Juniori kotona ja näyttelyissä

Siihen nähden, miten vallaton huligaani Alpi on ollut koko kevään ja kesän, on ollut yllättävää seurata sen rauhoittumista syksyn ajan. Muutos on ollut niin merkittävä, että tuntuu, kuin meillä olisi vieraillut hyvä haltija.

Arki on tasoittunut huomattavasti, eikä enää ole vaaraa, että makaroonien sekaan posliinilautaselle lentäisi whippet, tai, että keittiön roskakaapin ovesta roikkuva keittiöpyyhe lojuisikin jossain muualla, kun keittiön kaapin ovessa. Eteisen tuulikaapin oven voi unohtaa auki ilman, että korkokengät löytyvät hetken päästä syötyinä makuuhuoneen sängyltä ja kirjoja ja muita esineitä voi nyt pitää myös alimmaisilla hyllyillä koiran korkeudella.

Kaikki merkit viittaavat siihen, että vaativin koiranpentuaika on nyt ohi ja kodissamme majailee pikkupennun sijasta aikuistuva juniori. Nyt kun yhteiset pelisäännöt on kaikille selkeät, on ollut ilo huomata, miten vaivatonta ja helppoa arki neljän koiran kanssa on. Vieraiden tulo ei enää aiheuta ylenpalttista sekamelskaa, ja usein lenkeillä pysähtelemme vastaan tulevien lapsien halutessa silittää, sillä kukaan laumastamme ei aiheuta ja ylläpidä sekamelskaa ja jopa alle vuoden ikäinen Alpi osaa kohdata vieraat lapset sivistyneen maltillisesti.

Mitä minä sitten tein, että sain koiranpennun rauhoittumaan?

En mitään. Odotin ja annoin ajan kulua. Vaikka olin toisinaan väsynyt, annoin koiralle aikaa ja olin kärsivällinen. Aika ja kärsivällisyys ovatkin mielestäni parhaat keinot villin koiranpennun kohtaamiseen. Kun nostaa itsensä tilanteen yläpuolelle, eikä ota suosikkikirjan silputtuja kansia henkilökohtaisesti, pääsee jo pitkälle. Kun provosoiva ja jopa reaktioita hakeva koiranpentu saa äärireaktioiden sijaan vain tyyntä, lempeää ja määrätietoista ohjausta, se myös rakentaa itselleen terveen itsetunnon. Kun koiranpennun aiheuttamat suuretkin ärtymyksen tunteet purkaa vaikka hölkkälenkillä itsekseen, sitä jonain päivänä herää aamuun, jossa suhde koiraan on molemminpuolin johdonmukainen ja kunnioittava.

En kuitenkaan tarkoita, että koiranpennun edessä pitäisi passivoitua. Hölmöilyyn saa ja pitääkin puuttua, aivan kuten emäkoirakin älähtelee pennuilleen aina tilanteen sitä vaatiessa.

KUVA: Kai Heinonen

Koiranäyttelyihin junioriluokassa

Kotona hyvin käyttäytyvää junioria esittelee myös ihan mielellään koiranäyttelyissä. Kesällä villiä menoaan kehässä Jonnan kanssa esitellyt Alpi esiintyi nyt Tuulosen näyttelyssä parkkihallissa parastaan antaen.

Vaikka koiran esittäjäksi päädyinkin kokeneen handlerin sijasta MINÄ, tuomari Katrin Raie piti näkemästään ja kirjoitti Alpille oikein kivalta kuulostavan arvostelun ja antoi tälle parhaimman mahdollisen laatuarvosanan, ERIn.

”9 mths. Excellent type. Beautiful proportions. Correct head. Nice eyes and expression. Ears could be a bit better. Excellent neck and topline. Correct underline. Excellent ribcage. Correct length of loin. Balanced anglilations in both side. Nice forechest for the age. Correct legs and feet. Excellent coming and going. Balanced sidemovement. Nice temperament. Well presented.”

Tästä on oikein hyvä jatkaa: seuraavaksi Alpi nähdään 25. marraskuuta Tampereella kaikkien rotujen näyttelyssä ja sitten 26. marraskuuta kansainvälisessä koiranäyttelyssä.

Odotan suurella mielenkiinnolla, taantuuko perheen juniori vielä pahamaineiseksi vintiöksi, vai liidetäänkö nyt todellakin tasaisen varmasti kohti aikuisuutta. Nähtäväksi jää!

13

Alpin ensimmäinen näyttely

Uskomatonta, miten nopeasti aika rientää. Vastahan minä huomasin kotiutuneeni Pirkkalasta luovutusikäisen, punertavan pennun kanssa ja juhannusta edeltävänä viikonloppuna sama pentu starttasi jo näyttelyuransa whippet-harrastajien erikoisnäyttelyssä Tammelassa, kaksipäiväisessä spektaakkelissa, joka Alpin osalta oli varsin räiskyvä – palaan siihen vielä myöhemmin.

Valmistautuminen Alpin ensimmäiseen koiranäyttelyyn alkoi jo viikkoja ennen h-hetkeä. Lyhensin sen kynsiä huolellisesti, harjoittelimme paikoillaan seisomista ja malttia jokaisen ruokintakerran yhteydessä ja kävimme Lempäälässä treenaamassa kehäkäyttäytymistä ja esiintymistä Alpin kasvattajan johdolla.

Juuri nyt olen erityisen kiitollinen ihmisistä, joita whippetit ovat tuoneet elämääni. Alpin (ja Olmin) kasvattaja on yksi heistä – hän ohjaa ja kaitsee kasvattiensa omistajia kärsivällisesti opastaen, ja ennen kaikkea jaksaa uskoa, kannustaa ja kuunnella. On loistavaa olla mukana ”whippet-perheessä”, jossa tyhmiä kysymyksiä ei ole ja kaikenlaisten kasvattien omistajiin suhtaudutaan yhdenvertaisesti.

Toinen tällaisista ihmisistä on Taimin ja Lystin emäntä Jonna, joka on koko vuoden yhdessä Telman ja Taikan omistajan, Karoliinan, kanssa ollut tukenani hulivilin koiranpennun kasvatuksessa. Milloin Jonna on löytänyt logiikan epäloogisten whippettieni käyttäytymisestä ja milloin Karoliina on puolestaan napannut pikkuhuligaanin omien koiriensa kanssa hiekkakuopille. En edes tiedä missä olisin ilman näitä naisia!

Lauantaina Alpi esiintyi pikkupentuluokassa, jossa tuomarina oli norjalainen Espen Engh ja koiria samassa kehässä yhteensä kuusi.

Olimme Alpin kanssa tehneet etukäteen kaiken voitavamme harjoittelun suhteen ja koska kehässä Alpin esitti paljon koiranäyttelyitä kolunnut Jonna, en osannut suhtautua kokemukseen jännityksellä, vaan ainoastaan suurella mielenkiinnolla. Moni yllättyykin kuullessaan, että vaikka olen omistanut koiria yli 15 vuoden ajan, viralliset koiranäyttelyt ovat minulle täysin tuntematon vyöhyke, jonka erinäiset lyhenteet eivät juurikaan avaudu minulle.

Vaikka olimme tulleet ajoissa näyttelypaikalle, oman leirimme kokoaminen ja tunnelmaan virittäytyminen vei sen verran aikaa, että en juurikaan ehtinyt kävelyttää Alpia näyttelyalueella, mikä olisi kieltämättä voinut edistää sen esiintymistä kehässä.

Niinpä kehään Jonnan kanssa päätyi hieman vallaton pentu, joka oli innoissaan kaikesta, mitä sen ympärillä tapahtui ja oli. Ihmisiä! Koiria! Nyt seistään! Nyt juostaan! Täysii! Eiku? Lisää ihmisiä! Koiria! Jee!

Onneksi Jonna jaksoi ohjata Alpia lempeästi, mutta määrätietoisesti, eikä hätkähtänyt pikkuhuligaanin tempauksista, joiden johdosta herkempi handleri olisi saattanut vaipua maanrakoon. Loppujen lopuksi Alpi oli luokkansa 2. ja sai jopa kunniapalkinnon, mutta mikä tärkeintä, sillä oli hauskaa ja se oli innoissaan kaikesta, mitä se kehässä kohtasi.

”5 ½ months old. Elegant dog, still masculine. With the pleasing shape and balance. Long head, somewhat extreme. Beautiful eyes. Questionable ears, big and rather light. Well crested neck. Moderate front angulation. Exe topline and underline. Well angulated behind. Uses his hind legs very well on the move. Vey good drive still puppish in his movement.”

Lauantaina saatu arvostelu oli alpimainen. Siitä jäi erityisesti mieleeni tuomarin painotus Alpin ”extreme päästä” sekä kyseenalaisista korvista ja täytyy kyllä myöntää, että olen itsekin kiinnittänyt huomiota samoihin seikkoihin, vaikkakaan en aivan siinä mielessä, missä pelkästään koiran ulkonäköä punnitseva tuomari.

Jos mahdollista, sunnuntaina extremepäällä varusteltu, kyseenalaiset korvat omaava koiranpentuni antoi meille entistä enemmän itsestään ja sellaisen shown, joka sai tuomarinkin pyöräyttelemään silmiään. Se oli niin vahvasti oma räiskyvä itsensä, että tuomari viittasi siihen vielä esiintymisen jälkeenkin, ja seuraavalla viikolla asiaa puitiin jo Facebookissakin. Kukapa muukaan, kuin meidän Alpi!

Vaikka kukaan muu ei ehkä varsinaisesti nauttinut Alpin räiskyvästä esiintymisestä sunnuntaina, sillä itsellään tuntui olevan hauskaa. Kasvattaja tsemppasikin, että koiran esiintymistaidot jalostuvat iän ja kokemuksen myötä, ja, että esiintymisestä nauttivaa koiraa on myöhemmin helpompi rauhoittaa, kun puolestaan esiintymiseen vastahakoisesti suhtautuvaa koiraa on myöhemmin hankalempi innostaa ja saada esiintymään näyttävästi.

Kuva:  Kai Heinonen

Sunnuntaina Alpi esiintyi 4-6 kuukauden ikäisten pentuluokassa italialaiselle Arnaldo Cotugnolle yhdessä kuuden muun urospennun kanssa. Tällä kertaa Alpi ei sijoittunut lainkaan, mutta sen veli Brookway Pirate Sparrow ”Possu” putsasi palkintopöydän sijoittuen BIS-pennuksi kolmannen veljen (Brookway Pulp Fiction eli Vincent) sijoittuen vielä toiseksi.

”Nice puppy. Strongly built for the age. Nice head. Long neck. Enough brisket for age. Balanced front and rear angulations. Nice bone for age. Nice feet. Good tailset. Correct backmovement and front too.”

Vaikka menestys ei tällä kertaa osunut kohdallemme, oli ilo nähdä kaikki Alpin sisarukset yhdessä koossa; omiin koteihinsa ympäri Suomen muuttaneet pennut olivat kaikki koolla Tammelassa starttailemassa näyttelyuriaan.

Siinä missä minä karkasin näyttelypaikalta sunnuntaina jo puolenpäivän aikaan, jäi Alpi vielä tapahtumapaikalle odottelemaan jälkeläisluokkaa, jonne Alpin isän omistaja oli toivonut sen jäävän. Sain näyttelyuransa tehokkaasti aloittaneen koiranpentuni kotiin vasta iltapäivällä ABC:n parkkipaikalle kuljetettuna jälkitoimituksena, mikä kyllä jälleen todisti, miten helppo ja mutkaton rotu whippet parhaimmillaan onkaan.

 

8