Pidän siitä kun jalat vie ja järki luovuttaa

Ärsyttävä kiusanhenki, jolla on aina ilkikurinen virne naamallaan. Rasavilli elukka, joka ei kuuntele mitään eikä ketään, eikä myöskään tarvitse mitään eikä ketään. Villieläin. Varsinainen narttu.

Elna saavuttaa 10 päivän päästä vuoden ja viiden kuukauden iän. Sillä on ollut elämänsä aikana kahdet juoksut ja muutama aivosolu. Sen suurin intohimo koko sen pienen elämän ajan on ollut juokseminen, kiitäminen ja vapaudesta nauttiminen. Vapaudesta nauttiminen luvatta ja salaa, kuinkas muutenkaan.
Elnalla on selkeät eleet. Sen korvat liikkuvat kaikkiin ilmansuuntiin ja toisinaan ne ovat niin päänmyöntäiset, että näyttää siltä kuin sillä ei olisi korvia ollenkaan. Korvattomuudesta on myös tuhansia käytännön esimerkkejä niin lenkkipoluilta kuin myös treenikentiltä. Se, että Elna lähtee aitaamattomalta kotipihaltani itsekseen lenkille, ryhdikkäästi tasaista vauhtia ravaten ja taakseen huudoistani huolimatta katsomatta, on myös selkeä ele. Toisinaan olen näyttänyt keskisormea takaisin.

Kuten jo sanoin, Elna ei tarvitse mitään eikä ketään. Se elää kuitenkin laumassa, joka pitää sisällään ihmisten lisäksi kaksi muuta koiraa, cockerspanielin ja novascotiannoutajan, sekä kolme kania. Minulla on ollut tapana antaa kanien asua valtoimenaan kodissani, joka jo koirienkin takia on tehty melko jyrsijäystävälliseksi -joskin tiedän kyllä, ettei kanit tai sen puoleen koiratkaan kuulu jyrsijöiden lahkoon.
Kanit ja koirat ovat pystyneet aina olemaan ongelmitta samoissa tiloissa. Jopa Into, joka tietää hyvin, mitä treeniriista tarkoittaa, on täysin passiivinen omia lemmikkikanejani kohtaan ja antaa niiden kulkea milloin häntänsä ja milloin kuononsa yli silloinkin, kun se itse on kyljellään päivänokosilla. Lemmikkikaneilla ei luontaisesti ole itsesuojeluvaistoa senkään vertaa, että ne tietäisivät mitä tarkoittaa noutaja, jonka suvussa on käytännön metsällä käyviä koiria. Eikä sillä, aseethan ne ovat mitkä jäniksiä tappaa. Vaikka kuvailinkin Elnaa aiemmin tässä kirjoituksessa villieläimeksi, sen aivosolujen määrä ei onneksi riitä korkeaan riistaviettiin. Se on muutaman kerran lenkkeillessämme lähtenyt jäniksen perään, mutta touhu on näyttänyt lähinnä siltä, että se on vain halunnut kokeilla kumpi on nopeampi.


Laumaelossa Elnan mielestä parasta on Into, joka on totuuden nimissä saanut kärsiä ihan liikaa siitä, että erään kerran kotiin tullessani toin mukanani pienen raidallisen pennun. Into on alusta asti toiminut täynnä energiaa olevan naskalihampaan nyrkkeilysäkkinä ottaen osumia päivästä toiseen. Kärsivällinen (kärsivä) ilme naamallaan se on sietänyt Elnalta kaiken, mitä se vaan on ikinä keksinyt tehdä, ja minä olen vain seurannut vierestä ja odottanut innolla sitä päivää, kun se viimein saa tarpeekseen ja ärähtää takaisin -kunnes jossain vaiheessa ymmärsin, ettei sitä päivää ole tulossa ja aloin itse puuttumaan Elnan väkivaltaiseen käytökseen Intoa kohtaan.
Yllä oleva kuva on hyvä esimerkki siitä, kuinka tyynenä ja kärsivällisenä Into on helmikuussa 2010 ottanut vastaan raivohullun pikkusiskonsa hyökkäyksen, jolla oli tuon hepulin aikaan ikää  reilut pari kuukautta.
Elnaa ei valitettavasti voinut estää edes makaamalla sen päällä.

Myöhemmin korvista repiminen ja poskinahasta näykkiminen hiipui, muttei tietenkään loppunut kokonaan. Inton kiusaaminen näkyi erityisesti ilman hihnoja käydyillä lenkeillä, jolloin Elnan suurinta huvia oli tollerin keilaaminen. Inton hieroja tulikin maininneeksi, että lihaksien tilasta huomaa hyvin, että koira ottaa yllättäviä ja kovia iskuja kaikkialle kehoonsa. Kyllä nimittäin varmasti tuntuu, kun kesken kepeän juoksun 20 kiloa koiraa tömähtää kylkeen. Hierojan kommentin jälkeen Elna oli pitkään ainoa, joka joutui tyytymään hihnalenkkeihin Inton ja Rompun nauttiessa vapaudesta.

Se, miksi jupisen Elnan inhottavista luonteenpiirteistä ja käytöstavoista juuri nyt johtuu silkasta hämmennyksestä. Nyt, kun Elna Hy on pian saavuttamassa vuoden ja viiden kuukauden iän, sen käytöksessä on havaittavissa muutoksia. Suuria muutoksia, jos minulta kysytään. Ja hyvään suuntaan, mikä on kaikkein yllättävintä.

Täten minulla on ilo ilmoittaa, että Elnan ilkikurinen kestovirnistys on historiaa. En tarkalleen tiedä, onko syy minussa vai koirassa, mutta näen ärsyttävän virneen tilalla nykyisin vain ymmärtäväisesti tuijottavat ruskeat nappisilmät rauhallisella olemuksella höystettynä.
Voiko olla, että kun koira on puolentoista ikävuoden huippeilla, ei enää tarvitsekaan mennä koko ajan niin lujaa ja täysii?

Inhottavan kestovirnistyksen häipyminen raidalliselta naamalta ei tarkoita sitä, etteikö Elna edelleenkin haluaisi juosta lujaa ja täysii ollessaan vapaana, mutta senkin aikana se on enemmän läsnä kuin koskaan ennen. Kaikkein yllättävintä on, että se pystyy juoksemaan Inton kanssa yhdessä törmäilemättä punaturkkiin jatkuvasti. Se ei enää seuraa Intoa kuin hai laivaa, vaan pystyy myös keksimään omat virikkeensä, omat ojansa ja omat hajunsa. Onko maaginen ikä nyt saavutettu? Voiko koira aikuistua yhdessä yössä?

Kaikkein eniten mieleni lämpeni myöhään eilen illalla, kun lähdin hakemaan pihahäkkikautensa alottaneita kaneja sisään kylmän yön ajaksi. En talosta sisältä lähtiessäni jaksanut erityisesti huolehtia siitä, olivatko taloni ulko-ovet kiinni vai auki, ja kun kävelin kohti Roinan ja Tildan asuttamaa pihahäkkiä huomasin, että kuin varjona vierelläni liikkui rauhallinen raidallinen narttukoira. Hain ensin häkistä vain kanien hiekkalaatikon ja juomapullon, ja Elna tuli perässäni takaisin terassille, jossa kanien tyhjä sisähäkki odotti. Sitten hain herra ja rouva Puniinin (epävirallisesti, koska kesähäitä ei vielä ole pidetty) ja koko operaation ajan Elna seurasi puuhiani, eikä suinkaan lähistöllä juosten, riekkuen ja loikkien, vaan rauhallisesti hyvässä mielentilassa. Ja mikä parasta, minun ei kertaakaan koko iltaisen episodin aikana tarvinut muistuttaa Elnalle missä kulkevat pihamme rajat.

Toinen maaginen esimerkki löytyy parilta päivältä aiemmin, jolloin olin juuri tullut lenkiltä ja jättänyt koirat odottamaan ulkoverannalleni, jossa ne tykkäävät seurata vastapäisen talon elämää. Yhtäkkiä terassilta alkoi kuulumaan Elnan vauhkoontunut haukku ja mennessäni selvittämään mistä on kyse huomasin, että pihalla tallusteli naapurin kissa ja, että olin unohtanut sulkea terassin portin perässäni! Mitä tekee Elna? Toteuttaa pahimman painajaiseni, juoksee naapurin (joka myös vuokraisäntänä tunnetaan) kissan perässä yrittäen haukata tältä hännän ja juosten lopulta molemmat turmioon auton alle? Ei. Eikö? Ei.
Elna seisoo terassin ovensuussa, ilman välissä olevia esteitä, täysin vapaana valitsemaan kissan jahtaamisen sitä kuitenkaan tekemättä, ja ilmoittaa vuoroin kissaa ja vuoroin minua katsoen, että nyt tuo elikko on liikkeellä ja näyttääpä jopa lähestyvän kotiamme. En ollut uskoa silmiäni, enkä varmasti uskoisi tätäkään tarinaa, ellen olisi ollut itse todistamassa sitä. Pyysin neitikoiran kumppaneineen sisään ja lahjoin koko lauman herkuilla.

Elna on pienestä asti ollut hankala lemmikki nimenomaan itsenäisyytensä puolesta, mutta nyt, ensimmäistä kertaa ikinä tuntuu kunnolla siltä, että olen ehkä joskus osannut tehdä jotakin oikein senkin kanssa. Voiko se olla mahdollista? Tuleeko Elnastakin normaali, hyväkäytöksinen koira, sitten kuitenkin? Vau. Oikeesti?

1

Muista nääkin sitten hei

Osa näistä on varsin perusjuttuja, joita täytyy muistaa pentua kasvattaessa, mutta kirjoittelenpa nyt aikani kuluksi ylös näitäkin. Sääli, ettei näitä yksittäisiä päiväkirjamerkintöjä saa yksityisiksi, sillä tämä tulee nolottamaan myöhemmin, ja paljon. Siis tämä typerä lista ja ylihuolehtiminen, itsestään selvien asioiden vatvominen ja panikoiminen. No hei, siitä on kuitenkin vajaa seitsemän vuotta, kun koiranpentu tuli viimeksi kasvatettua, ja rehellisesti sanoen se ei mennyt kovin hyvin, ei onnistunut alkuunkaan. Tai varmaan menikin kohtalaisen hyvin suhteessa siihen, että olin 11-vuotias. Eli mulla on syyni, ja nyt tsempataan!

Koitetaan pennun kanssa joka päivä muistaa ja ehtiä tekemään jotain, joka on askel parempaa koirakansalaista kohti. Ehkä tää tässä vaiheessa kuulostaa vielä hyvältä, mutta mikä lienee tilanne siinä vaiheessa, kun pentu on herättänyt neljä kertaa yöllä, aamulla astut ensimmäisenä johonkin erittäin epämiellyttävään, ja kaiken kukkuraksi Niki alkaa temppuilemaan ja keksimään tyhmiä rähinäjuttujaan tai muuta vastaavaa. Niinpä, mieti(n)pä sitä!

3. Totuta pentu olemaan irti ja tulemaan luokse käskystä
. Tämä on kaikkein tärkein käsky ja luotettava kutsusta tuleminen on sekä vapaana juoksemisen ehto, että myös pennun paras henkivakuutus. Koska luokse tuleminen on tärkein taito, ei palkinnoissakaan kannata säästellä. Aloita harjoittelu heti kun mahdollista ja ajoita harjoittetu hetkeen, jolloin pentu ei juuri ole puuhaamassa jotain muuta. Älä kutsu pentua, ellet ole varma, että se tulee.

4. Aloita pennun totuttaminen ympäröivään maailmaan jo alle kolmekuisena, jolloin se tottuu vaivatta mitä ihmeellisimpiin paikkoihin, ääniin ja tilanteisiin. Vajaassa viikossa pentu on yleensä tutustunut uuteen kotiinsa sekä perheeseensä, ja tämän jälkeen maailmanvalloituksen on syytä jatkua.
Totuta pentu kaikkiin mahdollisiin asioihin

  • Eri-ikäisiin ihmisiin: vauvoihin, lapsiin, aikuisiin, vanhuksiin, miehiin, naisiin
  • Erilaisessa vaatetuksessa oleviin ihmisiin: silmälasit, hattu, sadevaatteet, univormu, kypärä, jne
  • Eri tavalla liikkuviin ihmisiin: ontuu, konttaa, juoksee, ryömii, kävelee kepin kanssa, kulkee rullatuolissa tai pyörällä, jne
  • Muihin eläimiin: hevoset, lehmät, kissat, kanit, marsut, lampaat, jne
  • Muihin koiriin: pieniin, keskikokoisiin, isoihin, karvaisiin, karvattomiin, pentuihin, aikuisiin, uroksiin ja narttuihin
  • Eri kulkuvälineisiin ja liikenteeseen: auto, linja-auto, juna, jne
  • Ääntä pitäviin laitteisiin, esim. imuri, ruohonleikkuri, pesukone, jne
  • Ihmispaljouteen: juhlat, ostoskeskukset, näyttelyt ja koirakilpailupaikat, jne
  • Hississä ja portaissa kulkemiseen, liukkaalla lattialla kävelemiseen, parkkihalleihin, tuulessa heiluviin pyykkeihin, ampumiseen, jne
Kuljeta pentua kotiutumisen jälkeen mahdollisimman monessa paikassa, ja kutsu itsesi pennun kanssa kylään erilaisten tuttavien luo. Ole kylässä niin kauan, että pentuu rauhoittuu.

5. Leikkiminen. Opettele leikkimään pennun kanssa, ja leiki sen kanssa alusta alkaen erilaisissa paikoissa: kotona, pihalla, lähikentällä, koulutuskentällä, julkisilla paikoilla, jne. Leikkiminen on hyvä palkkio, ja leikkimällä eri paikoissa pentu oppii työskentelemään leikittäjänsä kanssa eri paikoissa häiriöstä huolimatta.

6.Maltti on valttia! Vaadi jo pieni pentu rauhoittumaan ruuan saamiseksi. Hötkyilyllä, riehumisella tai ääntelemisellä pentu ei ansaitse mitään.

7. Totuta pentu käsittelyyn. Kynsien leikkaamiseen, korvien ja silmien sekä hampaiden tutkimiseen ja hoitoon, turkin kunnossapitoon ja pesemiseen. Koiran tulee antaa nostaa itseään ja oppia olemaan paikoillaan, kun sitä kosketellaan. Lisäksi pentu on hyvä totuttaa kyljellään oloon ja hierontaan.

8. Ylläpidä pentunoutoa, ja pääset helpommalla myöhemmin. Rodunomaiset lajit kun kiinnostavat.

9. Ylläpidä kontaktia, mikäli pentu tarjoaa sitä itse, ja jos ei, niin harjoittele sitä alusta alkaen. Aina ennenkuin annat pennulle jotakin, odota, että se ottaa katsekontaktin.

10. Turvalliset koirakontaktit tuttujen ja rauhallisten koirien kanssa ovat suositeltavia, mutta on kuitenkin hyvä ottaa selvää paikallisesta parvo-, penikkatauti-, ja kennelyskätilanteesta. Tervekin koira voi olla näiden tautien kantaja, ja tartuttaa pentusi. Älä anna pennun leikkiä liian riehhakkaiden aikuisten koirien kanssa etenkään alle 6 kuukauden iässä, sillä kasvavien nivelten loukkaantumisriski on suuri.

11. Opeta ensin, vaadi vasta sitten. Pentu ei luonnostaan osaa suomea, joten ”tule” tai ”tänne” eivät ilman harjoittelua merkitse sille mitään. Ajoita harjoittelu sellaiseen hetkeen, jolloin on todennäköisintä onnistua. Älä kutsu pentua luokse silloin, kun jokin toinen asia kiinnostaa sitä selvästi enemmän.

Jaa pennun kasvattaminen, aikaa vievää? Eeei kai.. Etenkään, jos huolehdittavana on samalla kaksi täysikasvuista koiraa. Mikäs tässä on lomaillessa..

Joo, mutta eiköhän tässä ole nyt taas hetkeksi runot runoiltu. Ehkä seuraavaksi innostu(i)n kertomaan, kuinka koiramaailmassa on hankala saada valmista vastausta (KOSKA SITÄ EI OLE), koska kaikkien ”koiragurujenkin” neuvot tuntuvat perustuvan heidän omiin kokemuksiinsa (ylläri?) ja mielipiteitä on yhtä monta kuin on ihmistäkin, ja vielä se, että se mikä toimii yhden kanssa, ei välttämättä toimi toisen kanssa, joten kaikki tieto mitä luet, on ristiriidassa sen kanssa mitä seuraavaksi ja sitä seuraavaksi luet. Esimerkkinä nyt vaikkapa se, että Pertti Vilander neuvoo Koiran korjaus kirjassaan, että aikuisten ja pennun tutustuttaminen toisiinsa olisi hyvä tapahtua aikuisen koiran reviirillä, koska pesäalueella aikuisen vietit ja vaistot ovat sellaiset, että sen on helpompi käsittää pentu pennuksi. Mene sitten, ja tiedä. Yleinen ajatus tuntuu olevan, että toisilleen vieraat eläimet totutetaan toisiinsa puolueettomalla maaperällä. Lisäksi Pertti Vilander ”Peetsa” kertoo kirjassaan, että jos aikuinen koira haukkuu kotiin tuodulle pennulle, omistajan on muristava aikuiselle koiralle, idea on siis se, että omistaja varoittaa aikuista koiraa, että pentu on omistajan omaisuutta. Tuire Kaimio puolestaan kertoo Pennun kasvatus kirjassaan, ettei aikuisen ja pennun väleihin tule puuttua ellei se ole välttämätöntä. Salme Mujusen artikkeli on taas hiukan eri maata, mutta vaikutti sekin varteenotettavalta. Eli koita nyt tässä sitten päättää mitä neuvoja oikein lähdet noudattamaan.  Että niin!

Ja ihan kun tässä ei olisi mietittävää tarpeeksi! Mulla on papereita täynnä nimiehdotuksia pennulle, mutta mikään ei tunnu loksahtavan. No, ehkä se nimi loksahtaa sitten, kun on pentu sylissä. Toivotaan näin. Ja hittolainen. Rahaa vaan menis. Mun tekis hulluna mieli osallistua Suomen eläinkoulutuskeskuksen verkkokurssille ”Pennusta kilpailukoiraksi”, jos siellä vaikka saisin vähän vinkkejä ja vastauksia miljooniin kysymyksiin, jotka mua askarruttaa. SNJ:n foorumilta on tullut luettua vaikka mitä heikkohermosista ja ärsyttävästi ääntelevistä tollereista, joten kysymyksiä sen kun tulvii mun pieneen mieleeni. Ainakin eläinkoulutuskeskuksen verkkokurssi ”Oppimispsykologian perusteet” oli hirvittävän antoisa ja hyvä kurssi, joten kiinnostaisi mennä jatkamaan tuohon toiseen..

No, ehkä nyt on kuitenkin hyvä lopettaa pentuhaaveilut (ja murehtimiset) tältä illalta ja kipaista vaikka koirien kanssa kävelylle toivottavasti hiljaiseen iltaan. Mikäpä sen parempaa kun kävellä hiljaisilla teillä ihan keskenään vaan.

1

Pohdintaa ja ajatuksia aiheesta kolmas koira, ja vähän muutakin

Maanantaiksi mulle olikin lykätty 14:30-21:30 työvuoro, joten agilityt jäi tällä kertaa väliin. Täytyy kyllä jatkossa yrittää koittaa saada työvuorot sovittua niin, ettei ne hirveästi veisi meidän agilitystä. Tällä hetkellä se on meidän ainut aktiivinen harrastuslaji, joten olisi kurjaa, jos sekin meiltä vietäisiin.

Tänäänkin oli vastaavanlainen työvuoro kuin maanantaina. Aamulenkki venähti suunniteltua pidemmäksi, ja hyvä niin, kun lenkillä vastaan tuli Karo ja Hukka (joka oli laittanut jarrut päälle kun äkkäsi meidät), joiden kanssa jatkettiin matkaa yhdessä metsään. Hukka on pieni kelpielapsi, josta tulee varmasti myöhemmin mainiota riekkuseuraa myös mun omalle pennulle. 😉 Virallinen pentukesä (vai vuosi?) on kai nyt sitten avattu, kun kahdella suunnalla naapuristossa on pentu, ja vähän itse kullakin tutulla, ja jos ei pentua niin ainakin olen aistivinani kovaa kuumeilua sellaista kohtaan..

Kieltämättä, vähän kyllä jännittää mitä tulevan pitää. Kolme koiraa. Olen koittanut lukea ympäri nettiä tärkeitä asioita pennun kasvatuksen suhteen. Siis lähinnä ennakointia, ettei tulisi taas opittua kantapään kautta kaikkea. Muutamia asioita, joita olen saanut irti, jotka tällä hetkellä pyörivät päässä, mutta missälie sitten, kun niitä oikeasti tarvittaisiin.

1. Itsenäisyys. Tähän on ehdottomasti panostettava. Laumassa elävän koiran itsenäisyyttä on hyvä lähteä alusta alkaen vahvistamaan ja ylläpitämään. Kaikki arkeen liittyvät asiat tulee opettaa niin, ettei pentu saa tukea vanhemmilta koirilta, vaan sen on selviydyttävä tilanteista itsenäisesti. Koska pentu kehittyy kaiken aikaa, on näitä asioita myös ylläpidettävä jatkuvasti.

Wrong! Niki ja Romppu turvautuvat toisiinsa todella paljon, ja välillä tuntuu, että nämä kaksi ovat kuin yksi ja sama koira. Niki on itsenäisempi kuin Romppu, johtuen varmasti siitä, että se oli meillä ensin, ja sen kanssa harrastetaan paljon sellaisia asioita, joissa Romppu ei ole ollenkaan mukana. Romppu on voinut koko elämänsä ajan turvautua ”isoveljen” apuun, ja tuntuu, ettei se ole vielä tähänkään päivään mennessä ehtinyt kehittämään itselleen omia aivoja. Vaan miksipä olisi, kun isoveli miettii kaiken valmiiksi. Ehkä koitamme välttyä tältä virheeltä jatkossa?
2. Aikuisten koirien arki ei saa muuttua radikaalisti pennun muutettua taloon. Pennulle pyhitetty aika ei saa olla vanhemmilta koirilta pois, eikä vanhempien koirien arki saa muuttua pennun takia. Kenenkään ei tarvitse taistella huomiosta tai huolestua, saako sitä ollenkaan. Kaikille riittää aikaa.

Wrong! Kolmisen vuotta sitten aloin seurustelemaan nykyisen poikaystäväni kanssa. (Hei, ihan hyvin voi verrata poikaystävää koiraan!) Uusi kepo-ehdokas vei varkain paljon aikaani, ja koirien huomiointi jäi ihan vahingossa vähemmälle. Niki huomasi, että emännällä on uusi ”ykkösmies”, ja koiraa alkoi vaivaamaan uusi, emännän kanssa sohvalla rötköttävä vieras ihminen, joka tuntui vieneen kahden spanielin paikan niin sohvalta, kuin myös emännän sydämestä. Pieni koira alkoi ajattelemaan liikaa, stressaamaan. Pian se olikin jo kehittänyt itselleen pahan hot spotin, märkivän ihotulehduksen, ja seurauksena siitä myös korkean kuumeen. Mikä meni pieleen?
Eläinlääkäri ei ihan määrännyt poikaystävää lopetettavaksi, mutta stressi piti saada loppumaan. Arkeen ei ollut paluuta, mutta aloimme poikaystäväni kanssa ottamaan Nikiä, sekä Romppua huomioon eritavalla kuin aiemmin, ja keksimme paljon myös yhteistä puuhailtavaa, johon kaikki pystyivät osallistumaan. Nykyisin kummatkin koirat ovat erittäin kiintyneitä ”allergiaoireita” tuottaneeseen poikaystävääni. Siispä, yllättävätkin asiat voivat aiheuttaa pahastikkin oireilevaa stressiä. Emmehän ota tätä riskiä jatkossa? Emme.
Jaa. Tähän aikaan yöstä (hei haloo?) ei tule enempää mieleen. Lisäilenpä siis jatkossa, mikäli jotain vielä juolahtelee. Kommentit, vinkit, ovat erittäin tervetulleita.

0