Koirabingoa Lontoossa

Lontoon matkan piti olla täydellinen irtiotto koirankarvaisesta arjesta, mutta niin minä vain löysin itseni bongailemasta ja valokuvaamasta toinen toistaan persoonallisempia koiria ja sydämiä sulattavia koirakoita.

Puoli viikkoa kestänyt reissu täytti kaikesta huolimatta odotukseni, sillä säiden suosima reissu oli hyvin suunniteltu. Päiväohjelma koostui täydellisessä tasapainossa puistoissa kiertelystä, keskustan vilinästä ja shoppailusta sekä nähtävyyksistä. Ja tietenkin koirista.  

Kun olin päässyt alkuun, koirien näkemiseltä ei enää voinut välttyä. Koiria bussipysäkillä, koiria laukuissa, koiria metroissa, koiria puistoissa, koiria kaikkialla.

Tuntui mielenkiintoiselta seurata koiranomistajia, koiria ja kanssaihmisiä sivusta ja tarkkailla, minkälaisia reaktioita nappisilmät saivat osakseen. Suurin ero Suomen koirakulttuurin tuntuikin olevan se, etteivät ne saaneet osakseen reaktioita. 

Kerroinkin jo Instagramissa, että kuvissa yllä olevan koiran omistaja vain tiputti koiran hihnan marssiessaan itse sisälle kauppaan. Kuuliaisen oloinen lemmikki jäi kaupan ovensuuhun tarkkailemaan ohi kulkevia ihmisiä ja alle metrin etäisyydeltä tienvarresta ohittavia autoja. Haukottelevan kaveruksen olemuksesta voi vain päätellä tilanteen arkipäiväisyyttä.

Koirat ovat niin arkinen näky Lontoon katukuvassa, että metrossa seurueeni vieressä istunut mies miltein säikähti, kun kysyimme puolivuotiaiden maltankoirien rotua.

Osaltaan siksi en yhtään ihmettele sitä, miten koiratkin käyttäytyvät niin arkisesti. Kun kukaan ei tee niistä numeroa tai hössötä niiden ympärillä, ne suhtautuvat ihmisiin aivan yhtä neutraalisti, kuin ihmisetkin niihin.

Hihnattomat pikkukaverit tuntuivat seuraavan omistajiaan kaikkialle ilman, että se oli kanssaihmisille tai -koirille minkäänlainen ongelma. Myös hihnojen käyttöä näkyi jonkin verran, mutta sekin useimmiten yllättävissä yhteyksissä: ensimmäisenä päivänä metrotunnelista katutasolle noustessani näin kolme kävelytien reunukseen hihnoin kiinnitettyä rottweileriä.

Ne odottivat kapean kävelytien reunassa todennäköisesti kävelytien toisella laidalla kaupassa asioivaa ulkoiluttajaansa. Turvaväliä ohitustilanteelle ei jäänyt nimeksikään, mutta ihmiset ohittivat koirat tottuneesti niihin huomiota kiinnittämättä.

Lienee sanomattakin selvää, että Suomessa näky olisi erikoinen, ellei hälyttävä. Vaikka minäkin olen koiraihminen, olin koirakoplaa ohittaessani harvinaisen tietoinen mahdollisesta puremaetäisyydestä. Vaan runsaassa ihmisvilinässä kapealla kävelytiellä aidan ja tiilirakennuksen välissä saumaa paremmalle turvavälille ei vaan ollut.

Vaikka katukuvassa näkyikin koiria niin rottweilereistä mäyräkoiriin ja chihuahuoista siperian huskyihin, mastiffeihin ja pitbulleihin, myös pikkukoirien omistajat antoivat nelijalkaisten ystäviensä huoletta viipottaa vapaasti ympäristössään.

Yläpuolella kuvassa esiintyvän antiikkikauppiaan terrieri oli yksi lukuisista suloisista esimerkeistä. Kauppoja tehdessä se istui isäntänsä sylissä kuin patsas, mutta tauoilla se kipitti tottuneesti vilkkaasta markkinapäivästä huolimatta ruuhkaisia käytäviä isäntänsä mukana. En nähnyt, että isännällä olisi ollut hihnaa edes taskussaan.

Se, mitä lukuisista koiranomistajista ja koirista oli parin päivän visiitillä mahdollista huomata, oli valtava keskinäinen luottamus. Ihmiset antoivat koiriensa tehdä päätöksiä, joihin he eivät itse yrittäneet kiihkeästi vaikuttaa olemalla välissä tai repimällä lemmikkejään hihnasta.

Vaikka alunperin rentona, lempeänä ja sokeankin luottavaisena näyttäytyvä koirakulttuuri teki minuun ensiksi suuren vaikutuksen, koin parissa päivässä myös sen nurjat puolet.

Ensimmäinen pahaenteinen tilanne ilmaantui odotellessani marketin edessä seuruettani. Tarkkailin seinään remmillä kiinnitettyä koiraa, joka edusti rotua, jonka hallussapitoa on rajoitettu Tanskassa ja Norjassa.

Se odotti omistajaansa rauhallisen ylväänä marketin seinustalla siihen saakka, kunnes se huomasi samaa katukäytävää lähestyvän kiinanpystykorvan. Pystykorvan kännykkään syventynyt omistaja näytti autuaan tietämättömältä pian edessä olevasta konfliktista.

Seinään kiinnitetyn koiran olemus ryhdistyi. Puhun usein koirien mielentilasta liikennevaloesimerkkinä aina vihreästä keltaisen kautta punaiseen, ja tämä koira oli malliesimerkki siitä, miten nopeasti hyvä ja rauhallinen (vihreä) olemus muuttui vain sekunnin (keltaisessa) murto-osassa hälyttävään (punaiseen).

Silmän räpäyksessä koiran rauhallinen katse oli muuttunut pistäväksi tuijotukseksi. Se ei irroittanut intensiivistä katsettaan pystykorvasta vaan laski päänsä hitaasti selkälinjan jatkoksi samaan aikaan, kun silkkisen selkäturkin tilalle nousi piikikäs irokeesi, joka kruunasi koiran jännittyneen olemuksen.

Pahaa-aavistamaton kaksikko tepsutteli seinään kiinnitettyä koiraa kohti kuin hidastetussa elokuvassa ilman, että omistajan katse nousi lainkaan puhelimen näytöstä. Mietin juuri, mitä minä voisin tehdä estääkseni tragedian, kun kiinanpystykorva huomasikin sitä odottavan lajitoverin, hidasti ja antoi ulkoiluttajalleen signaalin, joka sai tämän nostamaan katseensa juuri oikealla hetkellä.

Tilanne jatkui silmissäni edelleen kuin hidastetussa elokuvassa. Koiraansa ulkoiluttanut tyttö riuhtaisi pystykorvansa kaikin voimin markkinatelttojen väliin kävelytien reunan yli ja seinään kiinnitetty koira haukkoi ilmaa hampaillaan vain muutaman kymmenen sentin päästä rähinän säestämänä.

Ihmiset, jotka eivät olleet tarkkailleet tilannetta niin kuin minä säikähtivät, sillä kadut olivat tavanomaiseen tapaan täynnä ihmisvilinää ja yhtäkkiä seinän vieressä huusi raivoisasti ilmaa haukkova koira, joka miltein nappasi ohikulkevan sivullisen pohkeesta kiinni.

Tilanne ei yllättänyt minua, sillä koira oli antanut signaaleja jo hyvän tovin. Ongelma oli siinä, ettei kukaan ollut reagoinut niihin, sillä kenelläkään ei tuntunut olevan tapana tarkkailla ympäristön arkisena elementtinä esiintyvää koiraa.

Koiran raivoisa huuto keskeytti kaupan kassoilla omaa showtaan pitävän nuoren miesomistajan, joka riensi koiransa luokse sitten repien tätä eteenpäin ahtaalla kävelytiellä ja pyytäen ihmisiltä tietä edelleen punaisessa mielentilassa olevan koiran kuljettamiseen.

Teatraalisena silmissäni esiintynyt tilanne ei ollut ainoa, jossa harmia ja pahaa mieltä oli luvassa. Seuraava tilanne osui eteeni puistossa hieman myöhemmin. Siihen ei tarvittu edes koirarotua, jolla perinteisesti mässäillään negatiivis-sävytteisten uutisten otsikoissa.

Pahaan mieleen riitti pieni ja suloinen beagle, sekä itsekkäästi puistossa toiminut koiranomistaja, joka miltein makoili puiston penkillä kuulokkeet korvillaan silmiään ummistellen samalla, kun sen reipas ja utelias lemmikki tutustui hihnatta puiston muihin ulkoilijoihin.

Beagle kulki tohkeissaan ympäri puistoa jäljestäen ja nuuskutellen. Se ei juurikaan silmäillyt puistonpenkillä rentoutuvaa omistajaansa, joka tuntui uppoutuvan kuulokkeidensa antiin suurella antaumuksella.

Pieni metsästyskoira tervehti määrätietoisesti jokaisen kohtaamansa koiran. Ehdin ikuistamaan, kuinka se tervehti suurta ja tyylikästä villakoiraa, mikä sekin näytti häntien asentoa tarkkailessa alkuun pahaenteiseltä etenkin siksi, että asetelma oli epäreilu toisen osapuolen ollessa hihnassa.

Kun villakoira jatkoi matkaansa, beaglen huomio kiinnittyi nurmialueen toiselle puolelle, jonne sen ponteva askellus alkoi epäröimättä kuljettamaan sitä.

Nurmialueen toisella puolen hihnoissa kahta sekarotuista koiraa ulkoiluttava nainen kiinnitti heti huomiota lähestyvään beagleen ja huudahti brittiläiseen tapaan excuse me, toinen koiristani pelkää vieraita koiria – voisiko beaglen kutsua pois? 

Koska beaglen omistaja ei sattunut olemaan kuulolla, nainen toisti kysymyksensä. Koska mitään ei tapahtunut, hän vielä huudahti, kenen beagle oikein on, katsoi joukkiotamme kysyvästi ja nappasi selkänsä takana piilotelleen sekarotuisen syliinsä beaglen pölmähtäessä jalkoihinsa.

Beaglen omistaja tuskin havahtui. Nainen nosteli koiraansa yhä korkeammalle sylissään beaglen tavoitellessa sitä. Lopulta beaglen omistaja kutsui koiraansa laiskasti, mutta ei kuitenkaan onnistunut saamaan koirassaan aikaiseksi minkäänlaista reaktiota.

Epävarman koiran omistaminen paikassa, jossa vähintäänkin puolet muista koirista kulkevat hihnatta, ei varmasti ole helppoa.

Naisen tuskailua katsellessani ymmärsin, ettei näennäisesti kadehdittavalta näyttävä koirakulttuuri ole aukoton Lontoossakaan. Vastuuttomia ihmisiä löytyy aina kaikkialta, eikä koiraihmisten joukkio tee tässäkään asiassa poikkeusta.

Matka toisen maan koirakulttuurin pariin – vaikkakin vain pintapuolisesti – oli kuitenkin mielenkiintoinen ja opettavainen.

Toivon, että minulla on tulevaisuudessa mahdollisuus tehdä lisää samanlaisia, kiireettömiä ja ajatuksia herättäviä tutkimusmatkoja paikkoihin, joissa koirakulttuuri on erilaista kuin meillä täällä Suomessa.

Leikkisästi matkalle asetettu tavoite ”bongaa whippet” tuli sekin saavutettua jopa kolminkertaisesti, joten Instagramissa ja Facebookissa vinttikoirien perään kyselleet lukijat voivat viimeisen kuvan myötä todeta BINGO, sillä postauksessa on nyt viimeisen kuvan myötä vilahtanut peräti kolme whippettiä!

Viimeisen kuvan musta komistus on Matthew Holderin whippeturos Bunny, jolta allekirjoittanut sai rakkaudellisen kasvopesun, joka tietenkin kruunasi koko lomamatkan. Cheers!

27

Kuinka kehittyä koiranohjaajana?

YHTEISTYÖ / SPORTTIRAKKI

Kevät tekee tuloaan, vaikka ikkunasta avautuvasta maisemasta sitä ei ensivilkaisulla uskoisikaan. Täällä Etelä-Suomessa saadaan vielä haaveilla keväisistä ja kuivista treenikentistä, kun paksu lumiharso peittää vielä näin huhtikuussakin maisemaa ja latukoneet ylläpitää parhaimpia metsäreittejä edelleen hiihtäjien hallussa.

Aiempina vuosina tähän aikaan olen innostunut hiomaan BH-liikkeitä tai  treenaamaan vinttikoirien lihaskuntoa kuumeisesti kesän treeni- ja kisakautta silmällä pitäen, mutta tänä vuonna asiat on toisin.

Olmi on ollut sairaslomalla ja sen ja Elnan viimeaikaiset eläinlääkärikustannukset ovat antaneet taloudelle sellaisen töytäyksen, että meillä menee hetki päästä taas täydelliseen tasapainoon.

Lisäksi minun ja koirieni välinen suhde on kokenut talven aikana kolauksia erilaisten irtokoirakohtaamisten ja hankalien ohitustilanteiden puolesta. Koen, että meillä on vielä paljon työstettävää tämän hetkisessä tilanteessa ja arjen pienissä nyansseissa.

Vaikka tilanne ja sen luomat raamit ovat tiedossani, pyrin eteenpäin. Vertauskuvallisesti voisi sanoa, että kun kasvimaan pohja on kunnossa, se mahdollistaa upean sadon syntymisen sitten, kun sen aika on.

Sairaslomat ja taloudelliset notkahdukset eivät siis suinkaan tarkoita täyttä hiljaiseloa. Silloin kehittämisen voi suunnata koirien sijasta itseensä ja panostaa siihen, että kun koirat ja talous ovat taas kunnossa, askelkuviot ovat selkeät.

Tästäkin näkökulmasta yksi viime vuoden kirkkaasti parhaimmista ja tarpeellisimmista lanseerauksista olikin huikea ja informatiivinen Sporttirakki -sivusto. Olen jo vuosien ajan kehittänyt taitojani erilaisiin luentoihin ja koulutustilaisuuksiin hakeutumalla.

Olen saanut luennoilta aina valtavasti eväitä riippumatta siitä, olenko kaikesta lähtökohtaisesti samaa mieltä luennoitsijan kanssa tai koskeeko aihe varsinaisesti omaa ydintekemistä koirieni kanssa. Koska pidän eläinten käyttäytymistä loputtoman kiinnostavana aiheena, olen löytänyt itseni jopa Kari Vepsän hevosten käsittelykurssilta, vaikka en omistakaan saaliseläintä tai edes harrasta ratsastusta. Minä nimittäin uskon, että monipuolinen kokemus rakentaa näkemystä.

Yhtä kaikki, Sporttirakki on juuri sitä, mitä koiramaailmaan on kaivattukin. Saitilta löytyy runsaasti ajatuksia herättäviä artikkeleita ja juttuja niin koiran koulutukseen, lajikohtaiseen harjoitteluun kuin myös ohjaajan mentaalivalmennukseen liittyen.

Valikoimaa on jopa niin paljon, että saitille päästyään on vaikea päättää mistä aloittaa. Ilmaiseksi kaikkien luettavissa olevat artikkelit ovat kuitenkin vasta alkusoittoa, sillä rekisteröitymällä saitin ProRakki -jäseneksi käytettävissä on myös luentoarkisto sekä vinkkivideoarkisto, josta löytyy kuukausittain uusia huippuvalmentajien vinkkivideoita erilaisten liikkeiden ja asioiden opettamiseen.

Kaiken kruunaa koirakohtaiset treenikalenterit, joiden käyttöönottoa voin lämpimästi suositella! Treenikalenteri toimii tietenkin myös mobiililla ja sen avulla on helppo hahmottaa treenin todellinen kokonaismäärä ja laatu. Lisäksi kunkin treenimerkinnän yhteyteen voi tallettaa kuvia ja videoita (ja halutessa kavereiden treenejä pääsee kommentoimaan!). Kirjattujen treenien myötä treenikalenteri tekee jopa nopeasti silmäiltävän analyysin koiran kehityksestä!

Minulle uteliaana ja tiedonjanoisena ihmisenä herkullisinta on kuitenkin ollut etänä videoyhteyden avulla kotoa nähtävät verkkoseminaarit eli webinaarit. Webinaarit ovatkin nerokas väylä opiskeluun, sillä harva koiranomistaja haluaa vielä pitkän työpäivän jälkeen jättää koiransa yksin kotiin vain lähteäkseen muuhun tilaan, joka ei itsessään ole edellytys oppimiselle. Niinpä minäkin vietin illan kotisohvalla läppärin ja koirien kanssa kuunnellen Claudia Fugazzan luentoa Do as I do joka kertoi koiran sosiaalisesta oppimisesta. Koska kyseessä oli oikea livelähetys, luennon lopussa pystyi esittämään reaaliaikaisesti kysymyksiä suoraan Claudialle luennon aiheisiin viitaten.

Nettiluentojen lisäksi Sporttirakki tarjoaa myös nettivalmennuksia, jotka tarjoavat henkilökohtaista apua Suomen huippuvalmentajilta. Kirsikkana kakun päällä ProRakki -jäsenet saavat alennusta mm. Berran verkkokaupasta. (Katso kaikki edut os. www.sporttirakki.fi/tilaa-prorakki/)

Kehitys kehittyy ja on huikeaa, että myös koira-ala on yhä kokonaisvaltaisemmin siinä mukana. Se, että pystyn osallistumaan luennoille nyt myös omalta kotisohvaltani on huima edistysaskel ja odotan jo innolla seuraavaa nettiluentoa Leikki on koiran työtä, joka on keskiviikkona 4.4.2018 kello 18 alkaen.

Luennolla käsitellään mm., miten koiran luontaista leikkikäytöstä voi hyödyntää koulutuksessa ja miten leikki kuuluu koiran elämään ja mitä koiran elekieli merkitsee erilaisissa leikkitilanteissa. Tiesitkö muuten, että leikkimisellä voi ehkäistä koiran ongelmakäytösten esiintymistä, auttaa kehon koordinaatiokykyjen ja sosiaalisten taitojen kehittymistä sekä rentouttaa koiraa? Pahimmillaan leikillä voi myös aiheuttaa koiralle stressiä ja ruokkia sen ongelmakäytöstä. Aihe kuulostaa sen verran kiintoisalta, että ainakaan minä en malta jättää tätä luentoa väliin! Lue luennosta lisää täältä!

Loppuun vielä yhteenveto siitä, kuinka koiranohjaajana voi kehittyä. Mitä sinä lisäisit listaan?

Kuinka kehittyä koiranohjaajana
  • Hanki tietoa: lue, kuuntele, opiskele. Käy luennoilla tai nettikoulutuksissa, vaikka aihe ei varsinaisesti liittyisi ydintekemiseesi.
  • Ole avarakatseinen ja pyri nappaamaan tärppejä, vaikka kouluttajan metodit eivät sellaisenaan istuisi omiin toimintamalleihisi.
  • Ota mallia ja tarkkaile. Katsele muiden tekemistä, olemista ja treenaamista. Mikä siinä on hyvää, mikä huonoa? Minkälaisia asioita haluaisit saavuttaa koirakkona – ja minkälaisia asioita et missään nimessä haluaisi ruokkia koirasi käytöksessä?
  • Tyhmä kysymys on se, joka jää esittämättä. Kysy yksinkertaisiltakin tuntuvista asioista, jos ne vaivaavat mieltäsi. Usein juuri nämä poikivat mielenkiintoisimmat keskustelut tai oivallukset!
  • Tarkkaile koiraasi tai koiriasi myös arjessa ja pyri selvittämään, mihin erilaiset käytösmallit pohjautuvat ja mistä ne kumpuavat. Pelkästään arjessa koiran tai koirien tarkkailusta saa valtavasti irti!
28

Rentouttava viikonloppu maalla

Tämä tuli todella tarpeeseen. Kaksi päivää huoletonta eloa ja oloa: remmeittä lenkkeilyä, runsasta liikuntaa ja auringon valosta nauttimista niin sisällä kuin ulkonakin.

Kotoa oli kiva paeta etenkin, kun Elna oli aamupäivän aikana paloitellut yhden traakkipuun. Sen takia koko paikka tuntui heti paljon kolkommalta, sillä vaikka koti on siellä, missä koiratkin, niin viherkasvit ne vasta kodin tekevätkin.

Kun olin palautunut pahimmasta traakkipuun tuhon aiheuttamasta shokista, pakkasin kimpsut ja kampsut ja lähdimme jälleen kummityttöni Ciran luokse maalle.

Viime vuonna tuntui, kun Ciran luona aika olisi pysähtynyt, mutta viime kerralla karma kohteli meitä hieman paskamaisemmin. Silloinkin tuntui siltä, kuin aika olisi pysähtynyt, mutta on huomattavasti mukavampaa, että aika pysähtyy rattoisasti sohvalla hiljaisuutta kuunnellen kuin kylpyhuoneen laattoja ripulista pestessä.

Tällä kertaa minulla ei ollut viikonloppua kohtaan minkäänlaisia odotuksia, kun hyppäsin pihan edustalla autostani ja avasin suuren puisen portin, josta sisäänpääsy Ciran kotipihaan kävi.

Ehkäpä juuri sen takia maailmankaikkeus tarjosikin taas parastaan. Meitä suosi paitsi kaunis aurinkoinen talvisää, myös Ciran moitteeton vatsan toiminta. Kun kasassa on jo valmiiksi hyvä porukka, onnistuneeseen viikonloppuun ei tarvita paljoa muuta.

Kaiken kukkuraksi olin pakannut mukaani lumikengät, joita en ollut päässyt käyttämään viime vuosien aikoina ollenkaan vallitsevan (tai vallitsemattoman) lumitilanteen takia.

Lumikengät mahdollistivat tutkimusmatkan jään yli sellaiseen metsäsaarekkeeseen, jonka ympäri olin aiempina kesinä soutanut vanhempieni kesämökiltä.

Olin varma, että kohtaisimme saaressa tuhatsarvisia metsäkauriita ja löytäisimme tiheän puuston takaa avautuvan kristallilaakson, mutta metsäsaareke olikin aivan tavallinen saari, vaikka se olikin aina kesäiltoina ohi soutaessani näyttänyt niin mystiseltä, kun auringon viimeiset säteet loivat siihen taianomaisen valon.

Vaikka saari osoittautuikin melko tavanomaiseksi saareksi, sieltä löytyi ymmärrykseni mukaan ensiluokkaisen herkullisia pupun papanoita, joita Olmi ja Alpi keräsivät kitusiinsa silmät kiiluen. Myös juuret ja multa olivat herkullisia ja maistuivat erityisesti Intolle.

Cira, jonka elämässä pupun papanat ja erilaiset luomuviljelmät ovat arkipäivää, ei ymmärtänyt citykoirien ihastuneita huokauksia edetessämme saarelta toiselle.

Sillä oli toisenlaiset herkkuateriat mielessään. Se lähti vaivihkaa katsomaan, olisiko kaukana rannassa sijaitsevassa suuressa maalaistalossa sille ruokaa, joka aiheuttaisi samanlaista ilon ja onnen tunnetta, kun pupun papanat ja multa sen citykollegoille.

Onneksi huomasin sen aikeet juuri ennen, kuin joukosta livennyt jättiläinen rantautui vieraalle tontille. Huutoni pysäytti sen askelluksen, mutta ei saanut koiraa vielä epäilemään ideansa nerokkuutta. Kävimme minuuttien mittaisen keskustelun (huutaen ja elehtien jään halki) siitä, kannattaako metsän taruolennolta näyttävän jättiläisen ilmaantua yllättäen vieraan talon kynnykselle kyselemään ruokaa.

Minä huusin, viittelöin, hoputin ja kehuin, mutta kaukaisuudessa mietteliäänä seisova irlanninsusikoira katsoi vuoroin päämääräänsä (jonka se oli miltei juuri saavuttanut) ja sitten taas minua. Siitä näki, että se harkitsi tarkoin, kumpaan suuntaan sen olisi kannattavaa lähteä.

Kun se lopulta päätti lähteä takaisin luokseni – kuitenkin edelleen taakseen kaihoisasti vilkuillen – tunsin itseni melkoiseksi koirakuiskaajaksi. Ciraan ei ole kovinkaan helppo vaikuttaa silloin, kun se on päättänyt jotain.

Saavuttuamme takaisin tukikohtaan onnistuneen tutkimusmatkan jälkeen minä ja pari pientä vinttikoiraa nautimme auringon valosta ja lämmöstä paraatipaikalla sohvalla. Se oli selkeästi sijoitettu juuri siten, että auringon viimeiset säteet osuivat siihen täydellisesti lämmittäen mukavasti ikkunankin läpi.

Siinä hetkessä kiireettömässä sunnuntai-iltapäivässä oli kaikki. Tällaista koiranomistamisen pitäisi aina olla, mietin, kun katsoin ympärilläni tyytyväisinä nukkuvia koiria.

19