Ohituskammo

Arkeemme on hiipinyt ikävä vieras nimeltä ohituskammo. Huomasin sen pari päivää sen jälkeen, kun viimeisin irtokoirakohtaaminen oli osunut kohdalle.

Pitkällä suoralla hiekkatiellä meitä vastaan tuli koirakko, joka sai koko lauman olemuksen ryhdistymään. Hihnat kiristyivät, Olmi nosti häntänsä ylös kaarelle ja Elnan ilme vakavoitui. Käännyin saman tien kannoillani ja jatkoimme Elnan matalan murinan säestämänä siihen suuntaan, josta olimme tulleetkin.

Hassua, eikö? Ohituskammo on yksi viheliäisimmistä olotiloista, joita koiranomistaja voi saavuttaa erityisesti juuri siksi, että ohituskammo ruokkii itse itseään. Kun ohitukset jännittää, tai jopa kammottaa, koira(t) aistii sen oitis, eikä ohituksella ole kovin suuria edellytyksiä onnistua.

On aika metkaa ajatella aihetta. Toisten koirakkojen ohitustilanteet on yksi arkisimmista asioista, joita kaupungissa tai taajamassa asuva koiranomistaja ulkoiluillaan kohtaa. Silti tapahtuma on pahimmillaan suoritus, jonka onnistumisesta ei ole takeita.

Ei meillä aina muutenkaan ohitukset ole sujuneet oppikirjojen mukaisesti. Kerroin marraskuussa Facebookissa, kuinka olin surkean ohituksen jälkeen huikannut ohittaneelle koirakolle, että otetaanko uusiksi. Ja niinhän me sitten otettiin ja tilanteesta katosi jännitys.

Mutta joskus ohituskammo kasvaa niin lamauttavaksi silmänräpäyksessä, että ainoaksi vaihtoehdoksi jää vain luikkia pakoon. Koirien mahdollinen reaktio hävettää jo etukäteen, ja kun toisen koirakon kohtaa jo valmiiksi sillä ajatuksella, että eihän tästä mitään tule, niin eihän siitä totta vieköön tulekaan.

Jos olet liikkunut laajemminkin eläinten parissa tiedät, että satulasta tippunut ratsastaja kapuaa ensitöikseen hevosen selkään, jottei pelko saa valtaa. Koiranomistajien pitäisi toimia samalla mentaliteetilla, koska jos ohituksia alkaa jännittämään, niissä takuulla myös on jännitettävää.

Niinpä minäkin sitten tartuin härkää sarvista. Jotta harjoituksissa olisi mahdollisimman vähän muuttujia, aloin käymään lenkeillä vain yhden tai kahden koiran kanssa kerrallaan.

Sain tällaisista koirakohtaisesti toteutetuista lenkeistä paljon enemmän irti, kun alunperin osasinkaan odottaa. Koirat ilmiselvästi olivat kaivanneet sellaista aikaa kanssani ja tuntui, kuin olisin nähnyt tuttuja pitkästä aikaa – vaihdoimme tiivisti kuulumisia (ja salaisuuksia!) kunkin koiran kanssa, vaikka kommunikointimme olikin lähes äänetöntä.

Samalla vahvistin mukana komentoa, joka on alunperin tarkoittanut, että ”herätys, kulje lähelläni ja pidä minua silmällä.”

Olin viimeisen vuoden aikana opettanut siitä huomaamattani komennon, joka tarkoittaa ”kohta tapahtuu jotain villiä, etsi ympäristöstäsi ärsykkeitä herkeämättä”, jolloin se ei enää ollenkaan palvellut tarkoitustaan, vaan ainoastaan kiihdytti koiria.

Joku älykkäämpi koiranomistaja olisi päässyt varmaankin helpommalla opettamalla pilalle menneen komennon tilalle kokonaan uuden termin, mutta koska koirani oppivat asioita nopeammin kuin minä itse, tiesin, että termi ”mukana” tulee kuitenkin selkärangastani yllättävissä tilanteissa, joissa en ehdi miettimään mitä seuraavaksi sanoisin koirilleni.

Yllättävät tilanteet liittyvätkin oleellisesti ohituksiin, sillä ohituksilla on myös sellainen ikävä piirre, ettei niitä ilmaannu silloin, kun niitä olisi aikaa ja tarmoa harjoitella.

Sen sijaan ohituksia ilmaantuu silloin, kun pitelet vasemmassa kädessäsi neljää koiraa ja kahta huonosti solmittua kakkapussia ja oikealla kädellä matkapuhelinta, jossa innosta puhkuva toimitusjohtaja kertoo uudesta strategiasta, joka on eittämättä huomisen lounastauon kuumin puheenaihe.

Silloin on aika oleellista, että koirille puhelun lomasta huikattu ”mukana” toimii alkuperäisessä tarkoituksessaan, vaikka kulman takaa rynnistäisikin kompanja pieniä rähiseviä terminaattoreita.

48

10 kommenttia artikkeliin ”Ohituskammo

  1. Itse vannon luopumisen nimeen ohituksissa, monen koiran kanssa kun menee ja kaikki osaa luopua niin ohitustilanteista tulee enemmänkin hauska peli, kuin ahdistava kokemus. ”bongaa koira, siitä seuraa super hyvä palkka”.

    • Nokkela idea, kiitos, että kommentoit! Tämä jos mikä on ”posin kautta” ja juuri tällä innovatiivisyydellä arjen ahdistukset pitäisi aina osata kääntää vaikka sitten hauskaksi peliksi!

    • Mä olen myös opettanut koirat ohittamaan nimenomaan vastaehdollistamisen kautta eli mainitulla logiikalla: ”Haa, tuolla on koira -> mammalta saa varmasti nyt lelun tai ruokaa! Jes! Äkkiä luokse!”. Toimii erittäin hyvin 🙂

      Aloin kirjoituksen luettuani miettimään meidän viimeaikasia ohituksia, ja oli muuten aika hauska huomata, että oikeastaan en ole edes joutunut ajattelemaan asiaa moneen viikkoon. En vanhassa asunnossa kaupungissa enkä nyt lähiön pelloilla ja metsäpoluilla kulkiessakaan. Ihan huikea oivallus tajuta, miten oma stressi on näistä tilanteista pudonnut pois ja voin luottaa koiriin, vaikka ne olisivatkin irti ja vastaan tulisi mikä ärisijä! Tässä tosiaan huomaa sen, että ”Kun ohitukset jännittää, tai jopa kammottaa, koira(t) aistii sen oitis, eikä ohituksella ole kovin suuria edellytyksiä onnistua” – eli toisinaan meilläkin on sellaisia aikoja, jolloin olen hyvinkin tietoinen ja valmiiksi jännittynyt ohituksissa, mutta nyt ne sujuvat kuin tanssi, kun itse en oikein edes kiinnitä asiaan huomiota.

      • Onpa kiva kuulla, että sieltä löytyy ilmeisesti jollain tasolla menneisyydessä ohituksia jännännyt koirakko joka osaa nykyisin ottaa relasti! Mä olen tosiaan ihan sitä mieltä, että ohitukset on mentaalilaji! 😀 Iloisia ja kammottomia lenkkejä teille jatkoonkin!

  2. Vielä kaupungissa asuessani ja yhden koiran kanssa lenkkeillessä tuli huomattua, että toisen koirakon tullessa näkyviin päähäni tuli vain lause ”älä huomio meitä”.
    Oma koirani on aina ollut hyvin välinpitämätön muita koirakkoja kohtaan, mutta jos vastaan tuli koira joka jo kilometrin päästä meidät nähtyään huusi, kiljui ja veti meitä kohti, niin koirani reagoi siihen heti.

    Tuota nuorimmaista en ole kaupungilla tai edes taajamassa vienyt, koska asutaan maalla ja täällä tulee harvoin ketään vastaan.
    Koulutuksissa kun käytiin ja vedettiin pieni lenkki alkuun niin tuo kiskoi ihan hulluna muiden koirien luo ärinän ja murinan säestyksellä. Olimme varmaan tosi mukavaa seurattavaa, kun terri kiskoo niin että takajalat ainoastaan osuvat maahan, ja etujalkoja pidetään mahan alla tasapainona..

    • Ohitukset on kyllä sitä hankalempia, mitä provosoivampi vastaantulija on! Pahimpia on tietysti jo hyvissä ajoin älämölöön ryhtyvät koirat, mutta olen huomannut, että esimerkiksi Elnan olemuksen ryhdistymiseen riittää, että vastapuoli nostaa meidät havaittuaan hännän korkealle ilmaan ja ryhdistää oman olemuksensa. No, se on tietysti jo ensimerkki siitä, että kohta sieltä saattaa tulla enemmänkin asiaa.

      Iloisia ja huolettomia lenkkejä sinne teidänkin konkkaronkalle!

  3. Kirjoituksesi ansiosta päätin kokeilla oman koirani kanssa koirakon ohittamista näin ”itsevarmaan tyyliin”. Ja se toimi! Ainakin noin tuhat kertaa paremmin kuin se, kun pakkomielteisesti tungen nameja koiran kuonon eteen turhautuen siitä, että lähestyvä koirakko kaikista yrityksistäni huolimatta (tai nimenomaan niiden vuoksi) kiinnostaa koiraani enemmän. Kiitos! Treenattavaa vielä riittää, mutta tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Ohittaminen jos mikä on ehdottomasti mentaalilaji!

    Mukavaa vuodenalkua teille kaikille!

    • Ihan loistava juttu, kiitos viestistäsi! Mahtavaa, jos olen onnistunut inspiroimaan tällaiseen kokeiluun.

      Toivotaan, että asian tiedostaminen vie nyt ohituksia kivasti eteenpäin. Rentoja ja rauhallisia lenkkejä!

  4. Tämä blogi on hyvää vertaistukea. 🙂 Elämässä kaikki ei mene aina kuin Strömsössä, ainakaan meillä. 🙂 Huojentavaa huomata, että kokeneemmillakin on vaiheita, jolloin opetellaan uudestaan jo opittua jne… Elämänmakuinen blogi siis! Kiitos!

Vastaa