Toimistokoiran hampaan poisto

YHTEISTYÖ / OMAELÄINKLINIKKA

Niin koitti sekin päivä, kun saavuimme Omaeläinklinikka Ehelin, eli Riihimäen toimipisteen tiloihin hampaanpoistolle varatun ajan yhteydessä pahaa-aavistamattoman Elnan kanssa.

Elna oli viettänyt koko aamupäivän kanssani toimistokoirana töissä, mikä onkin sen uusin bravuuri. Se on sujahtanut työyhteisöömme sulavasti siitäkin huolimatta, että sama työkaveri, joka säikähti rotan näköistä Olmia ensivilkaisullaan parahti nyt luullessaan, että monitoimikoneen vieressä nukkui susi.

Kaikkien muiden mielestä Elna oli kuitenkin työyhteisöömme toivottu lisä kaikkina niinä päivinä, joina se kulki mukanani toimistolla tutkimuksiensa vuoksi.

Toimitusjohtaja silitteli koiraa tyytyväisenä. Hän mainitsi sen luovan työpaikalle kotoisuutta. Seuraavan kerran koiran nähtyään hän tituleerasi sitä jo maskotiksi.

Toimistokoiran ja maskotin virka sopikin Elnalle hyvin. Koiravierailijoita varten hankkimani koiraportti jäi työttömäksi, sillä Elna nukkui omaehtoisesti joko vieressäni tai penkillä työpisteen sisäänkäynnin kulmassa.

Sen lisäksi, että tutkimukset osoittavat toimistokoiran lisäävän työhyvinvointia, uskon myös työpaikan lisäävän koiran hyvinvointia. Elna on nimittäin erityisen otettu joka aamu, kun minä osoitan yksinkertaisella nyökkäyksellä, että se voi livahtaa kanssani ulko-ovesta muiden koirien jäädessä kotiin lojumaan.

Jotenkin Olmin ja Alpin viime aikaisia päähänpistoja seuranneena minun on helppo uskoa, että Elnalla on hieman rankkaa lauman ainoana narttukoirana. Siispä työpaikalla otetut rauhaisat päiväunet ovatkin yllättäen parasta, mitä Elnan arkipäiviin kuuluu. Se nukkuu jopa niin sikeästi, ettei herännyt silloinkaan, kun työyhteisömme uusin työkaveri kävi tervehtimässä minua ensimmäistä kertaa.

Se, miten Elnasta yllättäen tuli toimistokoira liittyy sen hoitoon Riihimäen Ehelillä. Omaeläinklinikan Riihimäen toimipiste sijaitsee lähellä työpaikkaani, joten koiran ottaminen mukaan on ollut luontevaa. Lohikäärmepuun tuhosta alkanut, Omaeläinklinikan perustutkimukseen jatkunut ja hammasröntgeniin vienyt matka olisi hampaanpoiston myötä ohi.

Täytyy myöntää, että silitellessäni koiraa uneen Ehelin eläinlääkärin huoneessa ja jättäessäni sen taas pariksi tunniksi ammattilaisten käsiin – jo toista kertaa lyhyen ajan sisällä – he olivat ansainneet jo täyden luottamukseni.

Se, mikä koko prosessin aikana oli helpottanut oloani oli kevyt ja onnistunut tiedonkulku. Se toimi alusta alkaen niin paikan päällä kuin myös toimenpiteen jälkeenkin puhelimitse. Se, että tiedän missä mennään ja minulla on luottamus koko taloa kohtaan, tekee asioinnista helppoa ja mutkatonta.

Erityisen hyvilläni olin siitä, miten asiakaslähtöistä palvelua sain loppuun saakka. Olin koiran toimenpiteeseen jättäessäni kertonut hoitajille, että en ole puolen päivän jälkeen tuntiin tavoitettavissa livelähetyksen vuoksi. Sovimme, että tulisin paikalle noutamaan koiraa heti lähetyksen jälkeen noin kello 14, mutta todellisuudessa ehdinkin paikalle vasta miltein kello 15!

Koska asia oli – ainakin jotakuinkin – tiedossa, klinikan väki ei ollut hätääntynyt. Mutta koska muiden aikataulujen sotkeminen tahattomasti on yksi ikävimmistä tietämistäni asioista, jonka lisäksi mieleeni alkoi lipumaan jo ajatuksia koiran heitteillejätöstä johtuneesta eläinsuojeluilmoituksesta ja koiran jatkosijoituspaikasta, kiirehdin paikalle tietenkin niin nopeasti, kun pystyin.

Kiireen tuntu loppui kuitenkin heti, kun saavuin pahoitellen aulaan. Kiireettömät ja iloiset hoitajat tervehtivät minua huolettomasti ja kertoivat, että Elna lepäilee kaikessa rauhassa takahuoneessa. Hampaanpoisto oli onnistunut hyvin, eikä koiralla ollut mitään hätää.

Kävimme toimenpiteen ja kotiutusohjeet läpi ja minulle ojennettiin koirani suusta irroitettu hammas, jota pyörittelin jännittyneen kauhuissani sormissani samalla, kun kyselin hoitajilta, minkälainen toimenpide tällaisen hampaan irroittaminen oikein oli ollut. Saatoin olla jopa rasittava, mutta en voi itselleni mitään silloin, kun kiinnostun jostakin asiasta.

Kun minulle oli yksityiskohtaisesti (ja kärsivällisesti, kiitos siitä!) selitetty, mitä toimenpiteen aikana oli tapahtunut ja miten pieni eturivin hammas oltiin saatu irroitettua, aulaan talutettiin koira, joka oli jälleen vähintäänkin yhtä tokkurainen kun viimeksikin Ehelin toimipisteeltä lähtiessämme.

Irroitetun hampaan paikka suussa näytti karmivalta, mutta lähti sittemmin paranemaan nopeasti. Koko prosessista jäi kaikenkaikkiaan hyvä ja selkeä fiilis. Oikeastaan haastavinta koko aikana oli lauman arkeen tuomat haasteet, joihin palaan hiukan myöhemmin. Siihen saakka minä ja maskottikoira nautimme uudesta yhteisestä harrastuksestamme: kotoisuuden luomisesta työpaikalle.

8

Erikoisen väriset hampaat ja eläinlääkärikammo

YHTEISTYÖ / OMAELÄINKLINIKKA

Elnan tutkimukset etenivät nopeasti. Maanantaisen kartoituksen jälkeen käytin koiran tiistaina osteopaatin tsekissä, ja jo keskiviikkona koiran erikoisen väriset hampaat röntgenkuvattiin Riihimäen Omaeläinklinikka Ehelin toimipisteellä.

En ollut koskaan ennen käynyt toimipaikalla, mutta olin kuullut toimipisteestä paljon hyvää jo ennen, kuin siitä tuli Omaeläinklinikka -ketjun alaisena toimiva yksikkö.

Ehelin odotushuone oli aivan yhtä viihtyisä, kun toisenkin paikkakunnan toimipisteellä. Tiskillä palvelevien hoitajien vastaanotto oli vähintäänkin yhtä aurinkoinen kuin ikkunoista paistava pakkasaurinko ja se on asia, jota todella osaan arvostaa.

Usein tilanteet joissa eläinlääkärin vastaanotolle täytyy hakeutua, ovat lähtökohtaisesti jännittäviä tai jopa pelottavia myös meille omistajille, joten hyvä ja iloinen ensivaikutelma tekee jo paljon rentouttaen tunnelmaa.

Se on paljon se, sillä lapsuudessani ja nuoruudessani kärsin eläinlääkärikammosta. Minulle oli tyypillistä pyörtyä eläinlääkärin vastaanotolle kerta toisensa jälkeen, mikä äkkiseltään kuulostaa aika hassulta. Tätä tapahtui siitä alkaen, kun sain 11-vuotiaana ensimmäisen koirani, jonka eläinlääkäri arvosteli erittäin kriittisin sanakääntein jo ennen, kuin koiranpentua oltiin edes rokotettu.

Eläinlääkärin mielestä paperittomana cockerspanielina hankittu pentu olisi pitänyt saman tien lopettaa. Olimme päätyneet typerään ja sairaaseen rotuun, jonka kärsimyksiä ei hänen sanojensa mukaan olisi tarvinut enää ollenkaan pitkittää. Eläinlääkäri tokaisi, että samapa tuo lopettaa koira samantien. Kyseessä oli tuolloin koiranpennun kutiava, kuiva ja hilseilevä iho ja myöhemmin toisen ammattilaisen kanssa todettu harmiton vaiva, josta päästiin ruokavalion muutoksilla.

Muistan, kuinka eläinlääkärin tiukkasanainen arvostelu kaikui korvissani yhä vain kauempaa – ikään kuin tunnelin päästä samalla, kun kaikki valot ja värit alkoivat sekoittumaan toisiinsa. Sitten pimeni. Seuraava mielikuvani onkin siitä hetkestä, kun avaan silmäni ja katson suoraan yläpuolellani olevaa loisteputkilamppua. Ymmärrän herääväni vastaanottohuoneen lattialta.

Sinä päivänä sain riesakseni eläinlääkärikammon, joka istui tiukassa. Se ei kuitenkaan vähentänyt tarvettani olla lemmikkieni tukena vastaanotolla, oli kyseessä sitten korvatulehdus tai mikä tahansa muu vaiva. Silloisella elämänkatsomuksellani koin eläinlääkärin vakavana ja synkkäsävyisenä paikkana, jossa jännitin kerta toisensa jälkeen, jouduttaisiinko rakas lemmikkini lopettamaan.

Kun tärisyttävään jännitykseen lisätään kirkkaat valot, omituinen hajumaailma ja kova huoli rakkaan perheenjäsenen terveydentilasta, coctail on jo valmis. Ei vaadittu enää paljoakaan – kipuisen koiran ulahdus, epäonnistunut verinäytteenotto tai eläinlääkärin otsan rypistys – ja minä olin jälleen kanveesissa. Sama kaava toistui vuosia, oli mukanani sitten koira, hamsteri tai hiiri.

Jännitys ja eläinlääkärikammo meni sittemmin ohi itsekseen iän ja kokemuksen kartuttua. Se ei kuitenkaan poista sitä, että jos jo vastaanotolla palvelee tympeä tai jopa ahdistuneen kiireiseltä vaikuttava asiakaspalvelija, lähtökohdat onnistuneelle tutkimukselle eivät ole kovinkaan hyvät. Kun eläinlääkärin huoneeseen sitten astuu varovaisen varautunut, jo vastaanotolla ahdistunut koiranomistaja ja sen tunnetiloja sienen lailla imevä koira, ei tarvita kovinkaan suurta päättelykykyä, kun voidaan jo aavistaa, miten tutkimukset sitten menevät.

Onneksi Omaeläinklinikan asiakaspalvelun laatu oli jälleen ensiluokkaista. Meidät huoneeseensa vastaanottanut eläinlääkäri ja myöhemmin avuksi tullut hoitaja tekivät hyvää työtä tutkiessaan ja käsitellessään koiraa kauniisti. He loivat yhdessä huoneeseen sellaisen tunnun, ettei minua ollenkaan hirvittänyt jättää nelijalkaista ystävääni heidän käsiinsä siksi aikaa, että he saisivat työnsä tehtyä koirani hammaskaluston kuvaamisen ja diagnosoinnin suhteen.

Koska osa hampaista oli todellakin osittain violetin punaisia, olin varautunut siihen, että mikäli eläinlääkärillä olisi aikaa, ne poistettaisiin samalla nukutuksella. Lisäksi olin tiistaisella osteopaattireissulla huomannut Elnan anturassa pienen patin, jonka ulkonäön perusteella arvelin, että sen sisällä olisi esimerkiksi koteloitunut lasinsiru tai muu ulkoillessa mukaan tarttunut vierasesine. Niinpä pyysin eläinlääkäriä katsomaan sen samalla, kun koira nukutettaisiin hammaskaluston röntgenkuvauksia varten.

Kun olin rapsutellut koiran uneen, hoitajat tulivat hakemaan sen varsinaiseen toimenpidehuoneeseen. Minä lähdin takaisin lähistöllä sijaitsevalle toimistolleni odottamaan, mitä omituisen värisille hampaille tulisi tehdä tai olisi tehty. Saisinko kotiini kulmurinsa menettäneen lemmikin ja kuulisinko, mistä hampaiden erikoinen väri oli peräisin.

Kun palasin takaisin klinikalle, minua odotti koira joka oli saanut pitää kaikki hampaansa. Hammaskalusto oli kiillotettu nukutuksen yhteydessä  samalla, kun hammaskiveä oli poistettu. Toimenpiteen aikana oli käynyt ilmi, että yksi etuhampaista oli katkennut paljastaen juurikanavan. Se saattoi hyvinkin olla syynä kipuiluun ja koska juurikanava todella oli esillä, eläinlääkäri suositteli hampaan poistoa lähitulevaisuudessa.

Entä punaiset hampaat sitten? Eläinlääkäri epäili, että värimuutos olisi seurausta hampaisiin kohdistuneesta iskusta ja sitä seuranneesta verenvuodosta. Toisin sanoen, hampaissa oli mustelmia tai sellaiseksi ne ainakin diagnosoitiin. Röntgenkuvissa oli ilmennyt, etteivät hampaat ole kuolleita eivätkä ne täten vaadi jatkotoimenpiteitä: korkeintaan röntgenkuvauksin tehtävää seurantaa.

Mutta se, mikä minut yllätti, oli pienistä poskihampaista löytynyt TR tauti. Se oli aiheuttanut poskihampaiden juuriin pieniä mikromurtumia, joiden puolesta kovaa purtavaa pitäisi tulevaisuudessa välttää. Ystävällinen hoitaja esitteli minulle röntgenkuvissa näkyvät murtumat ja kertoi, että tauti on yleisempi kissoilla, kuin koirilla. Leikkisästi sanottuna Elnalla on ollut lottovoittajan tuuri, kun se on saanut riesakseen koirilla varsin harvinaisen taudin.

Hampaiden juuria nakertava TR tauti ei muuten ainakaan toistaiseksi aiheuta muutoksia koiran eloon, mutta koska hampaiden vahvaa rasitusta ja kovaa syötävää on vältettävä, arkeen astuu kokonaan uusi rutiini koiran hampaiden pesun myötä. Hoitaja paljasti, että jos Elnan kanssa harrastettaisiin aktiivisesti vaikkapa suojelukokeita, jouduttaisiin harrastusvalintoja todella miettimään uudelleen.

Kun olimme käyneet diagnoosin ja hoito-ohjeet läpi, aulaan talutettiin surkean näköinen otus. Elnan tassussa oli side, koska eläinlääkäri oli katsonut nukutuksen yhteydessä anturasta löytyneen patin, jonka sisällä ei kuitenkaan osoittautunut olevan vierasesinettä ja nyt myös pieni leikkaushaava oli pidettävä suojattuna ja kunnossa.

Se hammas, joka oli katkennut paljastaen juurikanavan, tulisi vielä poistaa, mutta muuten saatoimme lähteä kotiin sisäistämään uutta diagnoosia ja sen mukanaan tuomia, hieman uudenlaisia raameja arjelle.

Vieressäni seisovan koiran koko elekieli oli hiljainen ja sanaton. Kyllä se siitä, sanoin tokkuraisena ympärilleen katsovalle koiralle. Mennään kotiin lepäämään.

21

Erikoisten oireiden äärellä – koiran tutkimus ja hoito Omaeläinklinikalla

Yhteistyö / Omaeläinklinikka

Nykytekniikalle kiitos sähköisestä ajanvarauksesta! Epätietoisuudessa ei kauaa tarvinnut virua, sillä lauantaisen traakkipuun tuhon jälkeen sain Elnalle eläinlääkäriajan jo seuraavalle maanantaiaamulle siitäkin huolimatta, että olin ajanvarauspuuhissa viikonloppuna virastoaikojen ulkopuolella. Huoli omasta rakkaasta sielueläimestä oli valtava, sillä koiralla ei ollut ilmiselvää oiretta, eikä minulla siten pienintäkään käsitystä ongelman vakavuudesta.

Mietin pitkään, mille klinikalle rakkaani veisin. Minulle on ensiluokkaisen tärkeää, että lemmikkiäni hoitaa paitsi ammattitaitoinen eläinlääkäri, myös sellainen taho, joka kuulee ja ymmärtää tekemäni havainnot ja osaa paitsi soveltaa saamaansa tietoa tutkimustilanteessa, myös tuoda hoitotilanteeseen oman ammatillisen osaamisensa.

Olen liian usein törmännyt passiivisiin eläinlääkäreihin ja tilanteisiin, joissa hoitoa on saanut vaatimalla vaatia. Arvuutella itse ja keksiä, mitä kokeita seuraavaksi voisi ottaa. Vastapainona olen kohdannut myös tilanteita, joissa eläimen todellinen hyvinvointi on saanut väistyä rahanahneuden tai kokeellisten yritysten vuoksi, joten rehellisesti sanottuna jo pelkästään ajanvarauskalenterin pariin siirtyminen sai minut jo valmiiksi hieman varuilleen.

Ne, ketkä ovat seuranneet seikkailujamme pidempään tietävät, että en juurikaan tingi koirieni hyvästä hoidosta. Lemmikkejäni ovat hoitaneet alansa ammattilaiset ympäri Suomen yli sadankin kilometrin päässä kotoa. Minulle ole mikään ongelma pompata autoon ja ajaa, jos tilanne sitä vaatii.

Tällä kertaa toivoin pääseväni helpommalla. Kotipaikkakunnallemme alkuvuodesta avattu Omaeläinklinikka herätti mielenkiintoni jo tammikuussa, kun Facebook -uutisvirtaani ilmaantui tieto siitä, että kavereistani yksi jos toinenkin oli tykännyt kohteesta. Avajaispäivänään paljon ohjelmaa järjestänyt klinikka ilmaantui sittemmin lukuisia kertoja uutisvirtaani monista eri suunnista, joten oli loogista lähteä tutkimaan, löytäisimmekö viimeinkin hyvän ja osaavan tiimin, jolla on myös paikallinen toimipiste.

Yksi osa ikuista eläinlääkäridilemmaani on ollut koirieni tehokkaasti hajautetut tiedot ja diagnoosit. Esimerkiksi kovan onnen Olmin varvasongelmista ja -toimenpiteistä kirjatut tiedot löytyvät yksityiseltä eläinklinikalta Etelä-Haagasta Helsingistä siinä, missä Inton selkää on tutkittu ensiksi paikallisesti ja myöhemmin vielä Punavuoressa Helsingissä. Helsingin suunnalle ajomatkaa koostuu reipas tunti, mutta se on ollut vaivansa väärti aina sellaisissa tilanteissa, joissa en ole halunnut tyytyä pelkkiin olankohautuksiin.

Niinpä saapuminen oman kylän klinikalle tuntuikin virkistävältä etenkin, kun toimitilat olivat vasta remontoidut ja raikkaat. Kaunis ja valoisa pakkaspäivä teki oikeutta vastaanoton aulassa sijaitsevalle myymälälle, jos koiran kanssa sisälle astelevalta oman elämänsä visualistilta kysytään.

Pääsimme tutkivan eläinlääkärin pakeille miltei heti, kun Elnan tiedot oli kirjattu tietokantaan. Varsin boheemia elämää kanssani viettävä koira jatkoi keskeytettyjä aamu-uniaan eläinlääkärin huoneen lattialla samalla, kun minä kerroin havainnoistani.

Ensin traakkipuun kohtalosta ja sitten siitä, että olin löytänyt Elnan suusta kysymyksiä herättäviä punertavia hampaita. Lisäksi kerroin viime kesän aikana paljastuneesta migreenistä ja siitä, miten koiran rappeutuneet silmänpohjat eivät enää mahdollistaneet silmän täysin normaalia toimintaa. Kerroin myös, että olimme seuraavana päivänä suuntaamassa osteopaatille, joten siltä saralta meille olisi tulossa joitakin vastauksia.

Eläinlääkäri kuunteli ja teki muistiinpanoja. Hän kyseli tarkentavia kysymyksiä ja otti esille asioita, joita en ollut tullut edes ajatelleeksi. Kun tilanne oli kartoitettu sanallisesti, oli yleistutkimuksen aika.

Yleistutkimuksien aikana Elna oli rauhallinen. Jopa niin rauhallinen, että en enää ollut aivan varma siitä, puhuiko siinä vanhan koiran elämänkokemus vai jokin todella vakava sairaus.*

*Toisaalta minulla on kyllä harvinaisen vilkas mielikuvitus, jonka ansiosta pystyn rakentamaan yksinkertaisenkin laskutoimituksen vastaukseen lukuisia pilkkuja ja pisteitä.

Yleistutkimuksissa ei kuitenkaan löytynyt syytä koiran viikonloppuiselle ahdingolle. Sen silmät, korvat ja turkki olivat moitteettomassa kunnossa ja hampaista löytyi vain lievästi hammaskiveä. Hammaskiveä niiden neljän osittain tai kokonaan violetin punaisiksi värjäytyneiden hampaiden lisäksi, eli kolmen etuhampaan ja vasemman yläkulmurin.

Imusolmukkeet, hengitysäänet ja sydämen toiminta oli normaalia, vaikka eläinlääkäri mainitsikin yllättävän matalasta sykkeestä. Koska tutkimuksien jälkeen Elna jatkoi sitkeästi uniaan lattialla, päätettiin siitä vielä ottaa verinäyte, josta tutkittaisiin peruselinarvot, elektrolyytit sekä verenkuva ja tulehdusarvot. Just in case. 

Odotellessamme verikokeiden tuloksia tutustuin myymälän valikoimaan ja join kupillisen kuumaa kaakaota. Kävimme ulkona haukkaamassa happea ja katselemassa, kuinka koko muu kaupunki kiirehti aamuruuhkassa työpaikoilleen meidän vain seisoessamme aamuauringon valossa verikokeiden tuloksia odotellen. Toisinaan minun tekisi mieli hypätä ventovieraiden ihmisten matkaan kuin itikka ja selvittää, mitä he oikein puuhaavat.

Kun palasimme takaisin sisälle, verikokeiden tulokset olivat valmistuneet. Ilmeni, että valkosolut olivat hieman matalat ja lipaasi puolestaan koholla, mutta muuten kaikki oli hienosti viitearvoissaan.

Vaikka suuri helpotuksen aalto vyöryi ylitseni kuullessani tulehdusarvojen tulokset, varsinainen mysteeri oli kuitenkin vielä ratkaisematta. Tunsin kuitenkin, että olimme kerrankin oikeassa paikassa, sillä eläinlääkärin kiinnostus koiran terveydentilaa ja ratkaisun löytämistä kohtaan oli vilpitöntä ja jopa aulassa meitä oli alusta alkaen palvellut lämminhenkiset ja avuliaat hoitajat.

Palasimme alkuperäisen suunnitelman mukaan erikoisen värisiin hampaisiin. Varasimme jo seuraavan vapaan ajan tarkempaan tutkimukseen eläinten hammas-sairauksiin perehtyneeltä Omaeläinklinikka -ketjun eläinlääkäriltä, mutta se onkin jo kokonaan toinen tarina.

16