Rakas joulupukki…

Joulu hiipii taas salakavalasti ovelle ja tänä vuonna koiratkin haluavat osansa siitä – ja isosti – on muutamia juttuja, joiden käytännöllisyyttä arjessa olen pohtinut ympäri vuotta kovasti ja joiden ostamista olen harkinnut jo pitkän aikaa. Näiden toiveiden pohjalta kokosinkin meidän jengille pienen joululahjatoivelistan, jos vaikka joulupukki lukeekin meidän blogia!

Tottakai tämä saattaa liittyä vahvasti myös siihen, että pian, tittidii, veronpalautukset ovat täällä ja pian sen jälkeen, eli jo viikon päästä, TITTIDII, on The Messari!

Viime vuosi jäi epäonnekkaasti väliin armeijan takia, vaikka kolme varuskuntamme sotakoiraohjaajista lähtikin Messariin ständille edustamaan firmaa. Meikäläiselle napsahti viikonlopuksi koirien huolto- ja ruokintavuoro, joten muutaman muun nauttiessa vuoden kohokohdasta minä lapioin sitä itseään ja ulkoilutin yli tusinan verran koiria kahden päivän aikana. Käsittääkseni sotakoiraohjaajat osallistuvat tänäkin vuonna virkakoirien ständille (?), joten menkää ihmeessä pommittamaan heitä mieltänne askarruttavilla kysymyksillä!
Veronpalautukset ehtivät kieltämättä tulemaan kutkuttavasti juuri ennen Messaria. Se on lohduttava tieto, jos edellisenä vuonna ei ole ollut edes mahdollisuutta ja sitä edellinen messarivuosi tuli missattua köyhän taloudellisen tilanteen takia. Tänä vuonna aion osallistua talkootöiden muodossa ja vapaa-ajan koittaessa olla skarppina – en kulje ihmispaljouden mukana ja mieti, mitähän sitä pitikään kullekin koiralle katsoa, vaan kiertelen kojuissa nimenomaan näitä yllä esiteltyjä tuotteita silmällä pitäen ja hintoja vertaillen. Toivottavasti erilaiset koirien ulkoilupuvut ovat löytäneet tiensä Messukeskukseen, eikä myyntikojut ole täynnä pelkkiä kumisia vinkuleluja ja näyttelyhäkkejä. Ongelmallista vaatteiden ostamisesta Messarista saattaa tehdä oikeiden kokojen löytäminen, eli ne täytyy ensin käydä julmasti sovittamassa paikallisessa eläinkaupassa…

Elnalle Hurtta Lifeguard -sarjan Storm -hupparin ja/tai Polar -huomioliivin. Saman sarjan pinkki Micro -liivi onkin jäänyt massaa saanelle nartulle niin naftiksi, että se napsahtelee toisinaan lenkillä auki ja Inton kokoa isompi on ehdottomasti ihan liian väljä Elnalle. Olisikohan Polar ehkä oikea valinta? Sopiva ja jämpti heijastinliivi on joka tapauksessa hankittava.

Vettä hylkivä ja yhdellä pyyhkäisyllä kuivattava turkki on Elnan ihkaoma erikoisuus, mutta pitkän syksyn sateisilla lenkeillä sekin varmaan nauttisi elostaan enemmän suojaavassa ja vielä hyvin erottuvassa Storm -hupparissa. Vai mitä?

Inton taas pitäisi saada ehdottomasti Hurtta Pro -sarjan vedenpitävä pusakka. Tarkalleen ottaen sillä on jo sellainen, mutta se on siirtynyt vaivihkaa Elnan käyttöön ja oikeastaan se sopiikin Elnalle sävyltään paremmin. Intolle sitten oranssi, niin kukaan ei edes huomaa, että molemmilla on pusakat yllään!

Tuo molempien päällä vuorotteleva pusakka on muuten ollut ihan kympin tuote – se on lämmin ja pysyy hyvin päällä villimmässäkin menossa, laskeutuen kivasti pepun päälle peittäen juuri riittävästi. Ainoa pikku miinus on omituiseen suuntaan aukeava vetoketju selässä, mutta kun siihen tottuu, se ei häiritse. Voin suositella! Ostin sen alunperin odottelutakiksi kylmään agilityhalliin ja hakutreenien aikana viilenneeseen autoon, mutta se on yllättävien viimojen aikaan lunastanut paikkansa myös ihan arkikäytössä, vaikka molemmilta kaveruksilta löytyykin ihan tuhdit pohjavillat. (Ainakin meidän lattialta.)

Ja sitten Into tarvitsee myös dameja. Söpön värisiä dameja ennen kaikkea. Meillä ei ole tällä hetkellä edes kokeissa käytettävää määrää kotona (minä ja Into onnistuimme kesällä hukkaamaan yhden kotipihaan) ja koska ensi vuoden tavoitteisiin kuuluu paitsi BH myös taipparit, nyt on korkea aika treenata söpön värisillä dameilla homma haltuun. Must have!

Remun toiveisiin kuuluva ulkoiluhaalari ei edes vaadi perusteluja. Ja on sanomattakin selvää, että vanha koira jonka luita kolottaa pakkasviimojen aikaan, ei voi lenkkeillä muussa kuin ihanan pehmeältä ja lämpimältä näyttävässä microfleecehaalarissa. Tämän käytännöllisyys matalalla koiralla vaatii vielä todentamista tai suojakuori -ideaa, mutta ostaisin tuollaisen koska tahansa myös ihan kotihaalariksi niitä päiviä varten, kun viimaa tuulee vanhan puutalon nurkista ja kaikki alle polven korkeudella oleva on ihan jäässä.

Lisäksi koirat tarvitsevat puruluita ja kuivaherkkuja. Loputtomasti. Sekään ei vaadi perusteluita.

Hyvää alkanutta joulukuuta ja ihanan lumista talven aikaa! Toivottavasti se alkoi NYT!
0

8 kommenttia artikkeliin ”Rakas joulupukki…

  1. Veronpalautukset on kyllä loistavasti ajoitettu messaria ajatellen 😀 Toivottavasti messarissa olisi jotain kivoja tarjouksia. Joka vuosi sieltä kyllä on jotain kotiinvietävää löytynyt..

  2. Itse pääsen nyt ensimmäistä kertaa (tosin vielä koiratta) messariin ja olen aivan innoissani!! Ja kiitos viime vuoden ahkeruuteni, saan mukavan tuntuisen tupon palautuksia juuri oikeaan aikaan..! Vaikka olisi se kameran runkokin ostettava…

    Meillä ei hankintalistalla ole oikeastaan kuin iglu -koiranpeti, jonne mahtuisi pari mäyräkoiraa nukkumattia moikkaamaan. Treeniliivinkin löysin Jyväskylän KVsta 🙂 Uskon kyllä, etten saa pidettyä itseäni kurissa siellä kojuilla, vaikka kuinka koittaisin.. AINAHAN koirat nyt jotain pientä (tai vähän suurempaa) tarttis.

    Teillä on kivat pukin toiveet, niin tarpeellisia! Kurahaalarin nimeen liputetaan täällä, kahdella matalalla on käytössä nimenomaan nuo Hurtan haalarit ja oikein hyvin ovat toimineet. Iso plussa puettavuudessa tulee siitä, että lahkeensuissa ei ole enää tiukkaa resoria vaan ne aukeaa todella suureksi ja niissä on helppo tarranauha. 🙂

  3. Juu saa nähdä miten messarissa taas palaa rahaa.:D Aina sieltä tulee kannettua kaksin käsin kaikenlaista kotiin.:P

  4. Sarianne, näin on! Onkohan aiempina vuosina edes osunut näin onnekkaasti? Muistelisin kyllä, että Messari olisi useimmiten ollut myöhemmin joulukuussa, kun jo heti toisena viikonloppuna. Voi tietysti olla, että muistelen ihan omianikin…

    Wiivi, hyvä homma! Messari on kyllä ihan must ja se on ollut omanakin perinteenäni viimeisten kymmenen vuoden ajan (ja ilman koiraa joka vuosi) – niitä kahta viimeistä lukuun ottamatta. Silloin joskus 2000 -luvun alkupuolella sieltä vielä sai hirveästi kaikkea ilmaistakin kotiin vietävää (koirien heijastimia, nameja, ruokia, jne), mutta nykypäivänä siellä on jo vähän erilainen meininki. Ehdottomasti vierailun arvoinen tapahtuma siltikin! Odotan jännityksellä, sillä viime kerralla kun pääsin paikalle olin hiukan pettynyt tuotetarjontaan. Se tuntui keskittyvän enemmän fifi- kuin harrastepuolelle, mutta katsotaan mitä tämän vuoden Messari tuo tullessaan!

    Ja kiitos vielä kurahaalarin ylistämisestä – käyttökokemuksia on tottakai kiva kuulla aina ennen sitä lopullista ostopäätöstä! On kurjaa huomata kotona, että hei, eihän tää nyt käytännössä toimi ollenkaan. Hurtan tuotteet on kyllä varmaan moni melkoisen hyviksi havaittuja! 🙂

    Jenni, näin on! Täytyy tosiaan toivoa, että pääsee paikanpäälle henkilöautolla, eikä tarvitse kulkea junalla… Se aina kurjasti kohdalle sattuessaan rajoittaa suurempia ostopäätöksiä! Mutta vaikka se koituisi kohtalokseni tänä vuonna, en aio antaa sen häiritä, sama se, vaikka tulenkin tuomituksi hulluna koirnaisena joka roudaa jotain kenneltarvikkeita pitkin junan käytäviä… :DD

  5. Jee messari! Se on kyllä niin shoppailutaivas, niin paljon tarvikkeita saman katon alla yhdellä kertaa. 😀 Menen perjantaina rakentamaan kehiä ja ainakin la sitten shoppailemaan ja kiertelemään. Mullakin on jo pieni lista ostettavista… Tosin kuljen junalla, joten ei onneksi pysty ostamaan mitään suurempaa. 😉 Yllättävän vähillä ostoksilla on kyllä aina selvitty. Nyt me tarvittaisiin hihna tai pari, ketjukaulain ja jotain muuta pientä.

    Ja joo, muistan itsekin joskus 2000-luvun alkupuolella kantaneeni messarista aina pari kassillista ilmaistavaraa, -nameja jne. kotiin. 😀 Hieman on kyllä muuttunut niistä ajoista!

  6. Täältä tulee peukku sekä Polar-huomioliiville, Storm-hupparille, että fleecepusakallekin. Polkalla on ne kaikki ja kovassa käytössä ovat olleet :). Me haaveillaan Hurtan uudesta Ultimate-lämpötakista, se olisi varmasti tosi hyvä tuollaisella afrikkalaiselle vilukissalle.

    Toivottavasti Messari tuo tullessaan hyviä tarjouksia, eipä ole enää monta päivää odotettavana!

  7. Tiina, äläpä muuta sano! Ehkäpä törmäämme lauantaina! Minä olen silloin aamuselta seisomassa oven tuntumassa ja joskus kello 14 jälkeen minut löytänee shoppailemasta tai jonkun yllättävän kehän laidalta. Odottavan aika on pitkä!

    Riik, kiva kuulla! Oikeastaan teidän blogista Stormin löysinkin – ei se näyttänyt missään mainosjulisteessa koskaan niin hyvältä, kuin Polkan päällä! Tai oikeastaan Polkan kuvia katsellessa tajusin vasta tuon kaulaosuuden olemassaolon käytännöllisyyden. Eli kiitos vinkistä! Toivottavasti Polar -liiveistä löytyy Elnan kokoa, se on niin väärän kokoinen mihinkään taulukkoon, että jään jännityksellä odottamaan. Tosiaan, vastaava Micro -heijastinliivi on mitoitettu sillä tavalla, ettei siinä ole ollenkaan Elnalle kokoa.
    Hyviä messutarjouksia täälläkin odotellaan. Ei enää montaa yötä!

  8. No meillä taas Polarista ei löydy Maissille oikeaa kokoa! Se taulukon mukainen mäykkykoko on niin pieni, ettei vetskari mene edes kiinni :D. Ja seuraava koko on tietty ihan valtava. Harmi, koska tuo liivi olisi talvisin yleensä ilman takkia pärjäävälle mäykylle just passeli. Polkka puolestaa voi käyttää omaansa vaan syksyllä kun takkia ei tarvita.

Vastaa