Taas sitä viedään – vuoden viimeistä päivää. Muistan kun eilisen kasarmilla vietetyn uudenvuoden, kun pojat kalasteli liköörikarkkien sisuksia ja valittelivat surkeaa kohtaloaan. Samassa veneessä oltiin kaikki, tänävuonna tuntuu astetta vapaammalta. Ihan hyvä näin.
Kulunut vuosi oli melkoista pyöritystä. Koin paljon asioita, joita en uskonut kohtaavani vielä pitkään aikaan. Ja jos joku olisikin kertonut etukäteen kaikesta, mitä vuoden 2012 aikana tulee tapahtumaan, olisin varmaan pyöritellyt silmiäni ja naureskellut vaivaantuneena.
Alkuvuodesta ensimmäinen yllättävän nopeasti edessäni ollut asia oli kotiutuminen asepalveluksesta. Vaikka palveluspäivät toisinaan olivatkin tuskaisia paitsi fyysisesti, erityisesti myös henkisesti, en vaihtaisi kokemaani pois ja täytyyhän se myöntää – kavereita (ja palveluksen aikaista koiraa!!!) jäi ikävä. Kun asut raivostuttavien apinoiden kanssa samaan tilaan sullottuna useiden kuukausien ajan, alat lopulta pitämään niistä. Karua, mutta totta.
Seuraavaksi huomasinkin kantavani toimitusjohtajan viittaa harteillani. Perustin yrityksen melkein heti kotiuduttuani. Jouduin yrityksen myötä opettelemaan valtavan paljon uusia asioita ja oppiminen jatkuu varmasti vielä pitkään. Kärsivällisyyttäni, unenlahjojani, ja jopa osaamistani ja parisuhdettani on koeteltu uusien kuvioiden myötä enemmän kuin koskaan, mutta luulen, että pikkuhiljaa ollaan jo voiton puolella. Vuosi 2013 on todellinen näytön paikka ja samalla kun odotan sitä hirvittävän innoissani ja jännittyneenä, minua myös hirvittää ihan suunnattomasti. Pitäkää peukkuja!
3 Kesä oli tavallaan leppoisa, mutta taloudellisesti todella raastavaa aikaa. Harrastin pienellä budjetilla puutarhanhoitoa sen, minkä paperihommilta ehdin. Into kävi luonnetestissä yllättävin tuloksin ja sain hirveästi uutta puhtia treenailuun, josta pidin pitkään taukoa. Armeijan koiratouhut saivat pääni pyörälle niin, että olin hetken aikaan haluton tekemään mitään omien koirieni kanssa, vaikka aina toisinaan touhu inspiroikin entistä kovemmin.
Sitten rytisi ja kunnolla. Lokakuussa jouduin hyvästelemään Rompun. Se oli melkoinen kolaus. En olettanut sen hetken tulevan vielä pitkään aikaan, vaikka koiran kunto olikin heikentynyt huomattavasti armeijaan lähtöni jälkeen.
’Cause everybody needs someone that they can trustAnd you’re somebody
That I found just in time
Rompun jättämä aukko on ihan mielettömän suuri, eikä kukaan tai mikään ikinä tule korvaamaan sitä. On uskomatonta ajatella, miten paljon yksi pieni koira voikaan vaikuttaa ihmisen elämään.
Loppuvuosi sujui rauhallisesti. Treenasimme Inton kanssa BH-koetta ja taipumuskoetta varten tavoitteenamme korkata molemmat tulevan kevään tai kesän aikana ja treenaaminen jatkuu edelleen. Vanhempani ottivat pienen sekarotuisen koiranpennun, joka on hulvattoman hauska ja persoonallinen terrierin alku. Sellainen kilon kirppu tuo hiukan uudenlaista kontrastia meikäläisenkin koiraharrastukseen ja käsitykseen koirasta eläimenä.
Ensivuonna tapahtuu taas. En uskalla edes arvuutella, mitä kaikkea. Toivottavasti vuosi on suotuisa. Inton kanssa käydään kurkkaamassa BH-koetta ja taippareita, kävi miten kävi. Elnan kanssa oleilu ja elely jatkuu – ehkä meillä on joskus sellainen suhde, että pystyn haaveilemaan sen näyttämisestä jollain treenikentällä. Haku houkuttelisi ketterän ja itsenäisen menijän kanssa, mutta raitapaita taitaa olla vähän turhankin itsenäinen siihen hommaan, ainakin vielä.
Inton kanssa toivottavasti palataan pelastushaun pariin oikein kunnolla ja toivon, että huhtikuussa 10-vuotta täyttävä Remu elelee tulevankin vuoden terveenä ja hyväkuntoisena.
Inton kanssa toivottavasti palataan pelastushaun pariin oikein kunnolla ja toivon, että huhtikuussa 10-vuotta täyttävä Remu elelee tulevankin vuoden terveenä ja hyväkuntoisena.
