Hyvää alkanutta vuotta toverit! Toivottavasti joulukin sujui hyvin, meillä ainakin paremmin kuin viime vuonna. Minulla oli niin paljon asioita kesken, etten tavoistani poiketen ehtinyt kuvaamaan ja tekemään joulukorttia sen enempää sukulaisille ja tuttavilleni, kuin blogini lukijoillekaan.

Aloitin osa-aikaisella joululomallani vaatehuoneen remontin, murehdin Remun terveyttä, pohdiskelin Elnan uusia ei-toivottuja käyttäytymismalleja ja pyrin samalla kiillottamaan asuntomme lattiasta kattoon siten, että se tuntuisi samalla rentouttavalta lomailulta, joten kiirettä on pitänyt.

Joulu jotenkin katkaisi tämän kaiken ja pysäytti elämäni hetkeksi kuin pohjaan painettu pause -nappi. Sitten se taas jatkui, pari päivää kuin pikakelauksella kirien kaikkea kiinni, kunnes taas uutenavuotena joku sai kaukosäätimen käsiinsä ja painoi pausea uudestaan. Minä varmaan pysähdyin suu auki johonkin hölmöön asentoon.

Nyt on lauantai, uuden vuoden peräti kolmas päivä ja kärsin kurkkukivusta, lihassäryistä ja voimattomuudesta. Nakkasivatko vielä flunssalla?

Jouluksi saatiin tänne eteläänkin lunta, mutta ennen kaikkea Remun diagnoosi, joten menen suoraan asiaan. Paha virtsatientulehdus ja cushingin oireyhtymä eli lisämunuaiskuoren liikatoiminta. Kuten lopulta epäilinkin. Cushingin oireyhtymää sairastavan koiran elimistö tuottaa liian paljon kortisolia, ja siinä missä kortisoli-kreatiini -suhteen viitearvo on terveillä koirilla alle 35%, meidän koirallamme se oli testien aikaan peräti 298 %.

Ei liene ihme, jos koira ei vaikuta ihan terveeltä. Valitettavasti diagnoosi (tai oikeastaan osa sitä – tautia voi tutkia loputtomasti, mutta tällä hetkellä kaikki viittaa niin vahvasti siihen, ettemme koe lisätutkimuksille olevan tarvetta) ei vielä paranna vaivaa, ja vielä sairauden toteamisen jälkeenkin matkaan liittyy vielä monia mutkia. Tietysti on helpottavaa, että ymmärrämme nyt paremmin mistä kaikki muutokset Remun terveydentilassa ovat johtuneet – hoitamaton cushing lisää koiran riskiä saada useita muitakin vakavia sairauksia, kuten mm. virtsatietulehduksen, joka Remulla todettiinkin samaan syssyyn.

Cushingin oireyhtymää ei voida parantaa, mutta Vetoryl -lääkkeellä sitä voidaan hallita. Lääkkeen vaikuttava aine on trilostaani, joka vähentää kortisolin tuotantoa lisämunuaisissa. Lääke ei siis paranna tautia, mutta sen avulla koiran elämää haitanneet oireet saadaan hallintaan. Hoito on jatkuvaa, joten Remu popsii nappeja joka aamu hamaan loppuun saakka.

Ikävä kyllä lääkkeellä on myös lukuisia haittavaikutuksia ja se voi aiheuttaa erilaisia komplikaatioita, joten rehellisesti sanottuna suhtauduin vaikean lääkityksen aloittamiseen Remun ikäisellä koiralla epäillen. Täytyykö sitä vielä vanhoilla päivilläänkin kiusata, ajattelin, mutta kepo oli tehnyt päätöksensä – vaikka ymmärsikin hyvin, että viimeiset hetket voivat olla nyt käsillä.

Olemme eläneet tulisilla hiilillä. Jouluna emme olleet varmoja, onko aihetta ilon juhlaan vai järjestämmekö jo pian rakkaan ystävämme hautajaisia. Olemme kauhulla odottaneet aloitetun lääkityksen haittavaikutuksia ja hirvittäviä komplikaatioita toivoen, että ehkä sittenkin lääke toimisi juuri meidän koiramme kohdalla ja toisi kadotetun terveyden takaisin. Luin taannoin, että jotkut lääkityksen saaneista koirista ovat taantuneet takaisin pirteiksi nuoriksi koiriksi, joten olimme toiveikkaita – mutta emme uskaltaneet odottaa mitään.

Remu aloitti lääkityksensä 4. adventtisunnuntaina eli 21.12.2014. Siis sekä Vetoryl -napit, että antibiootit virtsatietulehduksen hoitoon. Saimme äkkiä viitteitä jonkun lääkkeen toimivuudesta, sillä jo kahden päivän päästä Remusta oli kadonnut sen epämääräinen ja vahva, paha ”ominaishaju”.

Nyt Remu on syönyt antibioottikuurinsa loppuun ja Vetoryl -lääkkeitä kaksi viikkoa. Se ei enää syö kaikkea minkä se näkee, eikä se ramppaa vesikupin luona kuten aina ennen. Siinä, missä aiemmin lisäsin kahteen suureen vesikuppiin päivittäin, jopa kahdesti päivässä, vettä, nykyään riittää, että vesi vaihdetaan joka aamu – ja sitä on siltikin vielä jäljellä.

Kaikkein merkittävin muutos on kuitenkin mielestämme tullut koiran olemukseen. Vaikka se on edelleen oma rauhallinen ja jästipäinen itsensä, jota ei paljoa maailman meno – kuten remmirähjät tai meille tulevat vieraat – paljoa hetkauta, se on nyt ympäristöstään paljon kiinnostuneempi kuin aiemmin. Lenkillä se jopa kirii perääni juosten ulkoillessaan vapaana, ja tuijottaa ohikulkijoita lenkillä niin uteliaana, että tänään totesin, että voi olla, että lenkillä turhaan kantamalleni hihnalle on pian käyttöä ja sen toinen pää täytyy kiinnittää kaulapantaan!

Lisäksi Remu on asetellut kaikki mattomme uuteen uskoon kieriskelemällä ja jynssäämällä partaansa niihin. Siis tyyppi on ihan erilainen, kuin se kiveä muistuttava otus pari viikkoa takaperin! Meistä alkaa tuntumaan siltä, kuin ainakin viisi vuotta olisi tiputettu sen harteilta pois. En ole ihan varma, olenko koskaan sen neljän vuoden aikana, kun olen koiran tuntenut, nähnyt sitä näin eloisana. Jos tilanne on jo nyt tämä, mitä se on muutaman kuukauden kuluttua?

Mitään haittavaikutuksia tai muuta negatiivista ei ole ilmennyt, joten näyttää siltä, että vuosi 2015 on saanut ansaitsemansa aloituksen. Olen iloisesti yllättynyt – on mahtavaa aloittaa uusi vuosi siten, että on helpompi hengittää. Helpompi hengittää siis vertauskuvallisesti, itsehän kärsin nyt tästä flunssasta ja sen mukanaan tuomista yskäkohtauksista.

Remu ja Elna toukokuussa 2014.

Siitä on hieman päälle kuukausi, kun pohdin blogissani Remun entuudestaan heikentynyttä kuntoa. Kerroin marraskuun alussa, että sen selän ohuesta karvapeitteestä kuultaa iho läpi, mutta tällä hetkellä tilanne onkin jo se, ettei selässä ole enää karvaa ollenkaan.

Huomasin viikonloppuna, että sileän ihon sijasta selkä onkin täynnä pientä kuprua: kuin muhkuraista ja hankalan oloista ihottumaa. Säikähdin yllättävää havaintoani ja tutkin koiran perusteellisesti, minkä johdosta vielä sen vasemmasta kyljestä löytyi märän oloinen haava, jonka päälle karva oli liiskantunut.

Koira makasi kyljellään tutkimukseni ajan ja samalla huomasin, että koiran vatsa on poikkeuksellisen turvonnut. Siitä hetkestä alkaen olemme eläneet kuin tulisilla hiilillä.

Tänään Remu ja kepo lähtivät pieneläinvastaanotolle. Minua hirvitti, enkä saanut mitään tehtyä kotona sillä välin, sillä en tiennyt yhtään, tuleeko Remu vielä takaisin vai ei.

Olin edellisenä päivänä näyttänyt Remun hurjan näköisiä oireita myös ystävälleni, jonka kanssa analysoimme myöhemmin lenkillä Elnan yllättäen alkanutta ongelmakäyttäytymistä ja ahdistuneisuutta myös siltä kantilta, että jospa se koirana tiesi terrieriystävästään jotain, mitä me ihmiset emme vielä olleet saaneet selville.

Viime aikoina, kun Elna on huomannut minun valmistelevan töihin lähtöä, se on alkanut läähättämään. Pohdimme, voisiko herkkänahkaista Elnaa ahdistaa Remun pudonnut kunto niin paljon, ettei se enää uskaltaisi jäädä Remun kanssa keskenään kotiin. Toki ongelmakäyttäytyminen selittyy äkkiä myös ylipitkillä työpäivillänikin.

Joka tapauksessa Remu ja kepo tulivat yhdessä takaisin. Mukanaan heillä oli hoitavaa shampoota ja antibiootit, sekä hoito-ohje, jossa kerrottiin Remun oireiden saattaavan viitata cushingintautiin. Epäilyksestä huolimatta ensioireita alettaisiin kuitenkin hoitamaan antibiooteilla ja lääkeshampoolla, mutta mikäli ne eivät auttaisi, otettaisiin tammikuussa cushingin testi. Hyvinä uutisina Remun maksa-arvoissa ei ollut tapahtunut suurempia muutoksia.

En ollut koskaan aiemmin kuullut cushingintaudista, joten aloitin tutkimustyön heti. Ei ollut mitenkään ilahduttavaa lukea, että tauti johtuu yleensä aivolisäkkeessä, lisämunuaisissa tai joskus myös muualla olevasta kasvaimesta, minkä takia kortisolin määrä veressä on normaalia korkeampi.

Mutta mitä pidemmälle jatkoin lukemista, sitä paremmin palaset alkoivat loksahtelemaan paikoilleen. Luin Suomi24:n foorumilta cushingintautia sairastavista koirista, jotka joivat valtavia määriä vettä ja pissailivat sisälle. Jotka eivät enää halunneet lenkkeillä pariakymmentä metriä kauemmaksi kotioveltaan, mutta joiden ruokahalu oli kasvanut aivan valtavaksi. Samaistun näihin oireisiin koiramme kohdalla, jälkimmäiseen erityisesti siksi, että toissa viikolla huomasin (liian myöhään), että Remu söi kylpyhuoneen lattiakaivon kannelta tupollisen hiuksia ja viime viikolla kaivoin sen suusta kanin kynsisakset, koska ne näyttivät sen silmissä yllättäen erityisen herkullisilta.

Ihmiset kertoivat koiristaan foorumilla juuri sellaisia havaintoja, joita minäkin olin tehnyt koirastamme jo pidemmän aikaa. Erityisesti minut pysäytti tieto siitä, että taudin oireisiin kuuluu myös lihasten katoaminen. Jo toissa kesän aikana koirahieroja kauhisteli Remua läpikäydessään, ettei ole koskaan aiemmin tavannut elävää koiraa, jolla on näin olemattomat lihakset.

Taudin oireet alkavat hitaasti hiipien, ja vaihtelevat kortisolin liikaerityksen määrästä ja häiriötilan kestosta riippuen. Kuten meidänkin kohdalla, ensimmäisenä oireena huomataan usein lisääntynyt juominen ja virtsaaminen. Muita oireita on vatsan turvottelu (toteutuu Remun kohdalla), ihon ohentuminen, ruokahalun kasvu (TOTEUTUU Remun kohdalla), oksentelu ja närästys, turkin heikkeneminen (toteutuu Remun kohdalla), ihon pintaverisuonien ilmaantuminen näkyviin, ihon oheneminen huomattavasti sekä iholle ilmestyvät kalkkikertymät/näppylät (toteutuu Remun kohdalla), maksan laajentuminen (toteutuu?), liikalihavuus, heikentynyt rasituksensietokyky (toteutuu Remun kohdalla) ja läähättäminen myös levossa (toteutuu Remun kohdalla), uneliaisuus (toteutuu), lihasheikkous ja raajojen lihasmassan pienentyminen (toteutuu), tulehdusherkkyys ja toistuvat ihotulehdukset tai keuhkotulehdukset (märkivän oloinen haava?), kaljut alueet ja paperinohut iho (toteutuu), kivesten surkastuminen, ylipigmentoituminen, naamahermojen halvaantuminen… Melkoinen lista erilaisia oireita, joista yli puolet toteutuu koiramme kohdalla.

Meidän onneksemme luottolääkärimme on myös kepon serkku. Sen jälkeen, kun olin sulatellut tätä kaikkea, lukenut taudista ja oireista yhä enemmän ja enemmän, ja palannut sitten taas eläinlääkärin antamiin hoito-ohjeisiin ja lääke-erittelyihin, laitoin tutulle eläinlääkärille tekstiviestin. Vaikka hän ja kepo olivat yhteistuumin aamupäivällä sopineet koiran hoitamisesta antibiootein ja lääkeshampoin, kerroin, kuinka cushingintaudista lisää luettuani palaset alkoivat loksahtelemaan kohdalleen ja tuntui siltä, että alunperin tammikuulle suunniteltut cushingin testit pitäisikin ottaa jo lähipäivien aikana.

Onni on, että keponi suku on ihanaa väkeä. Myöskään serkku ei ole poikkeus. Hän ei pahastunut alkuunkaan virka-ajan ulkopuolella tulleesta eläimen hoitoa koskevasta tekstarista (minä en yksinkertaisesti tohtinut soittaa työasiasta vapaa-ajalla). Hän ymmärsi huoleni ja sanoi, että testit voidaan todennäköisesti toteuttaa jo joulukuun aikana. Aiemmat oireet olisivat kuulemma selittyneet maksaongelmilla, mutta nyt lisäoireet viittasivat jo hyvin vahvasti cushingiin.

Toistaiseksi emme aloita vielä tänään antibiooteilla jotka koira sai, sillä haluamme varmistua siitä, voiko ne vaikuttaa testin tulokseen. Testin myötä sitten tiedämme kuinka jatkaa.

Hyvät uutiset ovat nyt ne, että ehkä viimein saamme todellisen syyn Remun oireilulle. Lisäksi hyvinä uutisina se, että moni Remun ikäinen kohtalotoveri on saanut paljon helpotusta oikeanlaisesta lääkityksestä, mikä on vaikuttanut huomattavasti koiran elämänlaatuun. Niin ja huonot uutiset. Niitä emme halua nyt murehtia.