Murheenkryynejä – whippetin varvasongelmat jatkuvat

Mainitsin perjantaina Instagramissa Olmin omituisesti turvonneesta vasemman etutassun pikkuvarpaasta, joka oli yhden yön aikana turvonnut pienen potun kokoiseksi. En osannut päätellä, mikä tassuun oli osunut tai mennyt, mutta koira konkkasi koko perjantain kolmella jalalla varoen selkeästi varaamasta painoa tassulle.

Siitä hetkestä alkoi Olmin häkkilepojakso. Pehmustin koiralle metallihäkkiin lokoisat oltavat ja toivoin, että pahin turvotus laskisi viikonlopun aikana.

Mutta lauantai-aamuna häkkiasukilla olikin tarjota entistäkin lohduttomampi näky. Sen sijaan, että turvoksissa olisi enää reunimmainen varvas, turvoksissa olikin kolme reunimmaista varvasta. Koko aiemmin luiseva tassu oli ranteeseen saakka niin turvoksissa, että näytti aivan siltä, kuin koiralle olisi yön aikana vaihdettu jonkun toisen rodun jättimäinen karhuntassu.

Kylmänhiki kohosi otsalleni, eikä vähiten siksi, että olin juuri sijoittanut pienen omaisuuden Elnan hammaskaluston hyvinvointiin sekä farmariauton huoltoon ja korjauksiin. Päällimmäisenä mielessäni oli kuitenkin vuosien takaa huutava huoli Olmin tassuongelmista ja jo valmiiksi huonoista varpaista.

Varpaisiin pentuna asennetut tukisidokset olivat pettäneet aikapäiviä sitten. Varpaat eivät juurikaan kestäneet painoa esimerkiksi koiran kumartuessa etutassujensa päälle ruokailutilanteessa, mutta muuten varpaiden tila ei juurikaan näkynyt arjessa, jos varpaiden erikoisen pitkulaista mallia ei otettu huomioon. Koira saattoi kesäisin käydä pinkomassa Tampereen vinttikoiraradan pehmeällä hiekkapohjalla moottorivieheen perässä ja elää muutenkin kokonaisvaltaisen hyvää ja kivutonta koiranelämää.

Auto starttasi Helsinkiä kohti jo ennen puolta päivää. Hyväksi havaittu Omaeläinklinikka karsiutui vaihtoehdoista, koska päivystävää asemaa ei ollut lähellä ja kyseessä oli koira, jonka tassuihin oli jo pentuna tehty Helsingissä leikkauksia. Suuntasimme siis oitis klinikalle, jolla oli tietokannassaan täydelliset tiedot ja historia ihon alle vuosia sitten asennetuista vierasesineistä.

Koiran jatkuva läähätys kertoi kivuista tai muuten äärimmäisen epämukavasta olosta, eikä ihme. Reunimmaisen varpaan viereen kohosi hetki hetkeltä suurempi punainen nestepallo, joka pinkeydessään näytti siltä, että se räjähtää minä hetkenä hyvänsä.

Eläinlääkäri teki perustutkimukset, joiden lisäksi koiralta mitattiin kuume ja tulehdusarvot. Tulehdusarvot olivat normaalin ylärajoilla, mutta muuten koirasta ei löytynyt turvonneen tassun lisäksi mitään hälyttävää.

Suuntasimme röntgenhuoneeseen, josta toivoimme saavamme viitteitä turvotuksen aiheuttajasta – ihon alle tunkeutuneesta vierasesineestä tai murtumasta. Mutta mitään ei löytynyt.

Tutkimushuoneeseen palattuamme koira sai kipulääkettä ja antibioottia. Saimme molempia kotiinkin. Varpaan tyvessä yhä vain kohoava hetki hetkeltä pinkeämpi patti päätettiin puhkaista, koska se näytti siltä, että eritteet sen sisältä levähtävät minä tahansa hetkenä ulos joka tapauksessa. (Kiitos Jonna, kun olit apuna – herkkis ruudun tällä puolen ei olisi kestänyt pidellä koiraa siinä tilanteessa!)

Ja sitten lähdimme kotiin 300 euron osamaksusuunnitelma taskussani. Tassu oli niin turvoksissa, että tarkempia tutkimuksia oli hankala tehdä, eikä täten ongelman aiheuttajaa saatu ollenkaan selville.

Olmi sai uuden ajan perjantaille. Silloin kartoitettaisiin katkenneiden tukisidoksien ja turvonneen tassun mysteerin. Eläinlääkäri mainitsi, että kun tassussa on jo lähtökohtaisesti vierasesineitä, tassuun ei tarvita suurtakaan pöpöä, joka sitten saattaa laukaista melkoisenkin hälytystilan koko raajaan.

*     *     *     *     *

Oloni on levoton. Jo valmiiksi kovia kokeneen koiran tila harmittaa etenkin, kun tulevaisuuteen on mahdotonta nähdä. Nuori koira, jonka henkiset ominaisuudet ovat loistavat, kärsii fyysisistä ongelmista, joita on mahdotonta sivuuttaa. Koira kun on paljolti raajojensa päällä – ja oletusarvoisesti raajoissa on varpaat, joille paino jakautuu, jos ei tasaisesti, niin ainakin jakautuu.

Varvasasioissa lähtökohdat ovat huonot, sillä niin moni Olmin varpaista on jo valmiiksi virheasennossa. Ei auta kuin hengittää syvään ja odottaa, mitä loppuviikon tutkimuksissa selviää.

Olmin yllättäen ilmaantuneet varvasongelmat eivät ole ainoa asia, joka vetää tämän koiranomistajan mietteliääksi. Päässäni käydään ikävän sävyistä keskustelua, vaikka ulkona on aistittavissa ihana keväinen ilma ja valtaosan päivästä kirkas ja kaunis auringonpaiste. Palaan toiseen, koko lauman harmonian rikkovaan tilanteeseen hiukan myöhemmin, sillä se on jo kokonaan oma, raskas tarinansa.

22

Toimistokoiran hampaan poisto

YHTEISTYÖ / OMAELÄINKLINIKKA

Niin koitti sekin päivä, kun saavuimme Omaeläinklinikka Ehelin, eli Riihimäen toimipisteen tiloihin hampaanpoistolle varatun ajan yhteydessä pahaa-aavistamattoman Elnan kanssa.

Elna oli viettänyt koko aamupäivän kanssani toimistokoirana töissä, mikä onkin sen uusin bravuuri. Se on sujahtanut työyhteisöömme sulavasti siitäkin huolimatta, että sama työkaveri, joka säikähti rotan näköistä Olmia ensivilkaisullaan parahti nyt luullessaan, että monitoimikoneen vieressä nukkui susi.

Kaikkien muiden mielestä Elna oli kuitenkin työyhteisöömme toivottu lisä kaikkina niinä päivinä, joina se kulki mukanani toimistolla tutkimuksiensa vuoksi.

Toimitusjohtaja silitteli koiraa tyytyväisenä. Hän mainitsi sen luovan työpaikalle kotoisuutta. Seuraavan kerran koiran nähtyään hän tituleerasi sitä jo maskotiksi.

Toimistokoiran ja maskotin virka sopikin Elnalle hyvin. Koiravierailijoita varten hankkimani koiraportti jäi työttömäksi, sillä Elna nukkui omaehtoisesti joko vieressäni tai penkillä työpisteen sisäänkäynnin kulmassa.

Sen lisäksi, että tutkimukset osoittavat toimistokoiran lisäävän työhyvinvointia, uskon myös työpaikan lisäävän koiran hyvinvointia. Elna on nimittäin erityisen otettu joka aamu, kun minä osoitan yksinkertaisella nyökkäyksellä, että se voi livahtaa kanssani ulko-ovesta muiden koirien jäädessä kotiin lojumaan.

Jotenkin Olmin ja Alpin viime aikaisia päähänpistoja seuranneena minun on helppo uskoa, että Elnalla on hieman rankkaa lauman ainoana narttukoirana. Siispä työpaikalla otetut rauhaisat päiväunet ovatkin yllättäen parasta, mitä Elnan arkipäiviin kuuluu. Se nukkuu jopa niin sikeästi, ettei herännyt silloinkaan, kun työyhteisömme uusin työkaveri kävi tervehtimässä minua ensimmäistä kertaa.

Se, miten Elnasta yllättäen tuli toimistokoira liittyy sen hoitoon Riihimäen Ehelillä. Omaeläinklinikan Riihimäen toimipiste sijaitsee lähellä työpaikkaani, joten koiran ottaminen mukaan on ollut luontevaa. Lohikäärmepuun tuhosta alkanut, Omaeläinklinikan perustutkimukseen jatkunut ja hammasröntgeniin vienyt matka olisi hampaanpoiston myötä ohi.

Täytyy myöntää, että silitellessäni koiraa uneen Ehelin eläinlääkärin huoneessa ja jättäessäni sen taas pariksi tunniksi ammattilaisten käsiin – jo toista kertaa lyhyen ajan sisällä – he olivat ansainneet jo täyden luottamukseni.

Se, mikä koko prosessin aikana oli helpottanut oloani oli kevyt ja onnistunut tiedonkulku. Se toimi alusta alkaen niin paikan päällä kuin myös toimenpiteen jälkeenkin puhelimitse. Se, että tiedän missä mennään ja minulla on luottamus koko taloa kohtaan, tekee asioinnista helppoa ja mutkatonta.

Erityisen hyvilläni olin siitä, miten asiakaslähtöistä palvelua sain loppuun saakka. Olin koiran toimenpiteeseen jättäessäni kertonut hoitajille, että en ole puolen päivän jälkeen tuntiin tavoitettavissa livelähetyksen vuoksi. Sovimme, että tulisin paikalle noutamaan koiraa heti lähetyksen jälkeen noin kello 14, mutta todellisuudessa ehdinkin paikalle vasta miltein kello 15!

Koska asia oli – ainakin jotakuinkin – tiedossa, klinikan väki ei ollut hätääntynyt. Mutta koska muiden aikataulujen sotkeminen tahattomasti on yksi ikävimmistä tietämistäni asioista, jonka lisäksi mieleeni alkoi lipumaan jo ajatuksia koiran heitteillejätöstä johtuneesta eläinsuojeluilmoituksesta ja koiran jatkosijoituspaikasta, kiirehdin paikalle tietenkin niin nopeasti, kun pystyin.

Kiireen tuntu loppui kuitenkin heti, kun saavuin pahoitellen aulaan. Kiireettömät ja iloiset hoitajat tervehtivät minua huolettomasti ja kertoivat, että Elna lepäilee kaikessa rauhassa takahuoneessa. Hampaanpoisto oli onnistunut hyvin, eikä koiralla ollut mitään hätää.

Kävimme toimenpiteen ja kotiutusohjeet läpi ja minulle ojennettiin koirani suusta irroitettu hammas, jota pyörittelin jännittyneen kauhuissani sormissani samalla, kun kyselin hoitajilta, minkälainen toimenpide tällaisen hampaan irroittaminen oikein oli ollut. Saatoin olla jopa rasittava, mutta en voi itselleni mitään silloin, kun kiinnostun jostakin asiasta.

Kun minulle oli yksityiskohtaisesti (ja kärsivällisesti, kiitos siitä!) selitetty, mitä toimenpiteen aikana oli tapahtunut ja miten pieni eturivin hammas oltiin saatu irroitettua, aulaan talutettiin koira, joka oli jälleen vähintäänkin yhtä tokkurainen kun viimeksikin Ehelin toimipisteeltä lähtiessämme.

Irroitetun hampaan paikka suussa näytti karmivalta, mutta lähti sittemmin paranemaan nopeasti. Koko prosessista jäi kaikenkaikkiaan hyvä ja selkeä fiilis. Oikeastaan haastavinta koko aikana oli lauman arkeen tuomat haasteet, joihin palaan hiukan myöhemmin. Siihen saakka minä ja maskottikoira nautimme uudesta yhteisestä harrastuksestamme: kotoisuuden luomisesta työpaikalle.

9

Erikoisen väriset hampaat ja eläinlääkärikammo

YHTEISTYÖ / OMAELÄINKLINIKKA

Elnan tutkimukset etenivät nopeasti. Maanantaisen kartoituksen jälkeen käytin koiran tiistaina osteopaatin tsekissä, ja jo keskiviikkona koiran erikoisen väriset hampaat röntgenkuvattiin Riihimäen Omaeläinklinikka Ehelin toimipisteellä.

En ollut koskaan ennen käynyt toimipaikalla, mutta olin kuullut toimipisteestä paljon hyvää jo ennen, kuin siitä tuli Omaeläinklinikka -ketjun alaisena toimiva yksikkö.

Ehelin odotushuone oli aivan yhtä viihtyisä, kun toisenkin paikkakunnan toimipisteellä. Tiskillä palvelevien hoitajien vastaanotto oli vähintäänkin yhtä aurinkoinen kuin ikkunoista paistava pakkasaurinko ja se on asia, jota todella osaan arvostaa.

Usein tilanteet joissa eläinlääkärin vastaanotolle täytyy hakeutua, ovat lähtökohtaisesti jännittäviä tai jopa pelottavia myös meille omistajille, joten hyvä ja iloinen ensivaikutelma tekee jo paljon rentouttaen tunnelmaa.

Se on paljon se, sillä lapsuudessani ja nuoruudessani kärsin eläinlääkärikammosta. Minulle oli tyypillistä pyörtyä eläinlääkärin vastaanotolle kerta toisensa jälkeen, mikä äkkiseltään kuulostaa aika hassulta. Tätä tapahtui siitä alkaen, kun sain 11-vuotiaana ensimmäisen koirani, jonka eläinlääkäri arvosteli erittäin kriittisin sanakääntein jo ennen, kuin koiranpentua oltiin edes rokotettu.

Eläinlääkärin mielestä paperittomana cockerspanielina hankittu pentu olisi pitänyt saman tien lopettaa. Olimme päätyneet typerään ja sairaaseen rotuun, jonka kärsimyksiä ei hänen sanojensa mukaan olisi tarvinut enää ollenkaan pitkittää. Eläinlääkäri tokaisi, että samapa tuo lopettaa koira samantien. Kyseessä oli tuolloin koiranpennun kutiava, kuiva ja hilseilevä iho ja myöhemmin toisen ammattilaisen kanssa todettu harmiton vaiva, josta päästiin ruokavalion muutoksilla.

Muistan, kuinka eläinlääkärin tiukkasanainen arvostelu kaikui korvissani yhä vain kauempaa – ikään kuin tunnelin päästä samalla, kun kaikki valot ja värit alkoivat sekoittumaan toisiinsa. Sitten pimeni. Seuraava mielikuvani onkin siitä hetkestä, kun avaan silmäni ja katson suoraan yläpuolellani olevaa loisteputkilamppua. Ymmärrän herääväni vastaanottohuoneen lattialta.

Sinä päivänä sain riesakseni eläinlääkärikammon, joka istui tiukassa. Se ei kuitenkaan vähentänyt tarvettani olla lemmikkieni tukena vastaanotolla, oli kyseessä sitten korvatulehdus tai mikä tahansa muu vaiva. Silloisella elämänkatsomuksellani koin eläinlääkärin vakavana ja synkkäsävyisenä paikkana, jossa jännitin kerta toisensa jälkeen, jouduttaisiinko rakas lemmikkini lopettamaan.

Kun tärisyttävään jännitykseen lisätään kirkkaat valot, omituinen hajumaailma ja kova huoli rakkaan perheenjäsenen terveydentilasta, coctail on jo valmis. Ei vaadittu enää paljoakaan – kipuisen koiran ulahdus, epäonnistunut verinäytteenotto tai eläinlääkärin otsan rypistys – ja minä olin jälleen kanveesissa. Sama kaava toistui vuosia, oli mukanani sitten koira, hamsteri tai hiiri.

Jännitys ja eläinlääkärikammo meni sittemmin ohi itsekseen iän ja kokemuksen kartuttua. Se ei kuitenkaan poista sitä, että jos jo vastaanotolla palvelee tympeä tai jopa ahdistuneen kiireiseltä vaikuttava asiakaspalvelija, lähtökohdat onnistuneelle tutkimukselle eivät ole kovinkaan hyvät. Kun eläinlääkärin huoneeseen sitten astuu varovaisen varautunut, jo vastaanotolla ahdistunut koiranomistaja ja sen tunnetiloja sienen lailla imevä koira, ei tarvita kovinkaan suurta päättelykykyä, kun voidaan jo aavistaa, miten tutkimukset sitten menevät.

Onneksi Omaeläinklinikan asiakaspalvelun laatu oli jälleen ensiluokkaista. Meidät huoneeseensa vastaanottanut eläinlääkäri ja myöhemmin avuksi tullut hoitaja tekivät hyvää työtä tutkiessaan ja käsitellessään koiraa kauniisti. He loivat yhdessä huoneeseen sellaisen tunnun, ettei minua ollenkaan hirvittänyt jättää nelijalkaista ystävääni heidän käsiinsä siksi aikaa, että he saisivat työnsä tehtyä koirani hammaskaluston kuvaamisen ja diagnosoinnin suhteen.

Koska osa hampaista oli todellakin osittain violetin punaisia, olin varautunut siihen, että mikäli eläinlääkärillä olisi aikaa, ne poistettaisiin samalla nukutuksella. Lisäksi olin tiistaisella osteopaattireissulla huomannut Elnan anturassa pienen patin, jonka ulkonäön perusteella arvelin, että sen sisällä olisi esimerkiksi koteloitunut lasinsiru tai muu ulkoillessa mukaan tarttunut vierasesine. Niinpä pyysin eläinlääkäriä katsomaan sen samalla, kun koira nukutettaisiin hammaskaluston röntgenkuvauksia varten.

Kun olin rapsutellut koiran uneen, hoitajat tulivat hakemaan sen varsinaiseen toimenpidehuoneeseen. Minä lähdin takaisin lähistöllä sijaitsevalle toimistolleni odottamaan, mitä omituisen värisille hampaille tulisi tehdä tai olisi tehty. Saisinko kotiini kulmurinsa menettäneen lemmikin ja kuulisinko, mistä hampaiden erikoinen väri oli peräisin.

Kun palasin takaisin klinikalle, minua odotti koira joka oli saanut pitää kaikki hampaansa. Hammaskalusto oli kiillotettu nukutuksen yhteydessä  samalla, kun hammaskiveä oli poistettu. Toimenpiteen aikana oli käynyt ilmi, että yksi etuhampaista oli katkennut paljastaen juurikanavan. Se saattoi hyvinkin olla syynä kipuiluun ja koska juurikanava todella oli esillä, eläinlääkäri suositteli hampaan poistoa lähitulevaisuudessa.

Entä punaiset hampaat sitten? Eläinlääkäri epäili, että värimuutos olisi seurausta hampaisiin kohdistuneesta iskusta ja sitä seuranneesta verenvuodosta. Toisin sanoen, hampaissa oli mustelmia tai sellaiseksi ne ainakin diagnosoitiin. Röntgenkuvissa oli ilmennyt, etteivät hampaat ole kuolleita eivätkä ne täten vaadi jatkotoimenpiteitä: korkeintaan röntgenkuvauksin tehtävää seurantaa.

Mutta se, mikä minut yllätti, oli pienistä poskihampaista löytynyt TR tauti. Se oli aiheuttanut poskihampaiden juuriin pieniä mikromurtumia, joiden puolesta kovaa purtavaa pitäisi tulevaisuudessa välttää. Ystävällinen hoitaja esitteli minulle röntgenkuvissa näkyvät murtumat ja kertoi, että tauti on yleisempi kissoilla, kuin koirilla. Leikkisästi sanottuna Elnalla on ollut lottovoittajan tuuri, kun se on saanut riesakseen koirilla varsin harvinaisen taudin.

Hampaiden juuria nakertava TR tauti ei muuten ainakaan toistaiseksi aiheuta muutoksia koiran eloon, mutta koska hampaiden vahvaa rasitusta ja kovaa syötävää on vältettävä, arkeen astuu kokonaan uusi rutiini koiran hampaiden pesun myötä. Hoitaja paljasti, että jos Elnan kanssa harrastettaisiin aktiivisesti vaikkapa suojelukokeita, jouduttaisiin harrastusvalintoja todella miettimään uudelleen.

Kun olimme käyneet diagnoosin ja hoito-ohjeet läpi, aulaan talutettiin surkean näköinen otus. Elnan tassussa oli side, koska eläinlääkäri oli katsonut nukutuksen yhteydessä anturasta löytyneen patin, jonka sisällä ei kuitenkaan osoittautunut olevan vierasesinettä ja nyt myös pieni leikkaushaava oli pidettävä suojattuna ja kunnossa.

Se hammas, joka oli katkennut paljastaen juurikanavan, tulisi vielä poistaa, mutta muuten saatoimme lähteä kotiin sisäistämään uutta diagnoosia ja sen mukanaan tuomia, hieman uudenlaisia raameja arjelle.

Vieressäni seisovan koiran koko elekieli oli hiljainen ja sanaton. Kyllä se siitä, sanoin tokkuraisena ympärilleen katsovalle koiralle. Mennään kotiin lepäämään.

23