Mitä seuraavaksi?

Hain Elnan tuhkat viime viikolla. Kuvastosta sumein silmin valittu Viikinkiuurna oli kaunis valinta omalle soturiprinsessalleni, vaikkakin messinkiseen muistolaattaan olikin tullut väärä syntymäaika. Uusi muistolaatta on kuitenkin jo tulossa.

Koiran ruumiinavausraportti ei ole vielä tullut. Samassa tekstiviestissä, jossa kerrottiin ”näytteen” saapuneen perille ja tutkimusten alkaneen, kerrottiin myös, että lausunto valmistuu 1-3 kuukauden kuluessa. Jos joskus harkitset oman koirasi toimittamista ruumiinavaukseen, ota huomioon, että seuraavat 1-3 kuukautta avaat postilaatikkosi joka kerta henkeäsi pidätellen.

Jo ennen Elnan kuolemaa minulta kysyttiin, minkä rotuinen koira laumaan on liittymässä seuraavaksi. Pyörittelin tuolloin leikkisästi ajatuksia hyvin erityyppisten roturyhmien edustajista, mutta juuri nyt tuntuu siltä, että en tule hankkimaan uutta koiraa enää koskaan.

Minulle riittää Inton, Olmin ja Alpin päiviini tarjoama sisältö, vaikkakin elämä tuntuu edelleen orvolta. Elnan tuhkien kotiuttaminen ei yllättäen ollenkaan helpottanut sisimmästäni kumpuavaa tunnetta siitä, että Elna pitäisi hakea jostain takaisin kotiin. Tuntuu, kuin se olisi hoidossa tai muuten väliaikaisesti poissa, vaikka sen ruokakuppi ja hihna on jo viikkoja sitten siivottu pois arkisesta kuvasta.

Suru ja orpo tunne voisi olla helppo hukuttaa muuttamalla arkea radikaalisti vaikkapa sitten koiranpennun muodossa, mutta tuntuu, että minulla ei ole mitään annettavaa. Sen lisäksi, että takki ja pankkitili on tyhjä, myös inspiraationi blogin suhteen on poissa.

Se ei tarkoita sitä, etteikö Into, Olmi ja erityisesti hullunkurinen Alpi kehittäisi riittävästi ohjelmaa ja raportoitavaa jokaiseen päivään. Päinvastoin – kerrottavaa olisi vaikka kuinka, mutta jostain syystä kaikki yritykseni päätyvät koskaan julkaisemattomiksi luonnoksiksi.

Niinpä olen vain hengittänyt syvään. Pyrkinyt hyväksymään hetken sellaisena kuin se on, nauttinut niistä asioista jotka ovat hyvin ja luottanut siihen, mikä on vielä tulossa.

Kesä on nyt parhaimmillaan ja kolmella muskettisoturilla on edessään vielä lukuisia hauskoja ja ikimuistoisia seikkailuja, joihin tempaudun mielelläni. Palaan kertomaan niistä heti, kun taas pystyn, mutta sitä odotellessa nautin kesästä, enkä anna minkään tulla minun ja sotureideni välille.

Jutun kuvituksena hellepäivässä poseerasi ainutlaatuinen Olmi Hilarius Nahkamaha, joka on heinäkuun kääntyessä loppuunsa ryhdistäytynyt haaveilemaan pupu- ja oravapaistista entistäkin tarmokkaammin.

28

2 kommenttia artikkeliin ”Mitä seuraavaksi?

  1. Kuulostaa tutuilta tuntemuksilta. Anna aikaa itsellesi. Hyvää loppukesää ja vähän maltillisempia helteitä 🙂 <3

Vastaa