Tämä toivepostaus on jatkoa aiemmin julkaistulle artikkelille Whippet Q&A osa 1, jonka voit lukea tämän linkin takaa. Aiemmassa artikkelissa kerroin sopiiko whippet lapsiperheeseen, lähteekö siitä paljon karvaa ja miten whippet omien kokemuksieni mukaan toimii muiden koirien kanssa.
Kuten ensimmäisessä artikkelissa kirjoitinkin, tämä artikkelisarja ei perustu rotuyhdistyksen virallisiin linjauksiin, vaan minun, aivan tavallisen koiranomistajan kokemuksiin ja näkemyksiin rotuun liittyen.
Tässä artikkelissa vastaan lukijoiden lähettämiin kysymyksiin whippetin kanssa harrastamiseen liittyen. Toivepostaus-sarjan toistaiseksi viimeisessä, eli seuraavassa osassa tulen käsittelemään whippetin kanssa ulkoilua ja whippetin vapaana pitoa.
Mennään pidemmittä puheitta suoraan aiheisiin!
Onko rata- tai maastojuoksu ns. pakollinen whippettien harrastus?
Kuten moni muukin rotu tänä päivänä, myös whippetit ovat jakautuneet ns. käyttö- ja näyttölinjaisiin koiriin. Yleisesti ottaen käyttölinjaiset, eli rotupiireissä ratalinjaisiksi whippeteiksi kutsutut koirat omaavat erityisen paljon sellaisia ominaisuuksia, jotka auttavat niitä menestymään työssä, johon ne on aikoinaan jalostettu.
Showlinjaiset, eli näyttöpuolen koirat eivät sen sijaan välttämättä ilmennä käyttöominaisuuksia niin vahvasti, eivätkä ne fysiikkansa puolesta välttämättä selviydy alkuperäisestä käyttötarkoituksestaan kaniinijahdissa siinä, missä fysiikaltaan hienosäädetyt ratalinjaiset whippetit.
Vaikka menohaluja saattaa – ja usein myös löytyy – showlinjaiseltakin, sen fysiikka ei välttämättä riitä urheilukisoissa, joissa mitellään aikaa vastaan (ratajuoksut). Maastokisat voivat parhaassa tapauksessa olla armollisempia myös showlinjaista koiraa kohtaan, sillä niissä nopeus ei ole ainoa valttikortti: myös henkisiä ominaisuuksia kuten tilanneälyä ja ratkaisuntekokykyä tarvitaan.
Alpi on erinomainen esimerkki showtyyppisestä whippetistä. Se on piirteiltään pyöreä ja pehmeä, tyypillinen näyttöpuolen koira. Ero näyttö- ja käyttöpuolen koirissa ei whippettien kohdalla ole harjaantumattoman silmään niin selkeä, kuin esimerkiksi labradorinnoutajien tai muutamien paimenkoirien kohdalla, mutta ero on silti havaittavissa.
Alpi on myös luonteeltaan vähemmän kiivas ja tulisieluinen kuin Olmi. Olmi rakastaa vieheen perässä juoksemista, ja vaikka Alpikin on utelias kaikkea liikkuvaa kohtaan, Alpi ei kuitenkaan ns. iske kipinää, kun sen nenän edestä viuhahtaa nopeasti jotain kiinnostavaa.
Alpi omaa kaikin puolin loistavat seurakoiran ominaisuudet. Se on pohtiva ja asioita punnitseva persoona, jota voi pitää irti missä ja milloin tahansa. Aukeilla alueilla se kiitää mielellään yhdessä Olmin kanssa, mutta en usko, että sillä olisi lahjoja rata- tai maastokisoihin.
On kuitenkin olemassa paljon myös näyttelylinjaisia whippettejä, joiden kanssa harrastetaan rata- ja/tai maastokisoja. En silti koe, että rata- tai maastokisat olisivat mitenkään pakollinen harrastus nimenomaan näyttelylinjaiselle koiralle – vaikka tottakai kannustan mielelläni näiden lajien piiriin, jos koira osoittaa ominaisuuksia tai mielenkiintoa sen tyyppisen harrastamiseen pariin!
Tiedätkö paikkoja/seuroja, joissa voisi rata- tai maastojuoksua harrastaa?
Suomen Vinttikoiraliitto on koonnut kattavan listan jäsenkerhoistaan ympäri Suomen. Valtaosa lienee järjestävän myös erilaisia treenivaihtoehtoja, joten kannattaa rohkeasti tutkia oman alueensa toimijoiden kotisivuja ja pyrkiä pääsemään yhteyksiin lajien harrastajien kanssa.
Vinttikoirien kanssa harrastavat ihmiset ovat empiiristen tutkimusten mukaan avoimia ja helposti lähestyttäviä, joten keltanokkanakin kehtaa aivan hyvin pölähtää treenipaikalle: avoin uteliaisuus ja suoraan kysyminen tullaan kyllä palkitsemaan!
Helsingin Vinttikoirakerho ry (Helsinki)
Luhtilaukkaajat (Hyvinkää)
Pirkanmaan Vinttikoirakerho (Tampere)
Salpausselän Vinttikoirakerho (Lahti)
Turun Vinttikoirakerho (Turku)
Keski-Suomen Vinttikoirakerho
Lakeuden Vinttikoiraharrastajat
Lännen Vinttikoirat
Kaakkois-Suomen Vinttikoirakerho
Mikkelin Vinttikoiraseura (Mikkeli)
Oulun Seudun Vinttikoiraharrastajat (Oulu)
Savon Seudun Vinttikoiraharrastajat (Savo)
Whippetin miellyttämisenhalu – omaako whippet miellyttämisenhalua?
Tämä on ehkä yksi yleisimmistä kysymyksistä, joihin olen törmännyt palveluskoirapiirien tyyppisistä harrastusporukoista whippettien maailmaan rantauduttuani.
On yksi asia, jonka haluan, että tiedät, ennen kuin annan sinulle yksiselitteisen vastauksen. Minua, kuten monia muitakin whippettien maailmaan rantautuvia, peloteltiin aluksi paljonkin sillä, että kyseessä on sitten vinttikoira.
Asiaa alleviivattiin kerta toisensa jälkeen, osaksi syystä, osaksi syyttä. Vinttikoirat ovat herkkiä eläimiä, joilla ei herkkyydestään huolimatta ole aktiivista tarvetta tarkkailla omistajiensa otsaryppyjä ja yrittää etsiä ratkaisua, jolla otsaryppyjen määrään voisi vaikuttaa. Ne ovat tyypiltään hyvin itsenäisiä, ja jos niille tulee mieleen poistua kesken yhteisen lenkin, ne totta vie tekevät sen.
Mutta se, mikä yllätti minut elettyäni kolme vuotta ihka oikean vinttikoiran kanssa, oli loppujen lopuksi se, että vinttikoirakin on kuitenkin koira. Tällä tarkoitan sitä, että siinä missä jokin muukin rotu, myös vinttikoira haluaa tavoitella etuaan tilanteissa, joissa oman edun tavoittelulle on matala kynnys.
Vinttikoira ei äkkiseltään kerää sinulle kahtasataa lammasta vaan koska pyysit niin, mutta jos olet nokkela ja tarjoamasi palkkio on kohdillaan, se saattaa iskea pyllynsä lattiaan makupalan toivossa. Whippetit – ainakin nämä kaksi omaani – tarttuvat herkästi matalan kynnyksen tehtäviin, joiden avulla ne saavat aina nälkäisinä eläiminä apetta vatsaansa tai innostavan leikkihetken. Niiden etu tässä mielessä on aina myöskin minun etuni. Se ei ehkä kieli varsinaisesti ihmiseen kohdistuvasta miellyttämisenhalusta, mutta omia olojaan whippet on useimmiten aina valmis kohentamaan.
Whippetin kohdalla oppimispsykologiaa voi soveltaa aivan samoin lainalaisuuksin, kuin minkä tahansa eläimen kohdalla. Asiasta yksinkertaisen tekee se, että ainakin omien whippettieni kohdalla palkkiona voi käyttää samanlaisia menetelmiä, kun minkä tahansa koiran: makupaloja, leluja, leikkihetkiä ja muita etuisuuksia; jopa sosiaalinen palkka saa kainaloisteni hännät heilumaan ja ilmeet kirkastumaan.
Jutun juju lieneekin siinä, että miellyttämisenhalu ei varsinaisesti kohdistu ihmiseen; whippetin elämässä tärkeintä on miellyttää whippettiä itseään. Kun whippetille rakennetaan helppo ja kannattava polku, joka mahdollistaa vaivattomuuden tarttua yksinkertaisiin tehtäviin ja niissä onnistumisiin, saadaan salakavalasti rakennettua miellyttämisenhaluinen whippet.
131
Itse näen enemmän linjajaon niin, että valtavirtawhippetistä on erikseen irtautunut aikoinaan pienemmän kaistaleen ratalinja, joka keskittyy nimenomaa sinne radalle. Toki näyttelylinjassa on se oma ääripäänsä, jossa on sukupolvia pitkälle pelkkää näyttelykoiraa vailla muita näyttöjä, mutta tosi iso lohko (joka myös usein luokitellaan näyttelylinjaksi) pitää oikeastaan sisällään myös niitä ihan tavallisia entisten aikojen whippettejä eli sellaisia joilla on repertuaarissaan sekä näyttö että käyttö. Ja niitä on yhäkin paljon. Valtalinja eli siis väärin sanottuna näyttelylinja ei siis ole välttämättä mitään sukupolvia näyttelyihin yksinomaa jalostettuja koiria. Siksi todella monilla näyttelylinjaisiksi nimetyillä koirilla on aivan samanlainen vietti kuin ns. ratalinajisiksi nimetyillä.
Enemmän vietti, luonne, ominaisuudet yms. tuntuvat vaihtelevan yksilöiden kuin lijojen välillä. Isoin ero on rakenteessa ja ulkonäössä sekä tietysti siinä nopeudessa näin omasta näkökulmasta ainakin.
Varsinaisessa ratalinjassahan koirat on nimenomaa optimoitu radalle, ovaalille, ei kaniininmetsästykseen mitä taas maastokisat ovat jäljittelevinään. Ratalinjaisilla on myös omat heikkoutensa maastopuolella, eikä minusta oikein voida sanoa että maastot olisivat yhtään enempää tai vähempää rata- kuin näyttelykoirien juttu.
On myös linjoja jotka tähtäävät ensisijaisesti maastoihin.
Ja niitä jotka tähtää kaikkeen kolmeen, eli voisi sanoa peruswhippettejä, vaikka ne monesti niputetaan näyttelylinjaisiksi 😀
Toki tämä on vähän tämmöistä käsitteiden viilaamista.
Tämä oli oikein hyvä ja tarpeellinen täsmennys asiaan, sillä näinhän asia on.
Kiitos Katariina kommentistasi! Siinä tuli paljon hyvää asiaa – paljon myös sellaista nippelitietoa, joka ei minulla itselläni ollut edes hallussa!
Näin tyhjentävän kommentin jälkeen oma näkemykseni kuulostaa hyvinkin ”mutkat suoriksi” -avaukselta. Hyvä, että kirjoitit aiheen auki, kiitos!
Mä pidän tuota miellyttämishalua nykytiedon valossa jo ehkä vähän myyttinä ? roduilla on tietysti erilaisia taipumuksia yhteistyön ym suhteen ja yksilötasolla erot motivaatiossa voivat olla valtavia. Mutta kuten hyvin kirjoitit, että palkat kohdilleen niin oppimisen lainalaisuudet sopivat myös whippettiin. Ärsyttävintä koiramaailmassa on, että jotain ei voi kouluttaa, koska se edustaa tiettyä rotua. Miten typerä ajatusmalli ?
Kiitos kivasta postaussarjasta! Tässä on itsellenikin paljon uutta. Harmi itte vipukat ovat noin pahuksen karvattomia, muuten voisi seuraeläimeksi harkitakin ?
Itte=että ?
Täytyy myöntää, että etenkin kirjasuosituksesi (Helena Telkänranta – Millaista on olla eläin) myötä minun on helppo yhtyä kommenttiisi!
Älä huoli, whippeteillä on myös mielenkiintoinen serkkuolento: silkkivinttikoira. 😉