Kirjoittaja: Jenna

Kylmää kyytiä

/ Jenna / Yleinen / 4 kommenttia

Viikonloppu meni taas yhdessä hujauksessa. Ja mikä parasta – ah – talvi on täällä taas! Puuterimainen lumi, kirpeät pakkassäät ja auringon paiste todella toivat toivottua vaihtelua, jonka myötä jopa koirat saivat hurjasti lisäenergiaa (”Ei (vedä). PERKELE EI (VEDÄ)!”).
Hyvien säiden innoittamana lähdin lauantaina Inton ja Elnan kanssa kartoittamaan asuinalueemme ulkoilumaastoja, tarkoituksenani löytää hyvää metsää tai peltoja, joilla pitää koiria irti.
Tulokset olivat ikävä kyllä sellaisia kuin saatoin odottaakin – asumme ison autotien ja junaradan välissä, eikä näistä pääse eroon kävelemällä. Autotien toisella puolella on vesistöä ja junaradan toisella puolella armeijan aidattuja alueita. Näiden myötä kartoitettavia suuntiakin on ainoastaan kaksi – mutta niitä voi kävellä vaikka loputtomasti, eikä autotie tai junarata ikinä lopu. 
Puolentoista tunnin lenkin aikana löysimme kuitenkin loppujen lopuksi suurehkon peltoalueen, josta ei ollut täysin suoraa yhteyttä junaradalle eikä autotielle. Koirat saivat poukkoilla irti, mutta pellon reunan loppuessa ja uuden pellon alkaessa huomasin, että jokaista peltopalstaa erottaa pari metriä leveä ojakuilu, joka on puolillaan vettä ja jäässä. Osa ojista oli sen verran kapeita, että niiden yli pääsi juuri ja juuri hyppäämällä, mutta loppujen lopuksi etenemisemme bloggasi kokonaan leveä ja syvä vesioja, jota peitti ohut kerros jäätä.
Pahaa aavistamaton Into tepsutteli kuitenkin rohkeasti ojaa peittävälle jäälle jatkaakseen matkaa taas seuraavalle pellolle. Kuului pahaenteistä ritinää ja iso räsähdys, ja koko tolleri humpsahti nenän päätään myöten veden alle. Se kömpi äkkiä ylös jäiden keskeltä ja kun se oli saanut itsensä ravisteltua ja kierittyä (hmm?) kuivaksi, sen kaikki karvat jäätyivät sojottamaan joka suuntaan.

Näky oli huvittava, mutta jatkoimme reippaasti kotia kohti, vaikka pikainen jääkylpy ei tuntunut haittaavan tolleria parin minuutin jälkeen enää ollenkaan.  

Kesti vielä useita kymmeniä minuutteja, ennen kuin pääsimme takaisin kotipihaan. Ja siellä Into onnistui säikäyttämään minut pahemman kerran. Olen varma, että sydämeni pysähtyi kokonaan pieneksi hetkeksi.

Päästin koirat irti heti, kun pääsimme tuttuun pihapiiriin ja annoin niiden vielä juosta ja riehua keskenään. Hetken keskenään leikittyään Elna juoksi täyttä vauhtia suoraan Intoa päin, kuului tavanomaista kovempi tömähdys ja Into putosi jaloiltaan kyljelleen velttona, selkä minuun päin. Elna jäi kiusaamaan ja härkkimään sitä, mutta se ei reagoinut mitenkään. Makasi vain liikkumattomana maassa.

Ajattelin heti, että on tosi kyseessä. Päässäni vilisi jälkiseuraamukset jäävedessä pulahtamisesta ja pakkassäästä tai kovasta tönäyksestä jonka koira oli saanut osakseen. Juoksin heti Inton luokse, sillä se ei reagoinut oman nimensä kuulemiseen.
Paitsi toisella kerralla. Se nousi laiskasti ylös ja oli kuin mitään ei olisi tapahtunut. Loppujen lopuksi koko tapahtuma oli kaikkineen kestänyt varmaan vain noin kuusi pitkää sekuntia, mutta se, miltä kaatuminen ja koiran eloton kroppa näytti sai minut todella säikähtämään! Huhhuh!

Sunnuntaina vuorossa oli Repolaisten (kennel Reponi) pikkujoulut. Minä, kepo ja Into saavuttiin Kellokoskelle hiukan muita aiemmin, sillä pääsimme treenaamaan kasvattajan opastuksella hiukan ensi vuoden taippareita silmällä pitäen. Saimme paljon hyviä vinkkejä ja pureskeltavaa kotiin viemisiksi ja ideoita siitä, minkälaisia harjoituksia nyt olisi hyvä tehdä.

Meitä Repolaisten omistajia ei ilmaantunutkaan paikalle ihan niin paljoa, kuin oli ilmoittautuneita, mutta kun pieni porukkamme oli kasassa, lähdimme yhdessä valloittamaan Kellokosken metsiä ja peltoja viiden koiran ja seitsemän ihmisen voimin. Eväinä retkellämme oli tottakai lämmintä glögiä ja tietysti myös repolaispipareita ja tolleripipareita. 🙂

Kuvassa vasemmalta: Into, Rilla (Inton emä), Rumba (Inton sisko), Huikka ja Kepe (Inton eno). Kyllä huomaa, kuka porukasta ei ole sukulaisia ja ketkä taas edustavat narttuja ja ketkä uroksia. 🙂 Tollereita on kyllä loppujen lopuksi hirmuisen erilaisia!

0

Rakas joulupukki…

/ Jenna / Yleinen / 8 kommenttia

Joulu hiipii taas salakavalasti ovelle ja tänä vuonna koiratkin haluavat osansa siitä – ja isosti – on muutamia juttuja, joiden käytännöllisyyttä arjessa olen pohtinut ympäri vuotta kovasti ja joiden ostamista olen harkinnut jo pitkän aikaa. Näiden toiveiden pohjalta kokosinkin meidän jengille pienen joululahjatoivelistan, jos vaikka joulupukki lukeekin meidän blogia!

Tottakai tämä saattaa liittyä vahvasti myös siihen, että pian, tittidii, veronpalautukset ovat täällä ja pian sen jälkeen, eli jo viikon päästä, TITTIDII, on The Messari!

Viime vuosi jäi epäonnekkaasti väliin armeijan takia, vaikka kolme varuskuntamme sotakoiraohjaajista lähtikin Messariin ständille edustamaan firmaa. Meikäläiselle napsahti viikonlopuksi koirien huolto- ja ruokintavuoro, joten muutaman muun nauttiessa vuoden kohokohdasta minä lapioin sitä itseään ja ulkoilutin yli tusinan verran koiria kahden päivän aikana. Käsittääkseni sotakoiraohjaajat osallistuvat tänäkin vuonna virkakoirien ständille (?), joten menkää ihmeessä pommittamaan heitä mieltänne askarruttavilla kysymyksillä!
Veronpalautukset ehtivät kieltämättä tulemaan kutkuttavasti juuri ennen Messaria. Se on lohduttava tieto, jos edellisenä vuonna ei ole ollut edes mahdollisuutta ja sitä edellinen messarivuosi tuli missattua köyhän taloudellisen tilanteen takia. Tänä vuonna aion osallistua talkootöiden muodossa ja vapaa-ajan koittaessa olla skarppina – en kulje ihmispaljouden mukana ja mieti, mitähän sitä pitikään kullekin koiralle katsoa, vaan kiertelen kojuissa nimenomaan näitä yllä esiteltyjä tuotteita silmällä pitäen ja hintoja vertaillen. Toivottavasti erilaiset koirien ulkoilupuvut ovat löytäneet tiensä Messukeskukseen, eikä myyntikojut ole täynnä pelkkiä kumisia vinkuleluja ja näyttelyhäkkejä. Ongelmallista vaatteiden ostamisesta Messarista saattaa tehdä oikeiden kokojen löytäminen, eli ne täytyy ensin käydä julmasti sovittamassa paikallisessa eläinkaupassa…

Elnalle Hurtta Lifeguard -sarjan Storm -hupparin ja/tai Polar -huomioliivin. Saman sarjan pinkki Micro -liivi onkin jäänyt massaa saanelle nartulle niin naftiksi, että se napsahtelee toisinaan lenkillä auki ja Inton kokoa isompi on ehdottomasti ihan liian väljä Elnalle. Olisikohan Polar ehkä oikea valinta? Sopiva ja jämpti heijastinliivi on joka tapauksessa hankittava.

Vettä hylkivä ja yhdellä pyyhkäisyllä kuivattava turkki on Elnan ihkaoma erikoisuus, mutta pitkän syksyn sateisilla lenkeillä sekin varmaan nauttisi elostaan enemmän suojaavassa ja vielä hyvin erottuvassa Storm -hupparissa. Vai mitä?

Inton taas pitäisi saada ehdottomasti Hurtta Pro -sarjan vedenpitävä pusakka. Tarkalleen ottaen sillä on jo sellainen, mutta se on siirtynyt vaivihkaa Elnan käyttöön ja oikeastaan se sopiikin Elnalle sävyltään paremmin. Intolle sitten oranssi, niin kukaan ei edes huomaa, että molemmilla on pusakat yllään!

Tuo molempien päällä vuorotteleva pusakka on muuten ollut ihan kympin tuote – se on lämmin ja pysyy hyvin päällä villimmässäkin menossa, laskeutuen kivasti pepun päälle peittäen juuri riittävästi. Ainoa pikku miinus on omituiseen suuntaan aukeava vetoketju selässä, mutta kun siihen tottuu, se ei häiritse. Voin suositella! Ostin sen alunperin odottelutakiksi kylmään agilityhalliin ja hakutreenien aikana viilenneeseen autoon, mutta se on yllättävien viimojen aikaan lunastanut paikkansa myös ihan arkikäytössä, vaikka molemmilta kaveruksilta löytyykin ihan tuhdit pohjavillat. (Ainakin meidän lattialta.)

Ja sitten Into tarvitsee myös dameja. Söpön värisiä dameja ennen kaikkea. Meillä ei ole tällä hetkellä edes kokeissa käytettävää määrää kotona (minä ja Into onnistuimme kesällä hukkaamaan yhden kotipihaan) ja koska ensi vuoden tavoitteisiin kuuluu paitsi BH myös taipparit, nyt on korkea aika treenata söpön värisillä dameilla homma haltuun. Must have!

Remun toiveisiin kuuluva ulkoiluhaalari ei edes vaadi perusteluja. Ja on sanomattakin selvää, että vanha koira jonka luita kolottaa pakkasviimojen aikaan, ei voi lenkkeillä muussa kuin ihanan pehmeältä ja lämpimältä näyttävässä microfleecehaalarissa. Tämän käytännöllisyys matalalla koiralla vaatii vielä todentamista tai suojakuori -ideaa, mutta ostaisin tuollaisen koska tahansa myös ihan kotihaalariksi niitä päiviä varten, kun viimaa tuulee vanhan puutalon nurkista ja kaikki alle polven korkeudella oleva on ihan jäässä.

Lisäksi koirat tarvitsevat puruluita ja kuivaherkkuja. Loputtomasti. Sekään ei vaadi perusteluita.

Hyvää alkanutta joulukuuta ja ihanan lumista talven aikaa! Toivottavasti se alkoi NYT!
0