Muutto koirien kanssa

Keskikesä meni silmänräpäyksessä, enkä näin jälkikäteen muista siitä paljoakaan. Kävin tavaroitani läpi, siivosin, pakkasin, kuljetin, pakkasin ja purin ja järjestelin.

Vaikka päällimmäisenä mielessä ei olekaan lämpimät kesämuistot, tulen silti muistamaan tämän kesän aina, sillä tänä kesänä unelmani toteutui.

Tarjous asunnosta, johon olin kevään lopulla rakastunut meni kuin menikin läpi, ja vaikka matkassa olikin käsittämätön määrä mutkia, täällä minä nyt kirjoitan: kodissani, jossa meidän on hyvä olla.

Kirjoitin huhtikuun lopulla siitä, miten merkittävässä asemassa hyvät ulkoilumaastot ovatkaan silloin, kun arkea eletään koirien kanssa. Koen, että yksi koiranomistajan hyvinvoinnin peruspilareista onkin se, että koirien kanssa ulkoilu ei ole päivittäin toistuva pakollinen paha, vaan onnekas tapahtuma, joka edesauttaa hyvinvointia.

Tiedostankin olevani hyvin onnekkaassa asemassa löydettyäni juuri meille täydellisen asunnon monipuolisten ulkoilumaastojen ääreltä. Meitä ympäröivät puistometsät, taajama-alueen kiemurtelevat kävelytiet, pellot, sysimetsät, purot ja järvi, joiden äärellä eripituisten ja monipuolisten lenkkien tekeminen on helppoa ja mukavaa. Monipuoliset ulkoilumaastot myös lisäävät mielenkiintoa lenkkeilyä kohtaan, sillä esimerkiksi talviaikaan sesonki saattaa hyvinkin tarjota ulkoilua järven jäällä siinä, missä syksy mahdollistaa ulkoilun sänkipelloilla.

Muutto koirien kanssa

Muutto oli yksinkertainen. Minulla oli avaimet uuteen kotiin jo pari viikkoa ennen vanhan asunnon luovutusta, joten pääsin kuljettamaan asunnolle jo hyvissä ajoin sellaisia tavaroita ja huonekaluja, jotka eivät kuuluneet arjen välttämättömyyksiin.

Varsinainen muutto ja edellisen asunnon loppusiivous osui viikonlopulle. Koirat olivat vanhalla asunnolla kanssani koko sen ajan, kun siivosin ja puunasin pintoja. Ne pitivät seuraa kärsivällisesti, vaikka kaikki mukavuudet sohvasta paksuun villamattoon olikin jo matkannut uuteen kotiin.

Kun kaikki oli miltei valmista, vein koirat autoon siksi aikaa, että pääsin vielä imuroimaan ja pesemään lattiapinnat.

Yhden aikakauden loppu

Siivottuani vielä lattiapinta-alat painoin ulko-oven kiinni, viimeistä kertaa. Se tuntui merkittävältä, kuin pisteeltä eräälle aikakaudelle, joka oli tuntunut tuskalliselta ja suhteettoman pitkäkestoiselta.

Vaikka entinen asuntoni ei ollut mikään kummitustalo, se symboloi väistämättä sitä aikaa, jota elin toipuessani Elnan ja Inton kuolemista.

Kun olin luullut, etten voisi enää vajota syvemmälle, Alpi sai kankkuunsa hurjan avohaavan ja minusta tuntui siltä, kuin me yhdessä olisimme uponneet mustaan syvyyteen, jossa perusturvallisuuden tunnetta ei enää ollut. Koiran olemuksesta oli kadonnut ilo ja kepeys, jota minullakaan ei ollut arkeemme tarjota.

Mutta kaikesta huolimatta elämä kantaa, ja aurinko paistaa joskus risukasaankin. Painaessani ulko-oven kiinni tunsin ennen kaikkea kiitollisuutta kaikesta, mitä tuo pieni sydämellinen paikka oli tarjonnut tueksi toipumiselleni.

Kannoin imurin ja siivoustarvikkeet autoon ja lähetin kiitokseni vuokraemännälle.

Toivon, että palaan tuohon kylään jälleen hevostenhoidon merkeissä yhdessä nelijalkaisten ystävieni kanssa.

Miten koirat reagoivat muuttoon?

Koirat reagoivat muuttoon varsin lunkisti. En osannut itsekään ennakoida katastrofia, sillä ovathan koirani jo kulkeneet matkassani seikkailusta toiseen. (Välillä on hyvä pysähtyä miettimään, miten paljon olemmekaan yhdessä kokeneet!)

Reilun vuoden laumaan kuulunut Sumu on sekin ehtinyt jo yöpymään uuden kotinsa lisäksi mm. kahdessa eri lomituskohteessa ja mökillä, joten sekin tuntui omaksuneen filosofiamme siitä, että siellä on hyvä, missä läsnä on turvallisuuden tunne, ravitut kuvut ja jotain pehmeää pepun alle.

Mitä muuta sitä kodilta kaipaisikaan – koti on siellä, missä sydän on.

16

Vastaa