Vesikirppuja lutakossa – lauman liikehdintää

24/11/202126/11/2021 / Jenna / Käyttäytyminen, kasvatus ja koulutus / 2 kommenttia

Kirjoitin syyskuun lopulla meillä viikonlopun yli hoidossa olleesta neljän kilon ruutitynnyristä, pienestä parsonrusseliterrierinartusta.

Innostuin samassa artikkelissa kertomaan myös siitä, miten koirat laumassa asettuvat erilaisiin rooleihin omien luonteen vahvuuksiensa myötä. Ne ikään kuin hakevat paikkansa samalla tavalla, kuin palapelin palat. Se, lumpsahtaako pala paikoilleen näppärästi vai hieman suuremmalla työllä liittyy koirien ominaisuuksiin ja historiaan, sekä laumassa valloillaan olevaan energiaan ja dynamiikkaan.

Marraskuun alussa tuo artikkelissa mainitsemani, viehättävä terrierin ulkokuoressa istuva vierailija saapui kotiimme jälleen. Tällä kertaa se saapui hieman pidemmälle hoitojaksolle, jonka myötä reilu pari viikkoa humahti kuin silmänräpäyksessä.

Erilaisuus on rikkaus

Suuren koiramäärän, eli lauman, suola on mielestäni yksilöiden erilaisuudessa. Erilaisuus on rikkaus, kun mietin sellaista dynamiikkaa, jota itse haluan laumassani suosia. Rauhallinen koira tasapainottaa villi viikaria, ja villi viikari tuo parhaimmillaan kaivattua eloa pysähtyneen oloiseen tilaan.

Olen käynyt tästä viime aikoina myös mielenkiintoisia keskusteluja. Esille on saattanut nousta ajatus siitä, että koirat ovat liian erilaisia tullakseen keskenään toimeen.

Oman näkemykseni mukaan juuri erilaisuus luo palapelin erilaisille paloille hyvän mahdollisuuden asettua vieretysten. Heitin ilmoille ajatuksen siitä, ettei minulla missään nimessä olisi neljää koiraa, jos kaikki kotonani asuvat koirat olisivat Olmeja.

Jos mietitään ominaisuuksiltaan esimerkiksi äärimmäisen temperamentin omaavia, kovia ja äkkipikaisiakin yksilöitä, sellaisten palojen sovittaminen vieretysten voi olla hyvinkin haastavaa. Sen sijaan harkitsevaisen oloinen ja tyyni lajitoveri voi tasapainottaa kärkästäkin yksilöä. (Ilman, että tällaisen yksilön tulisi asettua pelkäksi ovimatoksi suoranaisen hirmuvaltiaan edessä.)

Kuten aiemmassakin artikkelissani mainitsin, hyvässä työyhteisössäkin on erilaisia rooleja. Se, mitä yksittäinen työntekijä yhteisöön omalla panoksellaan tuo, on yhteisön kannalta arvokasta, oli kyseessä sitten minkälaisia ominaispiirteitä tahansa sisältävä rooli.

Laumadynamiikan haasteet ja tasapaino

Koen, että hyvässä laumadynamiikassa hyvä kertaantuu ja yksilöistä tulee niin sanotusti itseään parempia. Huonossa laumadynamiikassa tulos on päinvastainen ja yksilöistä tulee niin sanotusti itseään huonompia.

Asetelmaa voidaan verrata kahden ihmisen väliseen parisuhteeseen. Parhaimmillaan se tuo osapuolten parhaat puolet esille – ja pahimmillaan tekee sen osapuolista jatkuvasti törmäyskurssilla olevia, epävarmuudesta käsin toimivia ihmishirviöitä.

Ihminen voi vaikuttaa koiralauman dynamiikkaan omalla toiminnallaan, mutta tilannekohtaiset nyanssit ja koirien ominaisuudet määrittelevät sitä, minkälaisiin asioihin kannattaa kiinnittää huomiota dynamiikkaa jalostaessa.

Eloni kahden whippetin, seisojamixin ja mittelspitzin kanssa soljuu omalla painollaan vailla harmeja. Joku voisi sanoa, että se on “ihanan helppoa”, mutta kaltaiseni “koiramaailman tutkimusmatkailija ja ikuinen koiranörtti” voi myös todeta tilanteen harmillisuuden.

Harmillisuuden siksi, ettei koirien välisiä keskusteluja oikein ota syntyäkseen. Lähimmille ystävilleni olen uskaltanut paljastaa, että toisinaan elämä tämän lauman kanssa tuntuu elämältä pysähtyneen lutakon äärellä. Sellaisen, jossa levä ja kasvillisuus lepäävät omassa tilassaan – tilassa, jonne ei virtaa raikas vesi ja jossa toisinaan edes vesikirput eivät viihdytä katsojaansa.

Tilanne on arjen kannalta kiitollinen, mutta tämänhetkinen dynamiikka ei tuota yksilöistään niin sanotusti itseään parempia, vaikka ei myöskään huonompia. Siksi tilannetta on helppoa luonnehtiä ikään kuin seisovaksi vedeksi, lutakoksi vailla virtausta. Se on ihmisen arjen kannalta helppoa, mutta koska olen itse päässyt kokemaan myös sen, mitä lauman dynamiikka voi parhaimmillaan olla, asia aina toisinaan kaihertaa minua. Leikittelen ajatuksella siitä, miten voisin ikään kuin omien toimieni kautta maustaa tätä kotikutoista keittoani aivan uudelle tasolle.

Tällä hetkellä, kun oma koiramääräni on aivan ehdottoman täynnä, voi hyvää lisäpiristystä löytyä juurikin hoitokoirien kautta. Ne voivat luoda laumaan liikehdintää ja nostaa sitä hetkellisesti uudelle tasolle. Vaikka se on vain väliaikaista, kaikista kokemuksista – myös väliaikaisista asioista – laumanjäsenistä jokainen saa reppuunsa uusia eväitä, mikä on arvokasta. Niin kuin erilaiset kokemukset usein ovat.

Virtaavaa vettä ja vesikirppuja – lauman uudelleen järjestäytyminen

Tilanne oli erilainen, kun lauma koostui hyvinkin erilaisista persoonista: noutajasta, paimenesta ja whippetistä tai whippeteistä. Palaan noihin aikoihin muistoissani usein.

Tuolloin jokainen koira toi kokonaisuuteen niin omat juttunsa, että sitä, miten persoonat täydensivät toisiaan – ja minkälaisia keskusteluja sitten syntyi, oli mielenkiintoista päästä seuraamaan osana arkea ja päivittäistä elämää.

Se, että keskusteluja syntyi, ei suinkaan tarkoita samaa, kuin lauman sisäinen kipinöinti ja yhteenotot. Niitä ei kertakaikkiaan syntynyt, sillä persoonat olivat keskenään niin erilaisia, ettei törmäyskursseille päädytty. Sen lisäksi lauman vallitsevaa rakennetta tuettiin niin, ettei muille kuin rauhanomaisille keskusteluille ja mittelöille ollut tarvetta.

Kun lauman tila on stabiili (joidenkin (minun) mielestäni jopa liiankin vakaa), tilanne mahdollistaa parhaillaan paitsi omalla painollaan soljuvan arjen, myös hoitokoirien ottamisen (linkki artikkeliin: Koirakommuunin eloa, 2015).

Hoitokoirat, kotia etsivät sijaiskotikoirat ja muut matkan tekijät luovat stabiiliin laumaan mielenkiintoisia keskusteluja ja asetelmia. Ne antavat sitä kautta myös mielenkiintoista dataa yksittäisten koirayksilöiden ominaisuuksista ja piirteistä.

Koiramaailman tutkimusmatkailijan ja ikuisen koiranörtin silmin seisovaan lutakkoon johdettu puro tai siellä karkeloivat vesikirput tekevät asetelmasta entistäkin kiehtovamman ja mielenkiintoisemman.

Näin kävi myös sen myötä, kun neljän kilon ruutitynnyri asettui nurkkiimme jälleen, tällä kertaa pidemmäksi aikaa. Se saapui meille jo entuudestaan tutusta Hundaamon porukasta taholta, jonka kanssa olemme käyneet vuosien saatossa mahdottoman hedelmällisiä keskusteluja nimenomaan koirien keskinäiseen kommunikaatioon ja erilaisiin laumadynaamisiin seikkoihin liittyen.

Ei ole sattumaa, että juuri tämä hoitokoira kohtasi laumamme tasapainoisesta ja luottavaisesta mielentilasta käsin osaten kuitenkin haastaa sen yksittäisiä jäseniä erinomaisella tilanteenlukutaidolla nuoresta iästään huolimatta.

Lauman liikehdintä voi johtua monesta syystä

Stabiiliin laumaan lisätty uusi koira (vakituinen tai väliaikainen) ei ole ainoa keino lisätä olemassa olevaan laumaan liikehdintää.

On moniakin tilanteita, jotka aiheuttavat laumaan tervehenkistä liikehdintää, vuoropuheluja ja uudelleen järjestäytymistä. Tällaisia tilanteita ovat esimerkiksi pennun varttuminen aikuiseksi, hormonivaihtelut (esimerkiksi narttukoiran juoksut) tai laumanjäsenen sairastuminen.

Lauman liikehdintää aiheuttavat joskus jopa yllättävän arkiset tilanteet, kuten toisen koiran kotiinpaluu esimerkiksi treeneistä, näyttelymatkalta tai hoitopaikasta.

Oman kokemukseni ja havaintojeni mukaan myös perheeseen kuuluvan ihmisjäsenen sairastuminen voi aiheuttaa laumaan liikehdintää ja johtaa jopa hankalaksi koettuun häiriökäyttäytymiseen.

Siihen, milloin on aika järjestäytyä uudelleen – ja kuinka rauhanomaisesti tai rauhattomasti se tapahtuu – liittyvät monet seikat. Tällaisia seikkoja ovat esimerkiksi lauman rakenne, arjessa vallitseva energia (ja vireystilat) sekä koirien rotuominaisuudet (kuten kiihkeys).

Kuin kala maljaan

Terrierin myötä pääsin pitkästä aikaa seuraamaan lauman liikehdintää oman kotini nurkissa, vaikka koiran saapumispäivänä se asettuikin laumaan kuin kala maljaan.

On oleellista tiedostaa, että vaikka kyseessä on entuudestaan tuttu koira (tai joissain tapauksissa jopa omaan lauman palaava jäsen), lauma mitä todennäköisimmin aloittaa jossain määrin uudelleen järjestäytymisensä.

Se tapahtuu, vaikka ensikohtaaminen vaikuttaisikin olevan ohi nopeasti parin nuuhkaisun myötä. Ensikohtaamisen jälkeen keskinäinen vuorovaikutus vastaa alkaa ja jatkaa kehittymistään, harmittomien (ja joskus jopa harmillisten) tilanteiden ohessa arjessa.

Erilaiset roolit siivittävät keskustelua

Sen lisäksi, että uuden koiran liittyminen laumaan jo itsessään aiheuttaa liikehdintää, meille saapunut hoitokoira toimi persoonansa ja temperamenttinsa puolesta varsinaisena aloitteentekijänä. Se hakeutui jopa uhkarohkeudella tilanteisiin, joiden kautta se pääsi mittaamaan paitsi omaa, myös lauman muiden jäsenten kyvykkyyttä ja ominaisuuksia.

Juuri tällaiset tilanteet voivat antaa koirakohtaista dataa tilannetta sivusta seuraavalle koiranörtille. Se, millaisia keskusteluja kannattaa jäädä seuraamaan sivusta ja millaisissa keskusteluissa kannattaa itse toimia aktiivisessa roolissa osana lauman dynamiikkaa riippuu monesta seikasta.

Taitava keskustelija on taitava myös epätasapainoisten yksilöiden parissa viestiessään, kun taas taitamaton tai epätasapainossa oleva yksilö tai yksilöt voivat aiheuttaa yhdessä tulikivenkatkuisia selkkauksia.

Vaihtoehtoja on yhtä monia, kun on koiria ja tilanteitakin. Tärkeintä on, että paikalla oleva ihminen kantaa vastuunsa ja ymmärtää tilanteen hienovaraisimmatkin nyanssit, tai ainakin riittävästi tilanteen pääpiirteistä, oli päätös omasta roolisuorituksesta sitten tarkkailijan tai aktiivisen toimijan roolissa.

Koirien keskinäiset keskustelut vilisevät vivahteita

Mielenkiintoista koirien keskustelujen seuraamisessa on se, etteivät koirien keskinäiset keskustelut koskaan tunnu olevan – kaikessa yksinkertaisuudessaankaan – täysin yksinkertaisia tai yksiselitteisiä.

Se, että meillä hoidossa oleva terrieri käytti paljon aikaa käynnistääkseen erilaisia keskusteluja, ei kerro pelkästään kyseisestä koirayksilöstä. Se ei myöskään kerro pelkästään keskusteluun haastetusta yksilöstä. Kukin tilanne on moniulotteisempi ja tilanteisiin liittyy aina kokonaisuus ja eräänlainen systeemiäly (ja siihen liittyen koiran toisista yksilöistä jo hankkima tieto).

Esimerkiksi kiperästi häviöön päättynyt vetoleikki voi johtaa myöhemmin uskaliaaseen revanssiin. Näin käy etenkin, jos lelun itselleen ansainnut voittaja on osoittanut pienintäkään heikkouden merkkiä, eli mahdollisuutta jäädä seuraavassa mittelössä toiseksi. Myös tavanomaisen vetoleikin suhteen löytyy lukuisia tilannekohtaisia variaatioita ja nyansseja, jotka ovat sidoksissa kulloiseenkin tilanteeseen.

Mitä enemmän koirien puuhia seuraa, sitä helpommin oppii erottamaan koirien vakavahenkisen mittelön (esimerkiksi lelujen tai muiden resurssien välityksellä), ajanvietteenä tapahtuvan leikin (joka voi hyvin toimia sytykkeenä myös vakavahenkisempään mittelöön) tai vaikkapa oppitunnin, jonka vanhempi koira pitää nuoremmalleen tai emo pennulleen.

Tiukkasävyisimmätkin keskustelut on valtaosaltaan mahdollista päättää lauman dynamiikkaa kehittävällä tai tukevalla tavalla. Jotta tämä toteutuu, on oleellista olla kartalla siitä, mitä laumassa kulloinkin on käynnissä – ja minkälaiset persoonat ja tilanteet siihen ovat johtaneet. Mistä virtaava vesi tulee ja minne se vettä kuljettaa. Ja mikä sen liikehdinnässä on vesikirppujen ansiota?

Koirakommuunin eloa

01/12/201508/09/2021 / Jenna / Yleinen / 3 kommenttia

13092015_3634_960px

Olen toisinaan verrannut kotiamme hippikommuuniin, jonne väkeä tulee ja menee. Perusajatus on samankaltainen: tärkeintä on hyvä meininki ja yhteiset pelisäännöt.

Näillä eväillä meidän oman pienen hippikommunin elo onkin ollut varsin aktiivista – ja hauskaa tänäkin vuonna. Meillä on piipahtanut paitsi irlanninsusikoira, myös vesikoira, puoli vuotias sekarotuinen narttu (sama, joka poseeraa kuvassa), seitsemän vuotias bokseriuros sekä kolmevuotias saksanseisojanarttu pientä leijonaharjaskania unohtamatta.

Meillä vierailleet koirat ovat kaikki ystävieni ja tuttavieni rakkaita lemmikkejä, tai sitten kotia etsiviä koiria. Minun ei ole vuosiin tarvinut lukea uusia kirjoja, sillä jokainen meillä yöpynyt koira on kantanut mukanaan uutta tarinaa.

Minulla on pitkä historia erilaisten eläinten parissa ja silloin, kun asuin vielä vanhempieni luona lapsuudenkodissani isäni työskenteli paikallisen eläinsuojelujärjestön puheenjohtajana ja kotimme muuttui usein kodittomien eläinten vastaanottokeskukseksi. Tarjosimme väliaikaisen kodin muutamalle tusinalle kaninpoikasia, kesytimme halkopinoon syntyneitä, emonsa menettäneitä kissanpentuja ja autoimme itsensä loukanneita lintuja ja oravia.

Muistan, kuinka kouluikäisenä luokallani oli aina niitä tyttöjä, jotka kadehtivat elämääni suloisten ja pörröisten eläinlapsien kanssa – mutta he eivät koskaan ymmärtäneet elämäntapani varjopuolia: sitä, minkälaista on viettää iltansa kaikkialla muualla kuin koulujen discoissa – useimmiten eläinten häkkejä siivoillen ja eläimiä ruokkien, sitä, miltä tuntuu, kun elämästään päiväkausia taistellut sairas kaninpoikanen nytkähtää viimeisen kerran ja kuolee kirjaimellisesti käsiin tai sitä, kuinka pahalta tuntuu nähdä ja kuulla kaltoinkohdeltujen eläinten historiasta. Itsensä omaan ripuliinsa sotkenut yksikorvainen kaninpoikanen on kaukana kiiltäväturkkisten pehmopörröpupujen söpöydestä.

12092015

Olen viettänyt niin paljon aikaa erilaisten eläinten parissa, että tunnen oloni usein luontevammaksi eläinten kuin ihmisten kanssa – kuulostipa se sitten kuinka surulliselta tahansa. Koen, että eläimet elämässäni ovat olleet suuri rikkaus ja muovanneet minusta kärsivällisen, sanojeni ja tekojeni takana seisovan ahkeran ja työtä pelkäämättömän luonteen.

Loppujen lopuksi eläinrakkauteni vei minut Viroon auttamaan kodittomia koiria. Aika pian sen jälkeen otin Inton ja keskityin tarjoamaan omille lemmikeilleni hyvää arkea, mutta edelleen aina silloin tällöin minulle soitetaan ja minulta kysytään mahdollisuutta toimia sijaiskotina, etsiä tietylle eläimelle kotia tai toimia muuten tukena hankalassa tilanteessa.

22112015

Viimeisen parin vuoden ajan olen työskennellyt ahkerasti erilaisten ongelmallisesti käyttäytyvien koirien kanssa ja vaikka meno on rauhoittunut paljon teinivuosista, kaipaan edelleen tietyllä tavalla haasteita ja virikkeitä elämääni – ja niitä siihen sitten pölpähteleekin ihan itsekseen.

Erilaisia koiria vain päätyy kattomme alle, vaikka en ole ikinä mainostanut tarjoavani majoitusta, enkä useinkaan hypi riemusta silloin, kun puolitutut kyselevät, voisinko ottaa heidän koiransa hoitoon ja luettelevat pitkän litanian sellaisia syitä, joiden takia koiraa ei voi antaa mummolle tai naapuriin.

29082015c

Oikeastaan ihmiset ympärilläni taitavat olla aika rohkeita, kun tietävät minun asuvan jo valmiiksi kolmen koiran laumassa tavallisessa rivitaloyhtiössä, ja ehdottavat silti hoidokkeja viikonlopuille tai arkiviikoille.

Eikä siinä mitään. Olen kertonut, että elän joka tapauksessa lauman kanssa joka päivä lenkkeillen, joten useimmiten hoitokoirat menevät siinä missä omatkin. Joka tapauksessa eteiseen kerääntyy aina lenkkien jälkeen kuivausjono, ja joka tapauksessa imuri laulaa harva se päivä: oli koiria sitten kolme tai neljä.

21112015

Päättyvä marraskuu ja alkava joulukuu onkin tältä erää mennyt mukavasti paitsi Inton, Elnan ja Olmin, myös kolmevuotiaan seisojanartun kanssa. Inton ja Olmin molempien terveydentila sallii jo lenkkeilyn tietyissä rajoissa ja vieraanamme piipahtanut ensilumi piristi mukavasti arkea, jonka viimeisimpiä lenkkejä pystyi lumen valaistessa tekemään vielä myöhään illalla metsässä ja pelloilla.

Niinpä se arki onkin taas rullannut vakaassa blogihiljaisuudessa – todellisuudessa jälleen uuden, mielenkiintoisen tarinan parissa.

Mukaansatempaavaa joulukuuta!

Syystuulia

21/09/201308/09/2021 / Jenna / Yleinen / 6 kommenttia

Meille kuuluu hyvää. Ajan kulku on jotain todella käsittämätöntä – vastahan oli kevät, ja nyt jo huokaillaan menneen kesän perään. Seuraavaksi valmistaudutaan talveen ja kaivellaan taas niitä lumikenkiä ja suksia esille. Tosin minä en missään vaiheessa ehtinyt huomaamaan talven katoamista, joten sukset odottaa vieläkin hiihtolenkkiään ulko-oven vieressä. Jep. Monot olen sentään ottanut jaloista pois jo kuukausia sitten, vaikka hidas hämäläinen olenkin.

Nyt on siis syksy. Iltalenkit täällä valaisemattomilla teillä eivät ole pelkästään hämäriä, vaan ihan pilkkopimeitä ja sysimustia. Pidän koirieni remmeistä tiukasti kiinni ja oletan, että koirat johdattavat minua hiekkatien suuntaisesti eteenpäin – sillä illan tullen täällä ei näe edes omaa nenäänsä. Mietin, kulkeekohan näin pimeällä muita, vai törmäämmekö lopulta yllättäen vastaantulijaan.

Syksy on tuonut mukanaan muutakin, kuin pilkkopimeät illat. Vaikka alun kuva saattakin olla harhaanjohtava, kiukkuiset ja vähemmän kiukkuiset hoitolapset ovat palanneet sinne mistä tulivatkin – vakituista lauman lisäystä eivät siis syystuuletkaan ole tuoneet, mutta jotain muuta jännittävää kuitenkin.

Kaikkien (jopa minun) yllätykseksi meidän maalaisrotista tulee kuun vaihteen jälkeen kaupunkilaishiiriä. Uutinen on yl-lät-tävä etenkin minulle, visusti ihmisiä karttavalle, maalaismökissään huvikumpuelämää viettävälle hullulle koiranaiselle, joka on ollut varsin tyytyväinen eloonsa mökin rähjässään, jonne ei ihan aina pakkasilla kantaudu juoksevaa vettä, ja jossa vetää vähän joka nurkasta, mutta jossa vietetään silti – ah – niin rattoisaa elämää. Koirien kanssa tässä on ollut mutkatonta ja muutenkin mukavaa elellä, ja olemmekin viihtyneet nykyisessä paikassamme hyvin jopa yli 4 vuotta.

Seuraavan haasteen koordinaatteina ovat lähiö ja rivitalo. Otan kuitenkin haasteen suurella mielenkiinnolla vastaan, vaikka koirien osalta löysäily päättyykin kuin seinään. Koirilla on edessään radikaali kurin palautus, ja minä opettelen suoristamaan otsani pitkän työpäivän jälkeen, jotta tulevat naapurit rohkenevat tervehtimään minua pihapiirissä. Tosin, en ole vielä aivan varma haluaako kukaan tervehtiä sen perheen edustajaa, joka tuo rivitaloasuntoonsa kerta heitolla kolme typerää maalaiskoiraa, mutta aion ottaa asiasta selvää ja raportoida siitä sitten tännekkin.

Odotan muuttoa innolla. Tiedän, että koirat ovat sopeutuvaisia eläimiä ja luotan omiin nelijalkaisiini. Olen silti hiukan epäileväinen tulevan naapuruston suhteen, joten olen pyöritellyt muuttopäivään kohdistuvaa ajatusta mielessäni. Ennakkoluulojeni mukaan se, että omistamme kolme koiraa, aiheuttaa naapurustossa kauhistusta sekä selittämättömiä ennakkoluuloja ja kuvitelmia. Meinasin, että voisin ottaa omien koirieni lisäksi kaikki meillä hoidossa olleet koirat mukaan uudelle asunnolle ensimmäisinä päivinä niin, että naapurit todella pyörittelisivät silmiään ja haukkoisivat henkeään seinän toisella puolella (ei siitä karvan määrästä, vaan siitä järkytyksen määrästä). Sitten ryhtyisinkin palauttamaan hoitolaisia, ja naapurit saisivat ilokseen huomata, että meillä on vain kolme koiraa. Sen jälkeen meidät varmaan otettaisiin avosylin vastaan uuteen pihapiiriin, eikä kukaan olisi enää kauhuissaan, sillä loppujen lopuksi kolme on kuitenkin paljon vähemmän kuin viisi, kuusi tai seitsemän koiraa – eikä meidän perhe olisi loppujen lopuksi ollenkaan niin hullunkurinen, kun kaikki aluksi luulivat.