(Makupala)marraskuu

YHTEISTYÖSSÄ BEST-IN

Aurinkoenergialla käyvälle marraskuu Suomessa on ollut uuvuttava. Kävi juuri niin kuin pelkäsinkin: aamulla töihin lähtiessä on pilkkopimeää samoin kuin illalla kotiin saapuessa.

Olen huomannut, että tarmokas ulkoilu alakuloisesta ja väsyneestä olemuksesta huolimatta tulee tarpeeseen. Otsalamppu ja lämmin tihkusateen kestävä varustus on hyvä edellytys onnistuneelle arkiliikunnalle koirien kanssa. Marraskuun pimeydessä prioriteetiksi on muodostunut myös alleviivatun oleellisesti yöunet – niistä ei tingitä, vaan niihin panostetaan.

Onneksi kaiken pimeyden keskellä on viikonloppuja kuten tämä. Katsoin jo viikolla lauantain sääennusteen ja suhtauduin siihen varovaisen uteliaasti. Olisiko tässä mahdollisuutemme löytää pilkahdus auringonvalosta?

Niin siinä kävi, että lauantaiaamu valkeni  auringonsäteiden siivilöityessä ikkunoista. Minä pakkasin reppuun eväät ja varustin itseni sekä koirani retkelle, jonka ainoa tavoite oli nauttia hetkestä: valosta, vapaapäivästä ja yhdessäolosta.

Mikä onni, että Best-In oli aiemmin viikolla lähettänyt koirille herkullisia terveisiä suoraan Kuopion tehtaalta: uutuutena valikoimiin tulleet possunpalat, sydänlastut ja nautakierteet sekä muut herkut saisivat myös nyrpeästi marraskuuhun suhtautuvan Olmin viihtymään pienellä päiväretkellä.

Retkemme määränpääksi valikoitui Hollolassa sijaitseva Pirunpesä. Jo parkkipaikalla kävi ilmi, että me emme olleet suinkaan ainoat, jotka olivat päättäneet lähteä nauttimaan viikonlopusta Tiirismaan ulkoilumaastoihin. Täyteen ahdetun parkkipaikan pysäköintikulttuuri oli äitynyt jo varsin luovaksi, mutta sen ruuhkaisesta olemuksesta huolimatta jätin autoni jonon jatkoksi. Emmeköhän vielä mekin mahtuisi ulkoilemaan 34 hehtaarin alueelle.

Alueella totta tosiaan kävi vilske. Minä ja innokkaat muskettisoturini vilahdimme heti tilaisuuden tullen syrjäisemmille pikkupoluille, jotka olivat kivikkoisuutensa ja juurakkoisuutensa vuoksi hidastempoisempia kävellä, mutta joiden äärellä saimme nauttia luonnon rauhasta sanan varsinaisessa merkityksessä.

Mitä lähemmäksi näyttävää Pirunpesää pääsimme, sen vilkkaammaksi maasto kävi. Lapsiperheet, seurueet, pariskunnat ja eläkeläiset olivat kaikki päättäneet varastoida aurinkoenergiaa Pirunpesän luonnonsuojelualueella. Ja niin olimme mekin. Tällaisina hetkinä sitä osaa olla kiitollinen koirista, joista jokainen suhtautuu ympäristöönsä avoimesti ja iloisesti.

Nuotiopaikalta leijaili niin hyvä tuoksu, että koirat olisivat mielellään tehneet tarkempaa tuttavuutta sen kanssa. Minä kannustin koiria vielä etenemään kanssani: mennään etsimään meille jokin hyvä ja rauhallinen eväspaikka.

Vilinän ulkopuolelta, hiukan syrjemmästä Pirunpesän tuntumasta löysimme pienen aurinkoisen kalliokumpareen, jota päällysti mattomaisen pehmeä kerros palleroporonjäkälää. Mikä täydellinen paikka ajatusten tuulettamiseen.

Kaivoin repusta monitoimitaluttimen, jota pidän usein tällaisilla reissuilla mukanani. Kiinnitin koirien hihnat monitoimitaluttimeen ja monitoimitaluttimen puuhun. Sitten oli eväiden aika.

Eväitä joka makuun

Ilmeni, että koirille evästaukoa varten varatut Best-In Härkäpuikot olivat oivallinen valinta. Näiden herkkujen äärellä koirilla meni hetki jos toinenkin ja minä sain uppoutua omiin ajatuksiini omista eväistä nauttien.

Härkäpuikkojen lisäksi Best-In tarjoaa perusmarkettien valikoimiin muitakin oivallisia retkieväitä. Esimerkiksi uutuutena tulleet nautakierteet tarjoavat nekin hyvän puuhasteluhetken vaikkapa tauottamaan päivää ulkoilusta nauttien.

Pienempiäkin herkkuja löytyy: omien koirieni suosikkeihin kuuluu kotimaisesta kanasta valmistetut rapeat kanansydämet, joissa on paljon proteiinia.

Minä painuin omiin ajatuksiini koirien rouskutellessa retkieväitään. Olen ehdottomasti ihminen, joka tarvitsee luontoa ympärilleen.

Teen päivätyötä tietokoneella istuen ja myös blogiharrastukseni pitää minut toisinaan tiivistikkin näytön äärellä. Vaikka työskentelenkin kaikenlaisten graafisten ja visuaalisten ratkaisujen äärellä, en ole koskaan nähnyt mitään kauniimpaa, kuin luonnon omat värit, tekstuurit, materiaalit ja yhdistelmät.

Siinä harmoniassa silmä ja mieli lepää – puhumattakaan siitä tilan tunteesta, joka luonnon äärellä on huolimatta siitä, tekeekö havaintonsa kiviluolasta vai keskeltä risukkoisinta sysimetsää. Luonnollisuus on ratkaisu, jota suosin mielelläni kaikissa valinnoissani.

Ehkäpä juuri luonnon ja luonnon materiaalien ansiosta asun yhä Suomessa ja kestän sen pitkiäkin kaamosaikoja. Täällä metsässä voi käydä juuri silloin, kun auringon on luvattu näyttäytyvän.

Auringosta voi nauttia juuri sillä mättäällä, joka sattuu oikeaan aikaan eteen – ja juuri sellaiset hetket voi kruunata tarjoamalla koirille kotimaisia ja turvallisia herkkuja. Lisäaineettomia ja luonnollisia makupaloja suoraan Kuopiosta.

6

Arkiloma


Saavuimme irlanninsusikoira Ciran apuun talonvahtihommiin pari viikkoa sitten perjantaina. Olen aiemminkin kertonut seikkailuistamme Ciran luona – voit halutessasi lukea aiemmat postaukset täältä löytyvien linkkien takaa.

Se, että meille tarjoutui mahdollisuus saapua maaseudun rauhaan oli ajoituksena täydellinen. Huomasin vasta sohvan kulmassa koiriin hautautuneena, miten väsynyt olenkaan ollut.

Arkiloma oli juuri sitä, mitä kaipasinkin. Minulle arkiloma tarkoittaa sitä, että arki jatkuu normaalisti töissä käyden ja kotiaskareiden, kuten kaupassa käynnin, ruuanlaiton ja muun sellaisen lomassa, mutta erilaisin resurssein.

Tässä tapauksessa työmatkani muuntui lyhyemmäksi ja koirien remmit jäivät lenkille lähtiessä naulaan. Koirille runsaan arkiliikunnan järjestäminen on ollut vaivatonta ihanilla metsäreiteillä ja sänkipelloilla, joille pääsi kookkaalta aidatulta pihalta parilla askeleella.

Olen aiemminkin ylistänyt talon vieraanvaraista ja hapsukasta emäntää, irlanninsusikoira Ciraa. Sen rauhallinen hyväntuulisuus tarttuu minuun aina hetkessä. Cira on koira, jonka mielestä hiljaa hyvä tulee, paitsi vaatimusten suhteen. Nälän tai pissahädän yllättäessä se ei epäröi ulvoa ja innoittaa muitakin koiria yhtymään sen vaativaan konserttiin. Viimeistään silloin on parasta toimia.

Ciran tyyni olemus yhdistettynä luonnon rauhaan, sen kodin suurista ikkunoista avautuvaan järvimaisemaan ja asunnon korkeaan kattokorkeuteen rauhoittaa mieleni joka kerta. Ikkunoista avautuva järvimaisema ja luonto on vahvasti läsnä kodin hengessä, eikä sitä ole yritettykään häivyttää verhoilla tai kaihtimilla, joita siis ei ole.

Koska luonto on vahvasti läsnä paitsi ikkunoista avautuvien maisemien myötä, myös ulkoilureiteillä, on ollut upeaa elää pariviikkoinen monimuotoisten sääolosuhteiden äärellä.

Ajanjakso maalla sisälsi paitsi kauneinta syksyä, pakkasaamuja, lumisateita, harmaita lokakuun myrskypäiviä ja viimeisenä vielä pakkasten jälkeen varsin keväiseltä tuntuva, miltei 10 asteen lämmin ja aurinkoinen sää.

Lisää kuvaterveisiä arkilomalta löytyy Instagramista nimimerkillä Purematta Paras. Seuraavat lauman ulkopuolisten koirien hoitojaksot on jo sovittuna, joten ota tili seurantaan, jos karvakuonojen seikkailut kiinnostavat.

16

Omatoimitreeneistä Makkarajuoksuihin

Kulunutta kesää ei tulla muistamaan tarmokkaana treenikesänä. Se johtuu kohdallamme kahdesta asiasta. Siitä, että hellelukemat olivat ennätykselliset, sekä siitä, että me muutimme kauemmaksi tutusta Tampereen Vinttikoiraradasta.

Niinpä Olmin treenaaminen radalla ei käynyt mielessäni, vaikka lopulta Olmi päätyikin syksyn tullen kauden päättäviin Makkarajuoksuihin Hyvinkäälle. Kyseessä on epävirallinen juoksutapahtuma, jossa vietin itse aikaani ajanottoa toimitsijakopissa opiskellen. Vaikka lemmikkini ei olekaan kulmakunnan nopein koira, olen päivään valtavan tyytyväinen.

On nimittäin silkka lottovoitto, että koira, jonka venähtäneitä varpaita hoidettiin pentuaikoina jos jonkinlaisin keinoin pystyy tänä päivänä juoksemaan sydämensä kyllyydestä. Sen kanssa on tehty paljon töitä, lukuisia harjoitteita. Motoriikkaa ja voimaa on alusta asti tuettu, vahvistettu ja hiottu. Sinnikkään työskentelyn tuloksena koira pystyy nyt nauttimaan todellisesta vinttikoiran elämästä täysipainoisesti. Esteitä pehmeällä alustalla juostaviin ratajuoksuihin osallistumiselle ei ole.

Mikä parasta, ratajuoksuissa mahdollisuudet onnettomuuksille (joita aiheuttavat puut, juurakot, kivet ja oksat) on minimoitu. Pohja on esimerkiksi metsämaastoon nähden erinomaisen turvallinen.

Sydämensä kyllyydestä vieheen perässä pinkovaa vinttikoiraa onkin ilo katsella, kun juokseminen tapahtuu suunnitellusti turvallisissa olosuhteissa. Se, että koira pinkoo sydämensä kyllyydestä lähimetsästä lähteneen rusakon perässä autotien yli ja on vähällä päätyä poliisiauton kyytiin, on kokonaan oma lukunsa, eikä ollenkaan niin miellyttävää katsella tai kokea. Paitsi tietenkin siitä näkökulmasta, että koira on yhä tällaisenkin tempauksen jälkeen vielä elossa.

”Pikkukoiran perässä” vain hintsusti poliisikyydin välttäen

Elokuun lopulla kävi nimittäin niin, että minä kadotin koirani metsässä eteen pölmähtäneen rusakon myötä. Viheltelin, huhuilin ja komensin, mutta koira oli jo kaukana (ja vilkas autotie liian lähellä).

Sain lopulta puhelun rouvalta, joka oli löytänyt omien sanojensa mukaan ”kiltin ja tottelevaisen” koiran. Koira harhaili kerrostalolähiön pihapiirissä, josta minulle soittaneen rouvan naapuri oli sen bongannut. Rouva, joka nyt oli puhelimen päässä oli kutsunut koiran luokseen ja tarjonnut sille silityksiä (mitkä ovat rusakkojen lisäksi toinen Olmin suurista heikkouksista).

Alun perin joukkio oli koirani löydettyään aikeissa soittaa poliisille. Joku heistä oli kuitenkin huomannut nimilaatan koiran kaulassa ja sen myötä he sitten tavoittivat minutkin.

Olin hetkeä aiemmin ehtinyt toimittamaan Inton ja Alpin kotiin samaiselta lenkiltä ja kipitin pitkin kylää huolesta soikeana. Kauhukuvat vilisivät silmissäni ja henkeni salpaantui aina, kun näin kaukaisuudessa kaarteeseen hidastavan auton tai muuta, mikä olisi voinut kieliä tien varressa retkottavasta elottomasta ystävästäni.

Vieraasta numerosta tullut puhelu pysäytti matkani ja sai minut vaihtamaan suuntaa. Perillä paikan päällä minua odotti hämmentynyt perhe ja kaikkensa antanut Olmi. Se oli tavoitellut rusakkoa niin tarmokkaasti, että sen jalat tuskin kantoivat enää edes sen omaa painoa.

Paikalle tullut perheenpää kertoi, että he olivat huomanneet koiran jahtaavan ”nopeasti juoksevaa pienempää koiraa.” Kerrottuani viimeisimmän havaintoni rusakosta, näytti siltä, että tapahtumaketju esiintyi heidänkin silmissään jo hieman loogisempana.

Pikkukoira oli loppujen lopuksi ollut nokkelampi kuin sitä tavoitellut whippet ja luikkinut pakosalle harhautusliikkeiden saattelemana samalla, kun oman koirani kunto alkoi loppumaan.

Kiitin ystävällistä perhettä heidän toiminnastaan ja otin uuvahtaneen urheilijan mukaani kotimatkalle. Vaikka Olmin hurja ja vaarallinen tempaus ei tuottanutkaan kanipaistia illallispöytään katselin mietteliäänä koiraa, joka tepasteli vierelläni tyytyväisenä. Päätin jatkaa tätä omatoimisesti korkattua juoksukautta hieman turvallisemmissa puitteissa vinttikoiraradalla Hyvinkäällä.

Juokseminen jatkuu turvallisesti Hyvinkäällä

Päädyimme jo seuraavalla viikolla jatkamaan juoksukautta turvalliselle, aidatulle alueelle, jossa viehe on muovia ja kulkee moottorilla. Kesän treenikausi oli jo oikeastaan lopuillaan, mutta Olmi nautti vieheen tavoittelusta suunnattomasti ja antoi treeneissä parastaan. Viehevarmuudesta ei ole epäilystäkään, oli kyseessä sitten rusakko tai muovisuikaleista valmistettu treeniväline.

Se, mitä treeneissä sen sijaan hioimme, oli koiran koppikäyttäytyminen. Lähtöjen aikana koira saattoi olla kopissa lähdön kannalta epäedullisesti, mutta onneksi harjaantuneemmat treenikaverit antoivat vinkkejä asian ratkaisemiseksi.

Loppuviimein kauden päättäneissä Makkarajuoksuissa sain ilokseni huomata, että treeni on mennyt perille. Suoritus oli kaikinpuolin oivallinen. Olmi ei ollut päivän nopein, mutta se ei ollutkaan tärkeintä. Se tavoitteli viehettä koko 350 metrin matkan tarmokkaasti, eikä koko suorituksesta voinut mitenkään päätellä sen kivikkoista historiaa.

Ensi vuonna ratatreenejä jatketaan jo varhain keväällä. Sitä ennen välissä on talvi, jonka tärkeimpinä teemoina on lihaskunnon ylläpitäminen ja kehittäminen, sekä omatoimitreenien välttely etenkin autoteiden läheisyydessä.

18