Unelma

Unelmista totta

Ensikosketus

Elettiin 2000 -luvun alkupuolta, kun äitini työkaveri astui kotimme eteiseen yhdessä koiransa kanssa. En saanut silmiäni irti sievästä eläimestä, jonka koko olemus oli kohtelias ja harkittu.

Koiran hillitty, arvokas olemus piirtyi vahvasti silloin 11-vuotiaan koiratytön mieleen, tehden suuren vaikutuksen. Rehellisesti sanottuna en ollut koskaan nähnyt kauniimpaa koiraa, eikä sellaista ole tullut myöhemminkään vastaan, vaikka kuitenkin miltei jokaisessa koirarodussa on lukuisiakin minua miellyttäviä piirteitä.

Koirasta tuli unelmieni sitten kun -rotu. Jotain sellaista, mitä on mahdotonta saavuttaa, mutta josta voi unelmoida loputtomiin. Rodun ominaisuudet ja taipumukset eivät vastanneet niitä ominaisuuksia, joita koiralta hain, joten rotuun tarkemmin tutustuminen ei ollut pitkään aikaan ajankohtaista. Roturyhmä oli ominaisuuksiltaan täysi vastakohta kasiryhmän koirille, joihin olin tottunut ensimmäisten koirieni myötä.

Alun alkaen isäni oli halunnut perheeseemme spanielin, sillä runsaat kymmenen vuotta aiemmin cockerspanieli oli valinnut hänet. Spanieli oli hypännyt koiratarhalta auton etupenkille ja pysynyt siinä niin sitkeästi, että lopulta isäni oli täytynyt ajaa cockerspanieli etupenkillään kotiinsa.

Niinpä oli luonnollista, että lapsuudenkodissani ensimmäinen ja vielä toinenkin koirani oli cockerspanieli. Pysyttelin kasiryhmän koirissa vielä novascotiannoutajankin myötä, mutta vuonna 2009 otin varovaisen askeleen kohti tuntematonta – kohti haavekuvieni koiraa.

Uusi suunta ja sen ensiaskeleet

Nikin kuoleman jälkeen ajoin Nummelaan tutustumaan minua valtavasti kiehtovaan roturyhmään. Pääsin yhteyksiin kasvattajan kanssa, mutta sitten törmäsin sekarotuiseen Elnaan ja rasavilli raitapaita sai unelmani hautautumaan, mutta vain hetkeksi: jatkoin edelleen harrastajien keskustelufoorumilla käymistä ja pidin itseni ajan tasalla siitä, mistä rodun piirissä puhuttiin.

Vahvojen ja vaativien käyttökoirarotujen kanssa jaetun armeija-ajan jälkeen ymmärsin, että tottumukseni ja pyrkimykseni koiraharrastuksen suhteen oli muuttunut. Aloin näkemään elämäni kokonaisvaltaisena palettina, johon halusin sisällyttää paitsi rakkaat koiraeläimet, myös ansiokkaan työelämän ja elämän näiden kahden ohella.

En enää halunnut tavoitella elämää, jossa koiran loistavat käyttöominaisuudet ajaisivat minut ilta toisensa jälkeen kotona rentoutumisen sijasta pimeään metsään leikkimään piilosta tai jossa ihailun voisi saavuttaa sitkeydellä hankituilla koulutustunnuksilla. Armeijan jälkeen olin alkanut kaipaamaan ylipäätään rennompaa ja vähemmän suorituskeskeistä elämäntyyliä, olihan aktiivista ja kurinalaista koiraharrastusta tuolloin takana kuitenkin jo pyöreät kymmenen vuotta.

Lopulta siemailin teetä erään koirakasvattajan keittiössä. Ihastelin lattialla leikkiviä rohkeita ja reippaita pentuja ja keskustelin kasvattajan kanssa rodusta ja kasvatustyön hedelmistä, haasteista ja tavoitteista. Jaoimme samanlaisen ajatus- ja arvomaailman koirien pidosta ja kasvatuksesta, mutta armeijan aiheuttaman heikon henkilökohtaisen taloustilanteen vuoksi jäin keräämään varantojani ja odottamaan seuraavia astutus-suunnitelmia ja niiden myötä maailmaan saapuvia koiranpentuja.

Unelmien Koira

Unelmia kohti

Olin kuitenkin jo tehnyt päätökseni. Tutustuin vielä toiseen hyvään kasvattajaan ja näytti vahvasti siltä, että kesä 2014 tultaisiin muistamaan onnellisena pentukesänä. Meille muuttaisi koiranpentu heti, kun toinen kahdesta minua kiinnostavasta nartusta astutettaisiin onnistuneesti.

Saisin samanlaisen silmiä hivelevän kauniin koiran, jonka äitini työkaveri oli minulle vuosia aiemmin esitellyt. Sellaisen, jonka suuret sielukkaat silmät olivat jo aika päiviä sitten tehneet minuun lähtemättömän vaikutuksen pienessä ja hämärässä eteisessä.
Rodussa oli paljon muutakin, kuin sen kauneus. Ominaisuudet, jotka olivat aiemmin tuntuneet vierailta, olivat vuosien ajan kypsyneet mielessäni ja alkaneet houkuttamaan myös käytännön tasolla.

Mikä parasta, myös moni ystäväni oli tuohon aikaan hankkinut tai hankkimassa koiranpentua. Tuntui hyvältä ajatella, että pentuni saisi leikkiä saman ikäisten ja kokoisten lajitovereidensa kanssa ja opetella koirien kieltä koko pitkän ja huolettoman kesän niin omassa neljän koiran laumassamme, kuin sen ulkopuolellakin ystävieni koirien kanssa.

Koiranpentu

Takaisin lähtöruutuun – ja vielä pari askelta taaksepäin

Astutus-suunnitelmat eivät kuitenkaan ottaneet tuulta alleen. Olin kuvitellut pelaavani varman päälle löydettyäni peräti kaksi minua kiinnostanutta narttua, mutta toinen niistä jouduttiin terveydellisistä syistä jättämään pois jalostus-suunnitelmista ja toisen astutus epäonnistui. Uusi astutusyritys tulisi kyseeseen aikaisintaan vuoden kuluttua, eikä tuolloinkaan ollut mitään takeita sen suhteen, että astutus tulisi onnistumaan uudellakaan yrityksellä.

Loppujen lopuksi taloudellinen tilanteenikin oli huono koiranpennun hankintaa ajatellen. En ollut työllistynyt armeijan jälkeen odottamallani tavalla ja koko tilanne oli masentava. Olin ehtinyt kuitenkin asennoitumaan siihen, että jakaisin kesäni vuosia haaveideni kohteena olleen koiranpennun kanssa. Matka tuntui kiviseltä ja unettomina öinä tutkin myytäviä sekarotuisia pentueita, mutta en päässyt eroon ajatuksesta, että lopulta odotukseni palkittaisiin ja unelmistani tulisi totta. Täytyi vaan olla maltillinen ja antaa ajan kulua, vaikka matka tuntui kiviseltä.

Koiranpentuja

Ja aika kului. Viikot vaihtuivat kuukausiksi, sitten vuosikin vaihtui. Uusi vuosi alkoi hyvin, kunnes pitkään sairastaneen skotlanninterrieri Remun tila romahti ja koira jouduttiin yllättäen lopettamaan. Remun kuolema pitkän ja toiveikkaan taistelun jälkeen veti maton jalkojemme alta. Synkkä ja pimeä talvi loppui yhden hienon ajanjakson päättymiseen laumamme kulmakivihahmon siirryttyä ajasta ikuisuuteen. Kun samoihin aikoihin kuulin, että minua kiinnostanut narttu oli viimein astutettu, en pystynyt ilakoimaan.

Mietin ainoastaan, mitä järkeä koko koiraharrastuksessa on. Koiranomistaminen tuntui kulminoituvan lopulta raskaaseen ja riipivään menetykseen sellaisen taistelun jälkeen, jossa viimeisimpänä olimme kuvitelleet olevamme voitolla. Olin kuin rikki revitty ja siksi kohtalon iva tuntui olevan vahvasti läsnä, kun juuri tällaisena hetkenä sain mahdollisuuden toteuttaa yhden pitkäaikaisista haaveistani.

En kaivannut elämääni koiranpentua. Uusi koira ja sen myötä samanlaisen menetyksen tunteminen joskus tulevaisuudessa tuntui luotaan työntävältä ajatukselta. Surun ja murheen keskellä työnsin ajatukset uudesta perheenjäsenestä kauemmaksi ja annoin ajan kulua.

Kevät toi auringon

Talvi väistyi pikkuhiljaa. Lunta oli päivä päivältä vähemmän ja kevät teki tuloaan. Toisinaan aurinko paistoi ihan pilvettömältä taivaalta ja samalla kun luonto alkoi heräämään eloon, myös minä aloin toipua talvesta ja kokemastamme menetyksestä.
Kuljin Inton ja Elnan kanssa pellon reunoja pikkulintujen visertäessä kevätlauluaan. Pakkanen oli hellittänyt ja aamuaurinko lämmitti poskipäitä. Ymmärsin, miten paljon olin kaivannut pitkiä lenkkejä ja koirieni läsnäoloa. Yhdessäoloa ja auringon mukanaan tuomaa valoa.

Remun menetys ei enää tuntunut pelkkänä suruna ja järkytyksenä, vaan myös kiitollisuutena. Olin kiitollinen siitä, mitä minulla oli ollut ja onnellinen siitä, mitä minulla tässä hetkessä oli. Ja samalla minusta tuntui, että pieni lisä laumaamme ei olisi ollenkaan pahitteeksi.

Koiranpentuja

Odotus palkitaan

Tulen muistamaan sen aprillipäivän varmaan ikuisesti. Silloin uutiset kymmenestä päivänvalon nähneestä koiranpennusta tavoittivat minut. Kahdeksan täydellistä urospentua ja kaksi täydellistä narttupentua oli juuri saatettu maailmaan ja niiden ylpeä ja rakastava emo hoiti niitä huolellisesti. Kasvattaja mainitsi luovuttavansa minulle mielellään hienon uroksen.Ajattelin, että jos tuo olisi aprillipilaa, se olisi varmasti ilkein koskaan kuulemani sellainen.

Mutta se ei ollut aprillipila. Alan sisäistämään sen nyt, kun kännykkäni taustakuvana on kasa koiranpentuja, meillä on pienen pieni kaulapanta ja olemme tavanneet marsun kaltaiset otukset Pirkkalassa. Olemme ihastelleet niiden pikkiriikkisiä varpaita, siimahäntiä ja hassuja pyöreitä kuonoja. Näyttäisi siltä, että unelmastani tulee viimein totta. Toukokuun lopulla meille muuttaa whippet.

2

2 kommenttia artikkeliin ”Unelma

  1. Ooo, mielenkiintoista!! Jään odottelemaan postauksia pikkuisesta. 🙂 Minulle hyvin vieras rotu, joten jännä päästä tällai virtuaalisesti tutustumaan vähän erilaiseen koiraan. Ihan mukava aika vuodesta ruveta opettamaan pentua sisäsiistiksi. Hyvää pennun odotusta ja kevään jatkoa muutenkin!

    • Kiitos, ja hyvää kevään jatkoa myös sinne teille! Minullekin rotu on, pitkästä tutustumistyöstä huolimatta, sen verran vieras, että odotan jännityksellä mitä tulevan pitää!

Vastaa