Toivepostaus: WHIPPET Q&A (osa 1)

Sillä hetkellä, kun keväinen auringonpaiste vaihtuu viimaiseksi tuuleksi joka tuo mukanaan suuria, vimmatusti kieppuvia lumihiutaleita, on kuvaukset lopetettava. Vaikka kuvauspaikka on huolellisesti valittu ja aikaakin olisi, ei whippettien ilmeitä pelasta enää mikään. Koirien tyytymättömyys paistaa kilometrien päähän.

Niiden korvat liimautuvat päänmyötäisesti ja tassut nousevat vuoroin asvaltilta. Suuret silmät katsovat anellen kohti, eikä jätä mitään kysymyksien varaan.

”Tottakai me voidaan lähteä kotiin.”

Sellaisia ne ovat, elekieleltään hillityt whippetit. Koiria, jotka yleisesti ottaen kommunikoivat kuiskaten; merkityksellisillä katseilla, korvien asennoilla, tassuilla.

Hyvällä tuurilla – tai tavattoman onnellisessa hetkessä – voit kohdata häntäänsä heiluttavan whippetin. Se ei useinkaan ole sellainen perusoletus, kuten esimerkiksi spanieleiden tai noutajien kanssa työskennellessä.

Yleisimmät blogiaiheiden ulkopuolelta minulle tulevat yhteydenotot koskevat yhteistöiden lisäksi sitä, millaisia koiria whippetit oikein ovat.

Olmi ja Alpi ovat herättäneet paljon kiinnostusta, minkä lisäksi blogini taitaa päätyä Googlen hakutuloksiin rodusta tietoa kaivettaessa. Sen vuoksi päätin kirjoittaa aiheesta toivepostauksen ja käydä muutamia lukijoita kiinnostaneita kysymyksiä läpi.

Koska kysymyksiä tuli lopulta verrattain paljon, jaoin postaukset useampaan osaan. Ensimmäisessä postauksessa käsittelen sitä, kenelle ja minkälaiseen kotiin whippet sopii. Myöhemmissä postauksissa tulen käsittelemään harrastamista – tai harrastamattomuutta whippettien kanssa sekä whippettien ulkoilutusta ja vapaana pitoa.

Haluan vielä korostaa, että katselen aihetta melko kapealta kannalta. En ole omistanut kymmeniä whippettejä, elänyt vinttikoiramaailmaa vuosien ajan tai liikkunut aktiivisesti rotupiireissä. Olen vain tavallinen koiranomistaja, jolla on historiassaan muutamia, hyvin erityyppisiä koirarotuja, joita käytän tässä artikkelissa vertailukohteina.

Toivon siis, että ymmärrät, että kyseessä on yhden ihmisen kokemuksiin ja näkemyksiin perustuva artikkelisarja. Yleisesti rotuun tutustuminen kannattaa aloittaa rotuyhdistyksen sivuilta (täältä), jonka jälkeen whippeteläinten arkea voi seurata esimerkiksi Whippet Suomi -nimisessä Facebook -ryhmässä. Ryhmässä lisäkysymysten esittämiselle aukeaa loistava mahdollisuus! Sen jälkeen suosittelen rodunedustajien tapailua livenä: julkisissa tapahtumissa (näyttelyt, juoksutapahtumat) sekä sittemmin yhteydenoton jälkeen kasvattajan tiloissa sopivaa yhdistelmää, pentuetta ja pentua etsittäessä.

Netin keskustelupalstat tai ilmoitukset eivät useinkaan mahdollista täydellistä osumaa, joten siksi suosittelen rohkeaa yhteydenottoa suoraan kiinnostavaa kasvattajaa kohtaan heti, kun pentuhaaveiden täytäntöönpano alkaa tuntumaan ajankohtaiselta parin vuoden tai vuoden aikaikkunassa. Se, että myös ihmisten väliset henkilökemiat pennun hankintaa suunnittelevan ja kasvattajan kanssa osuvat yhteen on kuin kirsikka kakun päällä – ja tekee koiran omistamisesta entisestäkin hienomman seikkailun.

Olen kerännyt tähän artikkeliin Instagramissa saamiani sekä sähköpostitse minulle lähetettyjä kysymyksiä. Keskustelua voidaan jatkaa kommenteissa, joissa lisäkysymyksiä voi ilman muuta esittää!

Sopiiko whippet yleisesti ottaen lapsiperheeseen?

Jo rotumääritelmään kirjattu lempeä ja tasapainoinen kiteyttää hyvin sen, miksi pystyn suosittelemaan whippettiä myös lapsiperheeseen. Lisäksi aikuinen whippet on yleisesti ottaen rauhallinen ja kärsivällinen.

Sopua rakastavina eläiminä ristiriitatilanteeseen päätyvä whippet ensisijaisesti vetäytyy, enkä äkkiseltään keksi tilannetta, jossa rotutyypillinen whippet olisi edes provosoituna uhmannut ihmistä aggressiolla.

Jos lapsiperhearki on esimerkiksi lapsilukumäärän vuoksi kovin äänekästä, villiä ja huomattavan eloisaa, suosittelen rotuhaaveiden sysäämistä tuonnemmaksi tai temperamentiltaan vahvan yksilön hankkimista. Whippetit todella ovat mukavuudenhaluisia ja herkkiä, ja ainakin omat koirani liittävät vaatimuksiinsa tämän myötä rauhaisan ympäristön. Toisinaan jo vieraiden tullessa kylään koirani vetäytyvät asunnon hiljaisimpaan huoneeseen ja ottavat siellä keskenään sikeät nokkaunet.

Lähteekö whippetistä paljon karvaa?

Whippeteillä ei ole pohjavillaa, joten sikäli karvanlähtö on mielestäni erittäin kohtuullista. Whippeteistä kyllä lähtee karvaa (kuten tarkkasilmäisimmät huomaavat kuvasta yllä – sohvaa ei ole putsattu kuukauteen!), mutta irtokarva ei keräänny lattioille pölypalloiksi, kuten joidenkin muiden koirarotujen karvoilla on tapana.

Sopiiko whippet jonkun toisen roturyhmän edustajan kaveriksi?

Erittäin sopeutumiskykyisenä koirana uskon whippetin sopeutuvan hyvin myös jonkun toisen roturyhmän edustajan kaveriksi. Minulla on ollut whippettien kanssa hollanninpaimenkoiramix ja noutaja, enkä keksi mitään, mistä voisi aiheutua ongelmia myöskään muiden rotujen kohdalla.

Huomionarvoista on se, että kyseessä on näöllä saalistava koira joka pääsee hetkessä huippunopeuteensa. Tämän puolesta en ehkä itse hankkisi whippettiä pienten ja hentoisten koirien kaveriksi (onnettomuusriskin vuoksi; ettei tule jyrätyksi), mutta tiedän, että siitä huolimatta on monia koiraperheitä, joissa whippetin kaverina on huomattavasti pienempi koirakaveri.

Whippet menee mainiosti myös isompien koirien kaverina. Vaikka rotu saattaa äkkiseltään tuntua keijumaisen kevyeltä koen, että rotu on yllättävänkin kestävä ja etenkin urokset jykeviä leikkimään isompienkin koirakavereiden kanssa. Koska whippettien leikit liittyvät usein niiden nopeuteen ja sillä koirakavereiden kiusoitteluun, annoin whippettieni taannoin leikkiä vapaasti yli 30 kiloisen dogomixinkin kanssa.

Miten whippet toimii lauman kanssa? Entä ilman?

Whippet mielletään helposti laumassa viihtyväksi roduksi. Olen huomannut, että vinttikoirilla on tapana kerääntyä: yhden vinttikoiran hankkinut tulee hankkineeksi toisen, kolmannen, neljännen… Enkä ihmettele. Elo on sopuisaa ja vinttikoirat tuntuvat viihtyvän yhdessä.

Siitä huolimatta olen tehnyt paljon töitä molempien whippettieni laumakäyttäytymisen suhteen nimenomaan ulkoilutilanteissa. Omassa laumassa whippettini eivät teinivuosiensa jälkeen ole aiheuttaneet ongelmia, mutta toisinaan niistä voi edelleen olla harmia yksinomaan ulkoilutilanteissa, jos ne saavat muiden laumassa olevien koirien tyypistä tai energioista kimmokkeita itselleen.

Ei ole tavatonta, että esimerkiksi laumalenkeillä kulkevat whippetit haluavat ottaa nopeita pyrähdyksiä lauman ympäri ja villitä kaikki sekamelskaan, josta syntyy kaoottinen koirakaruselli. Tällaisissa ja tämän tyyppisissä tilanteissa omat whippettini käyttävät herkästi nopeuttaan hyväkseen ja joko poistuvat aiheuttamastaan kaaoksesta tai sitten villitsevät sitä entisestään tekemällä hyökkäyksiä hitaampia tai pehmeämpiä yksilöitä kohtaan. Näitä puolustuskyvyttömiä tai -haluttomia koiria ne saattavat sitten ilkikurisesti närppiä ja kiusata.

Olen nähnyt whippettien tekevän tätä niin laumassa muiden koirarotujen kanssa, kuin myös laumassa whippettien kesken. Usein yhdestä tulee kohde, jota muut kiusaavat kuin pahansisuinen korppilauma. Toki taipumusta saman tyyppiseen kiusantekoon löytyy muidenkin koirarotujen parista, eli tämä ei ole yksinomaan whippettien toimintamalli. Voin vannoa, että jos vietät vuorokauden aktiivisessa koirapuistossa, et voi välttyä näkemästä vastaavaa tilannetta.

Samanlaista rajojen kokeilua, egojen pönkitystä ja heikompien kiusaamista tapahtuu herkästi tilanteissa, joihin liittyy mitä tahansa nuoria uroksia. Whippettien nopeus ja tilanteisiin usein liittyvät juoksupyrähdykset luovat tilanteen rauhoittamiseen omat haasteensa ja omien kokemuksieni mukaan ainakin Olmilla ja Alpilla taipumus kiusantekoon on istunut sitkeässä, vaikka siihen on alusta alkaen pyritty puuttumaan perusteellisesti.

Nuorten tai muuten epävarmojen whippettien ulkoilutilanteissa ilmenevä uhma ja kokeilunhalu on ainoa asia, jota pidän negatiivisena asiana niiden laumakäyttäytymisessä. Muuten rodun edustajat tuntuvat aina pyrkivän rauhaan ja sopuun ja mielestäni onkin huikeaa, kuinka helppoa whippet-tuttujen kanssa on reissata vaikka samassa autossa, oli kyse sitten samaa tai eri sukupuolta olevien koirien ahtamisesta pieniin tiloihin.

Luonteenpiirteiden lisäksi whippeteillä on ilmeikkäät kasvot, joiden perusilme on rauhanomainen. Niillä on hienosti tunnetiloja ilmentävät korvat ja sopusuhtainen ja selkeä keho, joten rodun edustajilla on hyvät lähtökohdat toimia pidettyinä laumakoirina.

Kaikesta huolimatta whippet toimii hienosti myös yksin. Uskon, että syvästi kiintyvälle whippetille ihmisen rooli on tällöin entistäkin tärkeämpi paitsi ruuan ja resurssien tarjoajana, myös hellyyden jakajana ja kumppanina.

Koska sitä whippetit todella tarvitsevat: hellyyttä ja kumppanin. Vaikka niiltä edellytetään vieheen perässä juostessa äärimmäistä itsenäisyyttä ja ratkaisuntekokykyä, ne ovat kaiken muun ajan hyvin läheisyydenkaipuisia: koiralaumassa ne usein nukkuvat lähekkäin ja pesevät ja hoitavat toisiaan. Oli niillä ystävinä sitten muita koiria tai pelkästään ihmisiä, varsin tavanomaista on löytää whippet oman ihmisensä kainaloon painautuneena. Se tuskin vieläkään heiluttaa häntäänsä, mutta huokaisee onnellisena ja painaa päänsä tiukemmin ihmiseensä kiinni.

33

Kahden koiran kanssa

Kahden koiran omistaminen ei loppujen lopuksi ole hassumpaa, vaikkakin mielestäni edelleen tunne- ja tapahtumatasolla orvon tuntuista.

Vaikka elämäni ei olekaan enää, no, niin koiraisaa kuin ennen, olen onnistunut löytämään käytännön tasolta asiasta myös joitakin hyviä puolia.

Yksi konkreettisimmasta ja nopeiten eteeni tulleista asioista (!) uudessa kodissa kahden koiran kanssa oli koirapyyhkeiden määrä. Jos taloudessa on vain kaksi koiraa – ja nekin erilaisiin sääilmiöihin varsin puettavaa laatua – ei koirapyyhkeitä tarvitse omistaa kymmenittäin.

Vaikka tuntuu, että yli puolet vuodesta on märkää tai kuraista, ei pyyhkeitä enää tarvita kuten ennen. Whippeteillä ei ole tuuheaa turkkia tai pitkiä helmakarvoja, joihin kura, sadevesi ja loska tarttuisivat. Yleensä whippetin huolloksi lenkin jälkeen riittääkin, että sen takin heittää pyykkikoneeseen tai vie vain kuivumaan.

Jätin kotiin pari isompaa koirien kylpypyyhettä ja muutaman tassupyyhkeen. Loput kiikutin lähimpään eläintaloon — sillä täällä niille ei enää ole tarvetta.

Pieni koirapyyhemäärä vie vähemmän tilaa, mutta se ei suinkaan tarkoita, että ylimääräistä säilytystilaa olisi juuri nyt enemmän kuin koskaan aiemmin.

Kun koiravarusteiden määrään ei tarvitse panostaa, on luontevaa panostaa varusteiden laatuun (entistäkin enemmän). Eräästä myymälästä mukaani tarttui unelmieni pyörönahkahihnat, jotka raaskin ostaa ainoastaan siksi, että tarvitsin (köh, ”tarvitsin”) niitä vain kaksi.

Olmin pyörönahkahihna on tumma ja Alpin punertava. Myös tarvikkeiden valinta on nyt hyvin yksinkertaista. Esimerkiksi hihnoja ei tarvitse olla neljää tai kolmea eri väriä, eikä niille tarvitse keksiä mitään logiikkaa. Hämmentävän yksinkertaista!

Vaikka olenkin hiljattain panostanut varusteiden laatuun, on yllättävää, kuinka arkiseen elämiseen kuluu vähemmän rahaa kuin aiemmin. Se on varsin loogista, mutta konkretisoitui minulle vasta hiljattain. Valitsin kaupan hyllyltä omiin tarkoituksiini hieman laadukkaamman oliiviöljyn ja sellaisen ketsuppipullon, joka ei ollut säästöpakkaus.

Kun kaikki rahat eivät hupene palkkapäivän vanavedessä koirien tykötarpeisiin siinä mittakaavassa kuin aiemmin, sitä voi toisinaan hemmotella itseään. En aiemminkaan koe jääneeni mistään paitsi, mutta minulle on ollut luontevampaa ostaa pussillinen siankorvia ja säästää jostain muusta.

Koska rahaa on nyt eri tavalla käytettävissä, olen alkanut haaveilemaan matkustamisesta koirilla ja ilman. Kaksi koiraa on helpompi saada hoitoon, kuin kokonainen hunnilauma – jollaiseksi tapasin niin rakasta koiralaumaani kutsua.

Koska kaksi sivistyneen oloista vinttikoiraa on näppärä kombo, olen alkanut kuljettamaan niitä mukanani miltei kaikkialla. Työpaikalla whippettini ovat hurmanneet kaikki – ja uskomatonta, mutta totta – nimenomaan tekemällä ei mitään. Työkaverini kurkkailevat, mitä mukaani päätynyt kaksikko puuhaa ja huomatessaan, että ei (taaskaan) mitään, he ihailevat, miten rauhallisia koirat osaavatkaan olla. Kyseessä ei suinkaan ole koulutuskysymys, vaan kyse on mukavuudenhaluisista koirista, jotka ovat päiväsaikaan tottuneet nukkumaan.

En ole pitänyt suuremman koirajoukon kanssa kulkemista vaivalloisena, mutta olen sen myötä tottunut ihmisten kummeksuviin katseisiin. Muka-hauskoilta kommenteilta, jotka viittasivat usein kenneliin, eläintarhaan tai naapuruston koiriin ei voinut välttyä oikein missään. Kaksi mukanani kulkevaa whippettiä ei juurikaan herätä huomiota tai kirvoita kommentteja. Niiden kanssa kulkiessaan ei tarvitse myöskään puolustella sitä, miksi tai miten tällaiseen koiramäärään ollaan päädytty.

Nyt, kun kokoonpanoni ilmiselvästi noudattaa joitakin normeja, huomaan myös, miten vähällä pääsen siivouspäivinä. Olen luopunut pitkäaikaisesta päiväunieni kohteesta: robotti-imurista, jota en koskaan raaskinut hankkia siitäkään huolimatta, että punnitsin ajatusta tosissani vuosien ajan. Enää robotti-imuria ei varsinaisesti tarvita.

Whippeteillä ei ole pohjavillaa, joten en kamppaile holtittomasti irtoilevien koirankarvatukkojen kanssa. Toki whippeteistäkin silti irtoaa karvaa: ongelman mittakaava vain on huomattavasti maltillisemmissa lukemissa. Eteisessä vastaan tulevia ihmisen pään kokoisia pölypalloja ei enää tarvitse hätistellä imurin ahtaaksi käyvään pölypussiin henkensä edestä. Ei ainakaan joka päivä, tai edes joka viikko, ja se on jo asia, mistä aion ottaa kaiken ilon irti!


25

Kotona viimeinkin – seitsemän viikon lomitusjakso on ohi

Vaikka peräkkäiset, yhteensä seitsemän viikon lomitusjaksot kahdessa eri koiraperheessä (lue: Papukaijatalon lumossa & Kotihiirenä koirakoplan kanssa) sujuivat kaikin puolin sopuisasti, on huojentavaa asettua viimein omaan kotiin. Täällä tutut tavarat löytyvät niille varatuilta paikoilta ja kaikki vaatteetkin ovat matkalaukkumytyn sijasta siististi omilla paikoillaan vaatehuoneessa. 

Kuten jo aiemmin kerroin, jätin ensimmäisen hoitojakson myötä taakseni myös edellisen kotini. Kaikki tavarani ovatkin odottaneet muuttoani työpaikkani lähistöllä sijaitsevassa varastorakennuksessa.

Tammikuun loppu, eli viimeinen viikko Halon kotona oli varsin tiivis. Pidin talvilomaa päivätyöstäni, mutta tein täyttä päivää pientä pintaremonttia tulevassa kodissamme. Halusin, että kaikki olisi täydellistä sitten, kun matkamme viimein jatkuisi sinne saakka. Käytännön syistäkin tuntui tärkeältä, että seinät on maalattu ja maali on kuivunut ennen, kuin talossa viipottavat vinttikoirat.

Viime aikojen tapahtumat vilisevät päässäni kuin hullu ja hieman pelottava, sekopäinen karuselli. Uudet koiratuttavuudet, puhuva papukaija, uudet käytännöt, tilat, paikat, lenkkimaastot, ihmiset, joulu- ja juhlapyhät (jolloin Inton tila yllättäen romahti), Inton kuolema, ystävän häät ja koiranäyttely, uusi lomituskohde, lumikaaos, remontti ja muutto kokonaan uudelle paikkakunnalle ajoittuivat kaikki yhdelle lyhyelle ajanjaksolle. Ne sekoittuvat päässäni yhdeksi suureksi tunteiden vuoristoradaksi ja möykyksi, josta on vaikea saada minkäänlaista otetta.

Tuntuu siltä, että pieni hengähdyshetki tulee tarpeeseen. Voi olla, ettei tämän kaiken sisäistämiseen riitä yksi kiiretön lauantaiaamu tai pari iltaa lattialla whippettien kanssa kattoa tuijotellen.

Kotona on hiljaista, juuri niin hiljaista kun pelkäsinkin. Mutta asiat eivät kuitenkaan kääntyneet niin kurjiksi, kuin olin pelännyt. Mutkattomasti kaikkeen suhtautuvat Alpi ja Olmi tassuttelivat uuden kodin ovesta sisälle ja toivat tilaan samalla hetkellä jotain tuttua, jotain itsestään. Koirat onnistuivat hetkessä luomaan paikastamme kodin.

Kodin, jossa kukaan ei reagoi ovikellon ääneen innokkaalla tepsutuksella tai haukkumalla. Sellaisen kodin, jossa ei ole reipasta ja puuhakasta peruskalliomaista koiraa, joka kurtistelee kulmiaan pöydän alta tai osallistuu innokkaasti. Mutta kaikesta huolimatta paikka on koti, meidän omanlaisensa koti.

27