Koirat nukkuu. Varmasti oli ihan hirvittävän rankka kokemus näille epäitsenäisille rakeille, kun tänään tein kummankin koiran kanssa erikseen pidemmän puoleisen ”kello viiden” lenkin. Niin no hyvähän sitä itsenäisyyttä on tässä vaiheessa alkaa treenaamaan, kun Niki täyttää lokakuussa seitsemän ja Romppu on kuusi. Ai eikö tää ollutkaan se ikä, missä kaikki oleellinen opetetaan koiralle?
Mutta hei, parempi myöhään kun ei milloinkaan ja kyllä se vanhakin koira oppii uusia temppuja! On virkistävää ottaa vain yksi koira matkaan ja lähteä. Tällä kertaa lenkkeiltiin Nikin kanssa naapurin Kirsin ja tämän mittelspitz Vilin seurassa. Kaksikkoa jäi kotiin odottamaan pieni saman rodun edustaja Zorro, joka hiljattain muutti uuteen kotiinsa Kirsin luo. Varsin hellyyttävä pikkukaveri, jota olin eilen katsomassa ja yllättäenkin myös kuvaamassa. Nappisilmästä tuli onnistuneita otoksia, jotka nekin varmaan päätyvät jossain vaiheessa kuvagalleriasivustolleni. Ainakin pari niistä.
Tosiaan, ensin Nikin kanssa lenkille kera Kirsin ja Vilin. Koirat saivat taas viipottaa vapaina pitkin hiljaisia maalaisteitä, vaan pitipä vastaan tulla taas joku älypää pienen pitbulleron kanssa, tai jonkun vastaavan, ylipainoisen rodun edustajan. Koira kulki tietysti vapaana, eikä sen ulkoiluttaja tehnyt mitään asian hyväksi havaitessaan, että kaksi ulkoilijaa on koirineen tulossa vastaan. Siinä vaiheessa, kun bullero vaan lähestyi meitä, en jaksanut muuta kuin löysätä Nikin hihnaa ja antaa mennä vaan. Niki nuuskutteli koiraa kiinnostuneena, mutta lyhyen tutustumisen jälkeen bullero jatkoi matkaansa isäntänsä kanssa -ensin kohti Viliä, ja lopulta jonnekkin kauas horisonttiin. Kovasti äijä vakuutteli, että ”meidän koira on kiltti, ei se mitään tee” – mutta eipä äijä tiennyt kuuluuko meidän koirat hyviksien vai pahiksien puolelle. Niinpä. Ainahan kannattaa testata onko se vastaantuleva koira kiltti, esimerkiksi riskeeraamalla oman koiran terveys. Joo, hienoa. Välillä toivoisin omistavani vähintäänkin rottweilerin. Olisikohan siinä vaiheessa enää päästänyt koiraansa omani luokse ja todennut, että ainakin tää meidän koira on kiltti.
Kun Nikin kanssa oltiin kotiuduttu, lähdettiin Rompun kanssa suuntaamaan kohti metsää, ja tämäkin jätkä sai nauttia vapaudesta. Huvittava pikkumies innostui jopa metsään päästyään irrottautumaan mun säärestä, johon oli matkalla metsään ollut täysin liimautuneena. Tätä on hauska ulkoiluttaa, se löntystelee eteenpäin, harvemmin edes haistele mennessään, ja pysyy aivan mun lähettyvillä, sääressä kiinni. Kun Niki on messissä, Romppu hömeltää ihan miten sattuu, mutta kun mennään kaksin se on oma, rauhallinen itsensä. Oikeastaan aika unelma, tavallaan. Hyvin yksinkertainen koira, mutta pidän siitä.
Joten aina ei ole kaksin kaunihimpi. Välillä on hyvä lähteä lenkille ihan vain yhden koiran kanssa kerrallaan.
2
