Suuri hurja

Varhain lauantaiaamuna hipsin Elnan kanssa autolle. Siinä on tunnelmaa, kun starttaa autoa aamuhämärässä koko muun kaupungin (ja kepon) vielä nukkuessa. Tämä oli yksi niistä aamuista, kun ennen muita herääminen tuntui etuoikeudelta.

Ajelimme pitkin metsä- ja peltoteitä päätyen lopulta maalaistalon pihaan, jossa muhkeaturkkinen lapinkoira otti meidät vastaan auton ympäri tohkeissaan jolkotellen. Se seurasi autoani innoissaan vielä seuraavaankin pihaan, johon parkkeerasin autoni. Hyppäsin autosta, tervehdin pörröturkkia ja kävin avaamassa kummitytölleni oven.

Ovesta astui ulos suuri irlanninsusikoira.

16112014_7255_800px

Se, Elna ja naapurista poikennut lapinkoira juoksivat tanner tömisten ympäri pihaa, ja hullunkurisen piharallin jälkeen aloin pelaamaan koiratetristä: kuinka saada yksi sekarotuinen ja yksi irlanninsusikoira mahtumaan pikkuruiseen kaksi paikkaiseen Ford Fiestaan.

Yllätyksekseni ongelma kääntyi pian päälaelleen, kun uudeksi ongelmaksi muodostui kuinka erotella lapinkoira pois autoon kuuluvista koirista. Lapparia minun ei nimittäin ollut tarkoitus ottaa mukaani, ja lopulta koirasta päästiinkin hienovaraisesti eroon – vaikka tuntuikin pahalta kaasuttaa paikalta lapinkoiran jäädessä yksin pihaan.

Meidän viikonloppu näytti paitsi harmaalta, myös suloiselta ja omalaatuiselta. Kummityttöni on ollut meillä ennenkin yökylässä, ja kaikki sujui taas hyvin siitäkin huolimatta, että lenkeillä kanssani kulki yli 100 kiloa koiraa. Tuollaisen lauman kanssa lenkkeily voisi äkkiseltään hirvittää, mutta tämänkertainen kokoonpano oli kaikin puolin niin luotettava, ettei minun (tai kenenkään muunkaan) täytynyt todellakaan olla huolissaan.

16112014_7244_800px

Vaan kaikki eivät tienneet sitä. On hauskaa, miten normaalisti juoksijat ja pyöräilijät ohittavat meidät niin läheltä, että minua ihan hirvittää miten kukaan uskaltaa ohittaa vieraita koiria niin läheltä. Koirista kun ei koskaan tiedä – hyvin käyttäytyvä koirakin voi haukata säikähtäessään tai lumoutuessaan viettiensä varaan.

Vaan nyt, kun lenkkikokoonpanoon kuului myös vaatimaton hoitokoiramme (joka on rotunsa edustajaksi kuulemma suhteellisen pieni), ohi juoskevat aamuvirkut kiersivät meidät jopa autotien kautta poiketen – eikä kukaan halunnut ohittaa meitä alle kahden metrin etäisyydeltä.

Eikä yksikään pikkukoiran ulkoiluttaja ollut viikonlopun aikana halukas tekemään lähempää tuttavuutta. Ilta-aikaan kaljojensa kanssa liikkeellä olleet miehet eivät innostuneet kyselemään, voisinko myydä yhden koiristani tai haluaisinko lenkkiapua.

Siinä, missä minä näin lempeän jättiläisen, herkän kaunosielun ja oman painoni verran puhdasta kultaa, muut tuntuivat näkevän vain pelottavan jättiläisen. Minä pidän siitä, että minulle ja koirilleni annetaan hiukan tilaa ja pelivaraa, mutta pistää silti miettimään, miten koiria tuomitaan ulkonäkönsä perusteella, ja minkälaisia signaaleja vieraat ihmiset kustakin koirasta saavat.

Muistan ikuisesti, kuinka edellisessä kodissamme asuessamme naapurin autokorjaaja sanoi, että Remu ja Toto, meidän skotlanninterrierit, näyttävät niin pelottavilta juostessaan suoraa kohti.

Siis ne nilkan korkuiset mustat mopit, töpöttäessään niillä viiden sentin tappijaloillaan. Jopa yksijalkainen kana juoksee nopeampaa (ja näyttää pelottavammalta), kuin kaksi vanhaa ja takkuista skotlanninterrieriä.

Kukin tyylillään. Minkälaisia reaktioita tai ennakkoluuloja sinun lenkkitoverisi on kanssaihmisissä herättänyt?

4

Laumalenkki

18102014_7071

Jostain syystä usein käy niin, että viikonloppumme on niin täynnä tohinaa ja touhua, että maanantai- ja tiistaipäivinä töissä keräilen energiaa (tai nukun näppäimistöllä), samoin kuin pitkin koko viikkoa, jotta jaksan taas seuraavana viikonloppuna riehua hieman lisää.

En riehu ihan sillä tavalla, kun moni muu parikymppinen. Baareissa yömyöhään kukkuminen ei ole minulle se luontaisin vaihtoehto, eikä minulla toisaalta ole sellaiseen varaakaan.

Minulle riehumista on lenkkeillä pari tuntia kahdeksan koiran kanssa, haravoida muutama tunti taloyhtiön pihatalkoissa, kipaista hakemassa pikaruokaa, käydä heittämässä parin tunnin vuoro töissä, pestä muutama koneellinen pyykkiä ja yksi koneellinen tiskejä, tehdä tunnin treeni kuntosalilla, tyhjentää tiskikonetta samalla, kun poltan pekoneja pannun pohjaan juuri silloin, kun nenäni alkaa vuotamaan verta ja pyykinpesukoneen poistovesi tulvii lavuaarista lattialle ja jatkaa suurin piirtein samaan tahtiin hullun kiilto silmissä pitkälle yöhön, ja nukuttuani vaihtelevan määrän jatkan sitten sunnuntaina varhain aamulla samaan tahtiin.

Tämä saattaa tietysti äkkiseltään kuulostaa hieman hektiseltä ja väsyttävältä, mutta tiedättekö mitä. Jos ystäväpiiristä löytyy joku, joka on perehtynyt koirien laumakäyttäytymiseen ja avannut sen maailmaa myös sinulle, ei laumalenkissä ole mitään hektistä saati stressaavaa, ja sellainen kahdeksan koiran lomassa vaeltaminen auringon laskiessa on todella, todella akkuja lataavaa ja terapeuttista puuhaa, jonka voimalla jaksaa helposti tyhjentää ja täyttää tiskikonetta ja korjata pyykinpesukoneen poistovesiputken ongelmaa.

Toisinaan nautin myös pikaruualla herkuttelusta ja viikonlopputyöstäni, jossa saan työskennellä koirien kanssa, mutta palataan nyt silti vielä siihen laumalenkkiin.

18102014_6993

Kokoonnuimme perjantaina minun ja neljän kaksijalkaisen sekä yhdeksän nelijalkaisen voimin ja lähdimme vaeltamaan metsään ja ryteikköön. Meillä oli mukanamme Inton ja Elnan lisäksi yksi labradorinnoutaja, kaksi sekarotuista, yksi borderterrieri, yksi espanjanvesikoira, yksi suursnautseri sekä yksi karkeakarvainen kettuterrieri.

Joukkoon mahtui kaiken kokoisia ja ikäisiä koiria, leikkaamattomia ja leikattuja uroksia sekä narttuja. Paljon sellaisia koiria, joilla oli edellisessä elämässään ollut ongelmia omistajaperheidensä kanssa ja kaikista mahdollisista seikoista huolimatta laumalenkki sujui odotusten mukaisesti rauhallisesti ja ongelmitta.

18102014_7013

Tällaisten lähtökohtien ja suuren koiramäärän myötä lenkkeily oli paitsi virkistävää, myös hyvin mielenkiintoista ja opettavaista. Koirien reaktioita ja keskinäistä kommunikaatiota on aina hyvin mielenkiintoista seurata, ja erityisesti silloin, kun koirat pääsevät rajoittamattomasti ilman hihnoja keskustelemaan toistensa kanssa.

Kuinka hyvään ikään ehtinyt vanhempi narttu suhtautuu nuoreen ja hersyvään pentuun? Entä miten reagoi jämpti ja itsevarma terrieri, kun pentumaisen veikeä narttu lähestyy sitä mielistellen jopa liioitellun paljon? Kuinka kokonainen lauma pelaa mahdollisten konfliktien sattuessa ja minkälaisia reaktioita herättää nuori epätasapainossa oleva koira, joka keinoja kaihtamatta kokeilee rajojaan ja jopa suoraviivaisen törkeästi toisten koirien hermoja?

Tunnin tai parin tunnin lenkillä ehtii tapahtumaan paljon pieniä, hienovaraisia ja lähes huomaamattomia asioita, kun niitä vain osaa tarkkailla. Koirat juttelevat toisilleen jatkuvasti, vaikka ääntä ei kuulu, ja toisinaan sitä on lähes mahdotonta edes huomata. Pieniä vihjeitä, korvien ja hännän asentoja, pään liikkeitä ja merkityksellisiä katseita, pysähtymisiä tai laukka-askeleita.

18102014_7105

Kaiken hyvän lisäksi sää ja syysmaisemat olivat niin kauniit, että päätimme tehdä samanlaisen retken heti seuraavana päivänä, lauantaina, lisäten laumaan vielä yhden kameran.

Lauantaina töistä päästyäni suuntasin siis äkkiä kotiin pakkaamaan auton perään kaiken tarpeellisen koirista kameraan ja ajoin sitten perjantaiselle paikalle, jossa meitä odotti tällä kertaa kaksi labradorinnoutajaa, yksi sekarotuinen, yksi borderterrieri, yksi espanjanvesikoira ja yksi suursnautseri.

Lähdimme matkaan kolmen ihmisen ja kahdeksan koiran kokoonpanolla, ja sain pitkästä aikaa vangittua järkkärin muistiin jotain, joka on ehkä laadultaan miellyttävämpää, kuin aiemmin esittelemäni Windows Phone -kuvat.

18102014_7031

Olen saanut tehdä vastaavia laumalenkkejä nyt kokonaisen vuoden ajan toisinaan jopa lukuisia kertoja viikossa. On onni, että hyvä ystäväni työskentelee paitsi ongelmakoirien parissa, asuu hän myös aivan naapurissamme. Kesällä, kun vietin vähemmän aikaa työpaikallani, vietin paljon aikaa kuunteluoppilaana sekä avustaen tuntien kulkua omien koirieni kanssa.

Ja aina, kun työskentelen koirien kanssa, tulen ajatelleeksi, että tätähän voisi todella haluta tehdä kokonaisvaltaisesti päivätyökseen. Maalailen mielessäni kuvia Cesar Millan -tyyppisestä vuorilla vaeltamisesta suuren ja kuuliaisen koiralauman keskellä, kunnes muistan, että koirankoulutustyössä suuri osuus koostuu asiakaspalvelutyöstä ihmisiä neuvoen ja kuunnellen.

Ja vaikka kuinka rakastan luonnossa liikkumista ja koiria, en tiedä, olisiko minusta koskaan kuuntelemaan ihmisiä, jotka kertovat ongelmistaan ylisyötetyn mopsin kanssa tai vallattoman ja täysin hallitsemattoman dalmatialaisensa kanssa, sillä toisinaan, ihan jo eläinkaupassa vierailu ja muiden asiakkaiden tarkkailu on lähellä viedä minut hermoromahduksen partaalle.

Pidän aivan kaikenlaisista koirista, mutta ihmiset ovatkin sitten jo ihan oma lukunsa. Toistaiseksi siis näin on hyvä. Laumalenkkeilyä viikonloppuisin ja arki-iltaisin vapaa-ajan harrastuksena. Ah autuutta, taidan olla aika onnekas.

18102014_7090

Tässä kuvassa on suurin osa lauantain lenkkikokoonpanosta – lukuunottamatta kahta labradorinnoutajaa. Seuraavaksi aiomme opettaa koirat järjestymään pienimmästä suurimpaan, sitten suurimmasta pienimpään, vaaleimmasta tummimpaan, tummimmasta vaaleimpaan ja lopuksi vielä siten, että suurimmat ovat keskellä ja pienimmät reunoilla. Kuivanmaan kuviokellunta, olkaa hyvät.

 

7

Paras tapa viettää vapaa-aikaa

14092014001
Vaikka mikään ei ole parempaa, kuin vaeltaa loputtomia sänkipeltoja suuren ja sekalaisen koiralauman ytimessä, täytyy kyllä myöntää, että oma viehätyksensä on myös ihan yksinkertaisessa parin koiran metsälenkissä.

Etenkin, kun ne kaksi koiraa ovat silmiä hipovan kevyesti ravaavia paimenia, jotka tutkivat ympäristöään uteliaina ja jolkottelevat ympäriinsä kuin villeinä vaeltavat dingot. (Meinasin kirjoittaa preeriakoirat, mutta onneksi tulin googlettaneeksi.)

Minulla oli hirveän hyvä suunnitelma minun ja Elnan, sekä ystäviemme Riikan ja Furin kanssa tehtävälle tämän iltaiselle metsälenkille, mutta suunnitelma ei ihan päässyt toteen huomatessani, että metsä olikin hiukan muuttunut sitten toukokuun. Osa tutuista poluista oli päässyt jo kasvamaan umpeen ja siten myös katoamaan mystisesti, eivätkä ne rujot ja lehdettömät puutkaan ihan samalta näyttäneet kuin silloin keväällä.

Puolimatkassa (ollessamme sellaisen pellon kulmalla, joka ihan varmasti ei ollut siinä viimeksi) kurkistimme sijaintiamme puhelimen karttasovelluksella ja lähdimme määrätietoisesti uuteen suuntaan. Tunnin metsässä rämpimisen jälkeen palasimme yllättäen sille samaiselle hiekkatielle, jolta olimme metsään lähtenytkin. Ei hullumpi lenkki, mutta ei se jolle olin alunperin lähtenyt.

PS. Tiedättekö ne mystiset peltokuviot, joista aina silloin tällöin uutisoidaan? Sellainen on ilmestynyt työpäiväni aikana meidän kotisohvallemme! Mitähän koirien karvoista muodostunut merkki yrittää kertoa, en tiedä, mutta luulen, että syyllinen on pyrkinyt jäljittelemään Remun ulkokuorta karvoista kootussa taideteoksessaan. On huomioon otettava seikka, että tällä hahmolla on raitainen olemus, mikä saattaa kieliä teoksen tekijästä, jolla voi myös olla raita tai kaksi.

viljakuviot

Kunhan vitsailin! Meidän koirilla ei ole lupaa nukkua sohvalla.

1