Kun elämä on tässä ja nyt

Tämä artikkeli on jatkoa edellä julkaistulle artikkelille Maaliskuu.

Olin eläinlääkäriaikaa edeltävänä iltana ostanut Sumulle ja koko laumalle lähimarketin pakasteista naudanmahaa. Aioin tarjoilla sen poikkeuksellisesti päivällisenä, sillä en keksinyt enää muutakaan keinoa todistella rakkauttani näitä nelijalkaisia ystäviäni kohtaan.

Vaikka eivätpä ne juuri ole rakkauden osoitusten perään kyselleet. Niille on tuntunut riittävän se, mitä arkemme on, ja jos ei, niin palaute on ollut välitöntä. Ne ovat osoittaneet tyytymättömyyttään tuikkaamalla kättä vaativasti kuonoillaan, tai kuten suurin niistä, lumpsauttamalla tassun suoraan kahvikuppiin.

Mutta kun eteen tulee näin konkreettisen riipiviä aikoja, sitä jotenkin haluaisi viimeiseen saakka varmistaa, että on tehnyt kaiken hyvin. Ollut sellainen koiranomistaja, jollaisen jokainen koira ansaitsee.

Mennyt aika ja nykyhetki alleviivaavat olemassa oloaan, lyö miltei kasvoille. Muistinko nähdä, kokea ja nauttia yhteisestä ajasta? Tietävätkö ne, että minä todella tein parhaani? Oliko se riittävästi?

Oliko se tässä, kaikki mitä meillä on? Kun katson Sumua, silmiin kirpoaa kyyneleet.

Lähtö

Aamu, jona lähtö eläinlääkäriasemalle on edessä, on harmaa ja eleetön. Pysähtynyt hetki, jossa edes linnut ei laula.

Aamulenkillä yritän muistaa hengittää, vaikka se tuntuukin rikkovan liikkumattoman illuusion. Koirat eivät kumartele tai kainostele harmautta, vaan nuuskuttavat, tonkivat ja tarkkailevat. Niille elämä on tässä ja nyt.

Perillä eläinlääkäri valaa toivoa, tarkastelee ja aikoo kuvata. Yksi hammas pois, ehkä kaksi. Kyllä tästä koira vielä saadaan, erinomaisessa kunnossakin vielä.

Mieli ei ota uskoakseen. Järki summaa paljon maksaa korjata samettikuono. Vaan sydän hurraa, sisäkautta sen kuulee hyvin. Antakaa kevätauringon valaista sali!

Uppoudun tietokoneeni ruutuun eläinlääkäriaseman aulassa, toipilasta odotellen, kun huoneesta sitten tuodaankin patjalla nukkuva koirakuljetus. Sillä on villasukat tassuissaan ja siitä on pidetty hyvä huoli.

Kaikki meni hyvin, tosin hampaita on nyt vähemmän. Viikko pehmeää ruokaa ja paluu arkeen, tosin ei sen hullutuksiin.

Nyt mennään päivä kerrallaan ja katsotaan, mitä tästä eteenpäin. Voiko Sumu jäädä meille, onko suussa ollut kipu voimistanut kaukaisuudesta kantautuvan sietämättömän kumun? Olisiko kaikki jatkossa paremmin?

Kun elämä on tässä ja nyt.

13
Yleinen

Yksi kommentti artikkeliin ”Kun elämä on tässä ja nyt

Vastaa