Tavoitteena mykistää treenikaveri

18102014_7162

Jos lajia harrastaessa koirakon tavoitteena on tehdä yhteistuumin saumaton suoritus, on suositeltavaa, ettei toinen suorittavista osapuolista vingu, piippaa tai kilju suorituksen aikana. Ei autosta tullessaan, eikä myöskään paikalla makuussa seuraavaa käskyä odottaessaan. Ei edes sillä tavalla hiljaisesti, melkein äänettömästi.

Into on nyt kuusi vuotias koiran köriläs, eikä sillä vieläkään ole mitään mainittavia tuloksia. Lopetin niistä stressaamisen jo muutama vuosi sitten, kun ymmärsin, ettei kaikista koirista ole treenikenttien kunkuiksi välttämättä koko elinikänään. Niinpä kaikessa hiljaisuudessa vetäydyin treenikentiltä kotiin ja luovuin ajatuksesta BH-tittelillä siunatusta koirasta.

Ongelmana on koiran äänenkäyttö. Jatkuva piippaaminen on ollut mahdoton ongelma, jolle ei ole löytynyt ratkaisua. Sellainen vuori, jota ei voi kiivetä eikä kiertää, joten olen suosiolla vaihtanut vaan kokonaan suuntaa.

Minulla ei ole harmainta hajuakaan siitä, milloin viimeksi olen lähtenyt treenaamaan Inton kanssa tokoa. Ei pienintäkään muistikuvaa, koska olen keskittynyt tekemään koiraa muistuttavan karhuherrani kanssa kaikkea sellaista, mistä se nauttii ja missä se on hyvä. Into on esimerkiksi vaeltanut metsässä, polskinut järvessä ja syönyt hyvin.

Vaan torstaina pakkasin koiran autoon ja ajoin tutulle Kirstulan Koirakentälle tarkoituksenani järjestää treenikaverieni kanssa yhdelle maailman suloisimmalle pikkuwhippetille häiriötreenit erästä soveltuvuuskoetta ajatellen. Kävin matkalla Valintatalossa hakemassa taskuuni paketin lihapullia, vaikka vähän ounastelin, että tälläkin kertaa treenit seuraisivat kaavaa:

1. Auton luukku auki, koira vinkuu.
2. Auton luukku kiinni, ole siellä sitten.
3. Muiden treenien seuraamista ja treenikavereiden piikittelyä.
4. Kohtien 1-3 toistoa, kunnes varpaita alkaa paleltamaan ja ajat takaisin kotiin.

Niinhän se on, ettei pessimisti pety! Avasin luukun ja sen takana istui suht’ rauhallisen ja vakuuttavan oloinen koira, jonka otin mielihyvin kentälle tekemään vähän töitä. Ja hei, se koirahan teki hommia. Kivalla moottorilla, keskittyneesti ja hiljaa, eli juuri niin kuin koiran kuuluu hommia tehdäkin. Puuhastelimme kentällä puolen minuutin verran, jonka jälkeen vein koiran tyytyväisenä autoon.

Olen aina kovin malttamaton ja mieli teki nytkin jatkaa. Kun se meni niin helkutin hyvin, ettei olisi malttanut vielä lopettaa. Mutta kärsivällisyys palkitaan, eikö totta? Hetken tauon jälkeen otettiin Intolle vielä rytmikkään haukun ilmaisu ikäänkuin loppupalkkana ja kirsikkana kakun päälle, ja sekin meni niin helkutin hyvin.

Ajattelin tehdä tänäiltana saman kuin eilenkin, eri paikassa tosin. No eihän se ihan onnistunut. Avasin auton takaluukun noin 11 kertaa paiskaten sen sitten taas kiinni, hetken päästä kokeillen uudelleen. Otin koiran noin 9 kertaa autosta ulos ja kävelin sen kanssa aina 2-8 askelta kohti treenikenttää, kunnes jouduin kääntymään kannoillani ja viemään piippaavaan koiran takaisin autoon.

Kun koira on tietyllä tavalla rauhaton, sitä on hankala palauttaa takaisin normaalitilaan. En oikein tiedä miten se tehdään, kun koiraa tuntuu kiihdyttävän kaikki: treenikamat ja lihapullan haju, kaikki, mikä viestii siitä, että jotain on tapahtumassa. Sen tiedän, että en aio treenata vinkuvan ja piippailevan koiran kanssa, joka ei keskity kunnolla.

Vaan lukuisten epäonnistumisien jälkeen energiamme kohtasivat oikealla tavalla ja koira käveli kanssani hiljaa suorituspaikalle. Treenikaverit huutelivat heti vinkkejä; nyt vaan pysyt itse eleettömänä ja rauhallisena, se kuumuu heti kaikista äkkiliikkeistä ja säpinästä.

Ja niin minä ja Into tehtiin onnistunut treeni. Minä pyrin kävelemään kuin Dressmanin mainoksessa ja keskittymään hengittämiseen. Syviin rauhallisiin hengen vetoihin ja määrätietoiseen käskytykseen. Koira teki töitä saumattomasti. Vastoin luulojani, sen into ei lopahtanut, vaan se seurasi suurella mielenkiinnolla mitä aion tehdä seuraavaksi ja kuunteli käskyjä. Narupallo ja patukka polttelivat treenitakin taskussa, mutta palkkasin tällä kertaa vain lihapullilla. Hienoa poika, rauhallisesti nyt, poika. 

Ihan mieletön fiilis. Tuntuu, että jokin lukko on nyt avautunut – vaikka pelkään, että seuraavat treenit taas romuttaa kaiken. Nyt täytyy vaan pitää yksi ajatus päässä ja ostaa sellainen typerä sisustustaulu: keep calm.

Kiitos Sara ja Pia!

2

7 kommenttia artikkeliin ”Tavoitteena mykistää treenikaveri

  1. Tätä hetkeä ja ajatusten törmäämistä odotan tapahtuvaksi myös minun ja Reskon kohdalla, suorastaan rohkaisevaa lukea että sitä tapahtuu muillakin 😀 Repolainen tuntuu välillä aloittavan valituksen jo jos partakarva sojottaa väärässä kulmassa kohti lattiaa tai kun nuolee itseään niin samalla önisee ja kitisee urpona onnessaan. Huh kun aattelenkin millainen siitä voi vielä tulla treenien yhteydessä. Koko ääniskaala ja malttamattomuus…
    ”Kun koira on tietyllä tavalla rauhaton, sitä on hankala palauttaa takaisin normaalitilaan.” Tämä on ikävä kyllä niin totta. Amorin kanssa ei ollut ongelmia, se kun oli sellainen viilipytty ja palautui kaikesta sekunnissa. Reskolla jää apina hakkaamaan kattilankansia yhteen pään sisällä, enkä itsekään ole kaikista kärsivällisin ihminen. Ihan viimisen päälle hyvä yhdistelmä..

    • Voih, toivottavasti te löydätte yhteisen sävelen kuitenkin jo ennen koiran kuuden vuoden ikää!

      Me ollaan Inton kanssa kokeiltu vähän kaikkea. Nyt sillä tuntuu olevan riittävästi elämän kokemusta siihen, ettei se tarvitse treeneihin jatkuvasti säpinää ja riemua. Aiemmin se on näyttänyt treeneissä hakatulta hylkeeltä ja maleksinut nöyränä perässäni, joten olen tehnyt iloisia ja vauhdikkaita harjoitteita saadakseni liikkeistä näyttävempiä ja koirasta ryhdikkäämmän. Sellainen on tietysti kiihdyttävää, tai kuten Into sanoisi, piippauttavaa.

      Nyt se kesti hiljaisen ja ”perustylsän” tokotreenin ryhdikkäänä ja mielenkiintoa osoittaen. Hmm, taidan odottaa suurella mielenkiinnolla meidän seuraavia treenejä.

      Hyviä treenikertoja myös teille! Ehkä se kattilankansia paukuttava apinakin keksii itselleen jossain vaiheessa parempaa tekemistä. 🙂

  2. Ja testaan vielä kommentointia ilman Google+-kirjautumista pelkällä tietojen täytöllä.

  3. Paluuviite: Mitä saa seitsemässä vuodessa? | Purematta paras

Vastaa