Yli kymmenen vuoden takaisessa työpaikassani oli tapana arpoa perjantaipullo. Juhlallinen traditio tuntui olevan työntekijöiden kesken koko viikon odotetuin hetki, joskin tämän päivän näkövinkkelistä jo hieman kyseenalainen.
Toivoin aina, ettei arpaonni suosi minua, sillä pulloja tuntui kerääntyvän merkkipäivien tiimoilta nurkkiin muutenkin. Olinkin omalla tavallani onnekas, sillä perjantaipullo ei koko urani aikana osunut kohdalleni.
Vuosia myöhemmin törmäsin sosiaalisessa mediassa perjantaipullon sijasta perjantaipuskaan. Ajatukseen siitä, että viikonlopuksi kotiin voisi hankkia arjen kaunistusta kukkakaupasta tai lähimarketista.
Ajatus on mielestäni viehättävä, mutta ei koskaan pesiytynyt säännönmukaisesti arkeeni. Sen lisäksi, että olen joissain asioissa äärimmäisen pihi, olen myös vaatimaton. Enhän minä nyt itseäni varten, ajattelen, vaikka nykyään haluaisinkin kysyä nimenomaan: ketä muutakaan varten?
Perjantaipurrieri
Viime perjantaina kyseeseen ei tullut sen enempää perjantaipuska, kuin perjantaipullokaan vaan kotimme neliöihin pesiytyi viikonlopun yli perjantaipurrieri. Kyseessä on meille entuudestaan tuttu parsonrusseliterrierinarttu, joka saapui meille perjantaina yökylään viikonlopun yli.
Perjantaipurrierissa tiivistyy sekä perjantaipullon, että perjantaipuskan parhaimmat ominaisuudet, sillä se aiheuttaa virkistävän paljon säpinää ja on kaiken lisäksi nätti. Ottaisin perjantaipurrierin kiinteäksi osaksi viikko-ohjelmaani koska tahansa!
Yökylään saapunut neljän kilon ruutitynnyri tuntui jopa mittelspitzin rinnalla mahdottoman pieneltä koiralta. Mutta kuten terrierit usein, myös tämäkin tapaus täytti terrieristön tunnusmerkit olemalla käsittämättömän suuri koira varsin pienessä ja kompaktissa paketissa.
Pieni ja topakka narttu onnistui sievällä ja eloisalla olemuksellaan hurmaamaan koko talon väen. Suurella itsevarmuudellaan ja päättäväisyydellään se riisui niin whippetit kuin mittelspitzinkin puruluistaan, eikä edes talon vanhimmalla narttukoiralla Sumulla ollut pahaa sanottavaa hyväntuulisesta puuhastelijasta.
Luontainen johtajatyyppi
Samalla tavalla, kuin meillä ihmisillä, myös koirilla on erilaisia luonteen vahvuuksia, ominaisuuksia ja jopa tietynlaista karismaa. Jos terrieri olisi tullut meille jäädäkseen, näkisin hyvin, kuinka olisin voinut ajan ja arjen meriittien saatossa auttaa sitä nousemaan laumasuhteissa vastuuasemaan, sillä nuoresta iästään huolimatta koira osoitti sellaiseen täyttä potentiaalia ja kyvykkyyttä.
Laumasuhteet ovat aina tietyllä tapaa monimutkaisia, eikä niihin koskaan liity pelkästään yksittäiset ominaisuudet, kuten yksittäisen koiran fyysinen koko tai ikä. Esimerkiksi meidän kotonamme fyysisesti suurimman ja myös vanhimman koiran roolissa on tammikuussa yhdeksän vuotta täyttävä narttukoira Sumu. Se on luonteenpiirteiltään hieman vetäytyvä, mieluusti tilanteita sivusta seuraava ja päätöksentekoa välttelevä hahmo, joka ottaa mieluusti mallia muilta. Sen olemus ei juurikaan herätä suurta luottamusta, eikä koira toimi luontaisesti aloitteentekijänä toisin, kuin fyysisesti aivan päinvastainen, pikkuruinen terrieri, joka alle parin vuoden ikäisenä toimi meidän kotonamme itselleen vieraassa ympäristössä luontaisena aloitteentekijänä ja rohkeana tutkimusmatkailijana.
Vaikka useissa lauman muutos- ja murrostilanteissa lauman vanhin koira pitää paikkansa eniten elämää nähneenä, luotettuna johtokoirana, joskus lauman vanhimmaksi koiraksi on voinut päätyä myös epävarmuuten taipuva, vetäytyvämpi yksilö.
Sellaiselle koiralle esimerkiksi hyvin vahvan, näkemystä omaavan nuoremman koiran liittyminen laumaan voi olla jopa suuri helpotus. Silloin on luontaista, että vahva, joskin nuorempi, yksilö nousee ikään kuin lauman vanhimman koiran yläpuolelle. Tällaisissa tilanteissa on erityisen tärkeää, että perheen ihmiset ovat mukana prosessissa ja osaavat tukea koiria oikein niin, että eritasoisille yksilöille annetaan oikeanlaisia signaaleja, eikä näin olen arjessa synny ristiriitoja, jotka voisivat aiheuttaa jopa koirien terveyttä vaarantavia tilanteita.
Meille ihmisille on tavattoman luontaista kohdella koiria keskenään tasavertaisesti, mutta ikävä kyllä koirat eivät toimi keskenään tasavertaisesti. Olet ehkä joskus huomannut tai kuullut, kuinka esimerkiksi taloon tullut pentu on kuin ilmaa vanhemmalle koiralle. Vasta ajan ja saavutettujen meriittien myötä pentu ansaitsee huomionsa ja lopulta vaikkapa luvan ja mahdollisuuden leikkiä vanhemman koiran olemassa olevilla leluilla. Tällaisissa tilanteissa myös ihmisten on syytä olla hienovaraisia ja pyrkiä olemaan luomatta ristiriitoja omalla toiminnallaan eri asemissa olevien koirien välille.
Asenne ratkaisee
Vaikka kerronkin ikään kuin ominaisuuksiltaan ”paremmista” koirista ja asemien ”ylittämisestä” en suinkaan tarkoita, että yksikään yksilö olisi todellisudessa arvoltaan toista ylivertaisempi. Hyvässä laumadynamiikassa jokaisella on dynamiikan kannalta tärkeä rooli samalla tavalla, kuin hyvässä työyhteisössä. Suinkaan kaikki eivät voi olla toimitusjohtajia, vaan toimivassa kokonaisuudessa on paljon muitakin hyviä ja tuikitarpeellisia rooleja, joita kaikkia ymmäretään myös kokonaisuuden kannalta arvostaa.
Entä miten kävi pienen, hoidossa olevan tirriäisen? Vaikka se osoitti suunnatonta kyvykkyyttä ikäisekseen ja kokoisekseen koiraksi, keräännyimme talon oman väen kanssa sohvan kulmaan yhdeksi röykkiöksi nauttimaan lauantai-illasta. Antautuvilta whippeteiltä varastettujen luiden myötä itsevarmuutta kerännyt pikkukoira hyppäsi hyvin itsetietoisen oloisena röykkiön kukkuraksi, mutta minä ja mittelspitz kommentoimme sen toimia ja kerroimme, että paikka on jo varattu talon omalle väelle.
Terrieri tyytyi kohtaloonsa ja painui mukinoitta muualle lepäämään. Myöhemmin illalla vaihdoin sen kanssa katseita ja kun huomasin, että sen jopa röyhkeäksi yltynyt asenne oli viimein laskeutunut linjaan koiran ikään ja vähäiseen elämänkokemukseen nähden, kutsuin sen pienen vihjeen avulla nauttimaan illasta ja yhdessäolosta meidän muiden kanssa. Tiimityötä on aina kiva tehdä, kunhan kaikki pelaavat samassa joukkueessa.
Tämän vieraskynä -artikkelin on kirjoittanut Salme Mujunen. Filosofian maisteri Salme Mujunen toimii paitsi ylituomarina ja yrittäjänä, myös tietokirjailijana, toimittajana ja luennoitsijana. Hän on lanseerannut tänä vuonna nettiluentoja mm. koiran saalisviettiä ja koiran rakennetta koskien, minkä lisäksi hän kouluttaa verkon välityksellä nyt myös toko- ja agilitykoulutusohjaajia. Salmen kotisivujen kautta koirataito.fi voi tutustua Salmen luentoihin, tuotantoon ja tuotteisiin.
KOIRAN ITSETUNTO JA SEN KEHITTÄMINEN
KIRJOITTANUT: SALME MUJUNEN
Hyvän itsetunnon omaava koira ei ole sama kuin ”röyhkeä koira”, joka käyttää itsevarmuuttaan negatiivisiin tunteenilmauksiin joko ihmisten tai toisten koirien tyrannisoimiseksi. Itsevarman koiran on helppo elää itsensä ja ympäristönsä kanssa tasapainossa.
Itsetunto ja sen kautta rakentuva terve itsevarmuus näkyy kaikessa toiminnassa läpi koiran koko elämän.
Varma koira hallitsee itsensä myös hieman kyseenalaisissa, pelottavissa ja vaarallisiksi kokemissaan tilanteissa. Epävarma koira sensijaan ajautuu toistuvasti vaikeuksiin, joissa sen täytyy erilaisin sijaistoiminnoin helpottaa oloaan. Yhtäkaikki, epävarman koiran elämä on tasapainottelua pienemmän ja suuremman stressin välillä ja tällainen elämä kuluttaa koiraa tarpeettoman voimakkaasti. Siksi meidän koiranohjaajien ja kouluttajien tulisi pyrkiä vaikuttamaan jo koiran nuoruudessa muodostuvaan itsevarmuuteen sitä positiivisesti ja rakentavasti kehittäen.
Pennusta nuorukaiseksi; kasvun lähtökohdat ja olosuhteet
Pentu on syntymästään lähtien altis ympäristön vaikutuksille. Eri ikäkausina sen saamat positiiviset ja negatiiviset tuntemukset painuvat eri voimakkuuksilla vaikuttamaan joko lähes merkityksettömästi tai jopa erittäin voimakkaasti sen luonteen muovautumiseen.
Dosentti Kai Pelkonen kertoi SuKoKa:n ”Koiran käyttäytyminen kasvattajan näkökulmasta” -luennollaan iän merkityksestä shokkivaikutukseen seuraavaa: ”6-8-viikkoinen on herkimmillään ulkoisten stressivaikutusten ja psyykkisten traumojen suhteen. 5-viikkoisena saatu negatiivinen shokki ei vaikuta lähestymiseen myöhemmin, kun taas juuri 8-9-viikkoisella pennulla shokki jää vaikuttamaan ja siirtyy kestomuistiin. Taas 12-13-viikkoinen on jo ohittanut tämän kehitysvaiheen, eikä saatu negatiivinen shokki vaikuta merkittävästi myöhemmällä iällä.” (kirjoittaja Jutta Tschokkinen, julkaistu Borderi 1/2000-lehdessä).
Pentuajan kokemusten merkitys siis lienee suurempi, kuin mitä aikaisemmin on uskottu. On myös selvä tosiasia, että myöhemmälläkin iällä saadaan voimakkailla negatiivisilla shokeilla aikaan pysyviä käytöshäiriöitä luonteeltaan pehmeille koirille.
Tuhon avaimet
Epälooginen pakotteiden käyttö koulutuksessa, samoin kuin koiran kannalta sietämättömän voimakkaan paineen luominen ovat arveluttavia keinoja, jotka taitamattomissa käsissä aiheuttavat koiralle enemmän pysyviä psyykkisiä vaurioita kuin mitä niillä on mahdollista edesauttaa omaksuttavaa asiaa.
Jokainen onnistumiseen päätyvä suoritus kasvattaa koiran itseluottamusta. Koira toimii varmasti kun se voi luottaa itseensä ja kykyihinsä selvitä.
Tätä pohjaa vasten voisi helposti kuvitella että epäonnistumiseen päättyvä suoritus horjuttaisi koiran itsetuntoa, mutta niin ei välttämättä ole. Sen sijaan toiminnan keskeyttäminen, ilman että suodaan koiralle mahdollisuutta pyrkiä mihinkään ratkaisuun, rapistaa sen uskoa selviytymisen mahdollisuuteen. Keskeytetyt suoritukset ja niiden johdosta ohjaajasta koiraan välittyvä tyytymättömyys tappavat tehokkaasti motivaation tuleviinkin tehtäviin.
Epäonnistunut suoritus on aina seurausta liian vaikeasta ja/tai huonosti suunnitellusta harjoituksesta. Tällaisen harjoituksen keskeyttäminen ilman helpotetettua ja koiralle ratkaistavissa olevaa tehtävää on yksi suurimpia koulutusvirheitä.
Luonneanalyysiä
Ennen tapakasvatuksen ja koulutuksen aloittamista tulisi pyrkiä mahdollisimman totuudenmukaisesti päättelemään koirassa esiintulleita ja kehityksen alla olevia luonteenpiirteitä. Luonteen vahvuuksia kannattaa ruokkia ja mahdollisia heikkouksia kompensoida näiden vahvempien osa-alueiden hyödyntämisellä.
Jo luovutusikäisestä koirasta voimme havainnoida yllättävän paljon. Elämään epäröivästi (aggressiivisesti, arasti, väistävästi) suhtautuva pentu kaipaa erityisen paljon tukea ihmiseltä, se tarvitsee ns. varahermot, jotka kannattelevat koiraa yli kaiken sen paineen, joka menisi luontaisen kapasiteetin yli.
Pennun valinnassa kannattaa huolellisesti harkita, millaiseen luonnetyyppiin omat voimavarat ja osaaminen riittävät. Huomattavan terävä (toisin sanoen uhkaan aggressiivisesti reagoiva) tai arka koira voi olla haasteellinen ja tarjota koulutuksellisia mahdollisuuksia, tosin huomattavasti suuremmalla työllä kuin avoin, hyvähermoinen ja taistelutahtoinen lajikumppaninsa.
Itsevarma koira luo omistajalleen myös haasteita; kuinka motivoida työskentelemään koira, joka on perinjuurin tyyytyväinen itseensä ja elämäänsä eikä siksi kaipaa ohjaajansa hyväksyntää niin suuressa määrin kuin ohjaajaansa tukeutuvampi lajitoverinsa.
Oletko varma? Varmastiko?
Onnellisen koiran perusoikeuksiin kuuluu saada elää elämäänsä loogisen ja käytökseltään varman ihmisen kumppanina.
Epävarmuus on ainakin osittain ihmisestä koiraan tarttuva (hankittu) huono ominaisuus, joka valitettavasti ruokkii itse itseään. Koirassa esiintuleva epävarmuus aiheuttaa ohjaajassa epävarmuutta, johon koira reagoi lisääntyvällä epävarmuudella jne. Ohjaaja siis jättää tukematta koiraansa tilanteessa, jossa se eniten tarvitsisi apua ja jopa ihmisen fyysistä läheisyyttä. Tarvittavan tuen puute esiintyy koirassa sijaistoimintoina, esim. väistämisenä, aggressiona tai jopa lamaantumisena.
Näin menetellen koiralle on luotu ns. toisenlainen tapa käsitellä epävarmuutta.
Tästä henkisestä kuormittumisesta on vain pieni askel siihen, että ohjaaja alkaa kokea tämän uuden sijaiskäytöksen ongelmana, eikä enää tee huomioita koskien alkuperäistä oireiden aiheuttajaa, eli varsinaista syytä. Perusongelmille, eli epävarmuudelle ja tuen puutteelle on nyt kehitetty uusi ongelma, jonka ratkomiseen takerrutaan. Aletaan työstää puhtaasti seurauksia, ja unohdetaan syy.
Niin kauan kuin omistajan ja koiran välillä on keskinäisiä konflikteja, ilmenee näitä ”toisen tason” käytöshäiriöitä mitä moninaisemmissa koulutustilanteissa. Tyypillisiä, pohimmiltaan epävarmuuteen liittyviä kerrannaisongelmia ovat mm. koiran käsiteltävyysvaikeudet omistajan läsnäollessa (luoksepäästävyys), uskallus pysytellä maalimiehen läheisyydessä (henkilöhaku) ja uusiin asioihin tutustuminen ohjaajan läsnäollessa (mm. luonnetestin kelkkakoe).
Olemalla reilu ohjaaja saat toimia reilun koiran kanssa! Mitä teetkin, tee se reippaasti ja itsevarmasti. Ole koirasi luottamuksen arvoinen ja aloita korjaaminen aina pääsääntöisesti omasta käytöksestäsi.
Ohjaajan merkitys
Terveellä tavalla itsevarma ohjaaja kykenee kehittymään koiranohjaajana, mikäli hän uskaltaa nähdä ja myöntää toimintansa vajaavaisuudet.
Heikomman itsetunnon omaavan ohjaajan tulisi tietoisesti pyrkiä tähän samaan, vaikka prosessi on hänelle jo luonteenomaisestikin kertaluokkaa vaativampi. Koirakon pienet edistysaskeleet kuitenkin kannustavat niin ohjaajaa kuin koiraakin kohti suurempaa itsevarmuutta.
Myönteinen askel muutoksen tielle on otettu, kun omistaja kykenee kääntämään katseen koirasta takaisin itseensä ja tunnistaa koirassaan asuvan epävarmuuden sisällään.
Ohjaaja viestittää koiralleen juuri niitä tuntemuksia, joita itse kokee, ja koira reagoi näihin. Koiran toiminnassa on siis mahdollista nähdä oman toimintansa puutteet.
On kohtuullisen helppo ylittää aita sen matalimmasta kohdasta ja etsiä toistuvasti vikaa ns. saalistusvietittömästä tai taistelutahdottomasta, huonohermoisesta, terävästä tai epäavoimesta koirasta. Sen sijaan osoittaa rohkeutta myöntää itselleen oma rajoittuneisuutensa kouluttajana ja todeta että koira ei edisty pääosin siksi, että ohjaaja seisoo kehityksen esteenä.
Varsinaisesti luonteeltaan ns. käyttökelvottomia koiria ei juurikaan ole, koiranlukutaidottomia ohjaajia sitä vastoin löytyy yllinkyllin.
Hyvä kouluttaja kehittää koiransa vahvuuksia, huono takertuu vähäisiinkin heikkouksiin ja tekee niistä kestoselityksiä koulutuksellisille epäonnistumisille. Rakentava muutos lähtee ohjaajasta itsestään.
Koulutuksen loogisuuden kannalta meillä jokaisella on kehittämisen varaa. Kun olet koiran näkökulmasta katsottuna reilusti toimiva ihminen ja koulutustapasi on johdonmukainen, olet oikeilla jäljillä. Ja koska päämäärä ei ole useinkaan ole tärkeämpi kuin matkan oivallukset, voi olla ettei oman toimintasi tarkistuksen jälkeen koiraasi jää kovinkaan paljoa koulutuksellista korjattavaa.
Reagoiminen vai ylireagoiminen
Koiraa kouluttaessasi ole aidosti varma itsestäsi. Varmuus on ominaisuus, jota et voi teeskennellä, vaikka voit toki opetella mahdollisimman rauhallisen suhtautumisen yllättävien tilanteiden varalta. On ainakin osittain oma valintasi, alatko huutaa, heilua ja huitoa nähdessäsi käärmeen, ampiaisen tai hämähäkin. Vai hengitätkö syvään ja pyrit tilanteen tai ainakin hermojesi hallintaan.
Nämä erilaiset tavat reagoida äkillisesti vaihtuviin elämänilmiöihin näkyvät selkeästi toimiessasi koiran kanssa. Kuinka reagoit, kun koirasi ei työskentelekään toivomallasi tavalla? Harmistutko sen äkilliseen kurittomuuteen? Onko ensimmäinen reaktiosi, että se näyttää sinulle keskisormea?
Pidätkö parempana, että koira yrittää ja mahdollisesti epäonnistuu, vai että jollei se tee oikein, on parempi ettei se tee mitään? Ylireagoinnit kielivät usein ohjaajan epävarmuudesta tai koulutuksellisesta kiirehtimisestä.
Koirasi tulkitsee sinua
Koira tulkitsee tilanteita varsin taitavasti ja huomaa epäröintisi lähes poikkeuksetta jo ennen kuin itse tiedostat käytöksesi epävarmuuden. Näissä tilanteissa koira usein reagoi verbaaliseen viestintääsi varsin epätoivotulla tavalla, koska elekielesi on sanallisen viestintäsi kanssa ristiriidassa.
Näin paljon kommunikointivaikeuksia aiheuttaa pelkästään ohjaajan varmuuden puute. Kuinka pienestä asiasta onkaan loppujen lopuksi kysymys, ja kuinka suuren askeleen voimme ottaa tiedostamalla sen.
Elämää, ei sen enempää
Nuoren koiran itsetuntoa kasvatetaan elämällä koiran kanssa normaalia elämää, kokemalla yhdessä maailmaa ja sen tarjoamia elämyksiä.
Vuodessa on 365 vuorokautta. Jos jokaisena päivänä kykenisimme tarjoamaan koirallemme yhden uuden kokemuksen ja sopivissa määriin vahvistamaan jo koettuja asioita, loisimme erittäin vankan kokemuspohjan sen koko loppuelämälle.
Tämän perustan varaan koiran on mahdollista jatkossa tukea tulevia reagoimisiaan, vertailla kokemusten voimakkuuksia ja vastaanottaa samankaltaisten tilanteiden jälkeensä jättämiä positiivisia tai negatiivisia mielikuvia.
Koiran henkisen kasvun kannalta on tärkeää myös saada elää nuoruus ilman turhia henkisiä paineistuksia. On järkevää koettaa eliminoida kaikki lyhytkestoista pidemmät stressin aiheuttajat pois sen välittömästä elinpiiristä, sillä stressipaineiden alla kehittynyt nuoren koiran elämä kasvaa helposti vinoon.
Tällaisia stressaavia tekijöitä ovat esim. kohtuuton kuri, olosuhteiden liian nopeat ja toistuvat muutokset, laumahierarkiassa korkeammalla olevien jatkuva painostus, liian suuret vaatimukset suhteessa nuoren koiran osaamiseen jne.
Totuttelemisen asteittaisuus
Koiraa ei saada luottamaan ääniärsykkeiden turvallisuuteen, jos kouluttaja ajattelee pääsevänsä helpommalla valitessaan koiransa kokemuspohjan perusteiksi kaksi ääripäätä, esim. äänityhjiön ja metelin; täydellisen hiljaisuuden ja sielua raastavan helvetin. Sama pätee kaikkeen toimintaan: koiran itsetunto luodaan vähitellen turvallisten kokemusten saattelemana, ja niihin positiivisia mielikuvia yhdistämällä. Askel kerrallaan. Liian paljon ja liian nopeasti ei ole hyvä kenellekään- sanotaanhan, että ”paras tapa pilata tuleva maailmanmestari on tehdä siitä nuorten maailmanmestari”.
Ongelmien korjaaminen
Itsetunnon puutteesta kärsivän koiran traumoja on helppo syventää ja saattaa ne kroonisiksi. Riittää kun aloittaa itsevarmuuden puutteesta aiheutuvat, mutta jo toisenmuotoisiksi ongelmiksi muuttuneiden käytöshäiriöiden sinänsä hyväätarkoittavat, mutta ärsykelataukseltaan massiiviset paikkausyritykset. Herkän koiran negatiivisia kokemuksia ihmisistä ja/tai tilanteiden aiheuttamaa pelkoa ei voi hoitaa tuhannen jättikivan ja makkarankuoriin pukeutuneen ihmisen rynnäkkö-kohtaamisella. Äärimmilleen viedyt korjausyritykset heilauttavat epävarman koiran herkkää vaakaa tempoilevasti vastakkaiseen suuntaan, eikä koiralle näin suoda tilaisuutta päästä tasapainoon tuntemustensa kautta.
Kiirehtimällä korjattu koira vaatii tulevaisuudessa vielä suuremman korjauksen, eikä korjattu koira ole koskaan ehjän veroinen. Ja mitä epätoivoisemmaksi omistaja tässä edistymättömässä projektissaan tulee, sitä suuremmalla paineella toteutetaan korjauksen korjaus. Ratkaisua ei todennäköisesti näillä metodeilla voi löytää, jos ongelman perussyy eli epävarmuus on jo alusta lähtien jätetty huomioimatta.
Itsetunto rakentuu ympäristöstä heijastuen
Pentukoiraa kannattaa kannustaa jo luovutusiästä lähtien mahdollisimman suureen toiminnallisuuteen ja yritteliäisyyteen vahvistamalla toivottuja toimintoja suorastaan avokätisen positiivisesti. Näin koiran kannalta miellyttävien tapahtumien keskeinen hahmo on aina ihminen, joka elää aidosti mukana ja jonka rehelliseen ja kannustavaan palautteeseen se oppii luottamaan.
Koira kokee elämässään voimakasta tarvetta yhdessäololle. Tämän laumavietin olemassaolon varaan on luontevaa rakentaa koiran ja ohjaajan välinen suhde. Suhdetta, samoin kuin koiran itsetuntoa vahvistetaan viettämällä runsaasti aikaa kahdestaan koiran kanssa, vaikka perheeseen kuuluisikin muita ihmisiä ja toisia eläimiä. Yhdessä vietetyt hetket ja koetut onnistumiset, sekä koiran huomiointi yksilönä muodostavat pohjan sen terveelle itsetunnolle.
Jos järjestät koiralle aikaa, kuin se olisi maailmassa lisäksesi ainoa elollinen olento, niin sinusta varmasti tulee sen elämän keskipiste. Ja toisinpäin: et voi odottaa saavasi koiraltasi kovinkaan täydellistä huomiota, jos itse olet mukana vain osittain.
Koira elää yhteisössä
Koiran elämä on aina jollain tavoin elämistä laumassa, joko ihmis- tai koiralaumassa. Lauma voi käsittää koiran lisäksi vain yhden ihmisen tai olla jopa monenkymmenen koiran ryhmittymä. Kuinka tällainen lauma jäsentyy, riippuu sen yksilöiden sosiaalisista taidoista.
Harvoin mikään ryhmä elää pysyvässä muuttumattomuudessa, vaan dynamiikka liikehtii aina johonkin suuntaan. Mitä enemmän laumassa on jäseniä, sitä suuremmalti tämä laumaliike vaikuttaa yksilöihinsä; sitä laajemmat konfliktitilanteet ovat ja sitä suurempi on tuhovaikutus mahdollisen leimahduksen sytyttyä.
Muista, että huolimatta laumahierarkiasta yksilön etu menee aina lauman edun yläpuolelle.
Laumoilla on pyrkimys järjestäytyä jonkinlaiseen arvojärjestykseen, jossa on edustettuna sekä päätöksentekijöitä, että alempiarvoisia toteuttajia. Laumahierarkian kannalta systeemi on toimiva, jos lauman yksilöt sopeutuvat tähän tilanteeseen oirehtimatta. Sen sijaan jos laumassa on kiusaajia ja kiusattuja, ei yhteiselo ole perusteltavissa. Millaisen mahdin voimin tällainen lauma säilyttäisi kokoonpanonsa ns. luonnontilassa? Elintilan rajaaminen tuo mukanaan omat ongelmansa.
Älä anna kiusata tai joutua kiusatuksi
Ihmisilläkin on taipumus järjestellä maailmaansa ryhmiksi, jotka pysyvät koossa joihinkin intresseihin pohjautuen: työpaikat taloudellisiin seikkoihin nojaten, aatteelliset ryhmät ideologiaan tukien jne.
Huolimatta yhteisistä pyrkimyksistä, ei mikään taloudellinen tai ideologinen perusta olisi riittävä pitämään koossa ryhmittymää, jonka yhdellä jäsenellä olisi pakonomainen sairaalloinen tarve tarkoituksenmukaisesti vahingoittaa ryhmän toista jäsentä. Kiusattu osapuoli ahdistuisi ja tällä olisi luultavasti vaikutuksia koko ryhmän hyvinvointiin. Hyvin todennäköisesti kiusatun lisäksi myös muilla ryhmän jäsenillä ilmenisi erilaisia oireita, jotka kielisivät kasvavasta epävarmuudesta ja yleisestä pahasta olosta.
Koiralaumassa voi myös ilmentyä näitä pahoinvoinnin merkkejä, joita pystymme havaitsemaan tarkkailemalla lauman yksilöiden henkistä tilaa.
Olennaista on vain se, voivatko koirayksilöt laumassa hyvin vai huonosti. Näihin asiantiloihin ihminen vaikuttaa valinnoillaan ja valintojen onnistumisen paras mittari on koira itse.
”Kun luotat itseesi, voit luottaa koiraasi Kun koira luottaa itseensä, se voi luottaa sinuun.”
Pidän useamman koiran omistajana koirien laumasuhteita ja -dynamiikkaa arjen kannalta äärimmäisen tärkeänä. Koiraharrastuksessa parasta on se, että kukin voi elää sitä tavallaan, ja siinä, missä joku saa eniten treenikentiltä, meriiteistä tai vaikkapa koiransa kanssa vaeltamisesta, minulle koko touhun suola näyttäytyy koirien laumaelon myötä.
On monia asioita, mistä koirien kanssa elämisessä pidän, mutta nautin juuri eritoten siitä, että saan arjessani seurata koirieni keskinäistä vuorovaikutusta, koirien välisten suhteiden kehittymistä sekä niiden siivittämää lauman dynamiikkaa.
Laumassa selvää on se, että hyvä ruokkii lisää hyvää, kaaos kaaosta ja huono — no, huonoa. Sanonta “joukossa tyhmyys tiivistyy” voi saada useamman koiran kanssa nopeastikin aivan eksponentiaalisia piirteitä. Pahimmassa tapauksessa pienen pieni nyanssi on kuin kipinä bensalle, joka roihahtaa hetkessä liekkeihin, jopa räjähdykseen.
Laumaelon ei tarvitse – tai tulisi – olla jatkuvaa veitsen terällä taiteilua, vaan toimivassa kokoonpanossa lauman dynamiikka johdattelee kohti vuorovaikutusta, jossa jokainen lauman jäsen voi turvallisesti ilmaista itseään, eikä viestejä sivuuteta, vaan otetaan huomioon jo silloin, kun niiden mukana ei lennä kipinöitä.
Muutos on pysyvää
Lauman dynamiikka on jatkuvassa myllerryksessä, eikä koskaan täysin stabiilissa tilassa. Ei, vaikka lauman jäsenet ja jopa arki olisi jo urautunut raiteilleen ja ihmissilmään kaikki näyttäisi samalta, kuin aina ennenkin. Koirien keskuudessa keskustelua käydään silti jatkuvasti.
Siinä, missä me olemme tottuneet näkemään, kuinka toinen koiristamme kantaa aina lenkillä kulkiessaan suuren suurta karahkaa, kyse ei koirien maailmassa olekaan pelkästä hassunhauskasta huvittelusta.
Kun seuraavan kerran pääset todistamaan vastaavaa tilannetta kiinnitä huomiota karahkaa kuljettavan koiran kehonkieleen ja siihen, miten toinen koirista tilanteeseen vastaa. Jättääkö se suussaan karahkaa kantavan koiran omaan arvoonsa, keskittyykö ehkä metsäpolun tarjoamaan hajumaailmaan vai lähteekö se haastamaan toveriaan? Miten toinen koira siihen vastaa, muuttavatko koirien kehonkielet tyyliään tai vastaako toinen koirista ehkä pehmeänkin oloisella murinalla? Kiinnitä huomiota myös siihen, miten tilanteet päättyvät – ja päättyvätkö ne sittenkään lopulta aina samalla tavalla.
Koirien kommunikaatio on hyvinkin pientä ja arkista. Se koostuu arkisista tilanteista, joita me ihmiset hädin tuskin pysähdymme näkemään tai sisäistämään kokonaisiksi vuoropuheluiksi. Useimmiten aistimme valpastuvat vasta, kun kuulemme murinaa tai näemme selkeäpiirteisesti, kuinka uhkaavasti jäykistynyt häntä nousee selkälinjan yläpuolelle. Nämä ovat todellisuudessa reaktioita, joissa keskustelu on jo eskaloitunut ja joissa kipinät aivan viimeistään saattavat hakea muotoaan tai jo lennellä.
On oleellista ymmärtää, että koirien välinen dynamiikka elää aina ja ikään kuin liikehtii koirien hormonitoiminnan, olosuhteiden ja muiden ympäristön vaikuttimien myötä. Ei ole ollenkaan tavatonta, että pahimmat koirien väliset yhteenotot tapahtuvat uuden pennun tultua, tai lauman jäsenen kuoltua. Silloin lauma on murroksessa, mutta silloinkin kiivaaksi äitynyttä vuoropuhelua on edellyttänyt lukuisat keskustelut, tilanteen tunnelma ja olosuhteet.
Siksi se, mitä laumassa tapahtuu — ja oikeastaan myös se, keitä siihen kuuluu — ei koskaan ole samantekevää.
Tunteiden tulkki
Koirat reagoivat, punnitsevat ja tarkkailevat tilanteita ja tunnelmia myös silloin, kun me emme ole tarkoittaneet tilanteita varsinaisesti niille tai niitä varten. Ne seuraavat ja aistivat herkeämättä meitä ja eloamme. Sitä, miten vastaanotamme vieraat, reagoimme irtokoiraan lenkillä ja millä mielin palaamme töistämme kotiin. Koirat eivät suinkaan ole yksinkertaisia tai hölmöjä olentoja, vaan päinvastoin äärettömän älykkäitä ja sensitiivisiä.
Ja ennen kaikkea aitoja. Se koirissa on parasta: niiden vilpittömyys ja aitous. Ne eivät koskaan peittele tunteitaan, vaan reagoivat aidosti omasta mielenmaisemastaan käsin.
Sen vuoksi soisin, että jokainen koira tulisi nähdyksi ja kuulluksi ilman oletuksia, päivittäin jopa puhtaalta pöydältä käsin. Koirat antavat meille loputtomasti mahdollisuuksia ymmärtää, nähdä ja oppia ja se, mitä voimme antaa niille takaisin on avoimuutta ottaa sitä kaikkea vastaan.
Ihmiselämässä erilaiset oletukset syntyvät helposti ja pyytämättä, mutta pyri tietoisesti tarkkailemaan koiraasi ja sen kohtaamia tilanteita objektiivisesti. Se tuntuu miltei mahdottomalta, mutta pysähdy ja yritä. Pyri koiran nimen ja oppimasi persoonan sijasta näkemään vierelläsi kulkeva eläin. Mitkä ovat sen lähtökohdat? Mihin se toiminnallaan pyrkii?
Kulttuuri kannattimena
Toisinaan tulen valtavan surulliseksi siitä, että meille ihmisille on hyvin tyypillistä inhimillistää koiriamme ikään kuin hahmottamatta sitä itse.
Jokaisen koiranomistajan on helppo puhua koirista rakkaimpinamme, mikä ei useinkaan ole lainkaan liioiteltua, mutta siinä samassa saatamme tulla kokeneeksi koiran ikään kuin alemmalle kehitysasteelle jääneeksi nelijalkaiseksi lapseksi, joka ikään kuin muitta mutkitta toimisi kanssamme samoista lähtökohdista käsin. Olosuhteet voivat toki yhteisen kodin myötä olla samankaltaiset, mutta on tärkeää oivaltaa, että kahta eri lajia edustavina näemme, koemme ja hahmotamme maailmamme erilaisina.
Meissä on paljon samaa, mutta koirat eivät parhaimmalla tahdollakaan toimi kädellisten toiminta- tai ajatusmalleista käsin. Ei, vaikka pukisimme ne mitä tyylikkäimpiin haalareihin tai huiveihin, eikä etenkään, vaikka sävyttäisimme hassunhauskat reels -videomme humoristisesti ihmisten äänillä dupaten.
Sen vuoksi koirien inhimillistäminen on mielestäni vaarallista. Kulttuurimme on värittänyt koirista kuvan, jonka myötä muodostamme näkemyksemme koirista jo lapsina. Elokuvien koirat ovat rohkeita ja nokkelia urotöiden tekijöitä tai ihmismäisiä tunteita ja ongelmia näytteleviä ja ratkaisevia olentoja. Kun tilanne yhtäkkiä kotona eskaloituu, sitä vähätellään sanomalla, että kyseessä on lopulta vain eläin, johon ei voi luottaa tai vaikuttaa – ja joka toimii kuten toimii. Todellisuudessa koira toimii aina, kuten koira toimii.
Koira koirana
Koirat ovat aina karvaisen tai karvattoman ulkokuorensa alla koiria. Älykkäitä, sensitiivisiä ja aitoja eläimiä, joita meidän tulisi kunnioittaa sellaisenaan. Ilman filttereitä, tai hassuja ääniraitoja, joilla yritämme omia ne lapsiksemme.
Kun lakkaamme näkemästä eläimet, joiden kanssa kotimme jaamme, pelkästään rakkauden nälkäisinä söpöläisinä, annamme niille kuuluvaa arvoa aitoina ja vilpittöminä, kunnioitettavina eläiminä. Vasta sen myötä voimme saada avaimet kaikkiin niihin sopukoihin, joihin koirat voivat meidät kanssaan johdattaa.
Siinä piilee avain onneen: kun opit näkemään ja arvostamaan koiraa koirana, nimenomaisesti koiramaisista lähtökohdista ja tarpeista käsin, moni asia loksahtelee paikoilleen ikään kuin itsestään. Silloin pääsemme koiran kanssa molemmat työskentelemään yhdessä elämänkumppanimme kanssa juuri sellaisina aitoina ja vilpittöminä, suodattamattomina yksilöinä, jollaisia olemme parhaimmillamme.
