Syötäiskö huomennakin ulkona?

Meidän koiraherrat joutuivat tänään suurten kysymysten äärelle, kun päätin laittaa kummatkin pojat käyttämään nenäänsä ruuan hankkimisen eteen. Tähän tarvitaan vain omakotitalon piha (muukin suurehko ja rauhallinen alue käy), nurmikko tai muu, jopa hankalempi maasto, sekä sapuska-annos. Telkesin koirat odottamaan vuoroaan pienempään aitaukseen sillä välin, kun itse ripottelin liotettuja koiran nappuloita pitkin pihaa (pitävät hulluna varmasti). Nappulavanan päähän jemmasin tietenkin vanalta jäljelle jääneet sapuskat, ja niinpä pieni hajuaistinkäyttötehtävä oli valmis.
Kummatkin koirat suoriutuivat annetusta tehtävästä tuossa tuokiossa, ja mikäpä siinä, kun on tarkka ja hyvä hajuaisti sekä kova nälkä. Hännät vaan viuhuivat iloisesti puolelta toiselle samalla, kun koirat keskittyivät ruuan löytämiseen nurmikosta.

Eilen oltiin Nikin kanssa taas Kirstulassa agilitytreeneissä. Koira oli aivan yli-innokas, vauhtia ainakin löytyi, mutta niin löytyi myös turhanpäiväistä säheltämistäkin. Ohjaajan (ja koiran) keskittymiskyky oli aivan jossain ihan muualla, ja niinpä ohjaajana tuli huudeltua taas ties mitä käskyjä, ja koira meni ihan miten sattui, mm. tippui sitten keinulta, kun minä huutelin sille samoja käskyjä kun puomilla, enkä tajunnut pyytää odottamaan, eli hidastamaan  keinun toisessa päässä että keinu ehtii laskeutumaan.
Mentiin myös ensimmäistä kertaa koskaan okseri. Ensimmäisellä yrityksellä Niki pläjähti jälkimmäisen riman päälle, mutta toisella kerralla liiti jo helposti yli, hienoa. Kaikenkaikkiaan treenit meni kaikesta huolimatta ihan ok, on meinaan huonompiakin päiviä nähty. Ohjaajan, eli mun, pitäisi vaan kiinnittää enemmän huomiota siihen, mitä käskyjä huutelee ja mihin aikaan, vaikka varmasti pelkillä eleillä on paljon suurempi merkitys, mutta niiden kanssa nyt ei mitään sen suurempia ongelmia ollutkaan. Mutta ei varmaan pahaakaan tekisi kiinnittää huomiota enemmän siihen, mitä suustaan päästää..

1

Vastaa