arki

Arkea ja arkisia artikkeleita elämästä koirien kanssa.

Oppia ikä kaikki

/ Jenna / Muu elämä / 2 kommenttia
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Rahabalanssi

En olisi uskonut sanovani tätä — etenkään vielä nyt — mutta uupumuksen läpikäynti on ollut yksi opettavaisimmista ajanjaksoista elämässäni.

En väitä, että tilanne olisi ohi, tai välttämättä pitkälle tulevaisuuteen stabiili.

Siitä kai kaikessa onkin kyse: oppia tasapainoilemaan elämän aallokoissa, hidastamaan ennen reunaa ja samalla, kun kyky ymmärtää ja ennakoida kasvaa: opetella elämään hetkessä. Nauttimaan elämästä.

Päivä, joka saapuikin

Pohjan mustuudessa ajattelin, ettei tätä päivää koskaan tulisi. Pinnan alle ei näkynyt valoa, syvyyksissä oli pelkkä pimeys. Kokemus ravisteli koko perusolemusta.

Rantaan uituani (vaikka en edes tiennyt, että myös pienen pienet jalkojen liikkeet vievät pintaa kohti) huomasin, että vaikka minä yhä hytisin veden hyytävästä kylmyydestä, ylläni paistoi aurinko – ja minulle oli kaikesta huolimatta (tai juuri siksi) pehmeä lämmin huopa, johon pystyin kääriytymään. Keräämään voimia.

Suuri osa uupumuksen mukanaan tuomista fyysisistä oireista katosi päivien vaihtuessa viikkoihin. Omalla painollaan, pikkuhiljaa. Huomaamatta.

Se taisi olla joulu-tammikuun tietämillä, kun kehoni viimeksi puutui tai henkeäni olisi ahdistanut niin paljon, että kehoni kävisi elämän ja kuoleman taistelua kysymättä tajunnaltani, täytyykö meidän.

Ajatukseni saattaa kuitenkin edelleen takellella, sanatkin hukkuvat, enkä enää läheskään aina osaa kirjoittaa oikein. Korvissa saakka hakkaava sydämen syke on vielä silloin tällöin riesanani. Saatan herätä siihen jopa keskellä yötä.

Se kertoo, että olen ylittänyt rajani tai asettanut itseni tilanteeseen, jossa minun on hankala olla. Sanotaan, että kaikki hienot asiat tapahtuvat oman mukavuusalueen ulkopuolella, mutta silti suosikkilainaukseni on Svend Brinkmannin näppäimistöltä:

”Jos ajattelet myönteisesti joka päivä, teet lujasti töitä, pyrit olemaan paras versio itsestäsi, ympäröit itsesi inspiroivilla ihmisillä, etkä ikinä anna periksi, niin ei ole mitään rajoja sille, miten perusteellisesti voit palaa loppuun.”

Mitä sitten

Kun tekevä ja aikaansaava ihminen istutetaan sairaslomalle ajanjaksossa, jossa toisten ihmisten näkeminen tai esimerkiksi elokuvissa käynti ei ole suotavaa, vaihtoehtoja ei juurikaan jää.

En muista sairaslomastani paljoakaan – en tiedä, miten kulutin päiväni. En seikkaillut ympäri Suomea, vaan oleskelin luonnon rauhassa tai kotona. Silitin lakanoita ja pyyhkeitä, järjestelin kaappeja. Siivosimme ulkovaraston ja lopulta koko kodin niin, että nykyisin tiedän, missä jokainen tavara sijaitsee – ja minne jokainen tavara kuuluu (lukuun ottamatta sitä parempaa otsalamppua, joka on edelleen hukassa).

Ne tavarat, jotka eivät löytäneet paikkaansa tai käyttötarkoitustaan juuri tästä elämästä, lahjoitettiin eteenpäin. Näihin tavaroihin lukeutuu myös koirien ylimääräiset varusteet, pokaalit ja ruusukkeet — palaan tähän vielä myöhemmin.

Asioiden järjestäminen kotona – ja turhien asioiden hävittäminen – on ollut uskomattoman puhdistava prosessi. Sitä mukaan kun olen jäsennellyt kotini ja kaappieni sisältöä, myös ajatukseni ovat jäsentyneet. Hitaasti, vähitellen.

Nykyisin vaalin elämässäni tilaa, jossa kotiin ei pääse syntymään kaameaa sekasotkua. Se, että tavaraa on vähemmän ja kaikelle on paikkansa, tuntuu antavan kaipaamaani tilaa myös ajatukselle.

Eteenpäin

Vaikka asioiden järjestely saattaa kuulostaa tekemiseen koukussa olevan ihmisen sijaistoiminnolta, sille uhrattu ajatus ja tekemisen tempo paljastavat, että kyse oli enemmänkin terapiatyöstä. Tarpeellisesta sellaisesta.

Luin tusinan vanhoja, sittemmin paperinkeräykseen päätyneitä kirjeitä ja selasin läpi itse koostettuja puhelinluetteloita, joissa oli lapsuudenystävieni kotipuhelinnumeroita.

Kävin kaikenlaista roskaa läpi välillä nauraen, välillä itkien. Vuosiin on mahtunut hirvittävän paljon. Myös sellaista, joka vaan on jäänyt roikkumaan ja olemaan jollain tasolla läsnä, ja josta on ollut vaikea irrottaa. Mutta kun työn tekee ennen kaikkea itsensä kanssa, se vie eteenpäin.

Hallitsemattomat sotkut

Kun tavarat ja sen myötä ajatukset olivat löytäneet paikkansa, aloin näkemään ympärilläni myös muita hallitsemattomia sotkuja. Päätin, että en enää halua elää yhdessä hallitsemattomien sotkujen kanssa. Epämääräinen komero vanhoine kirjeineen, papereineen ja tavaroineen on konkreettinen ja fyysinen esimerkki hallitsemattomasta sotkusta, mutta tietynlainen elämäntyyli ruokkii hallitsemattomien sotkujen syntymistä muuallekin, kuin vain asuinneliöihin.

Ne voivat löytyä ruokalautaseltamme, tai kuten minun tapauksessani: pinoista avaamattomia laskuja, talouteen liittyvistä epävarmuuden tunteista ja joka kertaisesta kauhusta avata puhelimen verkkopankkisovellus.

En yritä kertoa, että sairaslomani aikana minusta olisi kuoriutunut kontrollifriikki. Päinvastoin uteliaisuuteni heräsi ja minussa nousi halu oppia ymmärtämään minua, valintojani ja valintojeni seurauksia. Aloitin vuodenvaihteen tietämillä rahaterapeutiksi tituleeratun talousvalmentaja Jenna Mattilan valmennuksen ja se on ollut elämäni tärkein matka kohti taloudellista tasapainoa.

Tasapainoon -verkkovalmennus

Ennen valmennukseen ryhtymistä en ollut koskaan ajatellut, minkälaisia vaikutuksia lähtökohdillamme, kokemuksillamme ja persoonallamme on omiin, henkilökohtaisiin taloudenhallintakykyihimme. Kaimani Jenna onkin tehnyt verkkokurssillaan hyvää ja perinpohjaista työtä, sillä valmennus ei perustu pelkkiin lukuihin, vaan oman itsemme ymmärtämiseen ja vasta sitten konkreettiseen muutosprosessiin. Kenties hankalaltakin tuntuvat luvut ja budjetointi tulevat kurssimateriaaleissa vasta myöhemmin – minun onnekseni valmiiksi tehdyin ja suunnitelluin, helppokäyttöisin excel -tiedostojen siivittämänä.

Kuukausituloni on aiemmin koostunut markkinoinnin ja viestinnän tehtävistä ansaitulla 3 200 euron bruttopalkasta sekä epäsäännöllisistä sivutyön tuloista. Se kuulostaa äkkiseltään kivalta, mutta huonot autovalinnat ja tapaturma-alttiit koirat ovat pitäneet huolen siitä, ettei säästöjä ole päässyt syntymään. Perisyntini ei koskaan ole olleet take away -kahvit tai lähikaupan tulppaanikimput, vaan keittiön nurkkatasolle kasaantuva avaamattomien laskujen pino, joka kasvaa äkkiä paitsi korkoa, rokottaa tilin saldoa myös muistutusmaksuineen.

Rahabalanssi -yritystään luotsaavan Jenna Mattilan Tasapainoon -verkkovalmennus ei ole laihdutuskuuriin verrattavissa oleva pikadieetti tai kuiva rutistus kohti toivottoman epätodellisia rikkauksia, vaan pohjamutia möyhivä asennemuutokseen pyrkivä valmennus, joka tarjoaa ytimeen porautuvaa, inhimillistä pureskeltavaa. Juuri niistä aivan tavallisista lähtökohdista, ilman häpeilyä tai syyllistämistä. Uskon, että en ole todellakaan ainoa aikuinen, joka opettelee taloudenhallintaa vasta kypsemmällä iällä.

Siksi se, miten matalan kynnyksen valmennuksesta on kyse, tuntuukin tärkeältä. Valmennukseen ei kuulu monimutkaisia, mahtipontisia tai uuvuttavia säästö- ja sijoitussuunnitelmia, vaan konkreettisia työkaluja rahankäyttöön liittyvien ajatusten ja jopa syvempiin tunteisiin liittyvien toimintamallien ymmärtämistä, havainnointia ja uudelleen ohjelmointia. Se on yllättänyt minut täysin: en koskaan ajatellut, kuinka käsi kädessä kokemukset, tunteet ja raha liikkuvatkaan.

Kaiken kaikkiaan valmennuksen lähestymiskulma on lempeä. Miten voisitkaan osata taloudenhallintaa, jos et ole koskaan opetellut? Inhimillisesti rakennetut teoriaosuudet eivät syyllistä tai surkuttele, vaan tarjoavat ajattelut aihetta mielenkiintoa herätellen.

Vakavarainen koiranomistaja

Työskenneltyäni kaimani kanssa valmennuksen ajan intensiivisesti, huomasin, että vaikka meillä on hyvin erilaista osaamista, meillä on silti myös hyvin paljon yhteistä. Yhteisistä ongelmanratkaisuhetkistämme lähtikin ajatus myös yhteisestä kehitysprojektista. Sen seurauksena lanseerasimme työkirjan koirien kulujen hahmottamiseen, listaamiseen ja ennakointiin. Jennan erinomaisten excel -taitojen seurauksena tulokseksi saatiin fiksu ja laadukas dokumentti, joka tekee jopa hätkähdyttäviä summauksia talouden suunnasta.

Jos satut kuulumaan siihen ihmisryhmään (johon minäkin pitkään kuuluin) jonka mielestä termi ”vakavarainen koiranomistaja” kuuluu samaan joukkoon kuin yksisarviset, pääsiäispupu ja joulupukki – tämä työkirja on sinua varten.

Vakavarainen koiranomistaja -työkirja nimittäin mahdollistaa kulurakenteiden hahmottamisen ja seurannan, sekä tulevien kustannusten ennakoinnin. Se auttaa sinua konkreettisten kuukausisäästösuunnitelmien avulla varautumaan tuleviin luustokuvauksiin, kisalisenssimaksuihin sekä muihin odotettavissa oleviin menoeriin.

Kyseessä on ainutlaatuisella tavalla toteutetut, älykkäät taulukot, jotka tekevät laskutoimitukset ja säästösuunnitelmat syöttämiesi lukemien perusteella puolestasi. Kokonaisuudessa yhdistyy ajatukseni perinteisimmistä koiramaailman kustannuksista (terveystarkastukset ja kisalisenssit mainittu!) sekä Jenna Mattilan ainutlaatuinen ammattitaito.

Viikonlopun erikoistarjous (13.3.-14.3.2021)

Kannustan sinua tälle matkalle kanssani. Jos minä pystyn kesyttämään nurkissa väijyneen talousmörön, myös sinä pystyt siihen. Talousmörön voi valjastaa hyötykäyttöön, jolloin se tarjoaa merkityksellisen elämän kokemuksen juuri siten, kun sinä henkilökohtaisesti merkityksellisen elämän koet. Kisamatkoineen, näyttelyreissuineen ja valintoineen ja vaihtoehtoineen sen väliltä ja ulkopuolelta.

Tämän viikonlopun ajan saat Tasapainoon -verkkovalmennuksen yhdessä Vakavarainen koiranomistaja -työkirjan kanssa yhteishintaan 49,90 euroa käyttämällä koodia PURPAR. Klikkaamalla tästä (linkki toimii parhaiten muulla kuin mobiililla) pääset tutustumaan tarjoukseen omalla sivullaan. Kyseessä on kombo, joka parhaimmassa tapauksessa muuttaa koko loppuelämäsi.

Uskon, että taloudenhallinnassa on kyse siitä samasta, kuin elämässä ylipäätään. Oppia tasapainoilemaan aallokoissa, hidastamaan ennen reunaa ja samalla, kun kyky ymmärtää ja ennakoida kasvaa: opetella elämään hetkessä. Nauttimaan elämästä.

LINKKI: Tasapainoon -verkkovalmennus & Vakavarainen koiranomistaja -työkirja

13

Kokemuksia robotti-imurista koiraperheessä

/ Jenna / Yleinen / 1 kommentti

Vau. Jos luulit, että koirien kanssa jaetun arjen täytyy olla ikuisia kompromisseja tai täyttä raadantaa, luulit väärin. On olemassa ratkaisuja, joiden avulla mielenterveyden rippeet on mahdollista säilyttää siitäkin huolimatta, että omaa silmää siisteydelle – ja rakkautta nelijalkaisia ystäviä kohtaan.

Materiaalivalinnoilla pääsee pitkälle. Muistan ikuisesti imurikauppiaan (kyllä, niitä kiertää vielä tänäkin päivänä) joka väen vängällä halusi tulla imuroimaan kotiini, jossa asui lisäkseni neljä koiraa. Täytyy myöntää, että vaikka pyyntö oli tungetteleva, ilahduin suuresti, kun kerrankin joku muu halusi imuroida kodissani.

Imurikauppias tuli sisään laitteensa ja kaikkien siihen kuuluvien lisäosien ja lisäosien lisäosien kanssa. (Ja minä mietin, missä ikinä voisin itse säilyttää tuollaista määrää siivoustarvikkeita pelkästään pölynimuria varten.)

Hän katsoi ympärilleen ja onnitteli materiaalivalinnoista. Nahkasohva ei ollut imenyt pinnoilleen näkyviä koirankarvoja, eikä olohuoneen lehmäntaljasta paljastunut sinnikkäälläkään imuroinnilla salakavalaa ja näkymätöntä moskaa.

Satuin tuolloin asumaan vuokralla melko uudessa kivitalossa, jonne toteutettu vaaleanharmaa, pistekuvioinen muovimatto oli myös materiaalivalintana oivallisesti koirakotiin soveltuva ratkaisu. Lisäksi pehmeäpintainen muovimatto oli tassujen alla mukava ja hiljainen.

Imurikauppias imuroi nurkkiin kerääntyneet pölypallot ja eteisen hiekkaa keränneen maton, kiitti ajastani ja poistui. En kuullut hänestä sen koommin.  

Elämä neljän koiran kanssa on myös elämää pölypallojen ja inhottavan irtohiekan kanssa (mutta sen ei tarvitse olla)

Nykyisin asun kodissa, jossa vaalealla, kiiltäväpintaisella mosaiikkiparketilla seikkailevia pölypalloja ja koirien tassuissaan sisälle kantamaa hienojakoista hiekkaa ei voi olla huomaamatta.

Kahden whippetin, seisojamixin ja mittelspitzin taloudessa imuria saa laulattaa vähintään kerran viikossa. Se tapahtuuu pakon edessä, jotta passiivis-aggressiivisen oloisina nurkissa lymyilevät pölypallot eivät saa yöaikaan murhanhimoisia ajatuksia.

Kahdella aikuisella ihmisellä ja neljällä koiralla on asunnossamme käytettävissään 67 m² tilat ja rehellisyyden nimissä en jaksaisi siivota yhtään enempää.

Jos imurointivälistä alkaa kulumaan enemmän kuin viikko, koti alkaa tuntumaan vastenmieliseltä. Paikalta, jossa aikaa ei ole enää ollenkaan mukava viettää.

Voiko robotti-imurin hankkia koiraperheeseen?

Olen miettinyt robotti-imurin hankintaa valehtelematta jo yli kymmenen vuoden ajan. Kymmenen vuotta sitten robotti-imurit tuntuivat vielä varsin harvinaisilta, enkä uskonut niiden tuovan merkittävää helpotusta arkeen pitkäkarvaisten koirien kanssa. Olin nimittäin varma, että robotti-imurista ei olisi apua, kun sen pyöriin kietoutuisi pitkiä koirankarvoja. Lopulta se tukkeutuisi kokonaan pystymättä lainkaan käsittelemään sellaista määrää koirankarvoja.

Koetun ongelmallisuuden vuoksi ajatus unohtui vuosiksi. Pahin pöly- ja irtohiekkaongelmakin katosi, kun pörröisemmät koirakaverit vaihtuvat ajansaatossa toisenlaisiin. Pohjavillattomiin, lyhytkarvaisiin ja pitkäjalkaisiin, turkeiltaan hyvin vaivattomiin otuksiin. Sellaisiin, jotka eivät lyhyen turkkinsa ja korkean maavaransa ansiosta kantaneet ulkoa moskaa sisälle kotiin, eivätkä merkittävästi tiputelleet edes omia karvojaan.

Kun kevään myötä nurkkiimme pesiytyi neljäskin koirakaveri, melko matalalla maavaralla varustettu pörröinen mittelspitz, huomasin haaveilevani robotti-imurista uudelleen. Vaikka koiran turkinhoito oli esimerkillisen hyvin hallinnassa, irtokarvaa, pölyä ja roskaa oli taas alkanut kerääntymään ympäri asuntoa häiritsevän paljon.

Olen käynyt paljon hyviä keskusteluja Instagramissa ja niinpä tiedustelin siellä tälläkin kertaa, sattuisiko kenellekään olemaan kokemuksia robotti-imurista koiraperheessä. Erityisesti minua kiinnosti tietää, sopiiko robotti-imuri pitkäkarvaisen koiran kanssa jaettuun arkeen.

Kommenttivyöry yllätti minut täydellisesti. Moni koiranomistaja kertoi, ettei voisi enää kuvitella elämää ilman robotti-imuria. Kommentti, jossa kerrottiin, että mikään muu robotti-imurin hankinnassa ei harmita, kuin se, ettei sitä tajuttu tehdä aikaisemmin, oli ehkä kaikkein hätkähdyttävin.

Yleinen linja tuntui olevan, että ”me ei enää pärjättäisi ilman,” vaikka joukkoon mahtui myös pieni osa huonojakin kokemuksia (siitä, kuinka karvakasat vain siirtyivät eteenpäin robotti-imurin edellä ja siitä, kuinka imuri oli ahneuksissaan imaissut sisäänsä jopa koiran hännän).

Positiivisen kommenttivyöryn myötä sinetöin mielikuvani laitteen hyödyllisyydestä ja jäimme odottamaan sopivaa tilaisuutta robotti-imurin hankintaan.   

Robotti-imuri koiraperheessä

Lokakuun alussa koimme onnellisen perhetapahtuman, kun alennusmyyntien myötä meidänkin kotiimme kotiutettiin pitkään suunniteltu ja odotettu robotti-imuri.

Sen ensimmäinen käynnistys oli spektaakkelimainen tapahtuma, johon suurin osa koirista ei juurikaan reagoinut. Sumu, joka jo lähtökohtaisesti pelkää myös perinteistä imuria, kulki häirityn oloisena ympäri asuntoa robotti-imuria pakoillen, mutta muuten laitteen vastaanotto oli alusta alkaen varsin rauhaisa. Ehdin epäilemään sitäkin, sillä esimerkiksi Olmi saalistaa mielellään jopa kihvelin harjapäätä. Rauhallisesti ja harkiten etenevä robotti-imuri ei kuitenkaan ole herätellyt suuren saalistajan vaistoja.

Meille kotiutunut Roborock S6 -pölynimurirobotti omaa hiljaisen käyntiäänen ja 480 ml rikkasäiliön, jonka tyhjennän jokaisen imurointikerran jälkeen.

Kokemukseni on osoittanut, että neljän koiran perheessä näin syysaikaan päivittäin imuria käytettäessä rikkasäiliö täyttyy tai on vähintäänkin puolillaan jokaisen imurointikerran jälkeen, mikä kertoo konkreettisesti tehdystä työstä ja nurkista hävitetystä moskasta.

Siinä tiivistyykin yksi robotti-imurin parhaista puolista. Siinä, missä itse vaivautuisin imuroimaan noin viikon välillä pölyn ja hiekan jo häiritessä, robotti-imuri tekee työn matalalla kynnyksellä jo ennen, kuin sotku edes sattuu sieluun.

Ne vähemmän harmilliset kotityöt

Robotti-imurin rikkasäiliö on helppo irrottaa ja tyhjentää jokaisen imurointikerran jälkeen (tai uutta imurointikertaa edeltäen). Robotti-imuri ei käytä pölypusseja, vaan säiliön sisältö kipataan roskikseen, minkä jälkeen säiliö asetetaan helposti takaisin paikoilleen. Kyseessä on helppo ja vaivaton toimenpide, johon ei suurella todennäköisyydellä tarvita insinööriä tai tietoteknillistä koulutusta. Kotityönä robotti-imurin rikkasäiliön tyhjentäminen voittaa mennen tullen esimerkiksi pölypussin vaihtamisen perinteiseen pölynimuriin.

Rikkasäiliön lisäksi robon tekniikkaan kuuluu HEPA-suodatin, joka pitää poistoilman puhtaana. Aion huolehtia robotti-imurini sisuskalujen kunnossapidosta hamaan tulevaisuuteen, sillä ainakaan toistaiseksi robotti-imuri ei tuota asuntoon sellaista tunkkaista hajua, mikä jää helposti ilmaan vuosia vanhasta, kaikkensa antaneesta pölynimurista, jonka huoltoa on laiminlyöty jo useiden vuosien ajan.

Hallitsemme robotti-imuriamme helppokäyttöisen mobiilisovelluksen kautta. Parin ensimmäisen käyttökerran aikana robotti-imuri piirsi itselleen kartan, joka löytyy sovelluksesta ja jonka perusteella voimme määrätä robotti-imurin imuroimaan esimerkiksi vain tietyn huoneen tai alueen (tai vastaavasti jättämään jotkut alueet kokonaan siivoamatta). Itsenäistä puurtajaa voi halutessaan ohjata myös manuaalisesti, mikäli sattuu esimerkiksi blogiin kuvia ottaessaan tyhjentämään HEPA-suodattimen matolle.

Jep, robo imuroi matotkin. Se loikkii reunojen yli ketterästi ja on valmis ylittämään kaikki esteet, kunhan niiden maksimikorkeus on 2 cm. Tämä kannattaa ottaa huomioon, jos kodissasi on korkeita kynnyksiä.

Kuten voidaankin jo arvella, rappusia varten robotti-imurissa ei ole pomppuominaisuutta, eikä se myöskään sylje sisuksistaan seittejä, joiden avulla se voisi vaivatta edetä seinäpinta-aloja Spidermanin lailla. Asunnot, joissa on paljon rappuja tai erikorkeuksissa sijaitsevia huoneita lienevätkin minkä tahansa robotti-imurin Akilleen kantapää.

Todettakoon kuitenkin, että niitä esteitä, joita robotti-imuri ei voi ylittää, se mielellään kiertää. Tällaisiksi esteiksi lukeutuu esimerkiksi koirien peti, keittiön paikkojaan vaihtelevat tuolit ja koirilta lattialle jääneet lelut ja puruluut.

Kokemuksia robotti-imurin käytöstä – levittääkö robotti-imuri kakkaa?

Vaikka robotti-imuri onkin aivan verraton siivousapulainen, sitä hankkiessa on hyvä tiedostaa, ettei se esimerkiksi järjestele koirien tai lasten leluja lattialta tai vie lattialle jääneitä sukkia pyykkikoriin. Niiden poimiminen ennen imuraatiota on kuitenkin pieni vaiva. Samalla, kun itse järjestelee paikkoja, on robotti-imuri jo lattiapintojen kimpussa, mikä säästää ainakin omassa arjessani aivan mielettömästi aikaa ja energiaa.

Kauhistelut siitä, että olemme hankkineet kotiimme koirien ripulikakan levittäjän, on helppo sivuttaa. Meillä robotti-imuri ei koskaan aloita töitään itsekseen, vaan hallitsemme sen työaikoja sovelluksen avulla. Se siivoaakin lähinnä silloin, kun olemme kotona tai juuri silloin, kun teemme koirien kanssa lähtöä lenkille. Tällöin robotti-imuri saa puuhastella nurkissa poissa ollessamme itsekseen, eikä sitä edelleen kaihtavalle Sumulle aiheudu ylimääräisiä sydämen tykytyksiä. Vaikka me haluamme manuaalisesti hallita robotti-imurin työaikoja, sen voi halutessaan ajastaa aloittamaan siivouksen aina tiettyyn kellonlyömään.

Kun robotti-imuri on hoitanut hommansa, se hakeutuu takaisin omaan lataustelakkaansa. Me olemme sijoittaneet robotti-imurin lataustelakan vanhan liinavaatekaapin alle olohuoneeseen, mistä robotti-imuri on koska tahansa valmis rynnistämään kohti uusia haasteita. Sillä niin se vaan on, ettei elämän koirien kanssa tarvitse olla elämää lattiat vallanneiden koirankarvojen, pölypallojen ja inhottavan irtohiekan kanssa.

275

Mitä Sumu on opettanut vuoden aikana?

/ Jenna / Koiranomistajan pohdinnat, Käyttäytyminen, kasvatus ja koulutus / Jätä kommentti

Sumu muutti meille toukokuun 5. päivänä vuosi sitten. Olemme siis tällä päivämäärällä saaneet tutustua toisiimme vuoden ajan. Olemme jakaneet yhteistä arkea ja kuka tietää, ehkä molemmat oppineet jotakin toisiltamme.

Sumun ottaessani toivoin, että eläköitynyt valjakkokoira veisi arkemme uusille urille. Kaipasin elämääni sisältöä ja kipinää, jonka menetin kahden minulle hyvin tärkeän koiran kuoltua keskenään lyhyen ajan sisällä.

Minusta tuntui siltä, että minä ja nuoret whippettini Olmi ja Alpi vain lilluimme epämääräisessä välitilassa. Arjesta oli vaikea löytää sisältöä, inspiraatiota tai innostusta; onneksi meillä sentään oli toisemme – ja sitten, vähän myöhemmin Sumu.

Aluksi kahden viikon koejaksolle kotiimme muuttanut Sumu tulikin jäädäkseen. Se on tuonut mukanaan yhden alati viuhuvan hännän, paljon iloa sekä odottamattomia oivalluksia. Olen joutunut sen kautta pysähtymään itseni ja odotusteni äärelle yhä uudelleen. Aiemmin itsestään selviltä tuntuneet asiat ovat kohdanneet kiemuroita ja asettuneet sitten uusille uomille. Elämäni koirien kanssa on nyt aivan erilaista kuin ennen – ja sehän onkin juuri sitä, mitä alun perin toivoinkin.

Mitä Sumu on opettanut kuluneen vuoden aikana?

1. Ajattelevaksi ihmiseksi minä ajattelen melko vähän.

Yksi suurimmista oivalluksistani Sumun tulon jälkeen on, että jos hankin seisojatyyppisen lintukoiran, en voi saada paimentyyppistä palveluskoiraa. Ihan niin kuin minä jotenkin yllättyisin siitä, että keittiöön hankittu kahvinkeitin ei pesekään pyykkejäni puhtaan valkoisiksi. Kuulostaa vähän hassulta (kyllä vain), mutta tämä tieto todella pääsi yllättämään minut. (Kuten sanoin, näyttäisi siltä, että en ajattele kovinkaan paljoa.)

Laumala -yritystään pyörittävä Salli tiivisti asiaa hienosti taannoin Facebookissa. Hän puhui pentutestauksen tärkeydestä. Siitä, kuinka Opelia tarvitsevan ei kannata hankkia Ferraria. Ja siitä, kuinka Ferrarin moottorilla varustettu sirkkeli ei välttämättä ole kaikkein miellyttävin vaihtoehto lapsiperheen olohuoneen lattialle.

Olen saman asian äärellä – yllättynyt uuden kahvinkeittimeni ominaisuuksista siis – mutta onneksi kyseessä ei ole sirkkeli sen enempää, kuin lapsiperhekään.

En odottanut, että 18 vuoden koirakokemuksen jälkeen voisin edes takaperin silmät kiinni kävellessäni kompastua tähän päivän selvään asiaan. Mutta niin siinä vain kävi.

Onneksi vierelläni on häntäänsä vallattoman paljon heiluttava luppakorva, joka antaa pienen ajatusvirheeni anteeksi – kunhan vain nöyrryn oppimaan ja kuuntelemaan sitä, mitä se on tullut kertomaan.

Kun hankin Sumun, ymmärsin (ja halusin), että käsissäni on jotain uutta. Jotain sellaista, mistä minulla ei ole aiempaa kokemusta ja mikä voisi opettaa minulle jotain, mitä en vielä tiedä. Näyttää jotain, mitä en ole vielä koskaan aiemmin nähnyt. Ja niin Sumu totta totisesti tekikin. Halusin jotain uutta ja sitä myös sain.

Uusi ja minulle vieras tarkoittaa ennen kaikkea toisenlaisia lähestymistapoja, uusia näkökulmia. Lintukoiran kanssa samoillessani minun on turha odottaa, että sillä olisi halukkuutta pitää laumaa kasassa, kuten edesmennyt paimeneni teki. Tai noutaa metsän hienoimpia karahkoja näytille vain, jotta saisi nähdä häivähdyksen hymystäni, kuten edesmennyt noutajani teki. Sumu ei ole toisinto mistään edellisestä koirastani – eikä sen tarvitsekaan olla. Ja se on oppitunneista tuntuvin, mutta myös tärkein.

2. Aikuinen koira ei ole sama asia, kuin valmis tai puolivalmis paketti.

Aikuista koiraa hankkiessani luulin, että saan käsiini puolivalmiin paketin. Odotin, että pääsen helpommalla, kun koiranpennun naskalihampaat eivät retuuta kenkiä, roiku verhoissa tai pureskele maton kulmaa.

En ajatellut, että myös aikuinen koira voi pureskella maton kulmaa, tuunata verhoja ja jos nyt ei retuuttaa kenkiä, niin ainakin nyppiä sohvatyynyihin pieniä reikiä. Kuten jo postauksessani ”Miksi aikuisen kodinvaihtajakoiran hankinta hirvitti minua” pohdiskelin, koiranpentu on kuin tyhjä taulu, mutta aikuisella kodinvaihtajakoiralla on jo omat kiemuransa; kenties syvällekin pinttyneet toimintatavat ja ajatusmallit.

Entisenä ulkokoirana Sumulla ei onneksi ole jo perinteeksi muodostuneita tapoja verhojen tai sohvatyynyjen suhteen. Siitä huolimatta sekä verhot, että sohvatyynyt ovat kärsineet Sumun tulon jälkeen. Uskon sen heijastelevan ennen kaikkea meidän akkuja lataavien ulkoilumaastojen puutetta, josta viimeksi kirjoitin. Sumun kohdalla irtaimiston tuunaaminen ei ole mitenkään hälyttävä ongelma, mutta yllättää joka kerran toistuessaan.

Arvelin kyllä, että ulkokoirana olleen Sumun käyttäytymisen eteen saattaa joutua näkemään vaivaa. Odotin, että minun tulee opettaa se sisäsiistiksi (olin väärässä!) tai, että se saattaisi tuhota joitakin huonekaluja, jos ja kun se on tottunut vauhdikkaampaan elämänrytmiin ja tylsistyy kotioloissa.

Se, mitä en arvannut oli, että vielä lukuisten yhdessä vietettyjen kuukausienkin jälkeen koira saattaa yllättää tuhoamalla satunnaisesti jotain minulle kuuluvaa. Kenties hampaisiinsa saamansa kirjan sen jälkeen, kun kirja on koreillut kuonon korkeudella jo useiden kuukausien ajan – eräänä päivänä se vaan saattaa kohdata loppunsa, tuosta noin vain. Näennäisesti näyttää siltä, ettei ole väliä, onko taustalla tavanomaista aktiivisempi, tai tavanomaista rauhallisempi viikko – vai jotain siltä väliltä.

Meillä on vielä paljon opittavaa toisistamme.  

3. Jokainen koira on yksilö. Toista: jokainen koira on yksilö.

Kesäkuussa 2018 lopetettu paimenkoirani Elna oli arjessa enemmän, kuin oikea käteni. Se auttoi minua kasvattamaan whippeteistäni kunnon koirakansalaisia. Se ohjasi niitä lempeästi, mutta määrätietoisesti. Se osasi leikittää nuorempiaan, mutta myös asettaa niille selkeät rajat, joiden suhteen se ei ollut valmis kompromisseihin.

Minulla on vanhoissa Instagram -julkaisuissani lukemattomia muistoja tärkeistä hetkistä aiemman laumani kanssa. Sateisen lenkin jälkeisiä tunnelmia siitä, kuinka Elna kuivasi whippettejä huolellisesti nuollen. Ja siitä, kuinka poikien nahjustaessa sisätiloissa Elna tuli pysäyttämään leikin vaativalla murahduksellaan juuri ennen, kuin leikki olisi yltynyt sohvan selkänojaa pitkin toteutettavaksi ralliksi. Ulkoillessamme Elna tarkkaili koko laumaa ja piti sitä koossa. Jos Olmi ehtikin livahtamaan riistan perään, takaisin palatessaan Elnalla oli sille suorat sanat sanottavanaan.

Kun olin jotakuinkin selvinnyt Elnan kuolemasta ja katsellut aikani orvolta vaikuttavia whippettejä ajattelin, että aikuinen narttu laumassamme olisi oivallinen lisä. Laumani kaipasi särmää ja hahmoa, jolla olisi näkemystä ja auktoriteettia, sekä selkeä käsitys tietynlaisesta moraalista, jota Elna tuntui ilmentävän vahvasti.

– Mitäpä tästä sanotte, ajattelin viekkaana, kun laskin vuosia valjakon johtokoirana työskennelleen Sumun pihalle tutustumaan nuorisoon ensimmäistä kertaa. Vaan johtokoiran itsevarmuus ilman kaikkia sen (entiseen) laumaan kuuluvia hahmoja oli karissut tiehensä. Sitä hirvitti, kun se myöhemmin sisätiloihin saapuessaan kohtasi television, jonka mustalta ruudulta heijastui sen oma peilikuva. Ryhditön luppakorva hiippaili huoneesta toiseen, eikä yhtään tiennyt, mitä tulevan pitää.

Whippetit tarkkailivat omituista tulokasta ymmärtämättä, mikä otusta vaivasi. 6-vuotias narttu vaikutti niiden silmissä ihmeelliseltä. Vaikka ne tuntuivat ymmärtävän Sumun fyysisen iän, palakaan koiran olemuksesta ei henkinyt iän usein mukanaan tuomia ominaisuuksia (kuten itsevarmuutta). Sumun olemus henki enemmänkin hämmennystä uutta maailmaa kohtaan ja jopa pientä varovaisuutta sen suhteen, voisiko tähän uuteen, ympäröivään maailmaan luottaa. Se on luonnollista Sumun taustat huomioon ottaen, sillä se todella tuotiin sille aivan uuteen maailmaan.

Myöhemmin kuulin, ettei valjakkoa ylipäätään johda lauman kovin ja terävin koira. Ominaisuuksiltaan pehmeä ja luotettava eläin on luonteva vaihtoehto johtokoiraksi, sillä sellaiseen eläimeen valjakon ohjaaja pystyy täsmällisesti vaikuttamaan.

Kuukausien aikana Sumu asettui taloksi, mutta tästä aikuisesta nartusta ei koskaan tullut laumamme kiistatonta kuningatarta. Sen sijaan saimme oppipojan, jolle minä ja whippetit opetamme hyväksi havaitsemiamme käytäntöjä. Alpi rötväämisen saloja ja Olmi sellaisia seikkoja, kuten riistalle livahtamista metsän kulmalta.

Yhteenveto

Tärkein oppi liittyy siihen, millaista on hankkia uusi koira. Oli uusi koira sitten samaa tai eri rotua tai roturyhmää kuin aiempi koira, oli toiveena ja tulevaisuuden suunnitelmina sitten mitä tahansa, todennäköisesti olet keskittynyt ihan vääränlaisista asioista etukäteen huolehtimiseen tai aivan vääränlaisten asioiden odottamiseen. Käsiisi lasketaan joka tapauksessa kokonaan uudenlainen hahmo, täysin omanlaisensa koira.

Tulet saamaan koiran, jollaista et ole koskaan aiemmin kohdannut. Mutta pysy valppaana, sillä se on samalla koira, jollaista et myöskään tule enää koskaan myöhemmin kohtaamaan.

42