Mustasaaressa vietetyn yön jälkeen tuntui siltä, että olimme luodut toisillemme: minä, koirat ja reissuelämä. Ähtärin leirintäalue oli ollut hyvä ensikosketus camping -elämään ja kun keho ja mieli oli hyvän alun jälkeen ravittu vielä Mustasaaren upeissa maisemissa tuntui, ettei roadtrip saisi koskaan loppua. Reissuelämä oli minua, meitä varten.

Rauha, vapaus ja luonnon kauneus oli tehnyt minuun vaikutuksen. Vaikka vanissa ei aluksi matkaa taittaessaan meinannut kuulla edes omia ajatuksiaan niiden jäädessä moottorin murinan ja avonaisista ikkunoista pauhaavan tuulen huminan alle, matkan edetessä kännykänkin merkkiäänet alleen peittävä tasainen melu saikin ajatukset kulkemaan levollisesti maisemissa, joissa etenimme. Loputon tie, metsät, pellot, kylät ja kaupungit sekä tuntematon määränpää olivat kesäeloa parhaimmillaan.

Pääni oli pilvissä ja odotukseni korkealla, kun oranssi vani karautti Kalajoki Campingin hulppealle lippuluukulle. Puitteet vaikuttivat lupaavilta ja näytti siltä, että pidot vain paranivat, mitä pidemmälle matkan taittaminen jatkui.

Kun olimme tulleet porttien läpi ja löytäneet karavaanareiden seasta telttailulle tarkoitetun alueen paluu todellisuuteen tuntui siltä, kuin olisin iskeytynyt täydestä vauhdista tiiliseinään.

Tämä-ei-ole-todellista. Kalajoki Campingin telttailualue oli sanalla sanoen pieni, parhaaseen sesonkiaikaan jopa ahdas. Olemukseltaan kaikin puolin siisti puistomainen alue ei houkutellut jäämään, sillä se ei tarjonnut lainkaan yksityisyyttä tai omaa rauhaa tai ylipäätään sitä, mitä Kalajoen upealta alueelta olin odottanut.

Vieri vieressä olevat teltat ja niiden ympärillä hyörivät aikuiset, lapset, ohikulkijat ja koiranulkoiluttajat loivat alueelle akvaariomaisen tunnelman, sillä näköesteitä ei ollut enempää, kuin mitä telttailijat omilla autoillaan ja rakennelmillaan olivat onnistuneet luomaan.

Suuren alkujärkytyksen laannuttua onnistuimme löytämään kookkaalle autolle ja leirillemme tyydyttävän paikan, mutta päivän kääntyessä iltaan meille kävi yhä selvemmäksi, että Kalajoki Camping ei ollut paras vaihtoehto koiraperheelle.

Nopeaa reittiä luonnonrauhaan ei ollut. En edes halunnut lähteä koirien kanssa tutkimaan muiden leiriytyjien seasta mahdollisesti löytyviä reittejä rauhaisammille ulkoilualueille, sillä päivä oli ollut pitkä ja puikkelehtiminen osaksi koirallistenkin karavaanareiden välissä joukkioni kanssa ei houkutellut edes ajatuksen tasolla.

Mahtavan hiekkarannan ympäristö oli merkitty tiukasti koirattomaksi alueeksi ja loppujen lopuksi koirapuisto jäikin koirien ainoaksi viihdykkeeksi Kalajoella leiriytyessämme. Se olikin ainoa asia, josta koiranomistajan näkökulmasta voin kiitosta antaa: pieni ja suhteellisen viihdyttävä koirapuisto oli hyvin toteutettu ja saimme olla siellä rauhassa omalla porukalla, eikä kovien hellelukemien kesäillalle välttämättä tarvitukaan muuta. Toki koirien uittomahdollisuus leiriytymisalueen tuntumassa olisi kruunannut illan.

Toisenlaisella porukalla Kalajoki Camping olisi ollut huikea. Yleistilat olivat hyvät ja siistit (ehdottomasti koko roadtripin laadukkaimmat), ravintola oli kiva ja tunnelmallinen ja ympäristössä oli kaikenlaisia aktiviteettejä (kuten kiipeilypuisto) ihmisille tarkoitun uimarannan lisäksi. Koiralähtöiseen matkantekoon paikalla ei kuitenkaan ollut annettavaa.

Niinpä pysähdyksemme Kalajoella jäi lyhyeksi. Pystytimme leirin, kävimme ravintolassa syömässä koirien odottaessa autossa ja jaloittelimme sitten yhdessä aidatussa koirapuistossa, joka kuitenkin koirapuistojen mittakaavassa – niin vähän kuin niitä ikinä käytänkin – oli kasvillisuutensa, puustonsa ja kiviensä ansiosta yksi parhaimmista näkemistäni koirapuistoista.

Niinpä koirapuistossa oleilu tuntui sopivalta ulkoilumuodolta helteiselle kesäillalle. Letkeä ja rento, akkuja lataava hengailu tulikin tarpeeseen, sillä seuraavana aamuna edessämme saattoi olla koko road tripin pisin yhtenäinen ajomatka, mikäli suunnitelmamme kävisivät toteen. Matka Kalajoelta Kolille tulisi miltein halkaisemaan koko Suomen leveys-suunnassa!