Tarhakoirasta kotikoiraksi – valjakkokoira Sumun toinen viikko lemmikkinä (ja mitä sitten tapahtui)

Tarhakoirana eläneen, mutta kotikoiraksi opettelevan Sumun koejakson toinen (ja samalla viimeinen) viikko toi mukanaan uusia haasteita. Jatkoimme alkuviikkoa lomitushommissa omakotitalossa, kunnes ystäväni kotiin paluun myötä muutimme takaisin omaan kotiin.

Varsin nurinkurista olikin, että paikka, jota minä kutsuin kodikseni oli Sumulle taas uusi vieras sijainti. Helppo elämä tilavassa omakotitalossa jäi taakse, eikä toisen koeviikkojaksonsa aloittanutta ulkokoiraa säästelty taaskaan uusilta koettelemuksilta.

Omakotitalon elämään hyvin mukautunut Sumu joutui kyselemättä ottamaan vastaan rivitaloasunnon jäykkyyden. Huoleton ulkoilu isolla pihalla oli taakse jäänyttä elämää; rivitalon etuovesta lähdettäessä kyseeseen tuli vain säännön mukainen, hillitty siirtymä jalkakäytävälle remmin lyhyellä tuntumalla. Vapaata ulkoilua ei ylipäätään ollut enää tarjolla aivan pihapiirin tuntumassa, joten kontrasti edelliseen viikkoon oli suuri.

Mietin kuumeisesti, kuinka urheilukoiran uran taakseen jättänyt tarhakoira oppisi säätelemään energiaansa rivitalokodin raameihin. En epäillyt, etteikö edessä olisi meille molemmille jopa kohtuuttomalta tuntuva viikko täynnä kasvukipuja.

Koska rivitaloasuntoni kaikista ikkunoista näkyy suoraan kävelytielle (josta kulkevat lukuisia kertoja päivässä niin pyöräilijät, koirakot kuin jopa itsekseen ulkoilevat kissatkin) koin, että asuntoni haasteellinen sijainti voisi lopulta koitua esteeksi kauppakirjojen allekirjoittamiselle. Koirien kannalta melko haastavallakin sijainnilla oleva rivitalokoti oli totta totisesti viimeinen tulikoe, jonka myötä Sumun täytyi osoittaa voisinko edes harkita sen kauppakirjojen allekirjoittamista.

Vaikka moniin koirien käyttäytymismalleihin pystytään vaikuttamaan koulutuksen avulla, se voi tilanteissa, joissa koiran kierrokset nousevat sekunnin sadasosassa holtittomalle tasolle, olla erittäin vaativaa ja tuskastuttavan pitkäjänteistä puuhaa. Erityisen haasteellista koulutus on, jos koiran luomat hankalat tai ei-toivotut tilanteet tapahtuvat esimerkiksi nimenomisesti ihmisväen poissaollessa.

Tästä syystä vaivuin rivitaloon siirryttyämme syvään, mietteliääseen hiljaisuuteen tarkkailemaan, mitä uudet tilanteet toisiviat tullessaan. Se, pystyisikö Sumu suhtautumaan vilkkaisiin ikkunanäkymiin ja kaikkiin uusiin ärsykkeisiin kohtuullisen maltillisesti osoittautui ratkaisevaksi kysymykseksi jatkon kannalta.

Aamujen vaihtuessa iltoihin yksi asia kävi yhä varmemmaksi. Uudet kuviot eivät mitenkään tuntuneet vaivaavan Sumua. Se vaikutti yhtä tyytyväiseltä, olipa sen sijaintina sitten rauhaisa omakotitalo tai hieman vilkkaamman tien varressa nököttävä rivitalokaksio. Olin vakuuttunut. Tuon koiran minä haluan.

Kuinkas sitten kävikään?

Kun arkiviikko kääntyi lopuilleen huomasin, että whippetpojat Olmi ja Alpi olivat tavattoman kiinnostuneita siitä, mitä Sumun hännän alta oikein löytyi. Jo aiemmin viikolla ilmennyt kiinnostus nousi uusiin ulottuvuuksiin ja pienen tiputteluvuodon myötä ymmärsin, että leikkaamaton narttukoira oli aloittanut juoksunsa.

Aluksi riitti, että Sumu kulki mukanani töissä poikien vetäessä henkeä kaksin työpäivieni ajan. Viikonlopun koittaessa olin kuitenkin jo täysin vakuuttunut siitä, että kastroimaton Alpi tulisi toimittaa muualle mieluusti viipyilemättä, ja niin myös kävi.

Myös Sumun kasvattaja ja virallinen omistaja tarjoutui pitämään narttua sen juoksujen ajan. Olin hyvilläni siitä, että minulle tarjoutui mahdollisuus jatkaa elämää poikakoirieni kanssa ja palata asiaan sitten juoksujen jälkeen, mutta…

Kun katsoin Sumun puuhakkaan iloista olemusta, jota korosti sen alati heiluva piiskahäntä, en voinut enää antaa ajatukselle sijaa. En voisi lähettää lemmikiksi täydellisesti sopeutunutta koiran takaisin ulkokoiran maailmaan, jonka se oli niin onnistuneesti karistanut taakseen. Koira oli juuri alkanut rentoutumaan seurassani ja halusin, että alati syvenevä luottamus-suhteemme voisi jatkaa kehittymistään.

Vaikka kyseessä olisi ollut vain yksi näennäisen pieni hoitojakso koin, että koiraa ei kannattaisi (etenkään tässä vaiheessa) pompotella kotikoiran roolista takaisin tarhakoiran rooliin ja sitten vielä kertaalleen kotikoiran rooliin. Se olisi täysin turhaa. Sellaisessa siirtymässä ei olisi kyse pelkästään olosuhteista, vaan myös koiralle osoitetuista vaatimuksista käyttäytymisen suhteen. Selkeyden vuoksi halusin pitää Sumun luonani ja tuuppasin laumamme mutkattomimman jäsenen hoitopaikkaan.

Keskiviikkona siitä tuli virallista. Vaikka kauppakirjoja ei ole vielä allekirjoitettu, koira saa kirjallisen sopimuksen myötä jäädä laumamme rakastetuksi jäseneksi.

Oloni on huojentunut. Enää nurkissa ei pyöri kotikoiran elämää opetteleva tarhakoira, vaan meidän Sumu.

49

4 kommenttia artikkeliin ”Tarhakoirasta kotikoiraksi – valjakkokoira Sumun toinen viikko lemmikkinä (ja mitä sitten tapahtui)

  1. Onneksi olkoon uuden perheenjäsenen johdosta! Meillä hieman samanlainen tilanne, ulkokoirana ollut husky muutti meille kerrostaloon 6v. sitten. Aluksi tuli uutta kotia etsimään, mutta sitä ei löytynyt koiran pienten haasteiden vuoksi. Sopeutumiinen oli yllättävän helppoa ja koira jäi meille. On todella upea tyyppi <3

Vastaa