se oli kuin juuri ajokorttinsa saanut teini, joka vilkuili sivuilleen autoaan liikennevaloissa kaasutellen.

Tiesin, että pystyn pitämään koirat hallinnassani tiukankin paikan tullen. Tilanteiden ennakointi luo ison porukan kanssa hyvät raamit, mutta en halunnut jäädä selvittelemään, mitä kissa aikoo, tuntiessani sen pistävän tuijotuksen sisuskaluissani saakka.

Kiihkeän vinttikoiran omistajana kaikki vaihtoehdot tuollaisessa tilanteessa ovat ihan yhtä huonoja. Olmi on koira, joka on lähtenyt tilaisuuden saatuaan taistelemaan supikoirien kanssa, joten sille kissojen isottelu on samantekevää.

Se, että kissa päättäisikin vain juosta karkuun on minun kannaltani vain toinen huono vaihtoehto. Sellainen sytyttää ajamaan jalostetun koiran syvimmät käyttäytymismallit eloon niin, että se tekee mitä tahansa päästäkseen toteuttamaan itseään. En voi syyttää sitä siitä: kaikki sen jalostuksessa on jo kymmenien vuosien ajan tähdännyt siihen. Toimintamalli on syvässä.

Kun saalis lähtee Olmin nenän edestä niin, että hihna estää sitä toteuttamasta syvintään, koira turhautuu ja säestää turhaumaansa kiihkeällä ulinalla. Ääni särkee miltei koko kehoa etenkin, kun siihen yhdistyy koiran tempoilu sitä aloillaan pitelevää remmiä vasten. Melkoinen show – etenkin, jos muutama mukana kulkeva koira innostuu lähtemään mukaan mekkalaan.

Surkeat vaihtoehdot punnittuani päädyin kääntymään takaisin tulosuuntaan koirien kanssa. Heitimme pienen lisälenkin toivoen, että järkälemäisesti aloillaan nököttävä katti olisi kadonnut portin pielestä takaisin tullessamme.

Irtokissojen aiheuttamista vaaratilanteista puhutaan liian vähän

Kun otin asian puheeksi Instagramissa 24 -tunnin ajan näkyvillä olevissa stooreissa en voinut välttyä vastaavilta tarinoilta. Esille nousivat myös liikenteen seassa toikkaroivat kissat, jotka aiheuttavat yhtälailla myös autoteillä yllättäviä ja ikäviäkin tilanteita.

“Meinasin kerran ajaa kissaemon ja koko poikueen päälle. Pennut oli tosi pieniä, vielä kaukana luovutusiästä, mutta jo nopeita liikkeissään. Oli ilta, pimeä ja taivaalta satoi räntää. Tiellä oli 80 km/h nopeusrajoitus, ajoin itse noin 70 km/h olosuhteiden vuoksi. Yhtäkkiä kokonainen kissaperhe oli ajotiellä edessä mutkan jälkeen. Aivot pakottivat tekemään äkkijarrutuksen, vaikka tiesin ja tiedän, että olisi varmaan pitänyt olla niin tekemättä – asetin itseni ihan hirveän suureen vaaraan. Ehdin kuitenkin saada auton pysähtymään juuri ennen paikalleen jähmettyneitä kissoja. Loppu hyvin, sillä kertaa. Mistä minä tiedän, ehkä jo seuraavana iltana joku ajoi niiden päälle – tai itsensä ojaan.”

Kaikista esille nousseista kokemuksista paistoi läpi ennen kaikkea vapaana itsekseen ulkoilevan kissan omistajan lyhytnäköisyys ja välinpitämättömyys. Osa pienpetojen pyyntiin tarkoitettujen koirien omistajista mainitsi, etteivät kissoja omistavat naapurit tunne senkään vertaa empatiaa omia kissojaan kohtaan, että pitäisi lemmikkiään sisätiloissa, kun viereisellä tontilla omalla pihallaan ulkoilee koiria, jotka työskentelevät rohkeasti ja sisukkaasti jopa supikoira tai mäyrä vastassaan. Asiallisista huomautuksista huolimatta kissat liikkuvat koiranomistajien aidatuilla pihoilla henkensä kaupalla. Aina vaarassa ei ole yksinomaan kissan terveys ja henki: huolissaan saa olla muutenkin, kuten seuraava tarina osoittaa.

“Asutaan noin kilometrin, parin päässä keskustasta ja meidän alueella on muutamiakin irtokissoja. Viime kesänä oli tilanne, jossa kissa tuli minua ja alle puolen vuoden ikäistä koiranpentuani lenkillä vastaan sähisten. Tilanne oli hurja. Minulla oli sandaalit ja shortsit, mutta valmistauduin puolustamaan koiraani. Onneksi paikalle osuikin ohi kiitävä pyöräilijä, joka katkaisi tilanteen ja kissa paineli tiehensä. Sama kissa hengailee meidän pihassa ilta hämärillä, enkä voi koskaan tietää koiran kanssa lenkille lähtiessä, käynnistyykö uusi tilanne jo heti kotiovelta ulkoilemaan lähdettäessä.”

Olo alkaa käymään epätoivoiseksi

Pelon ja epätoivon lisäksi valtoimenaan kulkevat kissat aiheuttavat paitsi päänmenoa, myös ylimääräisiä kustannuksia.

“Meidän naapurustossa asuu kissa, joka ei todellakaan väistä koiria – ihmisiä väistää, ainakin vielä toistaiseksi. Kerran se lähti hyökkäämään meidän pikkukoiraa kohti (koiran ollessa omalla pihalla). Ehdin näkemään tilanteen silmäkulmasta ja lähdin vastahyökkäykseen, minkä ansiosta kissa otti ritolat. Sama kissa vaani kesän ajan aidan takana puskissa meidän koiranpentuja, joiden kanssa jouduin omallakin pihalla ulkoilemaan silmät selässä kissojen takia. Päädyttiin tämän vuoksi aitaamaan piha elementtiaidoin, sillä naapurin laittaman 150 cm verkkoaidan yläreuna on jo venynyt muodottomaksi kissojen rampatessa siitä jatkuvasti yli.”

“Minullakin kissojen omistajana menee irtokissat tunteisiin. Tuntuu niin väärältä, että edelleenkään ihmiset eivät ymmärrä millaiseen riskiin vapaana ulkoilevat kissansa asettavat – ja miten paljon haittaa kissasta on ympäristölle! Sisäkissa ei kärsi ja kissa tottuu kyllä valjaisiin. Tai sitten kissoille voi rakentaa oman, katetun aitauksen. Tapoja on monia, mutta yksikään hyvä tapa ei ole se, että kissa heivataan ovesta ulos oman onnensa nojaan ja toivotaan, että se vielä tulee takaisin. Oma lukunsa on vielä ne, jotka antavat leikkaamattoman kissansa ulkoilla!”

Kissan arvo

Ennakoimattomien irtokissojen äärellä koirien tai koiratta ninjaillessa huoli kääntyy ennen pitkää myös kissan omaan turvallisuuteen. Henkilökohtaisesti suurimpia huolenaiheitani on, että joudun vielä jonain päivänä silmätysten sen tilanteen kanssa, kun koirani rouhaiseekin pusikoissa lymyilevää kissaa. Entä mitä sitten, jos se saakin kissan kunnolla kiinni, mutta ei onnistu tappamaan sitä hetkessä jättäen sen kitumaan?

Olen kokenut koirien maailmassa paljon, mutta vastaavaa tilannetta en missään nimessä tahdo lisätä osaksi kokemusteni kirjoa. En koskaan haluaisi joutua silmätysten sellaisen tilanteen kanssa, jossa eläin kärsii osaltaan minun valintojeni vuoksi, mutta en ymmärrettävästi voi vaikuttaa ympäristööni määräänsä enempää.

Surullisinta koko asiassa onkin kissan arvo eli se, minkälaisena eläimenä kissaa yhteiskunnassamme pidetään. Autotien varressa vapaana liikkuvan, auton alle jääneen kissan tilallehan voi aina hankkia uuden, myöhemmin saman kohtalon kokevan lemmikin.

“Vaan eniten säälittää ne kissat. Aina kun näen irtokissan, mietin vaan, että todennäköisesti tuonkin elämä tulee päättymään tapaturmaisesti vain sen takia, ettei me arvosteta kissoja samalla tavalla, kuin koiria.”

20