vastoinkäymiset

Vastoinkäymiset – niitähän koirien kanssa eläessä riittää! En tiedä, miksi haluat lukea juuri vastoinkäymisistä, mutta saamasi pitää!

Cushingintauti?

/ Jenna / Koiran terveys ja hyvinvointi / 1 kommentti
Remu ja Elna toukokuussa 2014.

Remu ja Elna toukokuussa 2014.

Siitä on hieman päälle kuukausi, kun pohdin blogissani Remun entuudestaan heikentynyttä kuntoa. Kerroin marraskuun alussa, että sen selän ohuesta karvapeitteestä kuultaa iho läpi, mutta tällä hetkellä tilanne onkin jo se, ettei selässä ole enää karvaa ollenkaan.

Huomasin viikonloppuna, että sileän ihon sijasta selkä onkin täynnä pientä kuprua: kuin muhkuraista ja hankalan oloista ihottumaa. Säikähdin yllättävää havaintoani ja tutkin koiran perusteellisesti, minkä johdosta vielä sen vasemmasta kyljestä löytyi märän oloinen haava, jonka päälle karva oli liiskantunut.

Koira makasi kyljellään tutkimukseni ajan ja samalla huomasin, että koiran vatsa on poikkeuksellisen turvonnut. Siitä hetkestä alkaen olemme eläneet kuin tulisilla hiilillä.

Tänään Remu ja kepo lähtivät pieneläinvastaanotolle. Minua hirvitti, enkä saanut mitään tehtyä kotona sillä välin, sillä en tiennyt yhtään, tuleeko Remu vielä takaisin vai ei.

Olin edellisenä päivänä näyttänyt Remun hurjan näköisiä oireita myös ystävälleni, jonka kanssa analysoimme myöhemmin lenkillä Elnan yllättäen alkanutta ongelmakäyttäytymistä ja ahdistuneisuutta myös siltä kantilta, että jospa se koirana tiesi terrieriystävästään jotain, mitä me ihmiset emme vielä olleet saaneet selville.

Viime aikoina, kun Elna on huomannut minun valmistelevan töihin lähtöä, se on alkanut läähättämään. Pohdimme, voisiko herkkänahkaista Elnaa ahdistaa Remun pudonnut kunto niin paljon, ettei se enää uskaltaisi jäädä Remun kanssa keskenään kotiin. Toki ongelmakäyttäytyminen selittyy äkkiä myös ylipitkillä työpäivillänikin.

Joka tapauksessa Remu ja kepo tulivat yhdessä takaisin. Mukanaan heillä oli hoitavaa shampoota ja antibiootit, sekä hoito-ohje, jossa kerrottiin Remun oireiden saattaavan viitata cushingintautiin. Epäilyksestä huolimatta ensioireita alettaisiin kuitenkin hoitamaan antibiooteilla ja lääkeshampoolla, mutta mikäli ne eivät auttaisi, otettaisiin tammikuussa cushingin testi. Hyvinä uutisina Remun maksa-arvoissa ei ollut tapahtunut suurempia muutoksia.

En ollut koskaan aiemmin kuullut cushingintaudista, joten aloitin tutkimustyön heti. Ei ollut mitenkään ilahduttavaa lukea, että tauti johtuu yleensä aivolisäkkeessä, lisämunuaisissa tai joskus myös muualla olevasta kasvaimesta, minkä takia kortisolin määrä veressä on normaalia korkeampi.

Mutta mitä pidemmälle jatkoin lukemista, sitä paremmin palaset alkoivat loksahtelemaan paikoilleen. Luin Suomi24:n foorumilta cushingintautia sairastavista koirista, jotka joivat valtavia määriä vettä ja pissailivat sisälle. Jotka eivät enää halunneet lenkkeillä pariakymmentä metriä kauemmaksi kotioveltaan, mutta joiden ruokahalu oli kasvanut aivan valtavaksi. Samaistun näihin oireisiin koiramme kohdalla, jälkimmäiseen erityisesti siksi, että toissa viikolla huomasin (liian myöhään), että Remu söi kylpyhuoneen lattiakaivon kannelta tupollisen hiuksia ja viime viikolla kaivoin sen suusta kanin kynsisakset, koska ne näyttivät sen silmissä yllättäen erityisen herkullisilta.

Ihmiset kertoivat koiristaan foorumilla juuri sellaisia havaintoja, joita minäkin olin tehnyt koirastamme jo pidemmän aikaa. Erityisesti minut pysäytti tieto siitä, että taudin oireisiin kuuluu myös lihasten katoaminen. Jo toissa kesän aikana koirahieroja kauhisteli Remua läpikäydessään, ettei ole koskaan aiemmin tavannut elävää koiraa, jolla on näin olemattomat lihakset.

Taudin oireet alkavat hitaasti hiipien, ja vaihtelevat kortisolin liikaerityksen määrästä ja häiriötilan kestosta riippuen. Kuten meidänkin kohdalla, ensimmäisenä oireena huomataan usein lisääntynyt juominen ja virtsaaminen. Muita oireita on vatsan turvottelu (toteutuu Remun kohdalla), ihon ohentuminen, ruokahalun kasvu (TOTEUTUU Remun kohdalla), oksentelu ja närästys, turkin heikkeneminen (toteutuu Remun kohdalla), ihon pintaverisuonien ilmaantuminen näkyviin, ihon oheneminen huomattavasti sekä iholle ilmestyvät kalkkikertymät/näppylät (toteutuu Remun kohdalla), maksan laajentuminen (toteutuu?), liikalihavuus, heikentynyt rasituksensietokyky (toteutuu Remun kohdalla) ja läähättäminen myös levossa (toteutuu Remun kohdalla), uneliaisuus (toteutuu), lihasheikkous ja raajojen lihasmassan pienentyminen (toteutuu), tulehdusherkkyys ja toistuvat ihotulehdukset tai keuhkotulehdukset (märkivän oloinen haava?), kaljut alueet ja paperinohut iho (toteutuu), kivesten surkastuminen, ylipigmentoituminen, naamahermojen halvaantuminen… Melkoinen lista erilaisia oireita, joista yli puolet toteutuu koiramme kohdalla.

Meidän onneksemme luottolääkärimme on myös kepon serkku. Sen jälkeen, kun olin sulatellut tätä kaikkea, lukenut taudista ja oireista yhä enemmän ja enemmän, ja palannut sitten taas eläinlääkärin antamiin hoito-ohjeisiin ja lääke-erittelyihin, laitoin tutulle eläinlääkärille tekstiviestin. Vaikka hän ja kepo olivat yhteistuumin aamupäivällä sopineet koiran hoitamisesta antibiootein ja lääkeshampoin, kerroin, kuinka cushingintaudista lisää luettuani palaset alkoivat loksahtelemaan kohdalleen ja tuntui siltä, että alunperin tammikuulle suunniteltut cushingin testit pitäisikin ottaa jo lähipäivien aikana.

Onni on, että keponi suku on ihanaa väkeä. Myöskään serkku ei ole poikkeus. Hän ei pahastunut alkuunkaan virka-ajan ulkopuolella tulleesta eläimen hoitoa koskevasta tekstarista (minä en yksinkertaisesti tohtinut soittaa työasiasta vapaa-ajalla). Hän ymmärsi huoleni ja sanoi, että testit voidaan todennäköisesti toteuttaa jo joulukuun aikana. Aiemmat oireet olisivat kuulemma selittyneet maksaongelmilla, mutta nyt lisäoireet viittasivat jo hyvin vahvasti cushingiin.

Toistaiseksi emme aloita vielä tänään antibiooteilla jotka koira sai, sillä haluamme varmistua siitä, voiko ne vaikuttaa testin tulokseen. Testin myötä sitten tiedämme kuinka jatkaa.

Hyvät uutiset ovat nyt ne, että ehkä viimein saamme todellisen syyn Remun oireilulle. Lisäksi hyvinä uutisina se, että moni Remun ikäinen kohtalotoveri on saanut paljon helpotusta oikeanlaisesta lääkityksestä, mikä on vaikuttanut huomattavasti koiran elämänlaatuun. Niin ja huonot uutiset. Niitä emme halua nyt murehtia.

209

Huonot & tosi huonot uutiset

/ Jenna / Koiran terveys ja hyvinvointi / 1 kommentti

”Seuraavan kerran, kun rapsuttelen tyytyväistä ja tervettä koiraa samalla, kun ystäväni manailevat ongelmiaan Facebookissa, lupaan, etten pode huonoa omatuntoa vaan vedän keuhkoni täyteen ilmaa (toivottavasti ei sitä kusen hajuista) ja nautin siitä, että kaikki on kerrankin hyvin. Salaa odotan kauhulla, milloin on meidän vuoro – sillä se tulee aina jossain vaiheessa väistämättä.” 
Kirjoitin näin 24. marraskuuta 2013 samassa postauksessa, jossa kerroin huolestani Remun yllättäen alkaneesta sisälle pissailusta. Joulukuussa jatkoin samasta aiheesta kertoen, että skottimme mysteerivaiva katosi hormonipiikin myötä ja koira palautui ennalleen.
No, eihän siinä ihan niinkään käynyt, sitten lopulta. Vaivat loppuivat hetkeksi, mutta jatkuivat sitten satunnaisesti: usein pitkien päivien lomassa, välillä niihin ei tarvittu edes harvakseltaan hoidettua ulkoilua. Tämän vuoden puolella oireisiin liittyi pikku hiljaa myös juominen: yhä enemmän ja enemmän ja enemmän.
Keskiviikkona mentiin eläinlääkärin juttusille. Otettiin virtsa- ja verinäytteet.
Pelkäsin, että jokin koiran sisällä on romahtanut totaalisesti. En edes uskaltanut kertoa kepolle, kuinka pelkäsin, että se reissu jäisi koiran viimeiseksi.
Rompun kanssa kaikki oli aikanaan tapahtunut niin salakavalasti ja yllättäen. Niin siinä varmaan aina käy, vanhojen koirien kanssa saa olla aina hieman varpaillaan.
Remu pääsi kuitenkin vielä meidän mukana kotiin. Ensi kuussa 11-vuotta täyttävä koira ei kuitenkaan saanut terveen papereita. Sen maksassa on ongelma, jota lähdetään korjaamaan erikoisruokavalion avulla. Kuulemme lisää kontrollikäynnillä sitten, kun antibioottikuuri on ohi.
Ostimme 3 kiloa maksan toimintoja tukevaa erikoisruokaa, joka maksoi 17 euroa. Kaikki muu on kiellettyä, jotta maksa saadaan pysymään tasapainossa. Tiedustelin linjausta puruluiden suhteen. ”Eihän ne hyvää tee, mutta täytyyhän koiralla jotakin sisältöä ja iloa elämässään olla. Anna vaan, silloin tällöin. Vähän.”
Selvä. Kuulitko Remu? Nyt ei lipsuta. Diagnoosi ei kuulostanut omaan korvaani niin vakavalta, kun kyseeseen ei kuitenkaan tullut loppuelämän lääkitystä, vaan ainoastaan yksi hiukan tyyriimpi ruokapussukka. Mikäpä tässä on ollessa?
Niin no, otetaan nyt huomioon, että se on kuitenkin koiran maksa. Asia on vakava. Skotlanninterrierin rotukohtaisen jalostuksen tavoiteohjelmassa on ensimmäinen vihje,
maksasairaat koirat alkavat oirehtia juomalla poikkeavan runsaasti, virtsan eritys lisääntyy… Skoteilla kroonista hepatiittia ilmenee jonkin verran. Hoitona on maksaan kohdistuvan rasituksen välttäminen maksan toimintaa tukevalla ruokavaliolla ja lääkityksellä. 

Ja sitten kuulemme, että useita Remun sukulaisia on kuollut vastaaviin ongelmiin jo alle 10 vuoden iässä. KoiraNetissä asiaa tutkittuani huomasin, että Remun emä on kuollut 9 vuoden ja 10 kuukauden iässä immunologiseen sairauteen, mitä se sitten tarkoittaakaan. Ja me kuulemme tästä vasta nyt. Nyt, kun tarve erikoisruokavaliolle on jo todettu.
Jos olisimme kuulleet tästä vaikka ensimmäisten ongelmien ilmettyä viime vuonna, en välttämättä tuntisi itseäni niin tyhmäksi ja tähän mennessä koirakin olisi ehtinyt popsia ja useamman pussin maksan toimintoja tukevaa ruokaa. 
Syvä huokaus. Voi Remu. Olen pahoillani. Me ollaan vaan ihmisiä. Mikset sanonut mitään?
13

Riisiä ja raejuustoa

/ Jenna / Koiran terveys ja hyvinvointi / 9 kommenttia

On aina ongelmallista, jos koiralle tulee sellainen äkillinen hätä juuri silloin, kun kukaan ei ole päästämässä sitä ulos tarpeilleen. Voin kuvitella, miten harmistuneena yksin kotona olevat koirat punnitsevat vaihtoehtojaan: olohuoneeseen vai keittiön matolle? 

Meidän epäonneksemme, Inton onneksi, tarjolla oli tällä kertaa harvinaislaatuinen vaihtoehto. Kotiimme sisälle, olohuoneen nurkkaan oli nimittäin hiljattain tuotu puska. Ihan oikea puska, ja sen vaihtoehdon äkättyään koira huomasi tilaisuutensa koittaneen. Se varmasti riemastui huomatessaan, että sen ei tarvitsisi ulosteillaan sotkea olohuoneen sohvan edustaa tai mitään muutakaan ei-toivottua paikkaa, koska kukaan ei koskaan aiemminkaan ollut harmistunut siitä, että se kävi tarpeillaan puskan juurella. Ja niin tapahtui, samalla tavalla huomaamattomasti, kuin aina ulkona lenkkeillessäkin.
…ongelmahan tässä nyt kuitenkin oli se, että se koiran silmissä varsin perinteikäs puska ei ollut meille ihmisille ihan mikä tahansa puska, vaan joulupuu. Joulupuu, jonka alle oli kasattu rakkaudella valittuja, jopa kalliita joululahjoja. Niin…

Kävimme jouluaaton aikana useammalla sukulaisvierailulla, ja palattuamme reilun tunnin joulupäivälliseltä minun vanhempieni luota, asiaan kuuluvasti vatsat täyteen ahdettuina, huomasimme heti tuulikaapin oven avattuamme, ettei kotonamme enää tuoksunutkaan hyasintit ja joulukuusi. Tyytyväinen ja kylläinen olo vaihtui aika nopeasti, noh… siihen oloon, mikä on tyytyväisen vastakohta.

Näky joulukuusen luona ei ollut niin lohduton, kun olin pelännyt, mutta ei myöskään sitä, mitä olin alunperin odottanut. Joulukuusen edessä oli keltainen lammikko – joka juuri ja juuri jätti hipomatta alimmaisten pakettien joulupapereita, mikä on tietenkin hyvä asia. Ihan pakettien vieressä oli myös vetisen ruskea lammikko, joka sekään ei aivan ollut yltänyt osumaan alimmaisena kuusen juurella odottaviin lahjoihin eikä edes joulukuusen alla olevaan mattoon.
Mutta se, mikä todella särki sydämeni oli, että koiran asetellessa itseään kuusen juurelle sen häntä oli mitä ilmeisimmin tiputtanut korkean lahjapinon päältä pienimmän paketin, sellaisen neliönmuotoisen kauniisti pakatun sievän lahjan, mihinkäs muuallekkaan, kun keskelle keltaista lammikkoa. Se paketti oli minulle osoitettu, keponi ostama ja – mikä selvisi vasta myöhemmin – epäilemättä koko pinon kallein lahja. Ja nyt se makasi tyrmistyttävästi keskellä keltaista kusilammikkoa, se minulle rakkaudella valittu pieni sievä paketti. 
Koko sotkun siivoaminen (vatsat täynnä, nenästä kiinni pidellen) oli melkoinen operaatio. Sytyttelimme samalla tuoksukynttilöitä, tuuletimme asuntoa ja päästimme ripulista kärsivän koiran ulos tihkusateeseen (no ei sillä enää ollut hätä).

Lammikon keskeltä löytynyt paketti evakoitiin. On minun onneni, että nykypäivän joulupaperit eivät taida enää olla paperia ollenkaan, sillä vaikka paperi ei varsinaisesti ollut hylkinyt nestettä, ei se myöskään ollut sitä itseensä imenytkään. Kepo riisui lahjani märästä paperista ja vei yllätyksen sivuun.

Kun koko sotku oltiin saatu siivottua, meillä oli jo kiire seuraavalle jouluvierailulle. Kiirestä huolimatta jaoimme vielä paketit kuusen alta ja avasimme ne. Sain hyviä lahjoja, mutta pienen evakoidun yllätyksen kepo haki jemmastaan viimeisenä, kun kaikki muut lahjat oli jo avattu.

Valmiiksi lahjapapereista riisuttu yllätys ilmeni lievästi pahan hajuiseksi korurasiaksi (joka ihmepelastumisen toivossa laitettiin sivuun kuivumaan). Vaikka korurasia oli pahvin tyyppistä paperimateriaalia, sen sisältä paljastunut koru oli yhä edelleen täydellisessä kunnossa, koskemattomana ja siistinä säilynyt kaulakoru. Kaulakoru, joka sädehti autuaan tietämättömänä kaikesta kuvotuksesta, mitä sen ympärillä olikaan tapahtunut. Luulen, että itse korun hyvästä kunnosta saammekin kiittää yksinomaan nykypäivän muovin kaltaisia joulupapereita. 

Loppu hyvin, kaikki hyvin, vaikka nainen harvoin toivookaan saavansa lahjaksi kusilätäköstä pelastettuja koruja. No, enhän minäkään sitä toivonut, niin vaan tapahtui. Aion muuten ottaa yhteyttä korun valmistajaan ja tiedustella, voisivatkohan he kenties kaiken inhimillisyyden nimissä lähettää minulle uuden säilytysrasian, koska se alkuperäinen… niin. Korun tarina on varmasti unohtumaton, mutta toivon, että tilanteeseen liittyvä hajumuistikuva katoaa nopeasti.

No entäs se ripulisankari sitten? Sille keitettiin riisiä iltapalaksi, riisiä aamupalaksi jne. Me kärsimme koko joulun pahan hajuisista koiranpieruista ja läheltä piti -tilanteista, ramppasimme rekkumme kanssa ulkona tihkusateessa ja seuraavana päivän heräsin siihen, kuinka koirani oksensi eteiskäytävälle keltaista nestettä.

Samaan aikaan kun minä, puoliksi vielä unessa, osaksi jo hereillä, pinkaisin sängystä pesuainetta ja vessapaperia havitellen, inhottava terrierimme huomasi tilaisuutensa koittaneen. Siinä vaiheessa kun minä palasin Tolupullon ja vessapaperin kanssa rikospaikalle, oli Remu jo syömässä sitä, minkä Into oli hetkeä aiemmin lattiallemme oksentanut.

…

Sen jälkeen meillä olikin yllättäen sitten kaksi koiraa, jotka molemmat kärsivät raivoisasta ripulipöpöstä. Ja sellainen oli meidän joulumme: täynnä paskaa. Tähän väliin on varmaan ihan sallittua huokaista, että äiti on nyt vähän väsynyt. Ei sillä, ovat koiratkin. Ripulia aiheuttanut pöpö oli niin raju, että pari vuorokautta pöpön riepottelemana ollut noutajamme muuttui jo niin voimattomaksi ja väsyneeksi, että aloin harkitsemaan Tapaninpäivän viettoa kepon mummolan sijasta eläinlääkäriaseman vastaanotolla.

No ei lähdetty eläinlääkäriin. Nyt on lauantai ja Inton ripuli on kestänyt jo viisi päivää, mutta se on saanut riisinsä joukkoon jo raejuustoa ja alkaa jälleen olemaan voimissaan – se on päivä päivältä parempi ja pahin vaihe kohdattiin jo joulupäivänä. Koira on juonut koko ajan hyvin, eikä ole päässyt kuivumaan. Remu taisteli pahimman vaiheen yli Tapaninpäivän ajan ja asui silloin käytännön syistä pelkästään kylpyhuoneessa. Näin pahaa ripulia en ole koirillani ikinä ennen kohdannut.

Elna on pysynyt terveenä, mutta koputan puuta ja pidän senkin – ihan vaan inhottavien yllätyksien välttämiseksi – toistaiseksi riisi- ja raejuustolinjalla.

Tällä hetkellä asunnossamme tuoksuu jälleen hyasintit ja joulukuusi – tätä olenkin kaivannut.

Odotukset joulun suhteen eivät alunperinkaan olleet korkealla. Kuten sanottua, Etelä-Suomeen ei saatu lunta, eikä ikkunoita piiskaava tihkusade juurikaan houkutellut nauttimaan ulkoilun ilosanomasta joulun kunniaksi. Lisäksi lähdin töihin vielä 24. ja 25. päivä muutamiksi tunneiksi, mutta työkavereiden ollessa kivoja se todellakin on pienin murhe ainakin siihen verrattuna, että muutenkin sukulaisvierailujen aikatauluttama kiireinen joulu meni kotoilun osalta ripulijälkiä ja kaikkea epämääräistä siivotessa. Huhhuh. Rauhallisempaa ensi joulua meille, kiitos.

4