Olen kotiutunut armeijasta ja taas täysipäiväisen koiramamman virassa 24/7! Tällä hetkellä elän kurjassa välitilassa: töitä ei ole vielä löytynyt ja siten harrastamiseenkaan ei vielä ole varaa (niin, nyt kun sitä aikaa viimein olisi).  Olen kuitenkin viihdyttänyt koiriani erilaisilla seikkailuilla uusissa lenkkimaastoissa, pihatreeneillä sekä uusilla ja vanhoilla koirakavereilla. Pääsiäisviikolla käytiin jopa Inton kasvattajan luona tervehtimässä Inton emää Rillaa ja Kepe -enoa lenkin merkeissä.
Armeijan aikana hukkunutta kuntoa ollaan haettu sekä koirille että palvelusväen johdolle aamuttaisilla juoksulenkeillä ja tottakai koirat ovat kohottaneet omaa kuntoaan kirmaamalla niin pihalla kuin metsissä ja pelloillakin.

Vielä on paljon tehtävää paitsi hyvän fyysisen kunnon saavuttamisessa, myös käytöstapojen työstämisessä entiselleen. Hihnalenkeillä toisten koirien ohitus sujuu… ei niin maltillisesti kaikilta osapuolilta. Joskin täytyy antaa pisteet skottipojille, jotka ohittavat kaikenlaiset karvaturrit klassisella arvokkuudellaan: leuat pystyssä eteenpäin sipsuttaen. Hyvä pojat! Tänään käytän monikkomuotoa, sillä yhden parrallisen sijasta meillä on niitä nyt kaksi: Toto tuli hoitoon vajaaksi viikoksi.

Suuren koiralauman kanssa lenkillä kulkeminen on herättänyt jopa läheisellä autotallilla puuhastelevien poikien huomion, kun tänään ohikulkiessamme kuulin kommentin, aiotaanko hankkia vielä paljonkin lisää koiria. Onneksi minulla on maailman paras kepo, joka tokaisi, että kyllähän tässä yksi vielä menisi…

Eikö totta? 😉