Kirjoittaja: Jenna

Omatoiminen synttärisankari

/ Jenna / Yleinen / 5 kommenttia
Oikeastaan Little Gigglesille olisi voinut käydä paljon huonomminkin. Elna, jonka edellisenä päivänä olleet syntymäpäivät olivat työ- ja joulukiireiden nimissä unohtuneet täysin, päätti paikkailla omatoimisesti sattunutta vahinkoa ja meni etsimään emäntänsä käsilaukusta jotain, jonka omia synttärisankaruuden nimissä itselleen. Tämä kuuluu minulle, se varmaan ajatteli pujottaessaan pitkän nokkansa käsilaukkuuni ja tarttuessaan sinne unohtuneeseen My Little Ponyyn.

Kerron vielä sen verran, että keräilen noita 80-luvun suurisilmäisiä ponihahmoja ja niitä löytyykin kätköistäni jo peräti yli sadan kappaleen verran. Jokin niissä viehättää edelleen sitä pikkutyttöä minussa, joka sai kaupasta poneja alkuperäispakkauksissaan 90-luvulla lapsuudessaan. Muistan vieläkin pakkauksien graafisen ilmeen ja uuden ponin tuoksun. Poneja tulee ostettua vielä edelleenkin, mutta suurien markettien hyllyt ovat vaihtuneet kirpparipöytiin, joista silloin tällöin onnistun tekemään varsinaisia löytöjä.

Kuvassa poseeraava Little Giggles on yksi näistä löydöistä. Se oli unohtunut käsilaukkuuni onnekkaan kirpparikierroksen jälkeen ja sieltä se päätyi katkeran koiran hampaisiin, jonka syntymäpäiviä kukaan ei ollut muistanut. Ja se täytti sentään kolme vuotta.

Olen hirveän pahoillani Elna! Täytyy kyllä myöntää, etttä päivämäärät eivät muutenkaan kuulu vahvuuksiini. Ja puolustuksen vuoksi ajattelin, ettei koira sitä ymmärrä, juhlitaanko sen synttäreitä päivä, pari päivää tai pari viikkoa myöhemmin. Niinpä sivuutin koko homman ajattelemalla, että tulevana viikonlopuna voin heitellä sille lumikökköjä ulkona tavallista pidempään, ostaa ehkä maksalaatikkoa kruunaamaan koko päivän ja rapsutella sitä pitkän tovin ennen nukkumaanmenoa.

Siitäs sain. En kyllä oikein tiedä, kuka on tarinan paha jätkä. Ja kuka oli uhri. Minusta minä olin molempia. Joka tapauksessa poni saatiin pelastettua, se ei ollut edes naarmuuntunut, sillä Elna oli tyttömäiseen tapaan päätynyt vain kampaamaan sen hiuksia hampaillaan. Tällaisina hetkinä olen kiitollinen siitä, että omistan melko hentoisen narttukoiran, enkä mitään massiivista mörssäriurosta. Vaikka eilen katsoessani Koirakoulu ihmisille :ä tulinkin ajatelleeksi, olisikohan minusta mastiffi -tyyppisen koiran omistajaksi ja olisikohan sellaisen omistaminen kivaa.

Elnakin saatiin pelastettua. Heittelin sille eilen aika pitkään lumikökköjä ja lisäsin sen ruokaan jauhelihaa. Ehkä tulevana viikonloppuna syvennymme aiheeseen vieläkin paremmin.

Ja onnittelut tietenkin myös Eemasen sisaruksille. Olisi kyllä kiva tietää, missä nuo muut 16.12.2009 syntyneet hollanninpaimenkoirasekoitukset viilettävät tälläkin hetkellä.

0

Koirakas viikonloppu

/ Jenna / Yleinen / 6 kommenttia
Lauantai oli koirille tylsä päivä aina iltaan saakka, kunnes palasin kotiin kauan odotetulta messarireissulta. Herätyskello oli soinut aamulla jo neljältä ja lähtö Helsinkiin koitti viideltä aamuyöstä. Huh mitä toimintaa vapaaehtoisuuden nimissä! 
Olin tapahtumassa tollerikerhon riveissä talkootyöntekijänä, jolloin vastuualueisiimme kuului koirakoiden sisäänotto ja numerolappujen tarkastus, pääsylippujen tarkastus, yleinen hallivalvonta ja opastus. Selvisin seitsemän ja puolen tunnin valvonnasta vielä niinkin hyvissä sielun- ja ruumiinvoimissa, että vapaa-ajan alettua messuständeillä palloillessa humpsahti hetkessä vajaa kolme tuntia!
Kotiin vietäväksi tarttui kaikenlaista hyödyllistä ja kivaa. Remu sai fleecensä, joskin hiukan vanhemman mallin, jota myytiin outletissa viidentoista euron hintaan. Elna sai storm -hupparin (viidellä kympillä) kaupanpäälisineen, mutta sen enempää vaatetusta meidän poppoolle ei löytynyt. Näiden lisäksi ostin kuitenkin vielä paljon kuivaherkkuja, Intolle maastokuvioisen damin ja uusia palkkaleluja treeneihin sekä nahkahihnat Hollolan nahkapajalta – sellaiset hienot messinkilukolla, joista olen haaveillut valehtelematta jo kolmen vuoden ajan! Sain jopa nahanhoitoainetta kaupan päälisiksi. 
Väsynyt talkootyölainen sammuikin sitten olohuoneen sohvalle ja passitti keponsa nopealle korttelinympärilenkille koirien kanssa. Sunnuntai-aamupäivästä lenkkeiltiinkin sitten jo ”isojen”, sekä Riikan ja hänen Sisu -shelttinsä ja Rope -tipsunsa kanssa ympäri ämpäri. Tällä kokoonpanolla ollaankin lenkkeilty melko paljon sen jälkeen, kun kotiuduin armeijasta, jossa Riikkaan tutustuinkin.
2

Remu hengittää

/ Jenna / Yleinen / 2 kommenttia

Vältyimme kauhuskenaarioiden toteen käymiseltä, hautajaiset ovat peruttu ja koira porskuttelee iloisena ja omana itsenään edelleenkin. Se kävi päivällä kunnaneläinlääkärin vastaanotolla miehisten ongelmiensa vuoksi ja tarkastelun jälkeen sen niskaan iskettiin hormonipiikki, joka todennäköisesti tuo toivotun avun. Huh!
Oloni on tottakai helpottunut, vaikka myönnettäköön, että viimeisetkin kiven murikat vierähtävät sydämeltäni vasta sitten, kun ongelma on totisesti poissa. Eläinlääkäri muuten totesi, että jos vaiva tapaa uusia, koiran kastraatio voisi olla ajankohtainen vaihtoehto. Heh, minun mielestäni ajatuksessa ei ole mitään mätää, mutta tieto tuli suurena järkytyksenä koiran oikealle omistajalle eli avomiehelleni, joka on ehdottomasti toimenpidettä vastaan. Jostain syystä olen aiemminkin kuullut, että miespuoliset koiranomistajat ja uroskoiran kastrointi eivät vain sovi yhteen.
Mielestäni kepon ajatusmalli on lähinnä hämmentävän hölmö, mutta toivon syvästi hänen egonsa puolesta, ettei hänen koiraansa jouduta kastroimaan. Moinen operaatio olisi hirveä isku hänen vyönsä alle, vaikka itse koiraa se ei juurikaan liikuttaisi. Jotenkin koomista.
Samalla klinikkakäynnillä kurkattiin Remun karvaisiin korviin (onneksi lauantaina on trimmaus), silmiin, jotka hiukan vuotavat varmaankin karvan määrän takia (onneksi lauantaina on trimmaus) sekä suuhun, jonne oli taas ehtinyt kerääntymään hammaskiveä. Tilaamme ajan hammaskiven poistoon myöhemmin joulukuussa ja vuotaviin silmiin saimme silmätipat. Koko lysti maksoi 76,40 euroa, mikä sekin oli suuri helpotus. Viimeksi kun tulin eläinlääkärin pakeilta skotlanninterrierin kanssa, olo ei ollut ihan yhtä kepeä. 
8