Toivepostaus: WHIPPET Q&A (osa 1)

Sillä hetkellä, kun keväinen auringonpaiste vaihtuu viimaiseksi tuuleksi joka tuo mukanaan suuria, vimmatusti kieppuvia lumihiutaleita, on kuvaukset lopetettava. Vaikka kuvauspaikka on huolellisesti valittu ja aikaakin olisi, ei whippettien ilmeitä pelasta enää mikään. Koirien tyytymättömyys paistaa kilometrien päähän.

Niiden korvat liimautuvat päänmyötäisesti ja tassut nousevat vuoroin asvaltilta. Suuret silmät katsovat anellen kohti, eikä jätä mitään kysymyksien varaan.

”Tottakai me voidaan lähteä kotiin.”

Sellaisia ne ovat, elekieleltään hillityt whippetit. Koiria, jotka yleisesti ottaen kommunikoivat kuiskaten; merkityksellisillä katseilla, korvien asennoilla, tassuilla.

Hyvällä tuurilla – tai tavattoman onnellisessa hetkessä – voit kohdata häntäänsä heiluttavan whippetin. Se ei useinkaan ole sellainen perusoletus, kuten esimerkiksi spanieleiden tai noutajien kanssa työskennellessä.

Yleisimmät blogiaiheiden ulkopuolelta minulle tulevat yhteydenotot koskevat yhteistöiden lisäksi sitä, millaisia koiria whippetit oikein ovat.

Olmi ja Alpi ovat herättäneet paljon kiinnostusta, minkä lisäksi blogini taitaa päätyä Googlen hakutuloksiin rodusta tietoa kaivettaessa. Sen vuoksi päätin kirjoittaa aiheesta toivepostauksen ja käydä muutamia lukijoita kiinnostaneita kysymyksiä läpi.

Koska kysymyksiä tuli lopulta verrattain paljon, jaoin postaukset useampaan osaan. Ensimmäisessä postauksessa käsittelen sitä, kenelle ja minkälaiseen kotiin whippet sopii. Myöhemmissä postauksissa tulen käsittelemään harrastamista – tai harrastamattomuutta whippettien kanssa sekä whippettien ulkoilutusta ja vapaana pitoa.

Haluan vielä korostaa, että katselen aihetta melko kapealta kannalta. En ole omistanut kymmeniä whippettejä, elänyt vinttikoiramaailmaa vuosien ajan tai liikkunut aktiivisesti rotupiireissä. Olen vain tavallinen koiranomistaja, jolla on historiassaan muutamia, hyvin erityyppisiä koirarotuja, joita käytän tässä artikkelissa vertailukohteina.

Toivon siis, että ymmärrät, että kyseessä on yhden ihmisen kokemuksiin ja näkemyksiin perustuva artikkelisarja. Yleisesti rotuun tutustuminen kannattaa aloittaa rotuyhdistyksen sivuilta (täältä), jonka jälkeen whippeteläinten arkea voi seurata esimerkiksi Whippet Suomi -nimisessä Facebook -ryhmässä. Ryhmässä lisäkysymysten esittämiselle aukeaa loistava mahdollisuus! Sen jälkeen suosittelen rodunedustajien tapailua livenä: julkisissa tapahtumissa (näyttelyt, juoksutapahtumat) sekä sittemmin yhteydenoton jälkeen kasvattajan tiloissa sopivaa yhdistelmää, pentuetta ja pentua etsittäessä.

Netin keskustelupalstat tai ilmoitukset eivät useinkaan mahdollista täydellistä osumaa, joten siksi suosittelen rohkeaa yhteydenottoa suoraan kiinnostavaa kasvattajaa kohtaan heti, kun pentuhaaveiden täytäntöönpano alkaa tuntumaan ajankohtaiselta parin vuoden tai vuoden aikaikkunassa. Se, että myös ihmisten väliset henkilökemiat pennun hankintaa suunnittelevan ja kasvattajan kanssa osuvat yhteen on kuin kirsikka kakun päällä – ja tekee koiran omistamisesta entisestäkin hienomman seikkailun.

Olen kerännyt tähän artikkeliin Instagramissa saamiani sekä sähköpostitse minulle lähetettyjä kysymyksiä. Keskustelua voidaan jatkaa kommenteissa, joissa lisäkysymyksiä voi ilman muuta esittää!

Sopiiko whippet yleisesti ottaen lapsiperheeseen?

Jo rotumääritelmään kirjattu lempeä ja tasapainoinen kiteyttää hyvin sen, miksi pystyn suosittelemaan whippettiä myös lapsiperheeseen. Lisäksi aikuinen whippet on yleisesti ottaen rauhallinen ja kärsivällinen.

Sopua rakastavina eläiminä ristiriitatilanteeseen päätyvä whippet ensisijaisesti vetäytyy, enkä äkkiseltään keksi tilannetta, jossa rotutyypillinen whippet olisi edes provosoituna uhmannut ihmistä aggressiolla.

Jos lapsiperhearki on esimerkiksi lapsilukumäärän vuoksi kovin äänekästä, villiä ja huomattavan eloisaa, suosittelen rotuhaaveiden sysäämistä tuonnemmaksi tai temperamentiltaan vahvan yksilön hankkimista. Whippetit todella ovat mukavuudenhaluisia ja herkkiä, ja ainakin omat koirani liittävät vaatimuksiinsa tämän myötä rauhaisan ympäristön. Toisinaan jo vieraiden tullessa kylään koirani vetäytyvät asunnon hiljaisimpaan huoneeseen ja ottavat siellä keskenään sikeät nokkaunet.

Lähteekö whippetistä paljon karvaa?

Whippeteillä ei ole pohjavillaa, joten sikäli karvanlähtö on mielestäni erittäin kohtuullista. Whippeteistä kyllä lähtee karvaa (kuten tarkkasilmäisimmät huomaavat kuvasta yllä – sohvaa ei ole putsattu kuukauteen!), mutta irtokarva ei keräänny lattioille pölypalloiksi, kuten joidenkin muiden koirarotujen karvoilla on tapana.

Sopiiko whippet jonkun toisen roturyhmän edustajan kaveriksi?

Erittäin sopeutumiskykyisenä koirana uskon whippetin sopeutuvan hyvin myös jonkun toisen roturyhmän edustajan kaveriksi. Minulla on ollut whippettien kanssa hollanninpaimenkoiramix ja noutaja, enkä keksi mitään, mistä voisi aiheutua ongelmia myöskään muiden rotujen kohdalla.

Huomionarvoista on se, että kyseessä on näöllä saalistava koira joka pääsee hetkessä huippunopeuteensa. Tämän puolesta en ehkä itse hankkisi whippettiä pienten ja hentoisten koirien kaveriksi (onnettomuusriskin vuoksi; ettei tule jyrätyksi), mutta tiedän, että siitä huolimatta on monia koiraperheitä, joissa whippetin kaverina on huomattavasti pienempi koirakaveri.

Whippet menee mainiosti myös isompien koirien kaverina. Vaikka rotu saattaa äkkiseltään tuntua keijumaisen kevyeltä koen, että rotu on yllättävänkin kestävä ja etenkin urokset jykeviä leikkimään isompienkin koirakavereiden kanssa. Koska whippettien leikit liittyvät usein niiden nopeuteen ja sillä koirakavereiden kiusoitteluun, annoin whippettieni taannoin leikkiä vapaasti yli 30 kiloisen dogomixinkin kanssa.

Miten whippet toimii lauman kanssa? Entä ilman?

Whippet mielletään helposti laumassa viihtyväksi roduksi. Olen huomannut, että vinttikoirilla on tapana kerääntyä: yhden vinttikoiran hankkinut tulee hankkineeksi toisen, kolmannen, neljännen… Enkä ihmettele. Elo on sopuisaa ja vinttikoirat tuntuvat viihtyvän yhdessä.

Siitä huolimatta olen tehnyt paljon töitä molempien whippettieni laumakäyttäytymisen suhteen nimenomaan ulkoilutilanteissa. Omassa laumassa whippettini eivät teinivuosiensa jälkeen ole aiheuttaneet ongelmia, mutta toisinaan niistä voi edelleen olla harmia yksinomaan ulkoilutilanteissa, jos ne saavat muiden laumassa olevien koirien tyypistä tai energioista kimmokkeita itselleen.

Ei ole tavatonta, että esimerkiksi laumalenkeillä kulkevat whippetit haluavat ottaa nopeita pyrähdyksiä lauman ympäri ja villitä kaikki sekamelskaan, josta syntyy kaoottinen koirakaruselli. Tällaisissa ja tämän tyyppisissä tilanteissa omat whippettini käyttävät herkästi nopeuttaan hyväkseen ja joko poistuvat aiheuttamastaan kaaoksesta tai sitten villitsevät sitä entisestään tekemällä hyökkäyksiä hitaampia tai pehmeämpiä yksilöitä kohtaan. Näitä puolustuskyvyttömiä tai -haluttomia koiria ne saattavat sitten ilkikurisesti närppiä ja kiusata.

Olen nähnyt whippettien tekevän tätä niin laumassa muiden koirarotujen kanssa, kuin myös laumassa whippettien kesken. Usein yhdestä tulee kohde, jota muut kiusaavat kuin pahansisuinen korppilauma. Toki taipumusta saman tyyppiseen kiusantekoon löytyy muidenkin koirarotujen parista, eli tämä ei ole yksinomaan whippettien toimintamalli. Voin vannoa, että jos vietät vuorokauden aktiivisessa koirapuistossa, et voi välttyä näkemästä vastaavaa tilannetta.

Samanlaista rajojen kokeilua, egojen pönkitystä ja heikompien kiusaamista tapahtuu herkästi tilanteissa, joihin liittyy mitä tahansa nuoria uroksia. Whippettien nopeus ja tilanteisiin usein liittyvät juoksupyrähdykset luovat tilanteen rauhoittamiseen omat haasteensa ja omien kokemuksieni mukaan ainakin Olmilla ja Alpilla taipumus kiusantekoon on istunut sitkeässä, vaikka siihen on alusta alkaen pyritty puuttumaan perusteellisesti.

Nuorten tai muuten epävarmojen whippettien ulkoilutilanteissa ilmenevä uhma ja kokeilunhalu on ainoa asia, jota pidän negatiivisena asiana niiden laumakäyttäytymisessä. Muuten rodun edustajat tuntuvat aina pyrkivän rauhaan ja sopuun ja mielestäni onkin huikeaa, kuinka helppoa whippet-tuttujen kanssa on reissata vaikka samassa autossa, oli kyse sitten samaa tai eri sukupuolta olevien koirien ahtamisesta pieniin tiloihin.

Luonteenpiirteiden lisäksi whippeteillä on ilmeikkäät kasvot, joiden perusilme on rauhanomainen. Niillä on hienosti tunnetiloja ilmentävät korvat ja sopusuhtainen ja selkeä keho, joten rodun edustajilla on hyvät lähtökohdat toimia pidettyinä laumakoirina.

Kaikesta huolimatta whippet toimii hienosti myös yksin. Uskon, että syvästi kiintyvälle whippetille ihmisen rooli on tällöin entistäkin tärkeämpi paitsi ruuan ja resurssien tarjoajana, myös hellyyden jakajana ja kumppanina.

Koska sitä whippetit todella tarvitsevat: hellyyttä ja kumppanin. Vaikka niiltä edellytetään vieheen perässä juostessa äärimmäistä itsenäisyyttä ja ratkaisuntekokykyä, ne ovat kaiken muun ajan hyvin läheisyydenkaipuisia: koiralaumassa ne usein nukkuvat lähekkäin ja pesevät ja hoitavat toisiaan. Oli niillä ystävinä sitten muita koiria tai pelkästään ihmisiä, varsin tavanomaista on löytää whippet oman ihmisensä kainaloon painautuneena. Se tuskin vieläkään heiluttaa häntäänsä, mutta huokaisee onnellisena ja painaa päänsä tiukemmin ihmiseensä kiinni.

45

6 kommenttia artikkeliin ”Toivepostaus: WHIPPET Q&A (osa 1)

  1. Olen yrittänyt etsiä ja tutustua vaikka mihin rotuihin, mutta vasta eilen tajusin alkaa katsoa whippettiäkin sillä silmällä! Muistin instagramista, että sulla oli joku kysymyspostaus juuri sopivasti. En itse esittänyt kysymyksiä mutta näyttää siltä, että tässä postaussarjassa tullaan vastaamaan juuri niihin kysymyksiin, jotka itseänikin mietityttää!

    Rodut joita olen miettinyt, on lähinnä noutajia ja spanieleita, nyt olen ruvennut katsomaan myös paimenia vaikka nekin tuntuvat vähän vierailta. Whippetkin tuntuu NIIN erilaiselta ja vieraalta! Whippetissä ihastuttaa ja kiinnostaa juurikin se tasapainoisuus, kiltteys, mukautuvaisuus ja ”helppous”. Minulla on sellainen kuva, että ne olisi helppo ottaa mukaan mihin vain, eikä ne olisi sellaisia rauhattomia hermoheikkoja stressaajia (niin kuin oma koirani valitettavasti on, joka on varautunut ihmisiä kohtaan ja siltä puuttuu sellainen rauhallinen rennosti ottaminen kokonaan, kun se reagoi niin kamalan herkästi joka ikiseen ympärillä tapahtuvaan asiaan…).

    Seuraavan koiran kohdalla tärkeintä on tasapainoinen luonne varustettuna hyvillä hermoilla. Tärkeää olisi myös helppo vapaana lenkkeily, mikä huolettaa whippetissä. Odotan siis innolla seuraavia postauksia jossa pohdit tätä! Sopiiko whippet mielestäsi vaelluksille mukaan? Eikai whippet ole laiska, vaikka onkin mukavuudenhaluinen? 😄 Haluaisin siis reippaan lenkkeilijän joka lähtee innolla mukaan kun ollaan menossa!

    Harrastaminen kiinnostaa myös ja minulle olisi tärkeää se, että koira saisi tehdä itselleen luontaisia asioita. Omaa koiraani on helppo aktivoida, kun se tykkää kaikista haistelu- ja etsimistehtävistä. Ja oikeastaan kaikesta yhteisestä tekemisestä. Whippetin kohdalla se olisi varmaankin juoksuharrastukset, mutta ne vaan ei kiinnosta yhtään. Voi olla siksikin, etten tiedä niistä mitään. Vaikeuttaako juoksuharrastukset vapaanapitoa? Mietin siis sitä, jos koiraa opetetaan ja vahvistetaan vieheelle, niin ottaako se entistä herkemmin lähtöjä lenkeilläkin 😅 Lähinnä se on se syy miksi ajattelen, ettei rodunomaiset lajit kiinnosta… Miten whippet pysyy tyytyväisenä ja onnellisena?

    Harrastukset jotka minua kiinnostaa on agility ja rally-toko. Ei nyt mitenkään super vakavasti, mutta haluaisin kuitenkin että harrastaminen olisi mielekästä ja koira tykkäisi tehdä yhdessä (ja kisatakin sitten voisi kun valmiita oltaisiin 😄). Onko whippetit yleensä persoja ruualle ja sitä kautta hyvin motivoitavissa? Mitä mieltä olet whippetin koulutettavuudesta? Mietin tässä kauhulla yhtä erittäin itsenäistä ja itsepäistä akitaa joka tekee tasan mitä itseä huvittaa ja olisi kamalaa, jos oma koira olisi sellainen 😃 Onko luoksetulo helposti opetettavissa?

    Tuntuu vaan niin vaikealle löytää rotu, jossa yhdistyisi kaikki omat toiveet, argh! 😄 Jään tosi innolla odottamaan seuraavia postauksia, koska saan näihin kysymyksiini ja ihmettelyihini varmasti vastauksia niistä! 😊

    • R: Vastaan oman näkemukseni tuohon vaellushommaan. Meillä kahden labradorin lisäksi laumassa osin osa-aikaisena whippeturos. Harrastettu aika paljon päiväretkeilyä ja kesäaikaan whippet on mielellään mukana, ei ongelmia reippauden tai jaksamisen kanssa. Kuitenkin esimerkiksi talvisin ja viileinä syyspäivinä pysyttelee mieluummin sisällä kuin lähtee koko päiväksi retkeilemään ja vaikka mukaan yrittääkin ottaa takkia tauoille jne. näyttää whippet melko surkeaa naamaa ja itkee, jos kokee yhtään kylmyyttä. Vaikka on se meidän mukana myös syysretkellä laavullakin nukkunut pienellä yöpakkasella hyvällä varustuksella. Talviretkille Lappiin ei sitä olla edes mukaan viitsitty ottaa, labradorit ovat saaneet olla niissä mukana.

      Ja vapaana oloon: tämä juossut vieheen perässä ja ei ole kyllä varma irtipidettävä. Lähtee varmasti jos näkee saalista tai saa tuoreet jäljet ja silloin on ihan turha huudella perään. Tulee takaisin sitten omia aikojaan. Täytyy siis hieman valikoida paikkaa, jossa uskaltaa päästää irti ja silti on olemassa riski, että lähtee. Mulla ei tosiaan omakohtaista kokemusta muista kuin tästä yhdestä yksilöstä.

      Noseworkia ollaan tehty ja siitä ainakin tämä yksilö tykkää kovasti! 🙂 Oppinut etsimään myös nenällä silmien sijasta. Perso on ruualle ja silläkin saa mukavasti palkattua.

    • Minäkin vastaan tähän väliin kolmen whippetin kokemuksella, mutta pitkään myös vinttien juoksulajeja harrastaneena. Todella harvassa ovat ne whippetit jotka eivät näkyvän riistan perään lähde, mutta toisaalta harva niistä lähtee jäljestämään mitään 5 min vanhempaa jälkeä. Itse pidän toista nykyistä whippettiäni hyvinkin usein tutuissa paikoissa irti ja toista silloin tällöin, mutta molempien kanssa ollaan aina jossain kaukana autoteistä. Ajolle lähtiessään ne kun jahtaavat sen 5-10 min ja tulevat sitten takaisin. Toki tämä on yksilöllistä ja aina jotain voi sattua, joten omaa harkintaa täytyy käyttää. Minusta whippet kuitenkin tarvitsee sitä vapaana juoksua isolla alueella, joten sen riskin olen valmis ottamaan. Mielestäni juoksulajit eivät juuri asiaan vaikuta, tuo oma hankalampi irtipidettäväni on aina saattanut lähteä etsimään itsenäisesti riistaa, myös ennen viehekoulutusta. Geeneillä on enemmän vaikutusta, monesti näyttelylinjaiset omaavat hieman vähemmän viettiä kuin ratalinjaiset, mutta toisaalta tiedän monia näyttelylinjaisia whippettejä joilla on erittäin kova metsästysvietti.

      Minusta whippetit ovat olleet aina helppoja kouluttaa, mutta se, että ne saa antamaan kaikkensa ihan vaan siksi, että sinä sitä pyydät on vaikeaa. Niillä ei ole samalla tavalla kiinnostusta miellyttää meitä ihmisiä kuin joillain muilla roduilla, vaan monesti taustalla on sellainen ”mitä minä tästä hyödyn” mentaliteetti. Ne oppivat nopeasti, mutta niiden toistonsietokyky on usein huono joten jonkin asiaan täydellisyyteen hiominen vaatii kouluttajalta toooodella pitkää pinnaa. Me harrastetaan juoksulajien lisäksi agilityä ja vaikka omat whippetit rakastavat sitä, samaa pätkää ne jaksavat tehdä vain muutaman kerran peräkkäin ennen kuin huomaa että into alkaa lopahtaa. Rally-tokoakin monet harrastavat whippetin kanssa hyvällä menestyksellä.

      Meillä kaikki whippetit ovat olleet innokkaita lenkkeilijöitä hyvällä ja kohtalaisella säällä. Jos taas sataa tai on vaan muuten märkää tai kovin kylmää niin ainoastaan tuo nuorin uros lähtee pihalle vapaaehtoisesti, ja sekin vain jos sadetta ei tule paljon. Tämä siitä huolimatta, että sateella niillä on aina takit päällä.

      Toisaalta minusta yleisesti ottaen whippet on hirveän helppo koira. Omat on mukana monessa paikassa, mm. ravintoloissa ja junissa. Nuorempi saattaa aluksi vähän jännittää, mutta asettuu nopeasti. Ne eivät juuri hauku tai vaadi kauheasti huomiota, (perus)kouluttaminen on ollut helppoa ja kunhan motivaatio saadaan kohdalleen ei ole juuri mitään mitä niiden kanssa ei voisi harrastaa. Me ollaan kokeiltu myös mm. NoseWorkkiä, peltojälkeä ja verijälkeä sekä alkeistokoa, niihin ei vaan emännän oma motivaatio riittänyt. Ei niistä sellaista täydellisesti käskyjä suorittavaa sakemannia saa, mutta riittävän lähelle kuitenkin. Kunhan pupuja ei ole näköpiirissä 🙂 .

      • Kiitos Tiina ja Annemari kokemuksienne jakamisesta ja hyvistä vastauksista R:lle! Nyökyttelen täällä itsekseni, näihin molempiin on helppo yhtyä. 🙂

    • Kiitos R kommentistasi ja pahoitteluni kaksi viikkoa kestänyt, ikuisuudelta tuntunut vastausviive!

      Whippet on mielestäni juuri tasapainoisuutensa ja mukautuvaisuutensa vuoksi helppo ja kiva koira. Olen itsekin rantautunut rodun pariin kahden spanielin, noutajan ja paimenkoiran jälkeen. Kyseessä on totta tosiaan rotu, joka ei mielestäni vaadi kovinkaan paljoa vaivannäköä ollakseen koira, jonka voi helposti ottaa minne tahansa mukaan.

      Omat whippettini ovat kulkeneet mukanani kevyillä päivävaelluksilla ja nukkuneet kanssani telttaretkillä kesäisin. Ne ovat sikälikin helppoja ja mukavia seuralaisia, mutta toki kohdalle saattaa osua myös äärettömän mukavuudenhaluinen yksilö, joka ei niinkään välitä ääriolosuhteista. Olmi on tästä loistava esimerkki, vaikka tottakai se on nyrpeydestään huolimatta kulkenut mukanani kaikkialla. Se on kuitenkin koira, joka heti takaisin kotiin päästyään etsii talon pehmeimmän kohdan ja painuu sinne nokkaunille onnellisesti huokaisten. Alpi on paljon avoimempi ja menevämpi luonne, mutta ei kuitenkaan samanlainen metsästä nautiskelija, kuin edesmenneet spanielini, noutajani tai paimenkoirani.

      Whippetin innokkuus ulkoiluun heijastelee usein omistajan tahtotilaa, mutta myös yksilön persoonalla on suuri merkitys. Toisinaan koen, että vietän itse liian aktiivista elämää vinttikoirieni kanssa, sillä ne raahautuvat eteiseen ilmeettöminä ja odottavat, että puen ja valjastan ne mukaani. Toisaalta koen, että jos elämämme olisi yhtään rauhallisempaa, saattaisi energia purkautua kotini sisustukseen tai koirien peteihin ja leluihin. Nämä omani tuppaavat vain nauttia kotona olostaan silloin, kun sitä niille suodaan.

      Nyt julkaistussa WHIPPET Q&A OSA 3:ssa kerron oman näkökulmani siihen, miten koen juoksuharrastuksen vaikuttaneen Olmiin. Alpilla ei koskaan olekaan ollut niin paljoa halua tavoitella liikkuvaa, että sen suhteen olisi koskaan ollut ongelmia vapaanapidon osalta.

      Omat whippettini ovat oikein persoja herkuille. Olen ottanut tähän erityisesti kantaa WHIPPET Q&A OSA 2:ssa, joka kannattaa lukaista läpi.
      Whippet pysyy onnellisena, kun sitä arvostaa, kuuntelee ja rakastaa. <3

      Onnea oikean koirarodun ja -yksilön löytämiseen! <3

Vastaa