Yli kymmenen vuoden takaisessa työpaikassani oli tapana arpoa perjantaipullo. Juhlallinen traditio tuntui olevan työntekijöiden kesken koko viikon odotetuin hetki, joskin tämän päivän näkövinkkelistä jo hieman kyseenalainen.
Toivoin aina, ettei arpaonni suosi minua, sillä pulloja tuntui kerääntyvän merkkipäivien tiimoilta nurkkiin muutenkin. Olinkin omalla tavallani onnekas, sillä perjantaipullo ei koko urani aikana osunut kohdalleni.
Vuosia myöhemmin törmäsin sosiaalisessa mediassa perjantaipullon sijasta perjantaipuskaan. Ajatukseen siitä, että viikonlopuksi kotiin voisi hankkia arjen kaunistusta kukkakaupasta tai lähimarketista.
Ajatus on mielestäni viehättävä, mutta ei koskaan pesiytynyt säännönmukaisesti arkeeni. Sen lisäksi, että olen joissain asioissa äärimmäisen pihi, olen myös vaatimaton. Enhän minä nyt itseäni varten, ajattelen, vaikka nykyään haluaisinkin kysyä nimenomaan: ketä muutakaan varten?
Perjantaipurrieri
Viime perjantaina kyseeseen ei tullut sen enempää perjantaipuska, kuin perjantaipullokaan vaan kotimme neliöihin pesiytyi viikonlopun yli perjantaipurrieri. Kyseessä on meille entuudestaan tuttu parsonrusseliterrierinarttu, joka saapui meille perjantaina yökylään viikonlopun yli.
Perjantaipurrierissa tiivistyy sekä perjantaipullon, että perjantaipuskan parhaimmat ominaisuudet, sillä se aiheuttaa virkistävän paljon säpinää ja on kaiken lisäksi nätti. Ottaisin perjantaipurrierin kiinteäksi osaksi viikko-ohjelmaani koska tahansa!
Neljän kilon ruutitynnyri
Yökylään saapunut neljän kilon ruutitynnyri tuntui jopa mittelspitzin rinnalla mahdottoman pieneltä koiralta. Mutta kuten terrierit usein, myös tämäkin tapaus täytti terrieristön tunnusmerkit olemalla käsittämättömän suuri koira varsin pienessä ja kompaktissa paketissa.
Pieni ja topakka narttu onnistui sievällä ja eloisalla olemuksellaan hurmaamaan koko talon väen. Suurella itsevarmuudellaan ja päättäväisyydellään se riisui niin whippetit kuin mittelspitzinkin puruluistaan, eikä edes talon vanhimmalla narttukoiralla Sumulla ollut pahaa sanottavaa hyväntuulisesta puuhastelijasta.
Luontainen johtajatyyppi
Samalla tavalla, kuin meillä ihmisillä, myös koirilla on erilaisia luonteen vahvuuksia, ominaisuuksia ja jopa tietynlaista karismaa. Jos terrieri olisi tullut meille jäädäkseen, näkisin hyvin, kuinka olisin voinut ajan ja arjen meriittien saatossa auttaa sitä nousemaan laumasuhteissa vastuuasemaan, sillä nuoresta iästään huolimatta koira osoitti sellaiseen täyttä potentiaalia ja kyvykkyyttä.
Laumasuhteet ovat aina tietyllä tapaa monimutkaisia, eikä niihin koskaan liity pelkästään yksittäiset ominaisuudet, kuten yksittäisen koiran fyysinen koko tai ikä. Esimerkiksi meidän kotonamme fyysisesti suurimman ja myös vanhimman koiran roolissa on tammikuussa yhdeksän vuotta täyttävä narttukoira Sumu. Se on luonteenpiirteiltään hieman vetäytyvä, mieluusti tilanteita sivusta seuraava ja päätöksentekoa välttelevä hahmo, joka ottaa mieluusti mallia muilta. Sen olemus ei juurikaan herätä suurta luottamusta, eikä koira toimi luontaisesti aloitteentekijänä toisin, kuin fyysisesti aivan päinvastainen, pikkuruinen terrieri, joka alle parin vuoden ikäisenä toimi meidän kotonamme itselleen vieraassa ympäristössä luontaisena aloitteentekijänä ja rohkeana tutkimusmatkailijana.
Lauman dynamiikka
Vaikka useissa lauman muutos- ja murrostilanteissa lauman vanhin koira pitää paikkansa eniten elämää nähneenä, luotettuna johtokoirana, joskus lauman vanhimmaksi koiraksi on voinut päätyä myös epävarmuuten taipuva, vetäytyvämpi yksilö.
Sellaiselle koiralle esimerkiksi hyvin vahvan, näkemystä omaavan nuoremman koiran liittyminen laumaan voi olla jopa suuri helpotus. Silloin on luontaista, että vahva, joskin nuorempi, yksilö nousee ikään kuin lauman vanhimman koiran yläpuolelle. Tällaisissa tilanteissa on erityisen tärkeää, että perheen ihmiset ovat mukana prosessissa ja osaavat tukea koiria oikein niin, että eritasoisille yksilöille annetaan oikeanlaisia signaaleja, eikä näin olen arjessa synny ristiriitoja, jotka voisivat aiheuttaa jopa koirien terveyttä vaarantavia tilanteita.
Meille ihmisille on tavattoman luontaista kohdella koiria keskenään tasavertaisesti, mutta ikävä kyllä koirat eivät toimi keskenään tasavertaisesti. Olet ehkä joskus huomannut tai kuullut, kuinka esimerkiksi taloon tullut pentu on kuin ilmaa vanhemmalle koiralle. Vasta ajan ja saavutettujen meriittien myötä pentu ansaitsee huomionsa ja lopulta vaikkapa luvan ja mahdollisuuden leikkiä vanhemman koiran olemassa olevilla leluilla. Tällaisissa tilanteissa myös ihmisten on syytä olla hienovaraisia ja pyrkiä olemaan luomatta ristiriitoja omalla toiminnallaan eri asemissa olevien koirien välille.
Asenne ratkaisee
Vaikka kerronkin ikään kuin ominaisuuksiltaan ”paremmista” koirista ja asemien ”ylittämisestä” en suinkaan tarkoita, että yksikään yksilö olisi todellisudessa arvoltaan toista ylivertaisempi. Hyvässä laumadynamiikassa jokaisella on dynamiikan kannalta tärkeä rooli samalla tavalla, kuin hyvässä työyhteisössä. Suinkaan kaikki eivät voi olla toimitusjohtajia, vaan toimivassa kokonaisuudessa on paljon muitakin hyviä ja tuikitarpeellisia rooleja, joita kaikkia ymmäretään myös kokonaisuuden kannalta arvostaa.
Entä miten kävi pienen, hoidossa olevan tirriäisen? Vaikka se osoitti suunnatonta kyvykkyyttä ikäisekseen ja kokoisekseen koiraksi, keräännyimme talon oman väen kanssa sohvan kulmaan yhdeksi röykkiöksi nauttimaan lauantai-illasta. Antautuvilta whippeteiltä varastettujen luiden myötä itsevarmuutta kerännyt pikkukoira hyppäsi hyvin itsetietoisen oloisena röykkiön kukkuraksi, mutta minä ja mittelspitz kommentoimme sen toimia ja kerroimme, että paikka on jo varattu talon omalle väelle.
Terrieri tyytyi kohtaloonsa ja painui mukinoitta muualle lepäämään. Myöhemmin illalla vaihdoin sen kanssa katseita ja kun huomasin, että sen jopa röyhkeäksi yltynyt asenne oli viimein laskeutunut linjaan koiran ikään ja vähäiseen elämänkokemukseen nähden, kutsuin sen pienen vihjeen avulla nauttimaan illasta ja yhdessäolosta meidän muiden kanssa. Tiimityötä on aina kiva tehdä, kunhan kaikki pelaavat samassa joukkueessa.
15