Toivepostaus: WHIPPET Q&A (osa 3)

On toistaiseksi viimeisen Q&A -postauksen aika! Kysymyksiä tuli lopulta niin paljon, ettei kaikkia aiheita vielä tämänkään postauksen myötä ole ehditty käymään läpi.

Kolmeen artikkeliin tiivistyneet kysymykset ovat kuitenkin niitä, joiden aihepiireistä tuli kaikkein eniten tiedusteluja. Voit halutessasi lukea ensimmäisen osan tämän linkin takaa ja toisen osan tämän linkin takaa. Ehkäpä ennemmin tai myöhemmin innostun jatkamaan sarjaa, sillä omat kokemukseni whippeteistä selkeästi herättivät paljon uteliaisuutta!

Muistahan, että voit aina kaivautua Whippet-Harrastajat ry:n sivuille tai Facebookin Whippet Suomi -ryhmään etsimään lisätietoja rodusta.

Tällä kertaa pureudumme näöllä metsästävän koiran ulkoiluttamiseen. Haluan yhä korostaa, että vastauksissa ei esitellä absoluuttista totuutta tai rotuyhdistyksen virallista kantaa. Kyseessä on erään aivan tavallisen koiranomistajan näkökulmia ja ajatuksia aiheen tiimoilta.

Oletko opettanut vapaanaolon erikseen?

Kyllä! Olen opettanut hihnoitta ulkoilun kaikille koirilleni rodusta riippumatta. Harjoittelu on aloitettu heti pennun muutettua luokseni, eli koiran ollessa noin 8 viikkoa vanha.

Koen, että asian suhteen pääsee helpoimmalla, kun vapaana ulkoilun ja siihen liittyvät normit ottaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa osaksi päivittäistä arkea. Tällöin koira alkaa pitämään vapaana ulkoilua ja siihen liittyviä nyansseja, kuten luoksetuloa ja uudelleen kytkemistä arkisina asioina.

Olen ladannut aikoinaan Facebookkiin videon, josta voit katsoa, minkälaista tunnelmaa suosin koiria vapaana ulkoiluttaessani. Haluan, että koirat kulkevat lähelläni ja ovat kuulolla, vaikka ne saavatkin samalla touhuta omiaan, kuten videolla maastoa tutkiva pentu-Alpi osoittaa.

Olen tehnyt vapaanaoloharjoituksia sekä kahden kesken pennun kanssa, että myös osana lauman kanssa ulkoilua. Lauman kanssa ulkoillessa pienellä koiranpennulla on usein suurempi kynnys poistua porukasta. Toki poikkeus vahvistaa säännön  kuten naapurin olohuoneeseen vilistänyt Alpi pentuna opetti. Onneksi myrtyneen naapurin suhtautuminen pentuun ei ollut koiraa kohtaan palkitseva, joten pienestä kömmähdyksestä huolimatta Alpi on tänä päivänä varsin luotettava vapaanaulkoilija.

Hallittujen arkiulkoilujen lisäksi whippetit pääsevät myös ns. rallaamaan, mikä tarkoittaa erikseen laakealle alueelle hakeutumista ja siellä koirien juoksuttamista. Usein tavalliset metsäolosuhteet eivät tarjoa tällaiselle rallailulle kovin hyviä mahdollisuuksia; näkyvyys eläinten ja muiden ulkoilijoiden suhteen ei ole kovinkaan optimaalinen. Hallitusti lähellä kulkeva koira on helpompi saattaa myös vieraiden koirakkojen ohi, toisin kuin metrien päässä hurvitteleva kiihtynyt villiäinen.

Lähteväkö whippetit kun näkevät jäniksen?

Olmin vastaus on ”kyllä!”, Alpin vastaus on ”jos huvittaa” ja Jennan vastaus on; ”asia ei ole niin mustavalkoinen.

Olmi lähtee mieluusti jänisten perään, mutta pystyn vaikuttamaan siihen jonkin verran. Ensimmäiset 2 vuotta sen kanssa kävivät vaivatta ja pidin sitä varsin luotettavana vapaana ulkoilijana. Pikkuhiljaa se alkoi saamaan toistuvista viehe- ja ratatreeneistä yhä enemmän itsevarmuutta saaliin tavoittelun suhteen sen aina lopulta saavuttaessa tavoittelemansa saaliin.

Lopulta sen usko omiin kykyihinsä oli valtaisa. Vapaana ulkoillessaan se pääsi selkäni takana livahtamaan riistan perään ilman, että tuskin huomasin. Se uskoi saavuttavansa tavoittelemansa missä tahansa, joten sen kynnys omille reissuille lähtemiselle madaltui. Itse saaliin tavoittelu tuntui olevan sille itsessään niin palkitsevaa, ettei lopulta mikään mahti katkaissut sekunnin murto-osassa käynnistynyttä tahtotilaa. Ja niin paketti ikään kuin levähti käsiini riippumatta siitä, päätyikö koiran irtiotot metsässä sen eduksi vai eivät. Koira sai niin paljon mielihyvää pelkästä saaliin tavoittelusta, että sille kannattavinta oli lähteä jänismetsälle; oli lopputulemana viehetreeneistä tuttu tapporavistus tai ei.

Kun Olmilla oli takanaan muutamia (sille itselleen palkitsevia) kokemuksia tällaisista ei-toivotuista reissuista, tuli sen irtipitämisestä huomattavasti hankalampaa ja riskialttiimpaa.

Nykyisin se ei tarvitse näköärsykettä ollenkaan. Tuore, ilmavainulla nostettava haju riittää siihen, että se on valmis ampaisemaan omille teilleen. Jos huomaan sen aikeet silloin, kun se hakee hajun suuntaa, pystyn pysäyttämään ja kytkemään sen. Mutta jos se jo tietää mistä suunnasta haju tulee, en välttämättä pysty enää vaikuttamaan siihen ollenkaan. Silloin kutsuhuuto, kieltosana tai namipussin rapistelu kaikuvat kuuroille korville.

Ennen kahden vuoden ikää sain sen vielä täydestä vauhdista kääntymään takaisin, mutta viehetreenit ovat tehneet tehtävänsä. Olmilla on syvä palo ja usko siihen, että se pystyy lopulta tavoittamaan havittelemansa saaliin.

Sikäli minulla on kaksi täysin ääripäiden vinttikoiraa. Alpi ei lähde saaliin perään. Jos sen kohdalle osuu erityisen herkullinen tilanne (jossa Olmi toimii vielä yllykkeenä), se saattaa käydä ajamassa linnun tai riistan liikkeelle. Mutta Alpi ei näe tarpeelliseksi tavoitella niitä sen pidempään. Olmi sen sijaan saattaa viipyä reissuillaan huolestuttavan pitkään.

Molemmat koirat taitavat luoksetulon tilanteissa, joissa vietti ei vie.

Miten olet opettanut whippettisi tulemaan luokse esim. jos näkevät jäniksen?

Luoksetuloa voi olla turhanpäiväistä vaatia, jos tilanne koiran kanssa on sellainen, jollaisen olen kuvaillut edeltävässä kappaleessa yllä. Luoksetulokutsu voi olla viisaampaa jättää sellaisille hetkille, jolloin on kohtuullista vaatia koiralta sen täydellinen suorittaminen.

Vinttikoiran kanssa ulkoillessa tärkeintä tuntuu olevan riistaeläinten välttely ja koiran kytkeminen ennen, kuin se saa haju- tai näköärsykkeen riistasta. Muutaman vuoden kokemuksella olen oppinut, että aamu- ja iltahämärissä on todennäköisintä törmätä riistaan. Sen sijaan keskellä päivää näihin eläimiin törmääminen on epätodennäköisintä (joskin mahdollista). Whippettien aamu-unisuus koituukin tässä mielessä koiranomistajan onneksi. Jos whippetit saavat päättää, ne kaivautuvat yöuniltaan vällyjen välistä vasta lähempänä puolta päivää.

Jos whippet sattuu olemaan tyypiltään kuten Alpi, sen luoksetulon vahvistaminen haastavissa olosuhteissa käy kuten minkä tahansa muunkin koiran luoksetulon vahvistaminen; koira tarvitsee saatavilleen jotain sellaista, minkä se arvoittaa riistan (tai muun häiriön) yläpuolelle. Alpin tapauksessa esimerkiksi hihkuva ihminen, rapiseva muovipussi ja herkullinen loppupalkka voivat hyvinkin arvoittua korkeammalle, kuin vaivalloinen ja kaukana siintävä saaliseläin. Mutta kun kyseessä on Olmi, ja jänis ilmestyy näköpiiriin…

Niin peli on menetetty. Olmi tulee reissuiltaan sitten, kun ehtii. Kerroin jo yllä, ettei siihen voi vaikuttaa, jos se on ehtinyt lähtemään. Se menee tilaan, jossa se pystyy uhkarohkeasti juoksemaan vaikkapa autotien lävitse; koira tuskin välittäisi, vaikka sen pitäisi juosta elefanttilauman tai palavan talon läpi. Luulen, että vaikka jahdissa oleva vinttikoira päätyisi auton töytäisemäksi, se pyrkisi ensisijaisesti jatkamaan jahtiaan vaurioista huolimatta. Tämä kertoo aika paljon siitä, miten tämän tyyppiset koirat toimivat. Ja vastaa varmaan osaltaan kysymykseen siitä, miksi herkkupussin rapistelu ei auta. Sellaisessa tilassa koiralle ei ole muuta, kuin riista.

Onnekseni Olmi on kuitenkin osaltaan varsinainen mammanpoika. Heti kun se on saanut ”tehtävänsä suoritettua” se pyrkii palaamaan luokseni, eikä kiihkeästi etsi jotain uutta ja mielenkiintoista. Empiiriset tutkimukset osoittavat, että se on nenätyöskentelyssään niin lahjakas, että se haistaa paitsi piilottelevan riistan, myös sijaintini.

Se on lähtenyt omille reissuilleen vierailla paikkakunnilla, vieraissa metsissä. Ja vaikka olen sen poissa ollessa edennyt jopa kilometrejä tai mennyt odottamaan sitä sisälle rakennukseen, se on aina lopulta tavoittanut minut. Joskus on toki käynyt niinkin, että se on pysäytetty, eikä ole siksi päässyt takaisin luokseni.

Koen tämän perustuvan tehtyyn kasvatustyöhön ja juuri tämän yksilön optimaalisesti hyödynnettyihin luonteenpiirteisiin. Pystyn luottamaan siihen, että jos koira ei ole joutunut onnettomuuteen, se kyllä palaa takaisin. Siksi onkin erityisen ahdistavaa, jos koira on pidempään poissa. Pahin pelkoni on, että se päätyy auton alle, tippuu kaivoon tai joutuu muuten kiipeliin viettinsä johdattamana.

En usko, että mikään yksittäinen herkku- tai lelupalkka tuo yksin mukanaan sellaista mahtia, jolla vietikkään vinttikoiran voisi opettaa työskentelemään ihmisen eduksi myös tilanteissa, joissa sillä on mahdollisuus hakea valtavaa hyvänolontunnetta sen viettityöskentelyn kautta.

Se, että Olmi saattaa lähteä kesken lenkin tuntuu enemmän kuin harmilliselta; teen tietoisen riskin aina, kun irrotan siltä hihnan.

Olmi on nopeasti syttyvä, upean vietin omaava koira. En koe, että minun pitäisi torua sitä jostain, mitä kuitenkin edellytän siltä treeni- ja kisatilanteissa. Toki tällainen vietti rajoittaa ulkoilua siten, että useimmissa paikoissa koira on pidettävä kytkettynä. Tarkoituksenani kun ei ole saattaa koiraa vaaratilanteisiin tai häiriköidä metsäneläinten rauhaa.

Tällaiselle koiralle ihanteellisimpia vapaanaulkoilupaikkoja ovat oman kokemukseni mukaan hiekkamontut, joilta työkoneet ovat karkottaneet eläimet. Siellä vietikäskin koira voi keskittyä puhtaasti juoksemiseen – ei saaliin tavoitteluun – sekä koirakavereiden kanssa kommunikointiin ja leikkimiseen.

Ideaalimaailmassa Olmi osaisi hillitä itsensä metsässä tai pelloilla eteen osuvissa tilanteissa. Tulee kuitenkin ymmärtää, että kyseessä on yksilö, jonka syttymiseen riittää parhaassa tapauksessa jopa tuulen liikuttamat kuivat lehdet. Koira on samalla sekunnilla valmis jahtiin.

Olmi on paitsi vietikäs, myös nopeasti asioita toisiinsa ketjuttava taituri. Sen silmiin syttyy ratatreeneistä tuttu palo silloinkin, kun se taajamassa ulkoillessaan kuulee moottorivieheen ääntä muistuttavan moottorisahan äänen. Se kuikuilee uteliaana ympärilleen myös silloin, kun meidät ohittaa mönkijä, jollaisia treeni- ja kisatilanteissa usein liikkuu.

Onko whippet muita rotuja onnettomusalttiimpi?

On. Kun kevyt runko, jota pohjavilla ja paksu karvapeite ei ollenkaan suojaa (koska niitä ei ole), yhdistetään valtavaan kiihtymis- ja tilannenopeuteen koen, että riski onnettomuuksiin on selkeästi todennäköisempi, kuin muiden roturyhmien edustajilla. Lähtökohtaisesti kaikki muihin roturyhmiin kuuluvat koirat edustavat karvapeitteisiä ja pehmeäliikkeisempiä koiria.

Hurjista lähtökohdista huolimatta koen, että moni whippet tuntuu olevan tavattoman onnekas. Niiden kehot taipuvat aina toisinaan uskomattomiin suorituksiin ja yllättävän usein hurjiltakin näyttävistä tilanteista selvitään pelkällä säikähdyksellä.

22

6 kommenttia artikkeliin ”Toivepostaus: WHIPPET Q&A (osa 3)

  1. Olipas kansantajuisesti selitetty, taidan laittaa linkin jemmaan myöhempää käyttöä varten. En aio enää yrittää selittää itse, vaan ohjaan kysyjät suoraan lukemaan täältä.

  2. Kiitos mielenkiintosesta postaussarjasta! Mielellään luen jatko-osiakin jos niitä myöhemmin ilmestyy 😀 Parasta on kuulla kokemuksia rodusta suoraan omistajalta 🙂

    • Kiitos! Seuraavaksi työpöydällä on vähän toisenlaisia aiheita, mutta eiköhän tällaisiin aiheisiin päädytä taas ennen pitkää, kun yksityisviestien joukossa tulee niin paljon mielenkiintoisia keskustelunavauksia. 🙂

  3. Kiitos tästä postaussarjasta, tykkäsin paljon ja sain uutta näkökantaa omiin rotuvalintapohdintoihini. Olen aikoinanu eksynyt blogisi pariin googleteltuani whippeteistä ja jäänyt sitten seuraamaan muutenkin. Minulla on kokemusta ajavasta metsästyskoirasta ja sen jälkeen vannoin, etten halua riistaviettistä koiraa. Kuitenkin vinttikoirat kiehtovat ja olen haaveillut whipetistä jo melkoisen tovin, ainut mikä pidättelee on juuri tuo riistaviettisyys.

    • Kiitos itsellesi, mukava kuulla! Tässä artikkelissa sivuutettiin nyt aika kurjasti elämä Alpin kanssa, joka ei puolestaan aiheuta arjessa minkäänlaisia erityisjärjestelyitä. Tämän artikkelin otsikkona pitäisikin varmaan olla; minkälaista ulkoilu whippetin kanssa pahimmillaan on.

      Kannattaa käydä Facebookissa Purematta Paras -sivulla lukemassa, kuinka konkarit kommentoivat artikkelin teemaa. Sieltä löytyi taas ripaus toisenlaista perspektiiviä!

Vastaa