Koirakas viikonloppu

Lauantai oli koirille tylsä päivä aina iltaan saakka, kunnes palasin kotiin kauan odotetulta messarireissulta. Herätyskello oli soinut aamulla jo neljältä ja lähtö Helsinkiin koitti viideltä aamuyöstä. Huh mitä toimintaa vapaaehtoisuuden nimissä! 
Olin tapahtumassa tollerikerhon riveissä talkootyöntekijänä, jolloin vastuualueisiimme kuului koirakoiden sisäänotto ja numerolappujen tarkastus, pääsylippujen tarkastus, yleinen hallivalvonta ja opastus. Selvisin seitsemän ja puolen tunnin valvonnasta vielä niinkin hyvissä sielun- ja ruumiinvoimissa, että vapaa-ajan alettua messuständeillä palloillessa humpsahti hetkessä vajaa kolme tuntia!
Kotiin vietäväksi tarttui kaikenlaista hyödyllistä ja kivaa. Remu sai fleecensä, joskin hiukan vanhemman mallin, jota myytiin outletissa viidentoista euron hintaan. Elna sai storm -hupparin (viidellä kympillä) kaupanpäälisineen, mutta sen enempää vaatetusta meidän poppoolle ei löytynyt. Näiden lisäksi ostin kuitenkin vielä paljon kuivaherkkuja, Intolle maastokuvioisen damin ja uusia palkkaleluja treeneihin sekä nahkahihnat Hollolan nahkapajalta – sellaiset hienot messinkilukolla, joista olen haaveillut valehtelematta jo kolmen vuoden ajan! Sain jopa nahanhoitoainetta kaupan päälisiksi. 
Väsynyt talkootyölainen sammuikin sitten olohuoneen sohvalle ja passitti keponsa nopealle korttelinympärilenkille koirien kanssa. Sunnuntai-aamupäivästä lenkkeiltiinkin sitten jo ”isojen”, sekä Riikan ja hänen Sisu -shelttinsä ja Rope -tipsunsa kanssa ympäri ämpäri. Tällä kokoonpanolla ollaankin lenkkeilty melko paljon sen jälkeen, kun kotiuduin armeijasta, jossa Riikkaan tutustuinkin.
2

6 kommenttia artikkeliin ”Koirakas viikonloppu

  1. Sähän oletkin lähtenyt aikaisin liikenteeseen! Mä olin perjantaina rakentamassa 8h kehiä ja lauantaina aamusta ihan vaan kiertelemässä. 🙂 Kiertelyyn menikin aikaa melkein 6h, ihan hetkessä! Muutamia juttuja tuli shoppailtua, mutta joitain jäi vielä ensi vuoteenkin. Messari on kyllä niin hyvä paikka hankkia koiratarvikkeita! Kiva että säkin tänä vuonna pääsit. 🙂

  2. Joo yllättävän nopeasti aika kyllä meni siellä kierrellessä – mä en edes ehtinyt kehille, vaan näin ainoastaan niitä ”päähallin” koiria, kun muuhun ei kertakaikkiaan riittänyt enää aika! Mullekin tarjottiin mahdollisuutta tulla rakentelemaan muistaakseni torstaista perjantaihin, mutta pitkänmatkalaisena ajattelin sitten tulla vaan ”itse päivinä” hommiin, niin ei tarvitse ajella edestakas vielä tarjouksienkin perässä. Niin kyllä on hyvä paikka hankkia tarvikkeita! Laajojen valikoimien lisäksi tosi hyviä tarjouksia (ja helppo tehdä hintavertailuja!) ja vaikka sitä rahaa sitten meneekin, niin edullisemmaksi tulee silti pitkällä tähtäimellä ostaa pelkkiä messutarjouksia, jos vaan malttaa odotella sinne saakka! Hyvää tiliä tuntui kyllä kojutkin tekevän! Olisin Remulle ostanut lauantaina 14:30 aikoihin Pedigreeltä Dentastixejä, jotka olivat vaan vitosen/iso paketti (norm. ainakin yli kympin/paketti), mutta ne oli jo siihen aikaan kokonaan loppuneet! Tiedä sitten, olisiko niitä taas sunnuntai ollut saatavilla. Ja siellä outletissä, jossa Hurtan nahkatuotteet oli -50% kävi kyllä melkoinen kuhina koko päivän!

  3. Sinähän oot ahkera ollu! Ja Hollolan nahkapajan tuotteet – en taida tietää ihanampaa paikkaa ostaa koirille laadukkaat nahkatuotteet.. Tekivät meille mittatilauksena jälkivaljaat, kun ei sopivia löytynyt..!
    Hurtan outletissa tosiaan kävi vilske, hyvä että sekaan sopi itsekään.. Muutenkin tykkäsin järjestelyistä, kojuilla oli mielestäni tosi selkeä ja hyvä kierrellä. 🙂

    Mikä on tämä varaamasi kesäkoira, josta mainitsit..?!

  4. Täytyyhän sitä edes joskus näyttää ahkeralta – se on helpointa, jos se liittyy koiriin! Ja olen kyllä tyytyväinen ostoksistani Hollolan nahkapajasta! Jos noita remmejä osaa hoitaa oikein, en varmaan enää koskaan loppuelämäni aikana joudu ostamaan uusia hihnoja. 😀

    Niin, paitsi jos niitä tarvitaan lisää. Meikäläisen ”kesäkoiraprojekti” on vielä niin alullaan, että vielä ei voi paljoa hehkutella. Narttu on vielä nuori itsekkin ja täysin vailla minkäänlaisia terveystuloksia. Katsellaan sitten parin vuoden päästä!

  5. Mie olen ollut noit meidän remmejä todella laiskahoitamaan mitenkään ja vieläkin (käytössä olleet jo varmaan 4v) ovat kuin uusia. Nahka paranee, mitä enemmän käyttää koska se pehmenee.. 😉 ovat varmasti todella hyvät remmit!

    Jotta sellaisia suunnitelmia teillä on! Wau. Saako jo udella, että on seropi tulossa vai puhdasrotuinen (mikä)? 🙂 ihanaahan se on suunnitella. Itse etsin Auraakin reippaan vuoden ja suunnittelin toisen…. 😉

  6. No jos pysyn yhtään suunnitelmissa, seuraava on kyllä ihan puhdasrotuinen. Tuo Elna nyt oli vain tuollainen päähänpisto, joka ajoittui sopivaan elämäntilanteeseen ja tuli sitten poimittua matkaan mukaan. Minäkin olen aika tarkka koiran hankinnasta – Intoa hankkiessani koiran hankintaan meni se kolme vuotta, kun ensin jahkailin rodun kanssa, sitten etsin kasvattajan, sitten nartun ja yhdistelmän ja kaiken pähkäilyn ja odottamisen jälkeen narttu jäikin tyhjäksi kaksi kertaa! Se oli niin suuri pettymys, että rotuvalinta vaihtui englannin springerspanielista novascotiannoutajaan ja aloitin saman rumban sitten uudelleen. Kävin Inton kasvattajan luona juttelemassa ensimmäistä kertaa jo silloin, kun narttua ei ollut vielä edes astutettu.

    Nyt on taas vaihtumassa rotu ja kokonainen roturyhmä, tällä kertaa siirrytään FCI kympin alle! Tällaisesta koirasta on tullut haaveiltua ihan ekaluokkalaisesta asti, viimeiset kolme vuotta olen pyörinyt rodun keskustelufoorumilla ja viime kesänä löysin viimein tulevan koirani kasvattajan, jonka luona pistäydyin jo kesällä ja jota olen tavannut kesän jälkeen koirien merkeissä pitkin kuluvaa vuotta. Jos kaikki menee niin kuin odotan, uusi perheenjäsen on laumassamme vuoden tai parin päästä. Mutta hyvää kannattaakin odottaa!

Vastaa