Se maaginen pyhää edeltävä myöhäisilta

Meidän viikossa ei ole ollut paljoa kehuttavaa. Tiistaina ihmettelin lattialle ilmaantuneita veritahroja. Kyse ei ollut mistään parista hailusta tipasta, vaan lattiaa koristivat oikein kunnon teurastuksen jäljet, jotka olivat ilmaantuneet olohuoneen lattialle kaikessa hiljaisuudessa.

Kävin koirat läpi käsikopelolla ja paperinpalojen kera, mutta kenestäkään ei löytynyt mitään vuotavaa, vaikka jokainen koira tarkastettiin kolmeen kertaan. Pahimmissa skenaarioissani mietinkin jo, että sisälle on varmaan eksynyt pieni hiirulainen joka on saanut loppunsa keskellä olohuoneen lattiaa jonkun kammottavan koiran toimesta.

Asia jäi ilmaan, sillä veritahroille ei tuntunut löytyvän mitään järkevää selitystä. Kun keskiviikkona tulin töistä kotiin lattialla oli taas veritahroja. Yksikään koirista ei kuitenkaan nuollut itseään tai käyttäytynyt muutenkaan poikkeavasti. Olin ihan ällikällä lyöty, ei leikannut, ei sitten millään.

Lopulta jokin korkeampi voima sai minut tarkastamaan laumamme mustan terrierin vielä kerran oikein perusteellisesti paperin kera ja yllättäen miehinen vuotokohta löytyikin. Niin, ongelma oli Remun haarojen välissä. Se oli melko pysäyttävää, koska en aiemmin ole törmännyt moiseen ongelmaan. Niin paljon verta pienen koiran värkistä. Jonkinlaista eturauhasongelmaa ilmeisesti.

No, nyt olen törmännyt sellaiseenkin ongelmaan. Ja tottakai itsenäisyyspäivää edeltävänä iltana, kuinkas muutenkaan. Jos koirilta kysytään, oikea aika loukata itsensä tai sairastua on ehdottomasti pyhää edeltävä ilta tai yö, tai se itse pyhä, tai jos mitään sopivaa pyhää ei ole tiedossa niin viikonloppukin käy hätätapauksiin. Mielummin tietysti sunnuntai kuin lauantai. Harvoinpa kukaan jaksaa sairastaa tiistaina virka-aikaan.

Soitin ensimmäiseksi paikalliseen eläinsairaalaan, joka on auki vuorokauden ympäri ja johon olen aina luottanut suurella varmuudella, onhan heillä kaikenmaailman nykymenoa vastaavat laitteetkin. No nytpä sekin luottamus hiukan horjahti. Meidät toivotettiin tervetulleiksi saman illan aikana – mutta vasta kello 20, kun eläinlääkärin taksa nousee 50%. Ääni puhelimessa kertoi, että kyseessä voi olla vaikka kuinka vakava ongelma ja nyt voi olla hengenmeno lähellä. Tarvitaan kokeet ja kuvat mahdollisimman nopeasti.

Apua. Paniikki.

Pääparkani sisällä vilisivät kuvat paitsi pikku terrierin hautajaisista, myös kuvat edellisenä päivänä tulleista veronpalautuksista, jotka jo seuraavana päivänä haihtuisivat tililtäni moninkertaisesti. Niin. Koiranomistajaksi ryhtyessäni valitsin tietoisesti tämän ennalta arvaamattoman tien ja olen valmis erilaisiin kompromisseihin ja hätäsuunnitelmiin – rahanmenoa ei voi estää ja siihen täytyy olla varautunut aina. Etenkin näin suuren lauman ollessa kyseessä.
Kauhuskenaarioista huolimatta päätin hengittää rauhallisesta, kuulustella googlea aiheesta ja soittaa vielä kunnaneläinlääkärille. Jospa vaikka edes hiukan halvemmalla…

Kunnaneläinlääkäri ei suhtautunut asiaan ollenkaan niin vakavasti. Se oli minulle hirveä shokki, etenkin kun edellisessä paikassa oltiin povattu maailmanloppua. Eikö se nyt tajua, että jos koiraa ei nyt heti saada hoitoon, se menehtyy virtsakivien aiheuttamiin tukoksiin, niin kuin joku eläinlääketieteen ammattilainen juuri totesi! Eikö näitä kouluteta ollenkaan kunnalliselle puolelle?

Rauhallinen ääni puhelimen toisessa päässä kertoi, että kyseessä on varsin tavanomainen vanhempien uroskoirien ongelma. Tilannetta tulisi seurata, mutta mikäli koira ei vaikuttanut tuskaiselta, mikäli sen virtsaamisen tarve ei ollut kasvanut tai mikäli se käyttäytyi muutenkin kaikin puolin kuten ennenkin, pystyisimme hyvin odottamaan vaikkapa perjantaihin ja tutkimaan sitten tilannetta tarkemmin. Tottakai jos tilanteeseen tulisi muutoksia, olisi uuden ajanvarauksen aika. 

No, helpotuksen aalto ei ollut ensimmäinen asia mikä pyyhkäisi ylitseni. Olin hämmentynyt niin erilaisista näkemyksistä, enkä oikein tiennyt mitä tehdä ja ketä uskoa. Jos nyt lähtisimme eläinsairaalaan, saattaisi käydä niin, että maksaisimme virtsa- ja verikokeista sekä koiran kuvauksesta (näitä meille povattiin jo puhelimessa hautajaisia edeltäviksi toimenpiteiksi) itsemme kipeiksi vaikka loppujen lopuksi verenvuodon syyksi selviäisi jokin kylän juoksuisista nartuista johtuva eturauhasongelma. Toisaalta, jos nyt jättäisimme menemättä, voisi olla, että pahimmassa tapauksessa aamulla meitä vastassa olisi todella kipeä terrieri, tai ei terrieriä ollenkaan.

Nämä ovat aina hankalia asioita. Lopulta päätimme yhteistuumin keponi kanssa, että tarkkailemme toistaiseksi tilannetta ja menemme kunnalliseneläinlääkärin puheille perjantaina, sillä Remulla ei ollut sellaisia oireita, jotka olisivat antaneet aihetta hätääntyä minkään vakavemman suhteen. Lisäksi illan puhdistustoimenpiteiden jälkeen se ei enää vuotanut lainkaan, joten jäimme odottamaan perjantaita.

Ja vielä loppusanoina: En missään nimessä suosittele tällaista toimintamallia kenellekään! Raha ei voi koskaan korvata menetettyä ystävää, eikä raha saa tulla ikinä esteeksi kun mietitään rakkaan ystävän käyttämistä eläinlääkärillä.

Olen kuitenkin sitä mieltä, että vaikka kyseessä onkin alojensa ammattilaisten painavat ja asiantuntevat sanat, on nekin syytä pureskella ennen nielaisua – vaikka itsellä ei olisikaan pienintäkään tutkintoa aiheesta. Molempien sanoihin on hyvä suhtautua pienellä varauksella maalaisjärjellä höystettynä, samaan aikaan, kun itse ymmärtää riskit, jotka mahdollisesti on ottamassa. Remun tapauksessa kyse voi olla mistä tahansa – pahimmassa tapauksessa kuolemaan johtavasta ongelmasta tai sitten, ihan vaan suhteellisen harmittomasta pikkuvaivasta. Omasta toiminnastaan seuraavat riskit on kuitenkin tiedostettava aina. Ja niiden kanssa täytyy sitten oppia elämään, jos lopputulos ei tyydytäkkään kaikkia osapuolia.

Perjantaina (tänään) on totuuden hetki. Remu on syönyt ahkerasti C-vitamiinia ja vaikuttaa normaalilta. Verenvuoto on erittäin vähäistä jos sitä on ollenkaan. Pitäkää peukkuja!   

0

4 kommenttia artikkeliin ”Se maaginen pyhää edeltävä myöhäisilta

  1. Tsemppiä Remulle!

    Mullakin on jänniä kokemuksia noista päivystävistä, kyllä ne tuntuu järjestään sanovan kaikissa tapauksissa, että tule näyttämään. Marsujen kanssa siellä on lähinnä tullut käytyä ja marsut nyt ei aina ole lääkärien tietolistan kärjessä. Kerran yksi ihmetteli kovasti marsun kokoa ja ikää, taisi sekoittaa hamsteriin.. 😀 Siinä vaiheessa tosiaan ketutti pulittaa maksut kovine tuplakorkoineen, kun varsinaista apuakaan ei sieltä saatu.

  2. Tsempit Remulle! Meidän vakieläinlääkäri on nimenomaan kunnaneläinlääkäri. Järki tyyppi ja kaikinpuolin luotettava. Tykätään! 🙂

  3. Toivottavasti Remu tokenee tuosta! Vaikka tuo mainitsemasi V onkin hyvä klinikka, siellä on mun mielestä ilmassa pientä ylihoitamisen makua. Ja puhelimeenhan ei vastaa eläinlääkäri ja siltä se palvelu toisinaan kuulostaakin… Olen saanut varsin hupaisia vastauksia esimerkiksi nenäpunkkiongelmaan.

    Mutta niin tai näin, kyllähän se tietynlaista turvallisuuden tunnetta tuo, kun samalla kylällä on kunnollinen 24h klinikka. Kun oikea hätä on kyseessä, ei hinnalla tai automaattisesti ihan kaikkien mahdollisten kokeiden tekemisellä ole väliä.

  4. Kiitoksia tsempityksistä! Niistä oli ilmiselvästi apua, sillä nyt ollaan kotiuduttu eläinlääkäristä, jossa vaivaa hoidettiin hormonipiikillä. Lasku oli 76,40 euroa, joka oli enemmän kuin helpotus – etenkin kun saatiin tähän hintaan vielä silmätipat, joita koiralle pyysin. Kirjoittelen tästä vielä lisää myöhemmin.

    Anne, pieneläinten hoito eläinlääkärissä onkin aina ihan oma lukunsa! Meidänkin porukkaan on kuulunut niin marsuja, kuin myös hiiriä ja hamstereita kanien lisäksi ja hyvä, jos eläinlääkäri on esimerkiksi hiirtä osannut edes käsitellä. Hyvänä esimerkkinä tästä se, että kerran viedessäni sairaan hiiren eläinlääkäriin lopetettavaksi, se kuoli käteeni verenhukkaan eläinlääkärin hiukan sohiessa neulallaan. Melko painajaismaista. Sen jälkeen hiiret lopetettiin käärmeharrastajien hiilidioksidikammioissa, joissa hiiret saivat rauhallisen lopun ilman paniikkia tai kärsimystä. Lisäksi yksi marsu sai loppunsa, kun olin itse vielä niin lapsi ja noviisi ja eläinlääkäri totesi, ettei ripuliin ole hoitokeinoa. Niin…

    Sarianne, lohduttavaa kuulla! Luulen, että mekin hipsitään kaikessa hiljaisuudessa kunnalliselle puolelle, vaikka onhan se aina hyvä, että meillä on päivystävä eläinsairaala ihan tuossa naapurissa.

    Riik, osuit asian ytimeen. Ylihoitamisen (=rahastuksen?) makua tuntuu todella olevan ilmassa. Meille on ehdotettu sairaan kissan elämän pitkittämistä mm. asennuttamalla ruokatorven yhteyteen putki, jonka avulla ruokahalutonta kissaa voidaan syöttää ja pitää elossa.
    Kaikenlaisiin asioihin sitä onkin tullut törmättyä viimeisen 10 vuoden aikana.

    Mutta totta on sekin, että kyllä se turvaa tuo. Oikea 24/7 eläinsairaala. Kuten kepollekin sanoin, en epäilisi hetkeäkään viedä Remua eläinsairaalaan, jos se esimerkiksi olisi jäänyt osittain auton alle tai muuta oikeasti vakavaa. Mutta se, että tavallista punkin puremaa tunnutaan automaattisesti hoidettavan afrikkalaisen myrkkyhämähäkin puremana (hatusta vedetty kärjistetty esimerkki) ei mielestäni ole merkki luotettavuudesta, vaan ehkäpä rahastuksesta, vaikka ymmärrän kyllä, että lienevät sitten vastuussa sen kerran, kun punkin puremalta vaikuttanut reikä koirassa onkin ollut hedelmien mukana tulleen afrikkalaisen myrkkyhämähäkin purema…

    No, Remu on nyt hoidettu ja se on pääasia! 🙂

Vastaa