Alpi 1 vuotta — koiranpennun ensimmäinen vuosi

Alpi täytti keskiviikkona vuoden!
Syntymäpäivänsä kunniaksi pikkujätkä teki lentoharjoituksen suoraan kameran linssiin niin, että laite sai sellaisen tällin, ettei enää suostunut siirtämään kuvia tietokoneelle.

Varsin alpimaiset syntymäpäivät siis. Nyt paljastan, mitä muuta koiranpennun ensimmäinen vuosi on pitänyt sisällään.

Helmikuu 2017 – Alpi muuttaa sisarusparvestaan Elnan, Inton ja Olmin pikkuveljeksi

Helmikuun lopussa yllätän itseni ja koiraperheeni kotiutumalla Pirkkalasta pienen punertavan koiranpennun kanssa. Into, Elna ja Olmi katsovat minua kysyvästi ja tuntuvat sitten ymmärtävän, mistä on kysymys.

Vastaanotto on hyvä. Olmi on tavattoman kiinnostunut pennusta ja Elna suorastaan haltioissaan. Intokin ottaa uuden pikkuveljensä vastaan suopeudella, vaikka se on juuri tullut leikkauksesta jossa sen hännästä poistettiin patti.

Pikkupentuun nähden valtavan suuret kaverit eivät pelota Alpia ja se tuntuu sopeutuvan laumaan nopeasti. Vaikka pentu on juuri tullut luovutusikään, sen sisäsiisteyskasvatus on jo erinomaisella mallilla. Pentu kertoo selkeästi milloin takapihalle täytyy päästä ja jos se ei ehdi, se tekee tarpeensa ulko-oven edessä oleville sanomalehdille.

Maaliskuu 2017 – arkea neljän koiran kanssa

Alpi hyppää heti aivan tavalliseen koiraperheen arkeen. Lenkkeilen täysikasvuisten koirien kanssa paljon ilman sitä ja opetan sille yksinoloa, mutta vietämme myös paljon aikaa yhdessä koko konkkaronkan kera.

Alpi on alle yhdeksän viikon ikäinen, kun otan sen mukaan sen ensimmäiselle päivävaellukselle. Kävelytahti on lempeä, ja Alpi ehtii vaelluksen aikana etsimään roskia, kantamaan aarteitaan, tutkimaan luontoa ja pomppimaan huolettomasti muun joukkion mukana. Koko muukin lauma on mukana ja kun pysähdymme evästauolle keittämään pannukahvia, Alpi nukkuu fleecehuovan sisällä sylissäni. Virkistävän tauon jälkeen se pomppii taas innoissaan seurueemme matkassa.

Alpi kohtaa maailmaa myös ilman sisaruksiaan. Samoilemme metsässä, liikumme sen pentukavereiden kesken ja se on mukanani ostoskeskuksessa, kun valmistaudun huhtikuun alussa koittavaan Las Vegasin työmatkaan.

Huhtikuu 2017 – Koiralapsen hylkäys

Kuun ensimmäisen viikon vietän työn merkeissä Vegasissa. Samana yönä, kun lentoni lähtee, Alpi hiippailee matkalaukkuuni ja syö iltagaalaan tarkoitetuista korkokengistäni korot. Korkojen musta nahkajäljitelmä on pilalla ja paljastaa kirkkaan valkoisen koron muovirungon, joka kuitenkin on melkein ehjä. Teippaan korot ilmastointiteipillä ja väritän teipit tussilla mustiksi. Melkein kuin uudet.

Reissuni aikana kolme kuukautta täyttävä Alpi on hoidossa tien toisella puolella asuvan ystäväni luona. Vanhempani käyttävät Alpin rokotuksilla ja vitsailemme siitä, kuinka koko yhteisön tukea tarvitaan, kun Alpin yksinhuoltajaäiti on hylännyt lapsensa ja lähtenyt Vegasiin.

Reissuani piristää Alpista lähetetyt kuvat ja videot. Tuntuu, että se on ottanut kasvuharppauksen juuri silloin, kun minä en ole näkemässä.

Kun palaan, kotona odottaa jättimötkö. En tiedä, mitä sille on syötetty poissaollessani, mutta se on ainakin viikon vanhempi, kuin viime kerralla nähtyäni sen.

Toukokuu 2017 – Alpi on täynnä hyviä ideoita ja omaa tahtoa

Toukokuussa paljastuu, ettei neljän kuukauden ikäinen, juuri toisen rokotteensa saanut Alpi olekaan mikään kirkon kasvatti. Sen suloisista ovaalinmuotoisista silmistä tulee ilkeät tihrusilmät ja se nostaa tuhmuuskorvansa pystyyn. Sen sammumaton uteliaisuus ja kokeilunhalu koettelee niin minun, kuin Elnan, Inton ja Olminkin hermoja.

Alpilla alkaa olla jo reilusti omaa tahtoa ja näkemystä siitä, mitä ja miten seuraavaksi tapahtuu. Noin muuten piirteestä ei ole haittaa, mutta minua turhauttaa metsässä omia menojaan kulkeva koira, kuivausjonon eteisessä ohittava märkätassu ja lemmikki, joka kyselemättä lentää päälleni niin päättäessään.

Koen, että on hyvä hetki viedä sitä koulutuksellisesti eteenpäin ja järjestän metsään treenit, joissa harjoittelemme vapaana kauniisti kulkemista ja metsässä kulkevien koirakkojen ja ihmisten vapaana ohituksia. Harjoitukset menevät hyvin ja huomaan, että Alpin horjumattomaan itsevarmuuteen ei voi (eikä pidäkkään) vaikuttaa, mutta se on silti oikein motivoituna avoin palautteelle ja uusille toimintamalleille. Harjoituksien lopulla kuvattu video löytyy Facebookista.

Alan ymmärtämään, ettei käsissäni olekaan mikä tahansa koira. Alpi on tilanteessa kuin tilanteessa tyyni ja ylväs, mutta vaikka se onkin luonteeltaan joskus jopa raisu, siitä huomaa, kuinka se ajattelee ja yrittää ymmärtää asioita syvällisemmin.

Kesäkuu 2017 – onko meillä tänäänkin samat säännöt kuin eilen? Entä nyt?

Vaikka alankin pikku hiljaa pääsemään sisälle Alpin sielunmaisemaan, se on taitava haastamaan minua ja koiraperhettään jatkuvasti uusilla (ja vanhoilla) keinoilla. Se on loputtoman kokeilunhaluinen ja täynnä energiaa, jonka se valjastaa sisarustensa kiusaamiseen, keittiön työtason tutkimiseen tai pomppuvoimiensa testaamiseen.

Sillä on piirteitä, joita en ole ikinä aiemmin koirassa kohdannut ja lopulta se ja koko neljän koiran paletti yhdessä haastavan elämäntilanteen kanssa onnistuu uuvuttamaan minut niin, että arjesta tulee pelkkää räpiköintiä.

Onneksi kesäkuulta on hyviäkin muistoja. Alpi korkkasi näyttelyuransa kaksipäiväisessä tapahtumassa Tammelassa.

Heinäkuu – Irtiotto arjesta yhdistää

Heinäkuussa on irtioton aika. Lähden Alpin kanssa viikonlopuksi saareen vanhojen inttikavereideni kanssa. Alpi matkaa soutuveneessä lukuisia reissuja kuin vanha konkari ja nukkuu yöt aina aamuun saakka tiukasti vieressäni hyttysverkon alla.

Irtiotto arjesta tekee meille molemmille hyvää. Kotiin palaa kaksi hyvin levännyttä ja virkeää seikkailijaa, jotka ovat löytäneet reissun aikana yhteisen sävelen.

Heinäkuun aikana käytän koiria uimassa, pyöräilen Elnan ja Alpin kanssa rentoja aamulenkkejä, videoin Instagramiin Olmin uimahyppyjä ja nautin kesästä yhdessä koirieni ja ystävieni kanssa.

Elokuu – kamelin selkä katkeaa

Elokuussa väsähdän täysin. Alpilla on varmasti elämänsä kesä, sillä se juoksee sisällä hedelmäpussi suussaan, repii sitä riekaleiksi ja käyttää sohvan selkänojaa ponnistuslautana mitä upeimmille kuivahypyille. Kun vaihdan hedelmäpussin puruluuhun tai leluun, työllistän sen tunniksi tai ehkä vain minuutiksi ja näen, kuinka se silppuaa vessapaperin hylsyä makuuhuoneen sängylle tai kaivelee työlaukustani muistiinpanoja.

Elokuuhun mennessä Alpi on levitellyt vaaleaan kotiini purkillisen kaakaojauhetta (pääasiassa sohvalle, tietysti), avannut ja levitellyt pussillisen xylitol -purkkaa (joita sittemmin nypin jauhettuina ja liiskattuina sohvasta, Inton häntäkarvoista, Alpin vatsasta ja koirien makuupaikoista) sekä ottanut Rompun perintöhihnassa sellaiset vauhdit, että vain hihnan kahva on jäänyt käteeni. Se on oppinut kuljettamaan suussaan metallista ruokakuppiaan, kukkien kasteluun tarkoitettua lasipulloa ja oikeastaan kaikkea, mihin se ikinä yltää.

Seuraavassa kuussa elokuun tunnelmista syntyy blogiartikkeli, jonka aihe käsittelee uupumusta.

Syyskuu – kiinni onnelliseen arkeen

Syyskuussa Alpi täyttää kahdeksan kuukautta. Kaikista tempauksistaan huolimatta se on onnistunut säilyttämään kaikki raajansa ehjänä ja pysynyt muutenkin terveenä, toisin kuin isoveljensä samaan ikään mennessä. Oma jaksamiseni on koko ajan parempi ja Alpikin käyttäytyy koko ajan fiksummin.

Se tutkii ja ajattelee paljon. Se ymmärtää, että jos kesken ulkoilun tulee tylsää, hihnan voi koska tahansa puraista katki ja tehdä jotain kiintoisampaa. Se ei koskaan juokse pois ja karkaa, mutta ottaa usein itselleen hieman enemmän liikkumatilaa, jotta se pääsee paremmille hajuille tai mielenkiintoisimpien risujen pariin. Välillä se yllättää meidät kaikki kiitämällä ohitsemme vain, jotta se voi seuraavassa hetkessä kiitää takaisin luoksemme.

Se on alle vuoden ikäinen koira, jonka tempauksista voisi kirjoittaa kokonaisen kirjan. Seuraavan kuun alussa syntyy blogipostaus Kamalan ihana Alpi, jossa kerron muutamia sen erikoisimmista tempauksista.

Lokakuu – elämä koiranpennun kanssa tasaantuu

Alpin ilkeät tihrusilmät asettuvat takaisin kauniiksi ovaalinmuotoisiksi silmiksi, mutta sen tuhmuuskorvan kaveriksi on noussut toinenkin tuhmuuskorva. En osaa sanoa, voiko siitä tulla isona faaraokoira, vaikka se on syntynyt whippetiksi ja näyttänyt koko pyylevän pentuikänsä labradorinnoutajalta.

Lokakuussa yhdeksän kuukautta täyttänyt Alpi menee sen ensimmäiseen viralliseen näyttelyyn. Kehäkäyttäytymisen lisäksi Alpi on yhdeksän kuukauden aikana harjoitellut paljon paitsi kauniisti vapaana kulkemista, myös häkissä oloa, häkistä kauniisti tuloa, auton peräkontista tuloa ja kuivausjonossa malttamista sekä hihnakäyttäytymistä. Olen jo aivan varma, että siitä tulee aikuisena hieno koira.

Lokakuu saa loistavan päätöksen, kun pääsemme koirien kanssa viikonlopun mittaiselle lomalle maalle. Omakin jaksamiseni tuntuu saavan kaipaamansa vahvistuksen, kun vietän kokonaisen viikonlopun kauniissa kodissa luonnon keskellä.

Marraskuu – vielä vähän pentumaisia kujeita

Pidän Alpia kaikesta huolimatta suhteellisen helppona pentuna, vaikka kesä sen kanssa olikin raskas. Ongelmat jaksamiseni kanssa eivät johtuneet ainoastaan pienestä huligaanista, vaan erinäisistä ongelmista muilla elämänaloilla. Sellaisenaan pikku huligaani olisi varmasti mennyt, mutta kun vastatuuli kävi kaikista kompassin suunnista, oli hankala pidellä pakkaa käsissä.

Alpin sisäsiisteyskasvatus ei missään vaiheessa ensimmäisen vuoden aikana aiheuttanut päänvaivaa. Siitä saan kiittää Alpin kasvattajaa, joka teki työnsä huolella. Toisinaan kymmenen kuukauden iän saavuttanut Alpi keksii edelleen yllättäviä jekkuja, kuten astioiden siirtelyä ja koirankoulutuskirjan repimistä työpäivän aikana, mutta muuten se on päivä päivältä yhä tasaisempi koira. Sen lisäksi, että huomaan rakastavani sitä ja sen mautonta huumorintajua, myös näyttelyissä kohdatut tuomarit pitävät siitä.

Joulukuu – ensimmäinen vuosi lähestyy loppuaan

Joulukuu oli hieno lopetus vuodelle. Vaikka en pitänytkään siitä, että irtokoiran osuessa kohdalle Alpi pääsi pröystäilemään pelottomalla luonteellaan, se kuitenkin kuvasti täydellisesti sitä, minkälainen koira siitä oli kasvanut.

Joulukuussa Alpi esiintyi Siirin kanssa Messarissa Koiramessuilla. Esiintyminen sujui hyvin ja Alpi seikkaili muutenkin vieraassa ja hälyisessä ympäristössä Helsingissä kuin kala vedessä. Minun on helppo ihailla sen mutkattomuutta.

Entä miten päättyy koko nuoruutensa itsekseen parkouria ja pompputemppuja harjoitelleen koiran vuosi? Tietenkin siten, että se pomppaa syliini kun juon aamukahvia, katson televisiota tai kirjoitan blogia. Syliin pomppaaminen on sille niin luontevaa (ja helppoa miltä tahansa etäisyydeltä mistä tahansa kulmasta), että olemme yhdessä alkaneet harjoittelemaan syliin pomppaamista jopa silloin, kun itse seison. Omapäisen Alpin motivointi ei aina ole yksinkertaista, mutta pohjimmiltaan siltäkin löytyy sen verran miellyttämisenhalua, että sen silmät loistavat aina sitä kirkkaammin, mitä enemmän se saa minut tempauksillaan hymyilemään.

Tammikuu – Alpi 1 vuotta

Me nukumme samassa sängyssä yhdessä saman peiton alla. Jos makoilemme sohvalla, makoilemme läjässä. Ulkoillessa haluamme pitää hauskaa – tai sitten keskittyä tutkimaan. Osaamme suhtautua toisiimme kärsivällisyydellä ja lempeydellä jopa silloin, kun toinen meistä tekee jotain harvinaisen typerää.

Alpi on nyt vuoden vanha ja minusta tuntuu, että se on täydellinen. Täydellinen koira juuri minulle juuri tähän hetkeen. Kiitos Alpin kasvattaja, Jutta, että otit minuun yhteyttä.

Entä mitä sanottavaa minulla on koirasta, joka kantaa suussaan kaikkea mihin yltää? Pelkästään hyvää. Eräänä kylmänä tammikuisena iltana lojuessani sohvalla Alpi hyppäsi seuraani tuoden suussaan meille viltin nojatuolista. Sitten se rojahti kylkeeni ja minä asettelin peiton päällemme.

Ja jotta tämä ei kuulostaisi liian hunajaiselta…

Asioita, jotka ottivat osumaa koiranpentuvuoden aikana
  • Korkkareiden korot
  • Vain hieman nakerretut kesäsandaalit
  • Sohvatyynyn nappi (gone)
  • Kaksi kännykän laturin piuhaa
  • Taskukalenteri
  • Kaksi kirjaa, joista toinen menetti vain kantensa
  • Miltein täynnä oleva pahvinen kaakaopurkki kaakaoineen
  • Koirien proteiinijauhepussi
  • Kaksi (paloiteltua) nahkavyötä (eli kaikki nahkavyöni)
  • Ulkoilutakkien vetoketjujen narupäät
  • Yksi koirien makuupaikka (jonka pohjaan ilmaantui koiranpennun mentävä aukko)
  • Pari tuikkukynttilää
  • Pari nahkahihnaa (katkottu)
  • Silmälasien sankojen päädyt (vain uudelleen muotoillut)
  • Yksi keittiöveitsi (ei hätää, pelkkä kahva!)
  • Kuivaharja (joka jostain syystä oli oleellista puolittaa)
  • Kasvojen puhdistussieni, joka eräänä päivänä katosi
  • Joulukuvauksissa käytetyt pehmoporonsarvet

PS. Valtaosa tämän artikkelin kuvista on napattu Instagramista, jossa arkeamme voi myös seurata!

14

2 kommenttia artikkeliin ”Alpi 1 vuotta — koiranpennun ensimmäinen vuosi

  1. Tässä on kyllä paljon juttuja joihin voin samaistua Veetin kanssa. Välkky oli loppuviimein aika helppo pentu, vaikkei se vieläkään tiedä miksi autotielle ei saa mennä yksin.
    Minulle selvisi jopa nyt vasta että Alpi on vanhan kaverini Bruno koiran pentu 😀

Vastaa