Tuttu juttu

Reitti Helsinkiin

Aluksi reitti Helsingin Mevettiin tuntui hankalalta ja selvisin paikalle ainoastaan kännykästä löytyvän navigaattorisovelluksen turvin, mutta sittemmin opin reitin ulkoa ja nykyisin osaisin ajaa paikalle vaikka silmät sidottuina.

Niin tälläkin kertaa. Kesälomaansa viettelevä kepo oli lähtenyt matkaseuraksi ja parin viikon aikana neljällä tassulla kulkeneelle koiranpennulle oli tarjottu paljon hyviä kokemuksia eväiksi seuraavalle, vielä toistaiseksi määrittelemättömän pitkälle täyslepojaksolle.

Ja niin tutut liukuovet avautuivat suoraan neniemme edessä. Kaikista maailman kokemuksistaan huolimatta Olmi ei empinyt astua peremmälle, vaan juoksi vastaanotolle kuin vanhan tuttunsa syliin. Minäkin tunsin oloni jo aika kotoisaksi, sillä paikan henkilökunta ja tilat olivat ehtineet käymään jo tutuiksi.

Viisi viikkoa sitten operoitu vasemman etutassun varvas ei enää näyttänyt kovinkaan lupaavalta, sillä toisinaan se oli suora lähes täydessä pituudessaan, mutta esimerkiksi koiran pitäessä sitä ilmassa se näytti ihan hyvältä. Kerroin huolestuneena havainnostani hoitajalle, joka välitti terveiseni pentuni kera eteenpäin leikkaavalle lääkärille.

Lääkäri totesi varpaan lähtötilannetta parempiasentoiseksi, joten Olmi otettiin sisään ja hoitaja kertoi, että voisimme palata hakemaan pentuamme noin neljän tunnin kuluttua.

Tuumasta toimeen. Tällä kertaa meillä oli toimiva suunnnitelma. Kulutimme neljä tuntia kepon kanssa yhdessä Helsingin keskustassa, ja palasimme hyvin syöneinä sovittuun aikaan takaisin eläinlääkärin vastaanotolle. Ajatuksia oli kiva käydä tuulettamassa kliinisen klinikkatilan ulkopuolella muissa maisemissa.

Eläinlääkäri kertoi, että oikean etutassun varpaasta oli löytynyt tismalleen vastaava vaurio, kuin vasemmastakin etutassusta viisi viikkoa aiemmin. Niinpä hän oli myös toiminut tismalleen samalla tavalla kuin aiemminkin: kannatussiteen rippeet ja viereinen sidekudos oli ommeltu tiukaksi jänteen vierestä ja sidekudokseen oltiin tehty sulamaton  fiberwire -tukiommel.

Sairaslomalla - jälleen

Kuvio oli tuttu. Vaikka täyslepo 4 kuukauden ikäisen koiranpennun kanssa ei koskaan ole helppoa, tuntui, kuin Olmi olisi suhtautunut asiaan tällä kertaa kypsemmin. Voi olla, että koska tilanne oli meille molemmille jo entuudestaan tuttu, se ei enää vierastanut tiukkaa sidettä etutassussaan, ahdistavaa kauluria eikä lääkkeiden mahdollisesti mukanaan tuomaa hölmöä oloa. Minäkin olin varmasti järkkymättömyydessäni mukavempaa seuraa kuin edelliskerralla, kun olin huolesta, väsymyksestä ja epätoivosta sekaisin.

Ja hitaasti, mutta varmasti tunnit, päivät ja viikot kuluivat. Koska aiemmin leikattu varvas ei näyttänyt hyvältä etenkään nyt, kun sai kannateltavakseen koko etupään painon, pidimme entistäkin tarkemmin huolen siitä, että Olmi pysyttelisi täyslevossa sanan varsinaisessa ja täysin joustamattomassa merkityksessä. Se oli helpompaa nyt, kun kepo vietti kesälomaansa ja pystyi pitämään seuraa häkkiinsä sullotulle koiranpennulle. Minua ei enää hirvittänyt jättää sitä yksin häkkiin (tiedättehän ne tarinat häkkiin sullotuista koirista…), koska sillä oli lähellään haukan lailla valvova silmä. Pienessä häkissä se pysyi paremmin makuullaan kuin aiemman leikkauksen jälkeen lapsiportilla eristetyssä huoneessa, jossa sillä oli aina pieni mahdollisuus koheltaa ylitsevuotavaa energiaansa johonkin keksimäänsä hulluun aktiviteettiin.

Ja vaikka elämä täyslevossa makaavan koiran kanssa (tai siihen pyrkivä elämä) oli välillä yhtä sirkusta, minusta todella tuntui, että asiat sujuivat jollain rutiininomaisella tavalla helpommin kuin viimeksi ja ehkäpä Olmikin ryytyi ja lamaantui kohtaloonsa, johon se oli jo aiemminkin tuomittu. Iltaisin se vain makasi kyljellään silmiään liikutellen – kuin pohtien, oliko elämä nyt tässä. Tällaistako se on. 

Kun tassusiteen poistoon oli enää viikko, jännitys vatsanpohjassani yltyi. Odotus tuntui piinaavalta samalla tavalla, kuin joulunodotus lapsena. En ollut enää huolissani lopputuloksesta tai siitä, onnistuiko tassun leikkaus hyvin tai jäisikö aiemmin leikatusta varpaasta pitkulainen kuten se nyt näytti olevan – halusin vain eroon siteestä ja oman pienen koiranpentuni takaisin. Vaan kuten kaikissa jännittävissä tarinoissa, myös tässä tarinassa  sankarimme kohtaa viime metreillä jotain, mitä se ei olisi osannut odottaa ja mihin kukaan ei ollut varautunut.

0

Yksi kommentti artikkeliin ”Tuttu juttu

  1. Hui, kuulostaa pahaenteiseltä. Toivottavasti ei sitä kuitenkaan ole ja kaikki on teillä hyvin!

Vastaa