Muista nääkin sitten hei

Osa näistä on varsin perusjuttuja, joita täytyy muistaa pentua kasvattaessa, mutta kirjoittelenpa nyt aikani kuluksi ylös näitäkin. Sääli, ettei näitä yksittäisiä päiväkirjamerkintöjä saa yksityisiksi, sillä tämä tulee nolottamaan myöhemmin, ja paljon. Siis tämä typerä lista ja ylihuolehtiminen, itsestään selvien asioiden vatvominen ja panikoiminen. No hei, siitä on kuitenkin vajaa seitsemän vuotta, kun koiranpentu tuli viimeksi kasvatettua, ja rehellisesti sanoen se ei mennyt kovin hyvin, ei onnistunut alkuunkaan. Tai varmaan menikin kohtalaisen hyvin suhteessa siihen, että olin 11-vuotias. Eli mulla on syyni, ja nyt tsempataan!

Koitetaan pennun kanssa joka päivä muistaa ja ehtiä tekemään jotain, joka on askel parempaa koirakansalaista kohti. Ehkä tää tässä vaiheessa kuulostaa vielä hyvältä, mutta mikä lienee tilanne siinä vaiheessa, kun pentu on herättänyt neljä kertaa yöllä, aamulla astut ensimmäisenä johonkin erittäin epämiellyttävään, ja kaiken kukkuraksi Niki alkaa temppuilemaan ja keksimään tyhmiä rähinäjuttujaan tai muuta vastaavaa. Niinpä, mieti(n)pä sitä!

3. Totuta pentu olemaan irti ja tulemaan luokse käskystä
. Tämä on kaikkein tärkein käsky ja luotettava kutsusta tuleminen on sekä vapaana juoksemisen ehto, että myös pennun paras henkivakuutus. Koska luokse tuleminen on tärkein taito, ei palkinnoissakaan kannata säästellä. Aloita harjoittelu heti kun mahdollista ja ajoita harjoittetu hetkeen, jolloin pentu ei juuri ole puuhaamassa jotain muuta. Älä kutsu pentua, ellet ole varma, että se tulee.

4. Aloita pennun totuttaminen ympäröivään maailmaan jo alle kolmekuisena, jolloin se tottuu vaivatta mitä ihmeellisimpiin paikkoihin, ääniin ja tilanteisiin. Vajaassa viikossa pentu on yleensä tutustunut uuteen kotiinsa sekä perheeseensä, ja tämän jälkeen maailmanvalloituksen on syytä jatkua.
Totuta pentu kaikkiin mahdollisiin asioihin

  • Eri-ikäisiin ihmisiin: vauvoihin, lapsiin, aikuisiin, vanhuksiin, miehiin, naisiin
  • Erilaisessa vaatetuksessa oleviin ihmisiin: silmälasit, hattu, sadevaatteet, univormu, kypärä, jne
  • Eri tavalla liikkuviin ihmisiin: ontuu, konttaa, juoksee, ryömii, kävelee kepin kanssa, kulkee rullatuolissa tai pyörällä, jne
  • Muihin eläimiin: hevoset, lehmät, kissat, kanit, marsut, lampaat, jne
  • Muihin koiriin: pieniin, keskikokoisiin, isoihin, karvaisiin, karvattomiin, pentuihin, aikuisiin, uroksiin ja narttuihin
  • Eri kulkuvälineisiin ja liikenteeseen: auto, linja-auto, juna, jne
  • Ääntä pitäviin laitteisiin, esim. imuri, ruohonleikkuri, pesukone, jne
  • Ihmispaljouteen: juhlat, ostoskeskukset, näyttelyt ja koirakilpailupaikat, jne
  • Hississä ja portaissa kulkemiseen, liukkaalla lattialla kävelemiseen, parkkihalleihin, tuulessa heiluviin pyykkeihin, ampumiseen, jne
Kuljeta pentua kotiutumisen jälkeen mahdollisimman monessa paikassa, ja kutsu itsesi pennun kanssa kylään erilaisten tuttavien luo. Ole kylässä niin kauan, että pentuu rauhoittuu.

5. Leikkiminen. Opettele leikkimään pennun kanssa, ja leiki sen kanssa alusta alkaen erilaisissa paikoissa: kotona, pihalla, lähikentällä, koulutuskentällä, julkisilla paikoilla, jne. Leikkiminen on hyvä palkkio, ja leikkimällä eri paikoissa pentu oppii työskentelemään leikittäjänsä kanssa eri paikoissa häiriöstä huolimatta.

6.Maltti on valttia! Vaadi jo pieni pentu rauhoittumaan ruuan saamiseksi. Hötkyilyllä, riehumisella tai ääntelemisellä pentu ei ansaitse mitään.

7. Totuta pentu käsittelyyn. Kynsien leikkaamiseen, korvien ja silmien sekä hampaiden tutkimiseen ja hoitoon, turkin kunnossapitoon ja pesemiseen. Koiran tulee antaa nostaa itseään ja oppia olemaan paikoillaan, kun sitä kosketellaan. Lisäksi pentu on hyvä totuttaa kyljellään oloon ja hierontaan.

8. Ylläpidä pentunoutoa, ja pääset helpommalla myöhemmin. Rodunomaiset lajit kun kiinnostavat.

9. Ylläpidä kontaktia, mikäli pentu tarjoaa sitä itse, ja jos ei, niin harjoittele sitä alusta alkaen. Aina ennenkuin annat pennulle jotakin, odota, että se ottaa katsekontaktin.

10. Turvalliset koirakontaktit tuttujen ja rauhallisten koirien kanssa ovat suositeltavia, mutta on kuitenkin hyvä ottaa selvää paikallisesta parvo-, penikkatauti-, ja kennelyskätilanteesta. Tervekin koira voi olla näiden tautien kantaja, ja tartuttaa pentusi. Älä anna pennun leikkiä liian riehhakkaiden aikuisten koirien kanssa etenkään alle 6 kuukauden iässä, sillä kasvavien nivelten loukkaantumisriski on suuri.

11. Opeta ensin, vaadi vasta sitten. Pentu ei luonnostaan osaa suomea, joten ”tule” tai ”tänne” eivät ilman harjoittelua merkitse sille mitään. Ajoita harjoittelu sellaiseen hetkeen, jolloin on todennäköisintä onnistua. Älä kutsu pentua luokse silloin, kun jokin toinen asia kiinnostaa sitä selvästi enemmän.

Jaa pennun kasvattaminen, aikaa vievää? Eeei kai.. Etenkään, jos huolehdittavana on samalla kaksi täysikasvuista koiraa. Mikäs tässä on lomaillessa..

Joo, mutta eiköhän tässä ole nyt taas hetkeksi runot runoiltu. Ehkä seuraavaksi innostu(i)n kertomaan, kuinka koiramaailmassa on hankala saada valmista vastausta (KOSKA SITÄ EI OLE), koska kaikkien ”koiragurujenkin” neuvot tuntuvat perustuvan heidän omiin kokemuksiinsa (ylläri?) ja mielipiteitä on yhtä monta kuin on ihmistäkin, ja vielä se, että se mikä toimii yhden kanssa, ei välttämättä toimi toisen kanssa, joten kaikki tieto mitä luet, on ristiriidassa sen kanssa mitä seuraavaksi ja sitä seuraavaksi luet. Esimerkkinä nyt vaikkapa se, että Pertti Vilander neuvoo Koiran korjaus kirjassaan, että aikuisten ja pennun tutustuttaminen toisiinsa olisi hyvä tapahtua aikuisen koiran reviirillä, koska pesäalueella aikuisen vietit ja vaistot ovat sellaiset, että sen on helpompi käsittää pentu pennuksi. Mene sitten, ja tiedä. Yleinen ajatus tuntuu olevan, että toisilleen vieraat eläimet totutetaan toisiinsa puolueettomalla maaperällä. Lisäksi Pertti Vilander ”Peetsa” kertoo kirjassaan, että jos aikuinen koira haukkuu kotiin tuodulle pennulle, omistajan on muristava aikuiselle koiralle, idea on siis se, että omistaja varoittaa aikuista koiraa, että pentu on omistajan omaisuutta. Tuire Kaimio puolestaan kertoo Pennun kasvatus kirjassaan, ettei aikuisen ja pennun väleihin tule puuttua ellei se ole välttämätöntä. Salme Mujusen artikkeli on taas hiukan eri maata, mutta vaikutti sekin varteenotettavalta. Eli koita nyt tässä sitten päättää mitä neuvoja oikein lähdet noudattamaan.  Että niin!

Ja ihan kun tässä ei olisi mietittävää tarpeeksi! Mulla on papereita täynnä nimiehdotuksia pennulle, mutta mikään ei tunnu loksahtavan. No, ehkä se nimi loksahtaa sitten, kun on pentu sylissä. Toivotaan näin. Ja hittolainen. Rahaa vaan menis. Mun tekis hulluna mieli osallistua Suomen eläinkoulutuskeskuksen verkkokurssille ”Pennusta kilpailukoiraksi”, jos siellä vaikka saisin vähän vinkkejä ja vastauksia miljooniin kysymyksiin, jotka mua askarruttaa. SNJ:n foorumilta on tullut luettua vaikka mitä heikkohermosista ja ärsyttävästi ääntelevistä tollereista, joten kysymyksiä sen kun tulvii mun pieneen mieleeni. Ainakin eläinkoulutuskeskuksen verkkokurssi ”Oppimispsykologian perusteet” oli hirvittävän antoisa ja hyvä kurssi, joten kiinnostaisi mennä jatkamaan tuohon toiseen..

No, ehkä nyt on kuitenkin hyvä lopettaa pentuhaaveilut (ja murehtimiset) tältä illalta ja kipaista vaikka koirien kanssa kävelylle toivottavasti hiljaiseen iltaan. Mikäpä sen parempaa kun kävellä hiljaisilla teillä ihan keskenään vaan.

1

Kaksin aina kaunihimpi. Tai ei nyt ihan aina..

Koirat nukkuu. Varmasti oli ihan hirvittävän rankka kokemus näille epäitsenäisille rakeille, kun tänään tein kummankin koiran kanssa erikseen pidemmän puoleisen ”kello viiden” lenkin. Niin no hyvähän sitä itsenäisyyttä on tässä vaiheessa alkaa treenaamaan, kun Niki täyttää lokakuussa seitsemän ja Romppu on kuusi. Ai eikö tää ollutkaan se ikä, missä kaikki oleellinen opetetaan koiralle?

Mutta hei, parempi myöhään kun ei milloinkaan ja kyllä se vanhakin koira oppii uusia temppuja! On virkistävää ottaa vain yksi koira matkaan ja lähteä. Tällä kertaa lenkkeiltiin Nikin kanssa naapurin Kirsin ja tämän mittelspitz Vilin seurassa. Kaksikkoa jäi kotiin odottamaan pieni saman rodun edustaja Zorro, joka hiljattain muutti uuteen kotiinsa Kirsin luo. Varsin hellyyttävä pikkukaveri, jota olin eilen katsomassa ja yllättäenkin myös kuvaamassa. Nappisilmästä tuli onnistuneita otoksia, jotka nekin varmaan päätyvät jossain vaiheessa kuvagalleriasivustolleni. Ainakin pari niistä.

Tosiaan, ensin Nikin kanssa lenkille kera Kirsin ja Vilin. Koirat saivat taas viipottaa vapaina pitkin hiljaisia maalaisteitä, vaan pitipä vastaan tulla taas joku älypää pienen pitbulleron kanssa, tai jonkun vastaavan, ylipainoisen rodun edustajan. Koira kulki tietysti vapaana, eikä sen ulkoiluttaja tehnyt mitään asian hyväksi havaitessaan, että kaksi ulkoilijaa on koirineen tulossa vastaan. Siinä vaiheessa, kun bullero vaan lähestyi meitä, en jaksanut muuta kuin löysätä Nikin hihnaa ja antaa mennä vaan. Niki nuuskutteli koiraa kiinnostuneena, mutta lyhyen tutustumisen jälkeen bullero jatkoi matkaansa isäntänsä kanssa -ensin kohti Viliä, ja lopulta jonnekkin kauas horisonttiin. Kovasti äijä vakuutteli, että ”meidän koira on kiltti, ei se mitään tee” – mutta eipä äijä tiennyt kuuluuko meidän koirat hyviksien vai pahiksien puolelle. Niinpä. Ainahan kannattaa testata onko se vastaantuleva koira kiltti, esimerkiksi riskeeraamalla oman koiran terveys. Joo, hienoa. Välillä toivoisin omistavani vähintäänkin rottweilerin. Olisikohan siinä vaiheessa enää päästänyt koiraansa omani luokse ja todennut, että ainakin tää meidän koira on kiltti.

Kun Nikin kanssa oltiin kotiuduttu, lähdettiin Rompun kanssa suuntaamaan kohti metsää, ja tämäkin jätkä sai nauttia vapaudesta. Huvittava pikkumies innostui jopa metsään päästyään irrottautumaan mun säärestä, johon oli matkalla metsään ollut täysin liimautuneena. Tätä on hauska ulkoiluttaa, se löntystelee eteenpäin, harvemmin edes haistele mennessään, ja pysyy aivan mun lähettyvillä, sääressä kiinni. Kun Niki on messissä, Romppu hömeltää ihan miten sattuu, mutta kun mennään kaksin se on oma, rauhallinen itsensä. Oikeastaan aika unelma, tavallaan. Hyvin yksinkertainen koira, mutta pidän siitä.

Joten aina ei ole kaksin kaunihimpi. Välillä on hyvä lähteä lenkille ihan vain yhden koiran kanssa kerrallaan.

2

Pohdintaa ja ajatuksia aiheesta kolmas koira, ja vähän muutakin

Maanantaiksi mulle olikin lykätty 14:30-21:30 työvuoro, joten agilityt jäi tällä kertaa väliin. Täytyy kyllä jatkossa yrittää koittaa saada työvuorot sovittua niin, ettei ne hirveästi veisi meidän agilitystä. Tällä hetkellä se on meidän ainut aktiivinen harrastuslaji, joten olisi kurjaa, jos sekin meiltä vietäisiin.

Tänäänkin oli vastaavanlainen työvuoro kuin maanantaina. Aamulenkki venähti suunniteltua pidemmäksi, ja hyvä niin, kun lenkillä vastaan tuli Karo ja Hukka (joka oli laittanut jarrut päälle kun äkkäsi meidät), joiden kanssa jatkettiin matkaa yhdessä metsään. Hukka on pieni kelpielapsi, josta tulee varmasti myöhemmin mainiota riekkuseuraa myös mun omalle pennulle. 😉 Virallinen pentukesä (vai vuosi?) on kai nyt sitten avattu, kun kahdella suunnalla naapuristossa on pentu, ja vähän itse kullakin tutulla, ja jos ei pentua niin ainakin olen aistivinani kovaa kuumeilua sellaista kohtaan..

Kieltämättä, vähän kyllä jännittää mitä tulevan pitää. Kolme koiraa. Olen koittanut lukea ympäri nettiä tärkeitä asioita pennun kasvatuksen suhteen. Siis lähinnä ennakointia, ettei tulisi taas opittua kantapään kautta kaikkea. Muutamia asioita, joita olen saanut irti, jotka tällä hetkellä pyörivät päässä, mutta missälie sitten, kun niitä oikeasti tarvittaisiin.

1. Itsenäisyys. Tähän on ehdottomasti panostettava. Laumassa elävän koiran itsenäisyyttä on hyvä lähteä alusta alkaen vahvistamaan ja ylläpitämään. Kaikki arkeen liittyvät asiat tulee opettaa niin, ettei pentu saa tukea vanhemmilta koirilta, vaan sen on selviydyttävä tilanteista itsenäisesti. Koska pentu kehittyy kaiken aikaa, on näitä asioita myös ylläpidettävä jatkuvasti.

Wrong! Niki ja Romppu turvautuvat toisiinsa todella paljon, ja välillä tuntuu, että nämä kaksi ovat kuin yksi ja sama koira. Niki on itsenäisempi kuin Romppu, johtuen varmasti siitä, että se oli meillä ensin, ja sen kanssa harrastetaan paljon sellaisia asioita, joissa Romppu ei ole ollenkaan mukana. Romppu on voinut koko elämänsä ajan turvautua ”isoveljen” apuun, ja tuntuu, ettei se ole vielä tähänkään päivään mennessä ehtinyt kehittämään itselleen omia aivoja. Vaan miksipä olisi, kun isoveli miettii kaiken valmiiksi. Ehkä koitamme välttyä tältä virheeltä jatkossa?
2. Aikuisten koirien arki ei saa muuttua radikaalisti pennun muutettua taloon. Pennulle pyhitetty aika ei saa olla vanhemmilta koirilta pois, eikä vanhempien koirien arki saa muuttua pennun takia. Kenenkään ei tarvitse taistella huomiosta tai huolestua, saako sitä ollenkaan. Kaikille riittää aikaa.

Wrong! Kolmisen vuotta sitten aloin seurustelemaan nykyisen poikaystäväni kanssa. (Hei, ihan hyvin voi verrata poikaystävää koiraan!) Uusi kepo-ehdokas vei varkain paljon aikaani, ja koirien huomiointi jäi ihan vahingossa vähemmälle. Niki huomasi, että emännällä on uusi ”ykkösmies”, ja koiraa alkoi vaivaamaan uusi, emännän kanssa sohvalla rötköttävä vieras ihminen, joka tuntui vieneen kahden spanielin paikan niin sohvalta, kuin myös emännän sydämestä. Pieni koira alkoi ajattelemaan liikaa, stressaamaan. Pian se olikin jo kehittänyt itselleen pahan hot spotin, märkivän ihotulehduksen, ja seurauksena siitä myös korkean kuumeen. Mikä meni pieleen?
Eläinlääkäri ei ihan määrännyt poikaystävää lopetettavaksi, mutta stressi piti saada loppumaan. Arkeen ei ollut paluuta, mutta aloimme poikaystäväni kanssa ottamaan Nikiä, sekä Romppua huomioon eritavalla kuin aiemmin, ja keksimme paljon myös yhteistä puuhailtavaa, johon kaikki pystyivät osallistumaan. Nykyisin kummatkin koirat ovat erittäin kiintyneitä ”allergiaoireita” tuottaneeseen poikaystävääni. Siispä, yllättävätkin asiat voivat aiheuttaa pahastikkin oireilevaa stressiä. Emmehän ota tätä riskiä jatkossa? Emme.
Jaa. Tähän aikaan yöstä (hei haloo?) ei tule enempää mieleen. Lisäilenpä siis jatkossa, mikäli jotain vielä juolahtelee. Kommentit, vinkit, ovat erittäin tervetulleita.

0