Koiran terveys ja hyvinvointi

Hävityksen kauhistus – koiran kivun oireet

/ Jenna / Koiran terveys ja hyvinvointi / 2 kommenttia

Koirat aavistivat, että jotain on tekeillä, sillä lauantaiaamu oli tunnelmaltaan kiireinen ja jännittynyt. Etsin katkenneen nahkaremmin tilalle epätoivoisesti uutta ja kirin aamutoimissa, jotta ehtisimme kymmeneksi ulos. Valokuvaaja oli tulossa ottamaan muutaman kuvan maaliskuussa julkaistavaan juttuun, johon olin antanut haastattelun jo aiemmin.

En ollenkaan tiennyt mitä odottaa. Vaikka kuvausmaailma oli minulle tuttu, en oikein ikinä ollut viihtynyt kameran väärällä puolella. Kun tunnen oloni epämukavaksi kasvoni vääntyvät epäluonnolliseen irvistykseen, mikä ei ainakaan edesauta hyvien kuvien tallentamista. Tuntui siltä, että lähtökohdat suhteellisen suureen lehteen päätyvien kuvien onnistumiselle olivat surkeat.

Joka tapauksessa kuvaustilanne ei itsessään ollutkaan yhtään hullumpi. Kärsivällinen ja ystävällinen valokuvaaja antoi hyviä neuvoja ja ajatuksemme kuvauspaikkojen suhteen tuntuivat kohtaavan hyvin.

Kun kuvat saatiin otettua olin helpottunut ja iloinen. Siitäkin huolimatta, että metsäpolulla kohdalle osunut koirakko oli aiheuttanut Elnassa ja Olmissa tavanomaista voimakkaamman reaktion. Sellaista haukkurähinää ei voi olla pistämättä merkille, mutta sivuutin aiheen omaan jännittyneisyyteni ja Inton luotsaaman energiaan vedoten.

Into oli koko kuvauksien ajan ollut äärimmäisen kiinnostunut kuvaajasta, jonka jalkojen juuressa se kujersi ja vinkui silloinkin, kun sen olisi pitänyt olla poseeraamassa muun lauman kanssa minun luonani.

Aamulenkin lisäksi tunnin kuvauksissa olleet koirat jäivät kuitenkin tyytyväisen oloisina kotiin, kun minä lähdin täyttämään aamupalaa ilman jäänyttä vatsaani brunssille ystävieni kanssa.

Päivä oli kaunis, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja ilmassa oli kevään tuntua. Viikonloppu oli vasta alussa ja mieli oli korkealla etenkin herkullisen aamiaisen jälkeen.

Kunnes saavuin brunssilta takaisin kotiin.

Olin juuri puhelimessa äitini kanssa kun silmäni osuivat hävityksen kauhistukseen. Siinä hetkessä näky tuntui vievän pohjan koko loistavan alun saaneelta viikonlopulta. Lopetin puhelun ja katselin ympärilleni.

Kaikki muu oli ennallaan, paitsi makuuhuoneen lattialla makaava tuhanteen osaan silputtu vanha ja (ennen niin) näyttävä lohikäärmepuu, lahjaksi saatu pässinkallo (jonka sarvi oli katkennut) sekä sekarotuinen Elna, joka läähätti eikä oikein osannut asetella itseään edessäni avautuvaan näkymään.

Koira vaikutti epänormaalilta, ehkä jopa hysteeriseltä. Se oli niin poissa tolaltaan, ettei mieleeni tullut olla sille edes vihainen. Surkeasta olemuksestaan huolimatta se tarkkaili vahvasti kasvojeni ilmeitä ja kun pyysin sen lähelleni, se painoi otsansa minua vasten ja jäi siihen.

Yritin kysyä siltä, mitä täällä on tapahtunut. Se ei heiluttanut häntäänsä tai yrittänyt lipoa kasvojani – se oli yhtä eleetön ja sanaton, kun minäkin siinä tilanteessa.

Sellainen koira, joka tavanomaisesti on luotettava ja looginen; aurinkoinen, mutta täpäkkä ja toimii arjessa kuin ajatus, on hirvittävää nähdä sellaisessa tilassa. Ennen kaikkea siksi, ettei siltä voi kysyä, mikä on vialla.

Vaikka minua harmitti – suoraan sanottuna itketti – mahtavan traakkipuun ja pässinkallon tuho, päällimmäisenä mielessäni oli kuitenkin huoli koirasta ja suhteesta, jossa olimme aiemmin voineet luottaa toisiimme tilanteessa kuin tilanteessa.

Kun olin valehtelematta miltein tunnin surrut traakkipuun kohtaloa sen rippeiden äärellä ja istunut makuuuhuoneen sängyllä yrittäen saada vieressäni uupuneena makaavaan Elnaan jonkinlaista telepaattista yhteyttä (ei, ei onnistunut tälläkään kertaa) keräsin itseni ja varasin samalta istumalta ajan eläinlääkärille ja hyvälle osteopaatille, jonka vastaanotolta olimme saaneet jo kesällä valtavasti tietoa ja apua.

Vaikka mittavien kliinisten tutkimusten ja kehon rakenteellisten ja toiminnallisten häiriö- ja kiputilojen tutkiminen samanaikaisesti olisikin kallista puuhaa koin, että olemme päätyneet tilanteeseen, jossa koiran läpikotainen tutkiminen olisi ainoa vaihtoehto. Sekä koiran kokonaisvaltaisen terveydentilan kartoittamisen, että oman mielenrauhani puolesta.

Elna ei ole sellainen koira, joka muuten vaan nyppisi kasveja systemaattisesti pieneksi silpuksi. Kun toiveikkaana keräsin lohikäärmepuun osia talteen maljakkoon minulle kävi harvinaisen selväksi, että koirasilppuri oli tehnyt niin tarkkaa työtä, ettei pelastettavaa juurikaan jäänyt. Ei, vaikka puu oli alunperin ollut yli metrin mittainen.

Aiemmin vastaavaa tuhoa oli tehty tammikuussa 2015, kun kirjoitin meitä vaivanneesta tuholaisongelmasta postauksessa Asuuko meillä tasmanian tuholainen. Tuolloin Elna asui parantumattomasti sairaan skotlanninterrierivanhuksen kanssa.

Muistan sen hermostuneen läähätyksen ja anelevan katseen aina, kun lähdin kotoa pois. ”Älä jätä meitä nyt” se tuntui sanovan.

Eikä mennyt kuin pari päivää, kun perheemme skotlanninterrierin tila romahti ja se jouduttiin lopettamaan. Meillä kaikilla kesti toipua menetyksestä, mutta sen koommin Elna ei enää oireillut ennen kuin taas helmikuussa 2016 kun Elnan oireilut alkoivat Inton sairastuttua.

Lienee sanomattakin selvää, että jos tämän kevään perusteellisissa tutkimuksissa Elnasta ei löydy mitään, tutkimukset jatkuvat toisiin koiriin. Elna on niin herkkä koira, että tällä historialla ne olisi varmaankin jo pitänyt aloittaa. Mutta kun vaihtoehtoja on kolme, koen loogiseksi aloittaa Elnasta etenkin, kun sillä viime kesänä todettiin migreeniä.

Pitäkäähän peukkuja ystävät. Kyllä tämä tästä, vai mitä?

47

Lihava ja uuvahtanut noutaja

/ Jenna / Koiran terveys ja hyvinvointi / 2 kommenttia

Niin siinä yllättäen kävi, päivävaelluksilla koirien kanssa viihtyvän aktiivisen koiraharrastajan keittiön kulmassa makasi yllättäen lihava ja uuvahtanut noutaja.

Se oli kerännyt miltei kymmenen kiloa ylipainoa kevään aikana, vaikka ruokailu- ja ulkoilutottumukset olivat samaa luokkaa perheen muiden, normaalipainoisten koirien kanssa. Kaikki oli tapahtunut varkain, koska kukaan porukasta ei nauti erityisasemasta tai – suosiosta, ja makupaloja laumassa nautiskellaan verrattain vähän.

Koska paino ei lähtenyt laskuun itsekseen, aloitin kokeilemalla PureNaturalin Senior – ruokaa, sillä ensimmäiseksi ajattelin, että 9-vuotiaalla koiralla voisi olla tarvetta erityisemmin sen ikäiselle eläimelle suunnitellulle ruokavaliolle, joka tukisi sen ikääntymistä ja ikääntyvän koiran tarpeita.

Kuukausi, pari, senior – ruualla ja suhteellisen reippaalla liikunnalla ei kuitenkaan tuottanut tulosta ja näytti siltä, että koiralla oli päivä päivältä epämukavampaa omassa kehossaan, sillä sen liikkuminenkin alkoi jo näyttämään vaivalloiselta.

Koiran tilanne vaikutti huolestuttavalta, mutta ajattelin vielä kokeilla kotikonsteja ja marssin eläinkauppaan tutkimaan koirien light – ruokia, joissa on kevyt koostumus siitä huolimatta, että ne tuottavat kylläisyyden tunteen ja siten ovat erityisen hyviä juurikin painoa pudottaville herkkusuille.

Koska 30 – kiloinen karhumainen possu ei noussut yksineläjän sylissä vaa’alle niin, että olisin nähnyt vielä vaa’an näyttämän lukemankin, tyydyin koiran tilan seurailuun silmämääräisesti ja käsikopelolla.

Ikäväkseni jouduin kuitenkin pistämään merkille, että toivottuja tuloksia ei syntynyt edes varta vasten laihdutukseen tarkoitetulla light -ruualla – sen lisäksi, että paino oli jämähtänyt paikoilleen, koiran karvat tuntuivat kuivilta ja yhä harvenevilta ja koko olemus oli uuvahtanut. Koira lojui kaikki päivät keittiön kulmassa niin, että jopa vieraat kysyivät kuuluuko sen olla tommonen.

Koiran iän ja aiemman aktiivisuustason huomioon ottaen aloin huolestumaan. Into on aina ollut kotioloissa varsin rauhallinen ja huomaamaton kaveri, mutta nyt jokin oli pielessä. Dieettiruokaa eläinkaupasta ostaessani olin saanut myyjältä vinkin, että koirasta kannattaisi ottaa verikokeet kilpirauhasen vajaatoiminnan varalta ja niinpä tartuin puhelimeen ja soitin eläinlääkäriasemalle, jolla oli jo aiempaa historiaa Inton kanssa.

Kaduin eläinlääkärivalintaani myöhemmin, mutta siitä minun täytyy kirjoittaa kokonaan oma artikkelinsa tai vain niellä kiukkuni. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun koin saaneeni huonoa palvelua ylihinnalla ja tämän kertainen kokemukseni vain vahvisti mielikuvaani kirsikkana kakun päällä.

Koira sai tutkimus- ja näytteenottoajan jo saman viikon perjantaille, mutta sen kanssa kävi hiukan hassusti, sillä itsekin hieman uuvahtanut koiranomistaja katseli aamulla tyytyväisenä, kuinka neljä nälkäistä koiraa popsivat kukin omista ruokakupeistaan aamupalaa. Samalla, kun noutaja nuoli vielä viimeisiä ruuan muruja omasta kupistaan muistin, että näytteenottoaamuna koiran ruokkiminen oli kiellettyä.

Soitin aamulenkillä eläinlääkäriasemalle ja sain uuden ajan tiistai-iltapäivälle.
Mielestäni koiran tila vain huononi. Se löntysteli väsyneen oloisena paikasta toiseen ja makasi kyljellään välillä niin hiljaa, että jähmetyin katsomaan sen elotonta olemusta miettien, onko se kuollut.

Tiistai-iltapäivänä eläinlääkäri teki noutajalle yleistutkimuksen ja otti siitä verinäytteen. Hän ei juurikaan osannut arvioida, mikä voisi johtaa koiran totaaliseen väsymykseen, ylipainoon ja karvan ohenemiseen ja kuivumiseen, mutta hän lupasi soittaa verikokeiden tuloksista heti seuraavana päivänä.

Mutta puhelua ei kuulunut koko päivän aikana. Sitten eläinlääkäri lopulta soitti, torstai-iltana, ja kertoi, ettei tuloksista ilmennyt ainakaan selkeää kilpirauhasen vajaatoimintaa.

Kyseessä voisi kuulemma olla eutyreoottinen hypotyreoosi, eli jonkun muun vaivan aiheuttama arvojen lasku. Eläinlääkäri mainitsi, että koiralla voisi kokeilla kilpirauhaslääkitystä jo nyt, jos vain haluan, mutta koska surkeiden sattumusten takia olin puhelua edeltävinä kolmena päivänä maksanut koirieni hyvinvoinnista yhteensä 763,37 euroa (palaan tähän vielä toisessa artikkelissa), en hyppinyt riemusta kuullessani vielä uudesta rahareiästä. Halusin miettiä vaihtoehtoja tarkasti ja ennen kaikkea sitä, mille eläinlääkärille haluaisin seuraavaksi rahojani syytää.

Lopulta eläinlääkäri totesi, että koiran oireet ovat niin ympäripyöreät, että vaivaa on hankala lähteä tutkimaan – mutta heidän eläinlääkäriasemallaan olisi myytävänä Inton kohderyhmälle tarkoitettua koiran nappulaa, joka voisi helpottaa tilannetta ja saada koiran voimaan paremmin.

Hieman raskaan alkuviikon jälkeen eläinlääkärin ehdotus ”ihmeruokana” markkinoitavasta koiran nappulasta tuntui pöyristyttävältä etenkin siksi, että olin poikkeuksellisen sinisilmäisenä maksanut juuri yli 500 euroa palveluista, joiden hyödyn koin mitättömäksi. Eläinlääkäri ei osannut kertoa, miksi juuri heidän ihmeruokansa olisi parempaa kuin se pöperö, jota jo koiralleni syötin, mutta ihmeen kaupalla onnistuin nielemään kusetuksen makuisen kiukkuni ja päättämään puhelun asiallisesti, ja vasta punaista luuria painettuani huutamaan raivosta niin, että kiitin onneani siitä, ettei siihen aikaan illasta toimistohuoneeni liepeillä ollut ainuttakaan työkaveria.

Kun illalla pääsin töistä kotiin, minua vastassa eteisen oven takana oli hyperinnokkaat whippetit, aurinkoisena sädehtivä sekarotuinen ja pilke silmäkulmassaan, häntä heiluen luokseni pölmähtänyt noutaja. Sen koko olemus oli selkeästi piristynyt ja kokeillessani sitä käsikopelolla huomasin, että kenties sen pörröisen turkin alla sen painokin oli lähtenyt kevyeeseen laskuun.

Tarkkailin noutajaa koko illan kotona ja lenkkeillessämme. Sen olemus oli nyt totta tosiaan eloisampi ja virkeämpi kuin viikkokausiin. Mietin, mikä ihme koiran elämässä on muuttunut siten, että siitä on tullut taas iloinen ja toimelias oma itsensä.

En keksinyt mitään muuta muutosta, kun sen emännän 763,37 euroa kevyemmän matkakassan ja pilalle menneet kesälomasuunnitelmat. Way to go, Into.

28

Kesän kauhut – kuinka suojata koirat punkeilta?

/ Jenna / Koiran terveys ja hyvinvointi / 6 kommenttia

Viidessätoista vuodessa olen ehtinyt testaamaan koirillani jos jonkinlaista punkkilääkettä. Milloin olen ostanut eläinkaupasta erilaisia punkkipantoja ja yrttipantoja, milloin puolestaan suosinut luonnonmukaisia menetelmiä ja syöttänyt koirilleni esimerkiksi valkosipulijauhetta tai Kyolic – valkosipulivalmistetta.

Ainoa havainto, jonka olen vuosien saatossa tehnyt, on, että punkkeja joko tulee tai ei tule. Se ei liity siihen, onko koirilla kaulassaan punkkipanta, yrttipanta tai takanaan pitkä kuuri valkosipulivalmistetta. Verenhimoisia punkkeja saa olla kaikesta huolimatta aina nyppimässä.

Meillä asuu kotona loistavia esimerkkejä tästä. Ulkoilutan päivittäin neljä koiraa samoissa maastoissa samanaikaisesti, ja silti on koiria, joista en ole löytänyt tänä vuonna yhtäkään punkkia ja sellaisia koiria, joista olen nyppinyt jo arviolta parikymmentä punkkia.

Olmista en ole bongannut vielä ainuttakaan punkkia tai punkin puremaa. Alpin päälaella kipitti yhtenä aamuna lenkin jälkeen punkki, joka hätäisesti yritti etsiä hyvää kiinnittymiskohtaa – kunnes pilasin sen ilon ja heitin sen vessanpöntöstä alas. Elnasta olen nyppinyt tänä vuonna muistaakseni kaksi punkkia – yhden sisäreidestä ja yhden silmäkulmasta. Into puolestaan – voi luoja. Into tuntuu olevan punkkien kovassa suosiossa oleva koulubussi, joka suorastaan odottaa heinikossa, että kaikki varmasti ehtivät kyytiin.

Sen jälkeen, kun edesmenneen cockerspanielini Rompun kasvojen lihaksisto halvaantui silmäkulmaan kiinnittyneen punkin myötä, olin valmis julistamaan sodan ja maksamaan itseni vaikka kipeäksi, ettei vastaava enää toistuisi. Vihaani punkkeja kohtaan ei vähennä se, että Into saa allergisia reaktioita ötököiden puremista, ja usein punkkienkin puremista nousee sen iholle valtavia paukamia, jotka alkavat helposti kehittämään mätää ja tulehdusta.

Viime vuonna tutustuin sattumalta Bravecto – nimisiin koirille tarkoitettuihin purutabletteihin. Ne ovat reseptilääkkeitä, joihin eläinlääkäri kirjoittaa pyytäessä reseptin. Valmiste on tarkoitettu puutias- ja kirpputartuntojen hoitoon koirille ja se tappaa koiraan kiinnittyneet puutiaiset ja kirput niiden altistuessa fluralaneerille.

Valmiste ei ennalta ehkäise punkkien tarttumista, mutta tappaa hampaansa koiraan iskeneen punkin 12 tunnin kuluttua, jonka myötä ötökkä joko tipahtaa turkista itsekseen tai sitten sen kuihtuneen ruumiin voi poistaa käsin. Vaikka valmiste ei varsinaisesti suojaa puutiaistautien tartuntariskiltä, se kuitenkin takaa punkeille arvoisensa lopun ja siten säätelee koiran elinympäristön puutiaispopulaatiota koiran elinalueella.

Mitään halpaa lystiä Bravectot eivät ole – setti neljälle koiralle maksoi paikallisessa apteekissa peräti 145,43 euroa. Hinta on suolainen, mutta valmisteen teho kestää 3 kuukauden ajan. Viime vuonna en edes uusinut reseptiä kolmen kuukauden jälkeen, sillä teho tuntui pitävän hyvin vielä pahimman punkkikauden loppuun.

Puutiaisten lisäksi Bravecto suojaa koiran kirpuilta, puutiaisilta ja koiranpuutiaisilta. Käsitykseni mukaan valmiste on tullut markkinoille melko hiljattain, ja on siihen nähden aiheuttanut verrattain paljon vakaviakin sivuoireita osalle tuotetta käyttäneistä koirista. Meillä valmistetta napattiin tänä kesänä jo toista vuotta huiviin oireetta ja olisi mukava kuulla, minkälaisia ajatuksia ja kokemuksia valmiste on herättänyt ruudun toisella puolella. Onko olemassa muita, jotka ovat olleet valmisteeseen tyytyväisiä?

Myönnän, että kaikkiaan aihe on kaksipiippuinen. En kovin innokkaasti ole syöttämässä koirilleni vieraita aineita, etenkään minkäänlaisia myrkkyjä. Toisaalta neljän koiran taloudessa riski sille, että punkkeja kulkeutuu sisälle kotiin ja ihmistenkin iholle on niin niljakas, eikä vähiten borrelioosiriskin vuoksi, että olen kokenut itseäni eniten miellyttäväksi vaihtoehdoksi suojata koirat Bravecton avulla. Suosittelen kuitenkin käyttämään vakaasti harkintakykyä etenkin, jos juuri sinun koirallasi on aiemmin havaittu lääkeyliherkkyyksiä tai se on saanut vaisujakin reaktioita joistain lääkeaineista.

Miten teillä suojaudutaan pahimmalta punkkikaudelta, vai löytyykö alueeltasi ollenkaan näitä niljakkaita ällötyksiä?

Lisäys: Alkuperäinen otsikko ”Koiran punkkilääke, joka oikeasti toimii” on vaihdettu vähemmän provosoivaan otsikkoon sen jälkeen, kun artikkelin kirjoittaja on lukenut netistä valmisteen lukuisista vakavista sivuoireista ja huolestuneista koiranomistajista. 

Tämä artikkeli ei ole maksettu mainos tai blogiyhteistyö, vaan kertomus siitä, miten meidän laumassamme suojaudutaan punkeilta. Voit jättää aiheeseen liittyvän kommenttisi kommenttikenttään. Kerron blogissani avoimesti, mikäli valmisteen käytöstä ilmenee oireita omissa koirissani.

44