Murheenkryynejä – whippetin varvasongelmat jatkuvat

20/03/201809/09/2021 / Jenna / Koiran terveys ja hyvinvointi / 6 kommenttia

Mainitsin perjantaina Instagramissa Olmin omituisesti turvonneesta vasemman etutassun pikkuvarpaasta, joka oli yhden yön aikana turvonnut pienen potun kokoiseksi. En osannut päätellä, mikä tassuun oli osunut tai mennyt, mutta koira konkkasi koko perjantain kolmella jalalla varoen selkeästi varaamasta painoa tassulle.

Siitä hetkestä alkoi Olmin häkkilepojakso. Pehmustin koiralle metallihäkkiin lokoisat oltavat ja toivoin, että pahin turvotus laskisi viikonlopun aikana.

Mutta lauantai-aamuna häkkiasukilla olikin tarjota entistäkin lohduttomampi näky. Sen sijaan, että turvoksissa olisi enää reunimmainen varvas, turvoksissa olikin kolme reunimmaista varvasta. Koko aiemmin luiseva tassu oli ranteeseen saakka niin turvoksissa, että näytti aivan siltä, kuin koiralle olisi yön aikana vaihdettu jonkun toisen rodun jättimäinen karhuntassu.

Kylmänhiki kohosi otsalleni, eikä vähiten siksi, että olin juuri sijoittanut pienen omaisuuden Elnan hammaskaluston hyvinvointiin sekä farmariauton huoltoon ja korjauksiin. Päällimmäisenä mielessäni oli kuitenkin vuosien takaa huutava huoli Olmin tassuongelmista ja jo valmiiksi huonoista varpaista.

Varpaisiin pentuna asennetut tukisidokset olivat pettäneet aikapäiviä sitten. Varpaat eivät juurikaan kestäneet painoa esimerkiksi koiran kumartuessa etutassujensa päälle ruokailutilanteessa, mutta muuten varpaiden tila ei juurikaan näkynyt arjessa, jos varpaiden erikoisen pitkulaista mallia ei otettu huomioon. Koira saattoi kesäisin käydä pinkomassa Tampereen vinttikoiraradan pehmeällä hiekkapohjalla moottorivieheen perässä ja elää muutenkin kokonaisvaltaisen hyvää ja kivutonta koiranelämää.

Auto starttasi Helsinkiä kohti jo ennen puolta päivää. Hyväksi havaittu Omaeläinklinikka karsiutui vaihtoehdoista, koska päivystävää asemaa ei ollut lähellä ja kyseessä oli koira, jonka tassuihin oli jo pentuna tehty Helsingissä leikkauksia. Suuntasimme siis oitis klinikalle, jolla oli tietokannassaan täydelliset tiedot ja historia ihon alle vuosia sitten asennetuista vierasesineistä.

Koiran jatkuva läähätys kertoi kivuista tai muuten äärimmäisen epämukavasta olosta, eikä ihme. Reunimmaisen varpaan viereen kohosi hetki hetkeltä suurempi punainen nestepallo, joka pinkeydessään näytti siltä, että se räjähtää minä hetkenä hyvänsä.

Eläinlääkäri teki perustutkimukset, joiden lisäksi koiralta mitattiin kuume ja tulehdusarvot. Tulehdusarvot olivat normaalin ylärajoilla, mutta muuten koirasta ei löytynyt turvonneen tassun lisäksi mitään hälyttävää.

Suuntasimme röntgenhuoneeseen, josta toivoimme saavamme viitteitä turvotuksen aiheuttajasta – ihon alle tunkeutuneesta vierasesineestä tai murtumasta. Mutta mitään ei löytynyt.

Tutkimushuoneeseen palattuamme koira sai kipulääkettä ja antibioottia. Saimme molempia kotiinkin. Varpaan tyvessä yhä vain kohoava hetki hetkeltä pinkeämpi patti päätettiin puhkaista, koska se näytti siltä, että eritteet sen sisältä levähtävät minä tahansa hetkenä ulos joka tapauksessa. (Kiitos Jonna, kun olit apuna – herkkis ruudun tällä puolen ei olisi kestänyt pidellä koiraa siinä tilanteessa!)

Ja sitten lähdimme kotiin 300 euron osamaksusuunnitelma taskussani. Tassu oli niin turvoksissa, että tarkempia tutkimuksia oli hankala tehdä, eikä täten ongelman aiheuttajaa saatu ollenkaan selville.

Olmi sai uuden ajan perjantaille. Silloin kartoitettaisiin katkenneiden tukisidoksien ja turvonneen tassun mysteerin. Eläinlääkäri mainitsi, että kun tassussa on jo lähtökohtaisesti vierasesineitä, tassuun ei tarvita suurtakaan pöpöä, joka sitten saattaa laukaista melkoisenkin hälytystilan koko raajaan.

* * * * *

Oloni on levoton. Jo valmiiksi kovia kokeneen koiran tila harmittaa etenkin, kun tulevaisuuteen on mahdotonta nähdä. Nuori koira, jonka henkiset ominaisuudet ovat loistavat, kärsii fyysisistä ongelmista, joita on mahdotonta sivuuttaa. Koira kun on paljolti raajojensa päällä – ja oletusarvoisesti raajoissa on varpaat, joille paino jakautuu, jos ei tasaisesti, niin ainakin jakautuu.

Varvasasioissa lähtökohdat ovat huonot, sillä niin moni Olmin varpaista on jo valmiiksi virheasennossa. Ei auta kuin hengittää syvään ja odottaa, mitä loppuviikon tutkimuksissa selviää.

Olmin yllättäen ilmaantuneet varvasongelmat eivät ole ainoa asia, joka vetää tämän koiranomistajan mietteliääksi. Päässäni käydään ikävän sävyistä keskustelua, vaikka ulkona on aistittavissa ihana keväinen ilma ja valtaosan päivästä kirkas ja kaunis auringonpaiste. Palaan toiseen, koko lauman harmonian rikkovaan tilanteeseen hiukan myöhemmin, sillä se on jo kokonaan oma, raskas tarinansa.

Erikoisten oireiden äärellä – koiran tutkimus ja hoito Omaeläinklinikalla

26/02/201808/09/2021 / Jenna / Koiran terveys ja hyvinvointi / 8 kommenttia

Yhteistyö / Omaeläinklinikka

Nykytekniikalle kiitos sähköisestä ajanvarauksesta! Epätietoisuudessa ei kauaa tarvinnut virua, sillä lauantaisen traakkipuun tuhon jälkeen sain Elnalle eläinlääkäriajan jo seuraavalle maanantaiaamulle siitäkin huolimatta, että olin ajanvarauspuuhissa viikonloppuna virastoaikojen ulkopuolella. Huoli omasta rakkaasta sielueläimestä oli valtava, sillä koiralla ei ollut ilmiselvää oiretta, eikä minulla siten pienintäkään käsitystä ongelman vakavuudesta.

Mietin pitkään, mille klinikalle rakkaani veisin. Minulle on ensiluokkaisen tärkeää, että lemmikkiäni hoitaa paitsi ammattitaitoinen eläinlääkäri, myös sellainen taho, joka kuulee ja ymmärtää tekemäni havainnot ja osaa paitsi soveltaa saamaansa tietoa tutkimustilanteessa, myös tuoda hoitotilanteeseen oman ammatillisen osaamisensa.

Olen liian usein törmännyt passiivisiin eläinlääkäreihin ja tilanteisiin, joissa hoitoa on saanut vaatimalla vaatia. Arvuutella itse ja keksiä, mitä kokeita seuraavaksi voisi ottaa. Vastapainona olen kohdannut myös tilanteita, joissa eläimen todellinen hyvinvointi on saanut väistyä rahanahneuden tai kokeellisten yritysten vuoksi, joten rehellisesti sanottuna jo pelkästään ajanvarauskalenterin pariin siirtyminen sai minut jo valmiiksi hieman varuilleen.

Ne, ketkä ovat seuranneet seikkailujamme pidempään tietävät, että en juurikaan tingi koirieni hyvästä hoidosta. Lemmikkejäni ovat hoitaneet alansa ammattilaiset ympäri Suomen yli sadankin kilometrin päässä kotoa. Minulle ole mikään ongelma pompata autoon ja ajaa, jos tilanne sitä vaatii.

Tällä kertaa toivoin pääseväni helpommalla. Kotipaikkakunnallemme alkuvuodesta avattu Omaeläinklinikka herätti mielenkiintoni jo tammikuussa, kun Facebook -uutisvirtaani ilmaantui tieto siitä, että kavereistani yksi jos toinenkin oli tykännyt kohteesta. Avajaispäivänään paljon ohjelmaa järjestänyt klinikka ilmaantui sittemmin lukuisia kertoja uutisvirtaani monista eri suunnista, joten oli loogista lähteä tutkimaan, löytäisimmekö viimeinkin hyvän ja osaavan tiimin, jolla on myös paikallinen toimipiste.

Yksi osa ikuista eläinlääkäridilemmaani on ollut koirieni tehokkaasti hajautetut tiedot ja diagnoosit. Esimerkiksi kovan onnen Olmin varvasongelmista ja -toimenpiteistä kirjatut tiedot löytyvät yksityiseltä eläinklinikalta Etelä-Haagasta Helsingistä siinä, missä Inton selkää on tutkittu ensiksi paikallisesti ja myöhemmin vielä Punavuoressa Helsingissä. Helsingin suunnalle ajomatkaa koostuu reipas tunti, mutta se on ollut vaivansa väärti aina sellaisissa tilanteissa, joissa en ole halunnut tyytyä pelkkiin olankohautuksiin.

Niinpä saapuminen oman kylän klinikalle tuntuikin virkistävältä etenkin, kun toimitilat olivat vasta remontoidut ja raikkaat. Kaunis ja valoisa pakkaspäivä teki oikeutta vastaanoton aulassa sijaitsevalle myymälälle, jos koiran kanssa sisälle astelevalta oman elämänsä visualistilta kysytään.

Pääsimme tutkivan eläinlääkärin pakeille miltei heti, kun Elnan tiedot oli kirjattu tietokantaan. Varsin boheemia elämää kanssani viettävä koira jatkoi keskeytettyjä aamu-uniaan eläinlääkärin huoneen lattialla samalla, kun minä kerroin havainnoistani.

Ensin traakkipuun kohtalosta ja sitten siitä, että olin löytänyt Elnan suusta kysymyksiä herättäviä punertavia hampaita. Lisäksi kerroin viime kesän aikana paljastuneesta migreenistä ja siitä, miten koiran rappeutuneet silmänpohjat eivät enää mahdollistaneet silmän täysin normaalia toimintaa. Kerroin myös, että olimme seuraavana päivänä suuntaamassa osteopaatille, joten siltä saralta meille olisi tulossa joitakin vastauksia.

Eläinlääkäri kuunteli ja teki muistiinpanoja. Hän kyseli tarkentavia kysymyksiä ja otti esille asioita, joita en ollut tullut edes ajatelleeksi. Kun tilanne oli kartoitettu sanallisesti, oli yleistutkimuksen aika.

Yleistutkimuksien aikana Elna oli rauhallinen. Jopa niin rauhallinen, että en enää ollut aivan varma siitä, puhuiko siinä vanhan koiran elämänkokemus vai jokin todella vakava sairaus.*

*Toisaalta minulla on kyllä harvinaisen vilkas mielikuvitus, jonka ansiosta pystyn rakentamaan yksinkertaisenkin laskutoimituksen vastaukseen lukuisia pilkkuja ja pisteitä.

Yleistutkimuksissa ei kuitenkaan löytynyt syytä koiran viikonloppuiselle ahdingolle. Sen silmät, korvat ja turkki olivat moitteettomassa kunnossa ja hampaista löytyi vain lievästi hammaskiveä. Hammaskiveä niiden neljän osittain tai kokonaan violetin punaisiksi värjäytyneiden hampaiden lisäksi, eli kolmen etuhampaan ja vasemman yläkulmurin.

Imusolmukkeet, hengitysäänet ja sydämen toiminta oli normaalia, vaikka eläinlääkäri mainitsikin yllättävän matalasta sykkeestä. Koska tutkimuksien jälkeen Elna jatkoi sitkeästi uniaan lattialla, päätettiin siitä vielä ottaa verinäyte, josta tutkittaisiin peruselinarvot, elektrolyytit sekä verenkuva ja tulehdusarvot. Just in case.

Odotellessamme verikokeiden tuloksia tutustuin myymälän valikoimaan ja join kupillisen kuumaa kaakaota. Kävimme ulkona haukkaamassa happea ja katselemassa, kuinka koko muu kaupunki kiirehti aamuruuhkassa työpaikoilleen meidän vain seisoessamme aamuauringon valossa verikokeiden tuloksia odotellen. Toisinaan minun tekisi mieli hypätä ventovieraiden ihmisten matkaan kuin itikka ja selvittää, mitä he oikein puuhaavat.

Kun palasimme takaisin sisälle, verikokeiden tulokset olivat valmistuneet. Ilmeni, että valkosolut olivat hieman matalat ja lipaasi puolestaan koholla, mutta muuten kaikki oli hienosti viitearvoissaan.

Vaikka suuri helpotuksen aalto vyöryi ylitseni kuullessani tulehdusarvojen tulokset, varsinainen mysteeri oli kuitenkin vielä ratkaisematta. Tunsin kuitenkin, että olimme kerrankin oikeassa paikassa, sillä eläinlääkärin kiinnostus koiran terveydentilaa ja ratkaisun löytämistä kohtaan oli vilpitöntä ja jopa aulassa meitä oli alusta alkaen palvellut lämminhenkiset ja avuliaat hoitajat.

Palasimme alkuperäisen suunnitelman mukaan erikoisen värisiin hampaisiin. Varasimme jo seuraavan vapaan ajan tarkempaan tutkimukseen eläinten hammas-sairauksiin perehtyneeltä Omaeläinklinikka -ketjun eläinlääkäriltä, mutta se onkin jo kokonaan toinen tarina.

131

Lihava ja uuvahtanut noutaja

12/07/201708/09/2021 / Jenna / Koiran terveys ja hyvinvointi / 2 kommenttia

Niin siinä yllättäen kävi, päivävaelluksilla koirien kanssa viihtyvän aktiivisen koiraharrastajan keittiön kulmassa makasi yllättäen lihava ja uuvahtanut noutaja.

Se oli kerännyt miltei kymmenen kiloa ylipainoa kevään aikana, vaikka ruokailu- ja ulkoilutottumukset olivat samaa luokkaa perheen muiden, normaalipainoisten koirien kanssa. Kaikki oli tapahtunut varkain, koska kukaan porukasta ei nauti erityisasemasta tai – suosiosta, ja makupaloja laumassa nautiskellaan verrattain vähän.

Koska paino ei lähtenyt laskuun itsekseen, aloitin kokeilemalla PureNaturalin Senior – ruokaa, sillä ensimmäiseksi ajattelin, että 9-vuotiaalla koiralla voisi olla tarvetta erityisemmin sen ikäiselle eläimelle suunnitellulle ruokavaliolle, joka tukisi sen ikääntymistä ja ikääntyvän koiran tarpeita.

Kuukausi, pari, senior – ruualla ja suhteellisen reippaalla liikunnalla ei kuitenkaan tuottanut tulosta ja näytti siltä, että koiralla oli päivä päivältä epämukavampaa omassa kehossaan, sillä sen liikkuminenkin alkoi jo näyttämään vaivalloiselta.

Koiran tilanne vaikutti huolestuttavalta, mutta ajattelin vielä kokeilla kotikonsteja ja marssin eläinkauppaan tutkimaan koirien light – ruokia, joissa on kevyt koostumus siitä huolimatta, että ne tuottavat kylläisyyden tunteen ja siten ovat erityisen hyviä juurikin painoa pudottaville herkkusuille.

Koska 30 – kiloinen karhumainen possu ei noussut yksineläjän sylissä vaa’alle niin, että olisin nähnyt vielä vaa’an näyttämän lukemankin, tyydyin koiran tilan seurailuun silmämääräisesti ja käsikopelolla.

Ikäväkseni jouduin kuitenkin pistämään merkille, että toivottuja tuloksia ei syntynyt edes varta vasten laihdutukseen tarkoitetulla light -ruualla – sen lisäksi, että paino oli jämähtänyt paikoilleen, koiran karvat tuntuivat kuivilta ja yhä harvenevilta ja koko olemus oli uuvahtanut. Koira lojui kaikki päivät keittiön kulmassa niin, että jopa vieraat kysyivät kuuluuko sen olla tommonen.

Koiran iän ja aiemman aktiivisuustason huomioon ottaen aloin huolestumaan. Into on aina ollut kotioloissa varsin rauhallinen ja huomaamaton kaveri, mutta nyt jokin oli pielessä. Dieettiruokaa eläinkaupasta ostaessani olin saanut myyjältä vinkin, että koirasta kannattaisi ottaa verikokeet kilpirauhasen vajaatoiminnan varalta ja niinpä tartuin puhelimeen ja soitin eläinlääkäriasemalle, jolla oli jo aiempaa historiaa Inton kanssa.

Kaduin eläinlääkärivalintaani myöhemmin, mutta siitä minun täytyy kirjoittaa kokonaan oma artikkelinsa tai vain niellä kiukkuni. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun koin saaneeni huonoa palvelua ylihinnalla ja tämän kertainen kokemukseni vain vahvisti mielikuvaani kirsikkana kakun päällä.

Koira sai tutkimus- ja näytteenottoajan jo saman viikon perjantaille, mutta sen kanssa kävi hiukan hassusti, sillä itsekin hieman uuvahtanut koiranomistaja katseli aamulla tyytyväisenä, kuinka neljä nälkäistä koiraa popsivat kukin omista ruokakupeistaan aamupalaa. Samalla, kun noutaja nuoli vielä viimeisiä ruuan muruja omasta kupistaan muistin, että näytteenottoaamuna koiran ruokkiminen oli kiellettyä.

Soitin aamulenkillä eläinlääkäriasemalle ja sain uuden ajan tiistai-iltapäivälle.
Mielestäni koiran tila vain huononi. Se löntysteli väsyneen oloisena paikasta toiseen ja makasi kyljellään välillä niin hiljaa, että jähmetyin katsomaan sen elotonta olemusta miettien, onko se kuollut.

Tiistai-iltapäivänä eläinlääkäri teki noutajalle yleistutkimuksen ja otti siitä verinäytteen. Hän ei juurikaan osannut arvioida, mikä voisi johtaa koiran totaaliseen väsymykseen, ylipainoon ja karvan ohenemiseen ja kuivumiseen, mutta hän lupasi soittaa verikokeiden tuloksista heti seuraavana päivänä.

Mutta puhelua ei kuulunut koko päivän aikana. Sitten eläinlääkäri lopulta soitti, torstai-iltana, ja kertoi, ettei tuloksista ilmennyt ainakaan selkeää kilpirauhasen vajaatoimintaa.

Kyseessä voisi kuulemma olla eutyreoottinen hypotyreoosi, eli jonkun muun vaivan aiheuttama arvojen lasku. Eläinlääkäri mainitsi, että koiralla voisi kokeilla kilpirauhaslääkitystä jo nyt, jos vain haluan, mutta koska surkeiden sattumusten takia olin puhelua edeltävinä kolmena päivänä maksanut koirieni hyvinvoinnista yhteensä 763,37 euroa (palaan tähän vielä toisessa artikkelissa), en hyppinyt riemusta kuullessani vielä uudesta rahareiästä. Halusin miettiä vaihtoehtoja tarkasti ja ennen kaikkea sitä, mille eläinlääkärille haluaisin seuraavaksi rahojani syytää.

Lopulta eläinlääkäri totesi, että koiran oireet ovat niin ympäripyöreät, että vaivaa on hankala lähteä tutkimaan – mutta heidän eläinlääkäriasemallaan olisi myytävänä Inton kohderyhmälle tarkoitettua koiran nappulaa, joka voisi helpottaa tilannetta ja saada koiran voimaan paremmin.

Hieman raskaan alkuviikon jälkeen eläinlääkärin ehdotus ”ihmeruokana” markkinoitavasta koiran nappulasta tuntui pöyristyttävältä etenkin siksi, että olin poikkeuksellisen sinisilmäisenä maksanut juuri yli 500 euroa palveluista, joiden hyödyn koin mitättömäksi. Eläinlääkäri ei osannut kertoa, miksi juuri heidän ihmeruokansa olisi parempaa kuin se pöperö, jota jo koiralleni syötin, mutta ihmeen kaupalla onnistuin nielemään kusetuksen makuisen kiukkuni ja päättämään puhelun asiallisesti, ja vasta punaista luuria painettuani huutamaan raivosta niin, että kiitin onneani siitä, ettei siihen aikaan illasta toimistohuoneeni liepeillä ollut ainuttakaan työkaveria.

Kun illalla pääsin töistä kotiin, minua vastassa eteisen oven takana oli hyperinnokkaat whippetit, aurinkoisena sädehtivä sekarotuinen ja pilke silmäkulmassaan, häntä heiluen luokseni pölmähtänyt noutaja. Sen koko olemus oli selkeästi piristynyt ja kokeillessani sitä käsikopelolla huomasin, että kenties sen pörröisen turkin alla sen painokin oli lähtenyt kevyeeseen laskuun.

Tarkkailin noutajaa koko illan kotona ja lenkkeillessämme. Sen olemus oli nyt totta tosiaan eloisampi ja virkeämpi kuin viikkokausiin. Mietin, mikä ihme koiran elämässä on muuttunut siten, että siitä on tullut taas iloinen ja toimelias oma itsensä.

En keksinyt mitään muuta muutosta, kun sen emännän 763,37 euroa kevyemmän matkakassan ja pilalle menneet kesälomasuunnitelmat. Way to go, Into.