Kovan onnen Olmi – fyysisen trauman kokeneen koiran seuranta

YHTEISTYÖSSÄ THERMIDAS VET

Olmin ollessa 10 viikon ikäinen huomasin, että sen vasemmassa tassussa oli ongelma. Ne blogini lukijat, jotka ovat seuranneet matkaamme jo vuosien ajan, eivät välttyneet kuulemasta mustasta pilvestä, joka oli täyttänyt ajatukseni ja arjen, jonka koiranpennun kanssa piti olla ihanaa ja huoletonta.

Se ei ollut. Pennun varpaat eivät olleet enää tiiviissä rivissä rinnakkain, vaan joukosta erottui pitkulaisia, kuin venähtäneitä varpaita.

Oli vaikea saada asiantuntevaa apua tai tietää, mitä pitäisi tehdä. Yritin etsiä tietoa koiran pitkulaisiksi käyneistä varpaista, venähtäneistä ligamenteista ja muista tassuvaurioista, mutta mieltäni tyynnyttävää tietoa ei ollut tarjolla.

Päädyimme ortopedin pakeille Helsinkiin. Hän tutki varvasongelmaa ja korjasi vasemman tassun pitkulavarpaan virheasennon kirurgisesti koiran ollessa vain 11 viikon ikäinen.

Mutta ongelmat eivät loppuneet siihen. Kun Olmi oli 12 viikkoa vanha, se oli viettänyt jo puolet ajastaan (meillä) uudessa kodissaan täydellisessä liikuntakiellossa. Se ei ollut helppoa aikaa vilkkaan, ja sittemmin myös hyvin turhautuneen pennun kanssa. Sen vasen tassu oli yhä paketissa kun huomasin, että oikeassa etutassussa on samanlainen ongelma: pitkulaiset varpaat työntyivät ulos aiemmin niin sievästä ja tiiviistä pennun tassun varvasrivistä, enkä voinut olla varma, olivatko ne jotenkin katki.

Epätietoisuus, harmi ja epävarmuus koiran tulevaisuudesta värittivät päiviä, joiden olin kuvitellut olevan täynnä huumaavaa pennuntuoksua, yhteisiä seikkailuja ja yhdessä koettuja ilon ja opin hetkiä.

Iloinen pentukesä oli silmän räpäyksessä vaihtunut painajaismaiseen tunteeseen siitä, etten tiennyt, miten tässä vielä käy. Eihän yksikään koira voisi elää laskematta painoa täydellisesti etutassujensa varaan – pakkohan varpaiden oli kestää painoa. Täytyihän tassun oikean asennon pystyä tukemaan vinhaa vauhtia juoksevaa vinttikoiraa yhä nopeampiin juoksusuorituksiin; vaan mitä, jos ei?

Neljän kuukauden iässä Olmi oli operoitu kahdesti. Ensin leikattiin toinen tassu ja heti, kun sen otaksuttiin kestävän yksin koko etupään painoa, leikattiin toinenkin. Sen lisäksi, että olin käyttänyt koiraa ortopedillä, pennun arkeen kuului myös käynnit taitavan osteopaatin pakeilla. Suoritin Olmin kanssa kuntoutuksen eri vaiheiden mukaista jumppaa: milloin kävelytin sitä erilaisissa maastoissa, milloin se jumppaili puunrunkojen ja kivien päällä. Se kävi uimassa ja sille tarjottiin pikkuhiljaa yhä monipuolisempaa liikuntaa, pikkuhiljaa enemmän.

Vaikka aurinko raotteli säteitään oksien lomasta, en tiennyt, mitä tapahtuu seuraavaksi. Skenaarioita oli lukuisia, eikä mieluisimpana se, että koiran keho voisi alkaa hylkimään tassujen ohuen ihon sisäpuolelle asennettuja tukisidoksia. Muitakin vaihtoehtoja oli, mutta niitä hyviä ei kovinkaan monta.

Ojasta allikkoon – kuinkas sitten kävikään

Olin huolesta suunniltani, vaikka koiran eläinlääkärikonsultointeihin, leikkauksiin ja hoitoihin oli käytetty yli 3 000 euroa. Vakuutusyhtiö maksoi kuluista osansa, mutta silti koiran mukanaan tuoma kulurakenne tuntui kestämättömältä ja oli vähällä ajaa minut vararikkoon. Sen lisäksi, että taloudellinen pelivara alkoi loppumaan, myös henkinen jaksaminen oli kortilla. Unelmieni pentukesää ei koskaan tullutkaan.

Kun Olmin molemmat etutassut oli operoitu ja koiran arkeen sai asteittain lisätä liikuntaa myös vapaana, seuraava ongelma oli jo kulman takana.

Olmi juoksi päin puuta, minkä seurauksena se vaipui shokkiin ja sen takapää halvaantui. Se oli kuin onneton riepu, kun nostin sen maasta: sen jalat eivät kantaneet, eikä koira reagoinut ympäriistönsä.

Olin varma, että se oli nyt siinä. Mutta metsästä autoon ja autosta päivystävälle eläinläkääriasemalle kannettu koira alkoi kuin alkoikin reagoimaan ympäristöönsä suonensisäisen kipulääkkeen myötä. Sen takaraajat alkoivat toimimaan. Vaikkeivat ne klinikalta lähtiessä olleet vielä täydellisessä toimintavalmiudessa, ne oli jotakuinkin käyttökelpoiset koiran juopuneen oloisesta kävelytyylistä huolimatta.

Tuntien kuluessa, vaihtuessa päiviin ja lopulta viikkoihin, koira alkoi käyttämään kehoaan yhä paremmin. Erilaiset kuntouttavat harjoitteet kuuluivat edelleen tiiviisti arkipäiviimme.

Kaiken sen jälkeen

Tänä päivänä Olmi on ulkoisesti kuin mikä tahansa whippet, etutassujen varpaita lukuun ottamatta. Koiran varpaat sojottavat kauniista rivistä ulkonevina – korjausleikkauksista huolimatta.

Sittemmin asiasta kokemuksia kysyneille olen kertonut, että jos minulla tuolloin olisi ollut se tieto, jonka omaan nyt, en olisi kajonnut koiraan kirurgisesti. Tilanne on tällä hetkellä samanlainen, kuin ennen leikkauksia.

(Tilanne kesällä 2020)

Koiran terveydentilan seuranta antaa tukea oikeiden ratkaisujen tekemiselle

On selvää, että vähemmänkin värikkäällä historialla katson koirani liikkeitä ja eloa kriittisellä silmällä. Olmilla on ollut takanaan kovat ajat, mutta nyt viisi vuotiaan koiran arjessa sen menneisyys ei juurikaan näy.

Selkein ongelmien aiheuttama haitta ilmenee sen suhteen, ettei Olmi kumarru etutassujen varpaiden päälle. Jos kumartuu, se vaikuttaa hyvin hankalalta. Sen puolesta ruoka tarjoillaan koiralle korotetusta ruokakupista siten, ettei sen tarvitse kumartua varpaiden päälle.

Näistä lähtökohdista lienee ilmeistä, että etsin jatkuvasti keinoja, joiden avulla pystyn tukemaan koirieni, mutta erityisesti Olmin, terveyttä ja hyvinvointia. Tarvitsen luotettavaa dataa, jonka perusteella minä ja alojensa ammattilaiset voimme tarjota koiralle sen hyvinvointia tukevia ratkaisuja ja seurata kehon tilannetta.

Lämpökuvantaminen apuna fyysisen terveyden diagnosoinnissa

Olen aiemminkin ollut kiitollinen siitä, että omistan koiria tällä vuosikymmenellä. Nykyään koiran fyysisen kuntouttamisen tueksi on olemassa lukuisia vaihtoehtoja. Suomessa kehitetty Dobo -jumppa, koirien vesijuoksu ja uimalat sekä osaavat fysioterapeutit ja osteopaatit ovat lunastaneet paikkansa.

Myös terveyden seurantaan on nykyisin hyviä työkaluja. En voisi olla ylpeämpi siitä, että erinomaisen ratkaisun tarjoaa jälleen suomalainen kehitystyö, josta vastaa kotimainen terveysteknologiayritys TherMidas Oy. Yritys on kehittänyt lämpökuvien analysointiin TherMidas VET Imager -ohjelmiston, joka huomioi eläinten lämpökuvantamisen erityistarpeet.

Ohjelmisto on kehitetty yhteistyössä suomalaisten eläinlääkäreiden kanssa. Sen avulla voidaan nopeasti ja luotettavasti analysoida eläimestä otettuja lämpökuvia ja työstää raportteja löydöksistä. Eläimestä otetut lämpökuvat tallentuvat tietokantaan, josta niitä on myöhemmin helppo hakea, jolloin kehon tilaa ja parantumisprosessia voidaan seurata.

Se, mikä yksinomaan lämpökuvantamisesta tekee ainutlaatuista, on, että eläimen fyysistä terveyttä voidaan arvioida nopeasti ja luotettavasti. Mikä parasta, lämpökuvantaminen ei edellytä eläimen rauhoittamista, säteilyaltistusta tai edes karvojen leikkaamista tai ajelua.

Lämpökuvantamisen perusteella ei tehdä varsinaista diagnoosia, mutta sen avulla voidaan tarkastella ongelman tai ongelmien sijaintia myös silloin, jos niiden alkulähde ei ole selvillä. Se sopii myös tilanteisiin, joissa eläin ei ole halukas antautumaan käsittelylle. Lämpökuvantamisen avulla voidaan siis nopeasti edesauttaa tutkimus- ja hoitotoimenpiteiden kohdentamista.

Kohdennettu hoito säästää aikaa ja rahaa — sekä nopeuttaa toipumista

Lämpökuvantamisella pystytään tutkimaan koko eläin kokonaisvaltaisesti, jolloin heti alusta alkaen päästään tarjoamaan asianmukaista hoitoa. Tämä voi lyhentää merkittävästi paitsi toipumisaikaa, myös tutkimusten ja hoitojen kustannuksia.

On luontevaa, että loukkaantuneella tai sairaalla eläimellä aktivoituvat myös kompensoivat mekanismit. Esimerkiksi koira, jolla on yksi kipeä jalka, kuormittaa sen puolesta enemmän muita jalkoja, jolloin oire saattaa näkyä ontumana toisaalla. Tällöin hoidon kohdentaminen voi olla vaikeaa, eikä eläin välttämättä saa apua juurisyihin niin nopeasti, kuin olisi mahdollista.

Esimerkiksi Olmista otettujen kuvien perusteella ilmeni, että koiran lihaksisto kuormittuu epätasaisesti. Etenkin rasitustilanteissa ja pitkään jatkuessaan tämä voi tarkoittaa sitä, että ongelma äityy kivuliaaksi ja päälipuolinkin silmillä havaittavaksi. Lämpökuvantamisen avulla pahimpia sudenkuoppia voidaan siis myös ennakoida ja parhaimmassa tapauksessa sudenkuopilta vältytään kokonaan. Lämpökuvantamisen avulla juuri oikeita hoitotoimenpiteitä on helppo suunnitella ja kohdentaa juuri oikeisiin paikkoihin.

Suurempien löydöksien puolesta on aina hyvä konsultoida asiantuntevaa eläinlääkäriä. Esimerkiksi Urheilukoiraklinikan johtava eläinlääkäri Laura Hakala kuuluu työnsä puolesta alansa edelläkävijöihin ja osaa perehtyä lämpökuvantamisraportteihin osana tarvittavan hoidon suunnittelua.

Lämpökuvantaminen onkin hyvä, täydentävä tutkimusmenetelmä, jota kannattaa hyödyntää erityisesti, jos muilla tutkimusmetelmillä oireiden syytä ei ole pystytty kunnolla paikallistamaan.

Myös näennäisesti täysin terve eläin voi saada suurta hyötyä lämpökuvantamisesta. Menetelmän avulla voidaan esimerkiksi tarkistaa, tukeeko lemmikille valitut varusteet (esimerkiksi valjaat) todella eläimen terveyttä, vai pääsevätkö ne aiheuttamaan enemmän hallaa kuin hyötyä. Jotkut valjaat voivat esimerkiksi painaa koiran selkää ei-toivotulla tavalla ja aiheuttaa koiralle pieniä, vuosien saatossa kasvavia fyysisiä ongelmia.

Ongelmien löytämisen lisäksi lämpökuvantaminen sopii hyvin hoidon vaikuttavuuden ja toipumisen edistymisen seurantaan; eli meidän tapauksessame erinomaisesti hankalasti vaurioituneen koiran terveyden ylläpitoon ja tukemiseen.

Lisää tietoa lämpökuvantamisesta ja listauksen eläinten diagnostisen lämpökuvantamisen koulutuksen ja näyttökokeen suorittaneista tahoista löydät osoitteesta thermidasvet.fi/.

7

Vastaa