Meillä on ollut hieman pantapulmia. Koirat kävivät lauantaina sänkipelloilla oikomassa jalkojaan, ja vaikka yritin tasaisin väliajoin varmistella, että molempien pannat pysyvät kyydissä, niin kas vain – sen jälkeen, kun Elna oli heittänyt korkeassa sängessä muutaman kuperkeikan ja juossut vielä kaaressa kilometrin kaikkiin mahdollisiin ja mahdottomiin ilmansuuntiin, oli hattutemppu tehty ja niin pelto söi hyvän, vuosia käytössä olleen suuresti rakastamani ketjupannan. Yyh!

Se oli kaikin tavoin hyvä panta. Kaikkien suuresti kauhistelema ja vihaama ”kuristuspanta” teräs-silmukoilla oli kiistaton rakkauteni kohde. Oikein käytettynä täysin vaaraton ja toimiva ”kurkkari” oli helppo ja kätevä panta. En ole nähnyt juuri sellaista pantaa missään, paitsi sen kerran, kun törmäsin siihen aikoinaan käytettyjen tavaroiden liikkeessä ja siltä seisomalta myös ostin sen. Siinä oli täydellinen silmukkakoko, se oli juuri hyvän kokoinen panta ”isolle” koiralle jolla on pieni pää ja ohut kaula ja se oli juuri se panta, jonka kanssa Elna on oppinut hihnassa kävelyn perusteet ja joka kaulassaan se kuunteli pienimmätkin hihna-avut. Ja josta se ei koskaan karannut ja jonka avulla se oli helppo pitää hallinnassa vaikeimmissakin tilanteissa. Ainakin useimmiten. Ja nyt se on poissa! Poissa!

Etsimme pantaa pelloilta kuin neulaa heinäsuovasta ja palasimme paikalle vielä seuraavanakin päivä. Mutta turhaan. Maa oli niellyt pannan.  Oi ja voi!

Vaan onneksi asioilla on tapana järjestyä. Kävin tänään kirpputorilla (vaikka alunperin olinkin koko ajatusta vastaan) ja törmäsin no, en nyt voi sanoa täydelliseen, mutta hyvään ja nättiin, puolikuristavaan nahkaiseen kaulapantaan joka lähti mukaani vaivaisella kahdella eurolla. Siis kaksi euroa uudenveroisesta vaaleanpunaisesta nahkapannasta niiteillä! Taisi onni potkaista. Pannan sävy on tosi hyvä ja olen oikeasti katsellut nahkaista puolikuristavaa niittipantaa Elnalle jo vuosia, mutta en ole ikinä raaskinut ostaa kallista ja aina ehkä hiukan vääränkin sävyistä pantaa.  Tämä kirppikseltä löytynyt panta on oikea löytö – laatunsa, värinsä, kokonsa ja hintansa puolesta.

Vähän jännitti, että onko panta hyvän kokoinen – puolikuristavista voi olla vaikea sanoa. Kotona Elna ei suinkaan sujauttanut päätään pannasta läpi niin kuin sillä on tapana tehdä, vaan jäi hyvin järjestelmällisesti nuuskimaan pannan sisäpuolet – se on siis ilmiselvästi ollut ainakin joskus jonkun kaulassa. Tarkoin tehdyn tutkimustyön jälkeen Elna huoli pannan kaulaansa – ja se sopi täydellisesti! En nyt tiedä, onko hempeän vaaleanpunainen oikea väri koiralle, jonka turkin väritystä voisi kuvailla mudassa uitetun viemärirotan väriksi, mutta tämä kelpaa nyt – ja oikeastaan toivonkin, että ihastun ja tykästyn tähän pantaan ja meillä on vielä monta yhteistä vuotta edessämme. Onhan se nyt oikeasti hyvä panta.