Olen viimeisen parin vuoden aikana ottanut tavakseni hankkiutua jostain vanhasta eroon aina, kun ostan jotain uutta. Vaatekomerossani tämä tarkoittaa sitä, että aina kun teen uusia hankintoja, käyn koko vaatekomeroni läpi ja yhtä uutta vaatekappaletta kohden luovun vähintäänkin yhdestä vanhasta tai vähälle käytölle jääneestä vaatekappaleesta. Näin vaatekomero pysyy kohtuullisen kokoisena ja kohtuullisen järjestyksessä, ja koostuu loppujen lopuksi vain hyvistä vaatteista. Samaa käytäntöä olen soveltanut paitsi vaatekomerooni, myös astiakaappiini ja kaikkeen, mihin sitä vain voi soveltaa.
Ja kuluneen viikon aikana hankitun muhkusammakon myötä tulin myllänneeksi myös koirien lelulaatikon. Olen viimeisten kymmenen vuoden aikana lähettänyt useita koiran tarvike- ja lelukuormia löytöeläinkoteihin sekä Suomeen, että Viroon, ja kuvittelin, ettei lähtötilanne koirien lelukopassa olisi kovin paha – mutta olihan se! Roskiin joutavia leluja löytyi loppujen lopuksi muovipussillinen (!!!) ja pesukoneeseen päätyi koneellinen pehmoleluja, joista osa ei selvästikkään olisi ansainnut toista mahdollisuutta, sen kuitenkin saaden. (Näihin lasketaan kuvassa yllä näkyvä valkoinen pupupehmo, joka oikeastaan on enää kuori ilman täytettä sekä sen vieressä makoileva pinkki eläin, jolta puuttuu pää ja täytteet, mutta jonka neljästä naruraajasta on vielä iloa. Alemmassa kuvassa ne epäonnekkaat, jotka päätyivät käyttökelvottomina kaatopaikalle… Siellä näkyy myös sen pinkin eläimen pää!)
Ajattelen liikaa ja kiinnyn tavaroihin – siis jopa koirien leluihin! Huomaan typerän tunteiluni jo ihan itsekin. ”Tältä puuttuu täytteet, mutta Into sai sen pentuna ja riepottelee sitä toisinaan edelleen” tai ”tällä ei kukaan leiki, mutta ostin sen ensimmäiselle koiralleni ollessani 11-vuotias.” Toki joidenkin hieman räjähtäneiden lelujen säästämiseen vaikuttaa sekin, että toisinaan koirat vain rakastavat täytteettömiä pehmoleluja, joissa ehkä on jokin kosmeettinen epäkohta, kuten puuttuvat silmät tai irti nakerrettu korva tai pää. Nykyään jopa myydään valmiiksi täytteettömiä pehmoleluja, koska koirat vain rakastavat niitä!
Elnan suuresti rakastama heppa (joka on puoliksi riisuttu riimustaan) ei arvostanut 90 asteen pesua, ja vaihtoi siistin ja tiheän pehmolelukarvansa tuollaiseen littaantuneeseen teddy(?)-versioon. Oikealla oleva koirapehmolelu on muuten minun lapsuudestani, mutta jotain kautta Elna sen joskus sai hampaisiinsa ja kun pehmolta puuttui jo silmät ja nenä totesin, että se saa sen myös pitää.
Muutamilla läpi käymilläni leluilla oli ihan liikaa tunnearvoa siihen nähden, että ne ovat vain koirien leluja. Onneksi meillä on Remu. Moni sellainen lelu, joka oli säästynyt jopa Nikin pentuajoilta* saakka ja majaili edelleen koirien lelulaatikon pohjalla – oman oletukseni mukaan ehjinä – olikin saanut inttini aikana perusteellisen terrierikäsittelyn. Sellaisen käsittelyn saaneen lelun kohdalla ei ole epäselvää meneekö se ”jatkoon” vai lähetetäänkö se roska-autolla lähimmälle kaatopaikalle, oli kyseessä sitten minkä tahansa koiran tunteita ja muistoja herättävä lempilelu. Loppujen lopuksi minulle riittää ihan hyvin, että minulla on Nikistä muistona muutama erityisen onnistunut kuva, ne kaikki muistot ja rakkaani kaulapanta. Ja ehkä löydän vielä kymmenen vuoden päästäkin vanhoista vanhoista blogikirjoituksistani muistoja siitä, minkälaisista leluista koirani ovat milloinkin pitäneet ja kuinka ne riepottelivat uusia lelujaan onnesssaan – ilman, että säästän niitä itse leluja.
*Nikin pentuajoilta säästyneisiin leluihin lasketaan epäonnekkaiden kuvassa näkyvä jouluinen kumilelu, joka oli vielä ennen armeijaani ehjä ja siistissä kunnossa, mutta joka sittemmin sai terrierikäsittelyn (en tiedä, miksi se terrierikäsittelyn jälkeen on siirretty lelulaatikkoon eikä suorinta tietä roskikseen – miehet!) ja kuvassa hieman alempana näkyvä punainen kumitoukka puolestaan on Rompun lapsuuden suursuosikkeja – siis aikanaan jopa Rompun pakkomielteisen suuri rakkaus. Siis silloin joskus, kun se ei vielä ollut saanut terrierikäsittelyä osakseen!
Sen lisäksi, että koirien lelulaatikon (Remun repimät) aarteet herättivät minussa suuria tunteita ja muistoja menneistä, saivat ne minut myös hätkähtämään. Muovipussillinen roskiin meneviä käyttökelvottomia koiranleluja! Onneksi en ole koskaan sijoittanut juurikaan rahaa koiranleluihin. Silti minua vaivaa, miten lyhyt elämänkaari niillä toisinaan onkin ja kuinka maailmassa on niin paljon kaikkea turhaa, joka lopulta päätyy vain kaatopaikalle hiukan rikkinäisenä tai muuten turhana. Päätin, että jatkossa koirakilpailuista voitetut epäkiinnostavat koiranlelut matkaavat oitis suoraan löytöeläinkotien vähäosaisille ja minä mietin jatkossa kahdesti, mitä ostan ja mistä ostan omille koirilleni.
2
Mullakin olisi roinaa ( jotain pantoja, taluttimia ja leluja), mitä voisin antaa pois niitä tarvitseville, mutta en tiedä minne? Ottaako löytöeläinkodit siis ihan vastaan tälläisiä hyväkuntoisi tavaroita? Viitsisi hyväkuntoisia tavaroita heittää poiskaan, vaikka ne täysin tarpeettomia ovatkin.
Joo, löytöeläinkodit ottaa yleensä avosylin vastaan kaikkea käyttökelpoista leluista aina pantoihin, taluttimiin, ruokakuppeihin ja muihin tarvikkeisiin. Itse olen lähettänyt jopa pieniä pussillisia meillä syömättömiksi jääneitä koiranherkkuja -tai nappuloita sekä käyttämättömiksi jääneitä koiran shampoopulloja ja kaikelle on kuulemani mukaan ollut aina tarvetta – jopa ihmisten käytöstä pois jääneille pyyhkeille, torkkupeitoille ja jopa lakanoille!
Kannattaa ehdottomasti soittaa tai mennä käymään paikalliseen löytöeläinkotiin tai ottaa yhteyttä paikalliseen eläinsuojeluyhdistykseen. Myös netistä löytyy tietoa siitä, missä ja kenellä on tarvetta minkäkinlaiselle lahjoitustavaralle.
Pääasiassa olen itse antanut tarpeettomia käyttötavaroita paikalliselle löytöeläinkodille, sekä erityisesti koiratarvikkeita ja etenkin talven tullessa peittoja, tyynyjä ja huopia Viroon Rekku Rescuen kautta – joskus olen jopa käynyt itse paikan päällä toteamassa, että tavara menee perille ja sille tosiaankin on käyttöä. (Myös käytännön apu, eli koirien lenkitys, rapsuttelu ja tarhojen siivoaminen kelpaa koiratarhoilla – ja varmaan myös ihan suomalaisillakin löytöeläinkodeilla.) Kyllä se vaan lämmittää mieltä, että jokin itselle täysin tarpeeton tulee kovaan käyttöön ja tarpeeseen toisaalla – ja joku vanha nukkainen peitto voi jossain auttaa koiraa, ja vaikkei nyt itsessään auttaisikaan koiraa selviämään talven yli, niin voi tehdä siitä ainakin hitusen siedettävämmän. 🙂
Itse olen tehnyt suuria tavarainventaarioita aina muutaman vuoden välein, ja yleensä, kun kerään nurkistani käyttötavaraa kodittomille eläimille pyydän vielä kavereita ja tuttujakin käymään kaappinsa läpi esimerkiksi juurikin turhista peitoista ja pyyhkeistä, joista voi olla hyötyä köyhemmissä oloissa. Saa kerralla suuremman satsin lähetettyä eteenpäin! 🙂
Huomaan itsekin kiintyväni kaikkeen mahdolliseen tavaraan enkä sen takia raski niitä tavaroita heittää pois.. Nyt kun muutettiin hieman isompaan asuntoon, odottaa muuton jälkeen 2 intin kurssilaukullista (niitä herrrrvottoman kokoisia) vaatteita joita en ole enää hetkeen pitänyt tai ne ei enää edes sovi päälle.. Tiedän, että ne pitäisi lahjottaa vaikka jonnekkin mutta taas tulee vastaan se, että kiinnyn niihin niin! 😀 Noh, ehkä tässä pian….. Samalla varasto odottaa läpikäyntiä, sekin kun on täynnä kaikkea turhaa rompetta. Mutta taas.. En raski heittää niitä menemään eikä koskaan tiedä mitä milloinkin tarvitsee…! 😉
En edes halua ajatella koirien tavaroita. Siellä sitä läpi käymistä vasta riittääkin (tunnustan: olen mahdoton ostelemaan koirille kaikenlaista 'tarpeellista'). Taidankin (yrittää) ottaa itseäni niskasta kiinni ja käydä koirien miljoona tavaralaatikkoa läpi ja lahjoittaa niistä löytöeläinkodille tai laittaa myyntiin!
Inspaava postaus, ei voi muuta sanoa!
Wiivi, ihanaa, että kohtalotovereita löytyy! Huomasin kuulostavani tosi hölmöltä kirjoittaessani, etten meinaa raaskia heittää koiranleluja pois, mutta ei se välttämättä niin hölmöä ja hullunkurista sitten olekaan. 😉 Ja kyllä, mä olen käynyt nää samat setit läpi myös vaatteiden ja kaiken mahdollisen suhteen – jotkut asiat, jotka on olleet elämässä tiettyinä ajankohtina tai pitkään, niistä on vaan niin vaikea päästää irti… Ja kun ei koskaan tiedä mitä tulee tarvitsemaan! Kylläpä harmittaisi luopua jostain, mitä huomaakin tarvitsevansa jo seuraavalla viikolla ihan yllättäen!
Ei ollenkaan hassua, että koirien leluja on vaikea heittää pois. Mä ainakin yritän aina viimeseen asti korjailla pehmoja. Vinkupehmoistakin voi ottaa vinkun pois ja vinkumattomalla lelulla voi sitten leikkiä edelleen.
Kiva, kun kävit osallistumassa mun blogissa ZiwiPeak-arvontaan. Onnea arvontaan! =)