Mätsärimenestystä

match show

Elna toissaviikonloppuna sekarotuisten 2. ja Olmi SIN-1 + BIS2.

Heh, kuinka vanha minun täytyy jo olla, kun haluan aloittaa lauseen toteamalla: nuorempana olin intohimoinen match show -harrastaja. Ei, mutta ihan totta, aikansa kutakin.

Aloitin match show -kehissä pyörimisen Nikin ja Rompun kanssa ollessani 12-vuotias ja varsinaiseen menestymisen makuun pääsin Rompun kanssa, joka oli melkoinen kehien kuningas. Se rakasti parrasvaloissa patsastelua ja huomion keskipisteenä olemista, ja liihotti pitkässä kiiltävässä turkissaan kehässä kuin kehässä tuomareiden sydämiin.

Olin innoissani kaikista nauhoista, joita se sai: punainen nauha oli merkki siitä, että the game is on ja sininen nauha puolestaan merkitsi sitä, että loppukisoissa sijoittuminen olisi helpompaa ja meillä olisi edelleen mahdollisuudet jopa BIS -kehään.

Mätsäreihin valmistautuminen alkoi jo edellisena iltana tai varhain samana aamuna, sillä Rompun valkoinen turkki vaati pitkäjänteistä huolenpitoa aina perusharjauksesta pesuun saakka. Sen pitkät, koiran nuuskiessa maata viistävät korvakarvat piti nekin harjata vielä juuri ennen kehään menoa, jotta koiran arvokkuus pääsi oikeuksiinsa. Voi niitä aikoja!  

Mätsäri

Minä & Elna kehässä, 2015.

Nykyisin mätsärit merkitsevät minulle pääasiassa tuttujen tapaamista rakkaan harrastuksen (koirien) parissa ja huvittelua koirieni kanssa. Ne edellyttävät koirien kynsien leikkaamisen ja pahimpien irtotuppojen harjaamisen, jonka myötä kehäkunto on valmis.

Into on sellainen jästipäinen möykky, jota en ole suotta raahannut kehään, mutta Elnan tulen usein ilmoittaneeksi sekarotuisten luokkaan, jossa se menestyy usein hyvin sievän olemuksensa ja huomiota herättävän värityksensä puolesta. Vaikka menestys on toissijaista ns. hauskanpidon ja kehäkokemuksen rinnalla, on aina yhtä ilahduttavaa, kun vieras ihminen arvoittaa esiintymisen palkintopallille saakka.

Myös Olmi on esiintynyt edukseen sen jälkeen, kun kehiin osallistuminen on ylipäätään ollut mahdollista. Erityisen hyvin sen parhaat puolet pääsevät näytille, kun whippettejä omistavat ystäväni esittävät sen kehässä rodulle uskollisella tyylillä.

Minun oma tyylini on enemmänkin; tehdään näin ja kokeillaan noin, oho, menipä jännästi – joten olen mielelläni antanut Olmin esitettäväksi sellaisille ihmisille, joilla on Olmille annettavaa, ja jotka itse ehkä haluavat kerätä kokemusta rodun esittämisestä. Koen, että se on win-win -tilanne – Olmi on kuitenkin koira, jonka kanssa en koskaan tule osallistumaan virallisiin näyttelyihin.

Ehkä jonain päivänä innostun ja Olmi vie minut kehään ja näyttää, miten homma klaarataan vinttikoiran kanssa, mutta sitä päivää odottaessa nautin mielelläni laatuajasta yksinomaan Elnan kanssa kehässä. Sitäpaitsi on yllättävän mielenkiintoista katsoa oman koiransa esiintymistä kehän ulkopuolella (tai Olmin tapauksessa: kehän ulkopuolella piilossa mammanpojan silmistä). Kokeilkaa vaikka!

Olmi mätsärissä

Olmi huippuesittäjien käsissä, 2016.

0

Vastaa